maanantai 13. huhtikuuta 2009

Blogi alkaa pääsiäisenä 2009

Samedi 11.4.2009

Ihan hiljaa astelen näitä vieraita polkuja tähän uuteen blogimaailmaan. Pian täällä oikeassa maailmassa on keskiyö. Kevätsade ropisee ikkunaan, on pilkkopimeää.
Suomessa kotikylän kirkkaasti valaistun kirkon ovista kansa purkautuu ulos palavat tuohukset kädessään. Saattue kiertää kirkkoa ja taas kerran ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi”. Odotetaan vielä viikko ja silloin juliaanista ajanlaskua noudattavat ortodoksit täällä lausuvat ”Christ est ressuscité - vraiment il est ressuscité”.

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa joukkoon! Aihepiiri, josta kirjoitat vaikuttaa kiinnostavalta, taidan jäädä seurailemaan kertomaasi. Ranskakin on niin suuri maa, että eri puolilla luonto ja elämä on omansävyistään. Eteläisin paikka, jossa olen ollut, on Arles. Pariisikin on täysin tutkimatta, poikettu pikimmiten vain. Kiva kun liität ranskalaisia sanontoja mukaan, tuota kaunista kieltä olen huvikseni vähän opiskellut vuosia sitten.

    VastaaPoista
  2. Merci beaucoup Ellinoora kommentistasi. Olet ensimmäinen, ilahduin. Ranskankieli on todella kaunista. Opiskelusta huolimatta se ei vain pysy näiden harmaiden hapsien alla.

    VastaaPoista