sunnuntai 22. elokuuta 2010

Ennen syksyä

Herkuttelijat aterialla

Pian aurinkoiset kesäpäivät siirtyvät muistojen joukkoon. Samoin tämäkin auringonkukka, jonka taimen naapuri lahjoitti keväällä. Sanoi, että voin laittaa sen ruukkuun terassille, koska se on pientä ja matalaa lajia. No pienokaisen varsi kasvoi puolitoistametriseksi, eikä kukkakaan mikään kääpiö ole. Kaikenlaiset lentävät pörriäiset viihtyvät pitkät tovit herkuttelemassa kukassa.

Toki muutkin kuin pörriäiset herkuttelivat. Ystävien tapaamiset pitemmän kaavan mukaan ovat olleet kesän kohokohtia. Tämä isäntäväki ei kuuman hellan ääressä kauan viihtynyt. Ulkogrillissä kypsyivät erilaiset lihat, kalat, makkarat ja kasvikset, joita salaattien kanssa terassilla vieraille tarjoiltiin. Pavlova-jälkiruokaan olin tutustunut aikoinaan Australian matkoilla. Oma versioni syntyi muutamassa minuutissa marenkikakkusista, jäätelöistä, marjoista, hedelmistä ja kermavaahdosta. Voin kehaista, että kertaakaan sitä ei jäänyt tähteeksi.
Pavlova

Nyt ovat illat pimentyneet ja viilenneet. Pari venettä lipuu vastarannalla ylittäen kuunsillan, ehkä kalastajia. Kuu valaisee pilviä kultaisella valollaan, joku lintu ääntelee järvellä.
                         ********************************************

9 kommenttia:

  1. Ihana jälkiruoka, tuota on pakko kokeilla joskus. Nyt tehdään kaikkea mahdollista omenoista.

    VastaaPoista
  2. Täällä ampiaiset häiritsivät tänä kesänä pahasti grillaamista ja ulkona syömistä. Ne ilmestyivät paikalle heti, kun vähänkin ruokaa pöytään laitettiin. Suussasulavan näköinen jälkiruoka. Tuollaista pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Voi vautsi tuota jälkiruokaa!!! Ei ihme että vahingossa kirjoitit Palvova :D Alankin heti palvoa sitä... Kuola jo valuu.

    VastaaPoista
  4. Meillakin on paljon ampiaisia tana vuonna, mutta tuollaista jalkiruokaa ei ole tullut syotya. Auringonkukat vasta nupussa. Oma vikani, laitoin siement kovin myohaan maahan.

    VastaaPoista
  5. Unelma ~
    Olenkin torilla kurkkinut joko valkea kuulas on tullut myyntipöydille. En ole vielä täällä Savossa sitä huomannut. Vesi nousee kielelle kun omenasuosikkini makua muistelen.

    Famu ~
    Tosi paljon on ollut tänä kesänä noita häirikköampiaisia. Eräs tuttavani kertoi, että joutui lähtemään katukahvilasta suoraan ensiapuun kun viinilasiin sukeltanut ampiainen pisti häntä kieleen.

    Rita ~
    Hih. Maaginen ballerina Anna Pavlova, jonka mukaan herkku on saanut nimensä, saa palvojansa sormet tanssimaan näppäimillä ja laittelemaan kirjaimet mielivaltaiseen järjestykseen. Tokko uskallan korjata nimeä, ties miksi vielä muuttuu.

    hpy ~
    Tänään katselin voisiko auringonkukasta siemeniä jo kerätä ja antaa ilon kiertää, eli lahjoittaa tuttaville niitä miniauringonkukan siemeninä ensi kesää varten :).

    VastaaPoista
  6. Pavlova vaikuttaa herkulliselta.
    vilkaisetko blogiini ehtiessäsi...

    VastaaPoista
  7. Airelle ~
    Kävin vilkaisemassa. Kiitos muistamisesta. Täytyypä ryhtyä oikein ajatteleman.

    VastaaPoista
  8. Tässäpä jälkiruoka, jonka pistän korvan taakse ja sitten: ei kun kokkaamaan kun malli on noin heruttavan herkullinen. Onnistuisi ehkä minultakin :).

    Saaressa olet tullut usein mieleeni. Olen lähettänyt vettä pitkin ja ilmojen halki terveisiä :)

    VastaaPoista
  9. Lastu ~
    Uskon, että Pavlova onnistuu hyvin sinulta. Olen sellainen kokeileva kokki ja teen kaiken näppituntumalta. Joskus onnistuu, joskus ei.
    Kiitos terveisistä, jotka punarinta toi perille. On kipitellyt monena päivänä tuossa pihalla. Pyysin, että pyrähtäisi Taikasaarellesi visertämään minun terveiseni.
    Tällä viikolla kävin ensi kerran tänä kesänä Kuopion torilla. Olipa se kurjassa kunnossa. Monien hoidettavien asioiden lomassa istahdin Rosson ikkunapöytään savuporokeittoa lusikoimaan ja ohikulkijoista Lastua arvuuttelemaan. Kovin kiireisiltä kaikki vaikuttivat, ei ollut Lastu heidän joukossaan.

    VastaaPoista