maanantai 6. syyskuuta 2010

Hyvää päivänjatkoa

Passi oli menossa vanhaksi. Siispä poliisiviranomaisten pakeille. Sitä ennen piti saada uusien määräysten mukainen passikuva. Passikuvat tunnissa-kyltin alta marssittiin sisälle liikkeeseen. Nuori mies kamera kädessään komensi
- Istu tuohon ja silmälasit pois, tule hakemaan tunnin päästä!
Tunnin päästä kävin hakemassa tihrusilmäisen, tylsistyneen näköisen, pöhöttyneen noin 95 vuotiaan
olion kuvan. Ukkorukan kuva ei ollut sen parempi.
Näiden kuvien kanssa etsimme kunnan poliisilaitoksen. Siellä nuori poliisimies lasiseinäisen tiskin takana naputteli tietokonetta. Tiskiin nojaili keski-ikäinen miesasiakas. Istuuduimme penkin päähän odottamaan vuoroamme. Seurasimme asiointia tiskin ääressä. Ilmeni, että asiakas oli pohjoisen kalareissullaan ajanut tienvarren valvontakameratolpan nurin. Se meiltä jäi kuulematta oliko kyseessä myös ylinopeus vai pelkkä tolppaan törmääminen. Sakkolappu oli joka tapauksessa luvassa. Lomakkeiden täytön aikana sisään marssi kaksi noin 15 kesäistä huppupäistä kaverusta. Molemmilla oli melkoinen määrä lävistyksiä kasvoissaan, tatuointeja käsissä, toisella taisi olla naarmujakin. Naarmukätinen ilmoitti meille
- Olis v..un kiire ja v…un sakkoasia, ei kestä kauan.
- No, mene vain, ei meillä kiirettä ole. Mistäs ne sakot tuli? kyselimme häneltä.
- V…u, huitasin vähän kaveria ja joku v…u soitti poliisit.
Tiekameratolppaan törmännyt sai sakkolappunsa ja toivotti lähtiessään poliisille mukavaa päivänjatkoa. Kaverukset siirtyivät asioineen tiskin ääreen. Poliisimies kirjoitti nyt lomaketta pahoinpitelystä.
Kaverukset eivät toivottaneet lähtiessään hyvää päivänjatkoa vaan totesivat
- V…u tästä kyllä valitetaan.
Nyt oli meidän vuoromme. Selvisi, että olimme ihan väärässä huoneessa, passiasiat hoidetaan alakerrassa. Kohtelias poliisimies pyyteli anteeksi kun jouduimme turhaan odottelemaan. Ei mitään, tämähän oli meille kuin tosi-TV:n katselua. Toivotimme puolin ja toisin hyvät päivänjatkot ja siirryimme kerrosta alemmas.
Siellä asioimme ystävällisen kanslistin kanssa. Minulla oli hieman ongelmia sormenjälkien kanssa. Laite ei alkuun hyväksynyt minkään sormen jälkiä, vasta peukalon painaminen kelpasi. Kanslisti lohdutteli, että paljon käsiään pesevien sormenjälkien kanssa voi käydä näin. Onneksi hän ei kommentoinut mitenkään passikuvia, fiksu ihminen.
Seuraavana aamuna heti herättyäni tarkastelin itseäni peilistä. Pakko tunnustaa, että peilikuva muistutti jotenkin passikuvaani.

****************************************************

8 kommenttia:

  1. Varsinaista Tosi-TV:tä ;D Eikä tarvita edes kameroita ;) Kirjoitit taas niin hauskasti, kiitos nauruista!

    VastaaPoista
  2. Passikuva on siitä kummallinen kuva, että ihminen siinä nimenomaan EI ole itsensä näköinen:)

    VastaaPoista
  3. Ne parhaita ovatkin nämä tosikertomukset elävästä elämästä. :)

    VastaaPoista
  4. Ai, sinulla taitaa olla minun passikuvani, niin hyvin tunnistin kuvauksesta itseni :)

    Muistatko kirjan Spes patrie (menikö kirjoitusasu oikein). Kevään ylioppilailla oli katse eteenpäin ja kasvot rypyttömät. Joko olisi aika julkaista seniorien passikuvista vastaava kuvakavalkadi. Siitä voisi tulla hitti. Lohduttaja ja ilon lähde - niin kuin on blogisikin.

    Poliisiasemalla tapahtuu. Kannattaa vähän eksyäkin kun tulos on täynnä sitä itseään. Elämää laidasta laitaan.

    VastaaPoista
  5. Mitähän olisit kuullut, jos olisit pitänyt kiinni vuorostasi...
    Passikuvistahan voi aatella, että niillä tarkastajilla on hauskaa haastetta, kun yrittävät nähdä monsterikuvissa sen viehättävän leidin, joka seisoo luukun takana.

    VastaaPoista
  6. Pinea ~
    Kiitos mukavasta palautteesta. Nämä passikuva- ja poliisijutut olisivat tosi ankeita ilman pientä huumoria.

    Famu ~
    Jos valokuvaaja olisi antanut edes minuutin aikaa asettautua tilanteeseen, olisi kuvasta varmasti tullut parempi. Laiha lohdutus, mutta silti…

    Unelma ~
    Tavallisessa arjessa on usein komiikkaa. Sitä ei vain aina satu huomaamaan.

    Lastu ~
    Seniorien passikuvasto on mainio idea. Olisikohan meistä sinne kansikuvatytöiksi?

    Ellinoora ~
    Ehkä itsesuojeluvaisto kehotti väistymään nuoren uhoamisen edessä. En uskalla edes kuvitella muuta vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
  7. Eipä käynyt aikasi pitkäksi poliisilaitoksella. Just tuollaista kielenkäyttöä kuuntelin joskus aamuisin, kun menin bussilla töihin, kaikki oli sitä v....a! Kerran kysäisin, anteeksi, miten sanoit. Sain vastaani hölmistyneen ja täysin epäuskoisen ilmeen ja tuhahduksen, voi v...u!
    Hertsileijaa passikuvat - minunkin pitäisi jo marraskuulla hankkia uusi passi.

    VastaaPoista
  8. aimarii ~

    Toivottavasti passikuvaus ja passin uusinta sujuu sinun osaltasi vähemmän tosi-TV:n tunnelmissa. Olihan se ihan hauska kokemus, kunhan vaan en mene kurkkimaan passikuvaa. Siitä en ole vieläkään toipunut :)

    VastaaPoista