keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Lapsuusmuistoja - viestihaaste

HPY Ranskasta ja Vihreät niityt Irlannista ovat haastaneet kertomaan muutamia asioita lapsuudesta.
Muistanko vielä jotakin:
1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen ”Mikä sinusta tulee isona? ”

Sehän oli selvä, että minusta tulee joko karjakko tai merikapteeni. Onneksi ei tullut kumpaakaan, koska pelkään ja kunnioitan liikaa sekä merta että lehmiä.

2. Mistä sarjakuvista pidit eniten?

Luulen, että varhaisimmat sarjakuvahahmot ovat Kieku ja Kaiku, sekä Vihtori ja Klaara.
Sitten kun olin oppinut lukemaan, tyylikkään Taika-Jimin seikkailut kiehtoivat minua.

3. Lempileikkejäsi

Kesäisin vedessä pulikointi, sukeltelu, hajoavien lauttojen rakentelu ja niillä seilaaminen. Sain olla se haaveitteni kapteeni hajoavassa laivassa.
Rantahiekalle tämä karjakko rakensi navetat ulpukkapossuille ja käpylehmille. Voikukan haituvista tehdyt lampaat leijailivat navetasta kesätuulen mukana poutapilviksi taivaalle.
Talvella pihalle kohosivat komeat lumilinnat salakäytävineen. Ne toimivat myös lumisotien linnoituksina. Lumiukoilla oli oma lumilyhdyin valaistu alueensa. Hiihto jäi vähemmälle koska kotitekoiset sukset katkesivat usein jo ensireissulla.
Keväisin ja syksyisin oltiin hippasilla ja piilosilla usein iltapimeään asti. Siitä hyvästä kotona saatiin sapiskaa. Leikkiminen omatekoisilla paperinukeilla oli sadepäivien viihdykettä, samoin lukeminen.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Opettajani tuli yllättäen 8-vuotispäivilleni. Hän toi lahjaksi pienen valkoisen kissanpennun, jolla oli kirkkaan siniset silmät. Miten onnellinen olinkaan ihanan opettajani yllätysvierailusta ja suloisesta lahjasta. Myöhemmin ilmeni, että kissaparka oli kuuro. Sen lyhyt elämä päättyi auton alle. Kaipasin sitä kauan.

5. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Unelma jäätanssista on vielä toteutumatta.

6. Ensimmäinen lempiurheilulajisi

Keväisten pälvien paljastuttua pihalla hypättiin narua tai ruutua tuntikausia. Kyllä se ihan urheilulta tuntui.

7. Ensimmäinen musiikki-idolisi

Pieneen tyttöön suuren vaikutuksen teki Gershwinin Summertime, Louis Armstrong ja Ella Fitzgerald.

8. Paras joulu- tai muu lahjasi

Lapsuuden joululahjoista parhaita olivat kirjat. Ensimmäinen oma kirjani oli Aili Somersalon kirjoittama ”Mestaritontun seikkailut”. Samana jouluna saimme ensi kerran sodan jälkeen rusinoita. Juuri lukemaan oppineen nautintona takkavalkean ääressä oli jännittävä kirja ja kupillinen rusinoita. Muutaman päivän kuluttua yritin jakaa sadun taikaa ja lukea kirjaa ääneen nuoremmille sisaruksilleni. Aika pian he kyllästyivät kuuntelemaan jankkaustani ja häipyivät omille teilleen. Seuraavana jouluna sain lahjaksi kirjan ”Iris rukka”. Sitä en enää halunnut jakaa kenenkään kanssa.


Haasteen ja viestikapulan voi linkittää edelleen henkilöille, joiden toivoo jatkavan ketjua.
Haaste ei velvoita ketään, koska ystävyyskin on vapaaehtoista.

Aimarii, AirelleEllinoora, Famu falsetissa ja Rita, millaisia lapsuusmuistoja teille noista kysymyksistä tulee mieleen.



 
 
              *****************************************************************

10 kommenttia:

  1. Olitpa nopea. Nyt vain jäätanssia harrastamaan. Onko teillä jäähallista siellä tietoakaan?

    VastaaPoista
  2. Tämä on siitä hauska meemi, että muiden muistoja lukiessa palautuu koko ajan lisää itsellekin. Jäätanssista en ole koskaan unelmoinut, jääpallosta kyllä. Mitenkäs siellä treenit sujuu, pitää kai harjoitella rullaluistimilla?

