sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Linnut


Tulikohan vahingossa kuvattua se kuuluisa ruma ankanpoikanen, selässään ”ei nyt ihan joutsen”.
Kävimme talvisen kylmällä joella katsomassa miten linnut ovat pakkaspäivistä toipuneet. Eipä niillä näyttänyt olevan mitään hätää. Entiseen tapaan uiskentelivat. Kanaali oli saanut ohuen jääpeitteen, mutta joen vesi virtasi vapaana.
Joella tuli niin kylmä, että kotiin tultua piti saada tuhti ateria. Siispä le magret de canard eli ankanrinta paistumaan. Lisukkeiksi uuniin veneperunoita, porkkanoita ja bataattia. Aperitiiviksi valmistettiin kir, eli juoma valkoviinistä ja mustaherukkalikööristä. Lasillinen kokille ja toinen apulaiselle, joka salaattia sekoitteli. Jälkiruuaksi pari siivua vuohenjuustopötkystä, päälle Suomen vieraiden tuomaa lakkahilloa.
Nyt sitä jaksaa odotella kevyempää parsa-aikaa ja suklaapupuja. Pian löytyvät rinteiltä ensimmäiset villiparsat, joita kyläläiset kilvan etsivät. Naapurin kertoman mukaan perinteiseen pääsiäismunakkaaseen kuuluu silputtu villiparsa.



Kuva netistä

4 kommenttia:

  1. Hauska kuva;) Ah, parsaa! Pitää vielä jonkin aikaa odotella, ennenkuin sitä tänne toripöydille ilmestyy. Sitten laitankin sitä monta kertaa eri tavoilla.

    VastaaPoista
  2. 'Ei nyt ihan joutsen' sopisi hyvin Viis-veen tarinoihin, pitääkin antaa vihje :)Hauska kuva.
    Villiparsaa poimivat täälläkin, ainakin sisämaassa, munakkaassa sitä pitääkin kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Sitä minäkin ihmettelen täällä, miten linnut selviävät kylmästä ja pitkästä pakkasjaksosta.
    En tiennytkään, että on villiparsaa.
    Parsa on kevyttä maistuvaa, paitsi jos oikein herkuttelee voisulan kanssa.

    VastaaPoista
  4. Famu ~
    Kevään ensimmäinen, juuri maasta nostettu vihreä parsa on herkkua. Nopea kiehautus, päälle sitruunaista voisulaa. Mitään sen parempaa on vaikea keksiä.

    Sirokko ~
    Olen aika huono tunnistamaan vesilintuja. Sorsan lisäksi tunnen joutsenen ja kumiankan :>)

    aimarii ~
    Se on kyllä ihme miten pikkulinnut voivat elää ja löytää ruokaa pohjoisen lumessa ja pakkasessa. Tänään parvi pääskysiä kaarteli pihan yllä. Huidoin niille, että kääntykää takaisin etelään. On liian aikaista lentää Suomen suuntaan.

    VastaaPoista