perjantai 18. joulukuuta 2009

Kissanpäiviä ja viranomaisten ideoita


Kolmoset pelastivat minut joulusiivoukselta muuttamalla asumaan siivoussankoon.
Eilen meillä oli viimeinen ranskantunti ennen joululomaa. Keskustelu rönsyili aiheesta toiseen, alkaen joulun vietosta Ranskassa, Englannissa ja Suomessa. Käsiteltiin myös aihetta, kuinka eri maissa muistetaan joulun aikaan laitoksissa ja sairaaloissa olevia vanhuksia. Kesken vakavan keskustelun opettaja purskahti nauramaan. Pyyteli vuolaasti anteeksi tirskumistaan. Kertoi sitten, että hän työskenteli aikaisemmin sairaalassa hoitajana. Joulun aikaan kaupunki halusi ilahduttaa sairaalassa makaavia vanhuksiaan ja niinpä kaupungin edustaja kävi jakamassa heille lahjat. Jokaiselle miespotilaalle hän antoi tupakka-askin riippumatta siitä polttiko tämä tai ei. Naisille taas ison suklaarasian, aika sopiva lahja esimerkiksi diabetes-potilaalle. Mutta niin ranskalaista……
Tuo virkamiesten lahjaidea ja TV:n uutisointi Kööpenhaminan ilmastokokouksesta jäivät kummittelemaan mieleeni ja aiheuttivat unen, jossa olin Sarkozyn kanssa juoksulenkillä jossain Pariisin puistossa. Erityisesti jäi mieleeni, että Sarkozilla oli jalassaan ruudulliset Reino-tossut. Unessa ajattelin, että kylläpä presidentti yrittää olla kovasti kansanmiestä ulkomaalaisen silmissä. Itse olin tyytyväinen vanhoihin lenkkareihini.

9 kommenttia:

  1. Miten kilttiä kolmosilta. Nyt voit jättää siivoamisen vähemmälle.
    Tuossa lahjatarinassa huomaa selkeän kulttuurieron Suomen ja Ranskan välillä. Hupaisia unia jatkossakin sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kyllä pressan vaimo varmasti on nyt mustasukkainen, kun mies käy vieraiden naisten kanssa lenkillä.

    VastaaPoista
  3. Famu ~ Luulen, että Ranskassakin on menty jo terveellisempään suuntaan, ainakin sairaaloissa. Tosin ruokailun yhteydessä edelleenkin potilaalta kysytään ottaako hän ruokajuomaksi puna- vai valkoviiniä.
    Lähinnä painajaisten kategoriaan tuon uneni laittaisin.

    Vihreatniityt ~ Ethän kerro medialle. Ei Carla-vaimon tarvitse tietää kaikista juoksuista.

    VastaaPoista
  4. Hauskat kolmoset; mitähän ne ovat ajatelleet ahtautuessaan sankoon.

    Sarkozy ja reino-tossut, hmm.. Eikös hänellä ole unkarilaiset sukujuuret. Unkarilaiset ja suomalaiset taas ovat sukulaiskansoja. Niin, että ehkäpä Sarkozylla voi kaapissa hyvinkin olla Reino-tossut, joita hän salaa pitää jalassaan ;-)

    VastaaPoista
  5. Tuo vasemmanpuoleinen pentu muistuttaa Nefertitia. Onko jompikumpi vanhemmista siiamilainen?
    itse en ole saanut sairaalassa taalla muuta kuin vetta. Koskaan ei ole tarjottu viinia. Enka ole edes ollut alkoholistiosastolla.

    VastaaPoista
  6. On se painajaista jos pitää unissaankin lähteä lenkille. Reinoilla varmaan juoksu onnistui, pysyitkö vauhdissa?

    VastaaPoista
  7. Ina ~ Mainio johdattelu Unkarin kautta suomalaisiin tossuihin. Ei paljastunut kaapista luurankoja vaan lämpöiset reinot.

    hpy ~ Kissanpoikasten isästä tai isistä ei ole mitään tietoa. Mainitsemasi poikanen muistuttaa aika paljon emoaan, joka muutti näine lapsineen terassillemme.
    Saattaa tuo viinintarjoilu olla vain tämän alueen tapa. Kolmisen vuotta sitten kaksi tuttavaani joutuivat sairaalaan, toinen Toulouseen, toinen Carcassonneen. Molempien kaupunkien sairaaloissa oli tuo viinikäytäntö, samoin erään lähikylän toipumiskodissa, jossa tuttavani leikkauksen jälkeen odotteli pari viikkoa kotiin pääsyä. Itse en ole täällä ollut sairaalassa muuta kuin vieraskäynnillä. Ehkä säästötoimet täälläkin poistavat tuon ”luontaisedun”.


    Sirokko ~ Eihän sitä painajaisunissa millään tahdo päästä eteenpäin, saatikka karkuun. Olisihan se ollut hienoa kirmaista kuin gaselli reinojen rinnalla.

    VastaaPoista
  8. Loistava veto pikku kissoilta varata siivoussanko! Ehkä siivoat liian usein niiden mielestä, kun tykkäsivät esittää oman näkökantansa.
    Jospa reinot aloittavat maailman valloituksen. Hyvä ajatus.

    VastaaPoista
  9. aimarii ~ Todella fiksut kolmoset, hoitavat joulusiivouksen. Minä vain huvittelen, nautin kulttuurista ja lenkkeilen.
    Näin kylmänä talvena reinot olisivat olleet mainio lahja-idea, arviolta noin 15-20 miljoonalle ranskalaisherralle.

    VastaaPoista