torstai 22. lokakuuta 2009

Lisää liekkejä

Viime postauksessa surkuttelin kesällä palanutta lenkkipolkuni maisemaa. Enpä arvannut, että seuraavan kerran näin läheltä liippaa. Tämä Ranskan viikko alkoi dramaattisissa tunnelmissa. Kävimme maanantaina aamupäivällä ostoksilla Carcassonnessa ja kotipihalle palatessamme meitä kohtasi tällainen näky. Toki matkalla huomattiin, että vuorilla nousi aika tavalla savua, mutta että ihan näin lähellä. Vain muutaman sadan metrin päässä vastapäinen rinne oli tulessa ja osa siitä jo lähes kokonaan palanut. Onneksi navakan tuulen suunta oli poispäin kylältä, mutta samalla se edisti palon leviämistä vuoren takarinteelle. Välillä tuulen pyörteet toivat savun hajua meillekin. Seurasimme parvekkeelta tulipaloa lähes 7 tuntia. Koko ajan syttyi uusia palopesäkkeitä. Vaikka paikalla oli noin 100 palomiestä ja useita paloautoja, he eivät mahtaneet tulelle mitään. Vaikeakulkuiselle palopaikalle ei päässyt autolla, eikä jalkaisin. Miesten tehtäväksi jäi tulen leviämisen estäminen alueen asumuksiin.
Palo vaimeni vasta sitten kun neljä Marseillesta kutsuttua sammutuslentokonetta saapuivat paikalle. Ne tyhjensivät vesisäiliönsä sumuvaahtona liekkeihin aina uudelleen ja uudelleen. Välillä koneet poistuvat täyttämään vesitankkinsa Salagoun tekojärvellä. Yhäkin ihmettelen lentäjien taitavuutta kuinka he sukelsivat koneillaan savun seasta liekkejä hipoen pudottaessaan vesimassat juuri oikeisiin kohteisiin. Olen joskus tällaisen järven rannalla seurannut kun he harjoittelevat vesitankkien täyttämistä. Taitoa vaativaa syöksyä vuorten ympäröimän järven pintaan ja salamannopeasti takaisin ilmaan vesitankki täynnä. Illan pimetessä lennot piti lopettaa. Onneksi tuulikin vaimeni. Koko seuraavan yön palokunnat vartioivat paloaluetta. Kaikilla teillä vilkkuivat siniset paloautojen valot. Palanutta, aavemaisesti savuavaa rinnettä valaisivat palomiesten lamput ja siellä täällä loimuavat pienet palopesäkkeet.


Seuraavan päivän lehdestä luimme, että palo oli alkanut jonkun onnettoman kulottajan huolimattomasta tulenkäsittelystä. Tämä oli jo neljäs metsäpalo tänä kesänä näillä vuorilla, tällä kertaa myös lähimpänä kylää. Eilen alkoi toivottu sade ja jatkuu vielä nytkin.

2 kommenttia:

  1. Aika hurjan näköistä, onneksi tuuli kävi pois päin ettekä joutuneet evakkoon.
    Tuommoisia mustia kukkuloita näkee täälläkin syksyllä kesäisten tulipalojen jäljiltä.Suurin osa palojen syistä on pelkkää huolimattomuutta.

    VastaaPoista
  2. Sirokko - Vaikuttaa siltä, että erilaiset luonnonkatastrofit ovat lisääntymään päin ympäri maailmaa.

    VastaaPoista