    VastaaPoista
  3. Tmä on kiinnostava haaste - kiitos, koetan vastata siihen jollain lailla.
    Muistoista löytää niin paljon. Tuntuu, että meillä on jossain mielen sopukoissa oikea aarreaitta.

    VastaaPoista
  4. Kirjat olivat kylla niita parhaita joulu- ja synttarilahjoja. Ovat vielakin vaikkei minulla ole enaa yhta paljon aikaa niita varten. Onneksi luen nopeasti. Tai oikeastaan se harmittaa silla silloin kirjat loppuvat liian pian.
    Kiitos osallistumisestasi kielirajojen yli.

    VastaaPoista
  5. Kiitti haasteesta :) Tulen katsomaan tarkemmin kunhan ennätän - minulla oli juuri tietokoneyhteys poikki toista vuorokautta ja viestejä onpi aika pino...

    VastaaPoista
  6. Vihreätniityt ~
    Haasteen aihe oli innostava, joten heti aloin vastauksia rustaamaan.
    Tuskin jäähallia löytyy, mutta joulun ajaksi Carcassonnen torille jäädytetään maksullinen luistinrata lapsille. Siellä voi ½ tuntia vuokraluistimilla kiitää ympäri jäätä musiikin soidessa. Radan reunalta on mukava seurata lasten harvinaista huvia.

    Sirokko ~
    Luulenpa, että luisteluni ovat ajat sitten luisteltu. Tai mistäs sitä tietää. Jonakin tulevaisuuden talvipäivänä Hectorin jäävalssi soimaan ja rollaattorilla kierroksia kotijärven jäällä.

    aimarii ~
    Todella kiehtova haaste. Olen kierrellyt blogista blogiin lukemassa lapsuuden muistoja. Samalla lisää asioita omasta lapsuudesta palautuu mieleen.

    hpy ~
    Kirjat ovat edelleen mieluisimpia lahjoja, varsinkin nyt kun on aikaa niitä lukea, hitaasti ja nautiskellen.

    Rita ~
    Kiva, että osallistut haasteeseen, tarkkailen blogiasi. Mutta asiat tärkeysjärjestykseen, ensin vastaukset viesteihin, sitten vasta kurkistus lapsuuteen.

    VastaaPoista
  7. Luonto ja luonnonlapsi, siitä syntyy lapsuuden taikamaa. Miten nautin kun sain eläytyä pikkukarjakon ja -merikapteenin tuokiokuviin.

    Lumi tuli meille juuri parahultaisesti kun lumilinnastasi luen :). Kuin silloin ennen.

    Joululahjojen huiput, kovat kirjapaketit ovat maailmankaikkeutta aikana jolloin telkusta ei ollut aavistustakaan. Vai hipsivät ne sisarukset muille teilleen kun luit heille ääneen :). Tämän jälkeen Iris rukka saa sinun jakamattoman huomiosi osakseen :).

    Missä nuo lapsuutesi kirjat nyt ovat?

    Ihanaa olla entinen nuori ja lapsi - taas. Minnekäpä ne parhaimmat lapsuusmuistot kuoleentuisivat. Eläviä ovat ja elämäksi "kypsyvät".

    VastaaPoista
  8. Lastu ~

    Ne nuoremmatkin sisaret ja veljet oppivat aikanaan itse lukemaan. Saamani kirjat siirtyivät nuoremmille sisaruksille, kävivät kavereidenkin luettavina ja kuluivat irtolehtipainoksiksi viimeistään seuraavan sukupolven käsissä. Nykyinen sukupolvi lukee mieluummin Harry Potteria kuin Iris rukkaa.

    VastaaPoista
  9. Vastauksiasi oli kiva lukea, kun ne herättivät muistoja omasta lapsuudesta. (Itsekin olen vastannut tähän samaan meemiin, jonka myös Hpy:ltä). Miten ihana (ja opettavainen) kirja olikaan Iris rukka! Ja Kieju ja Kaiku: halusin aina arvata riimin viimeisen sanan. Summertime säväyttää vieläkin.

    VastaaPoista
  10. Ina ~
    Sama juttu. Kun kävin lukemassa sinun vastauksiasi, muistui mieleeni Markus-setä ja lastentunnit.
    Summertime tuo kesän mieleen ja se on säilynyt suosikkina läpi vuosikymmenten.

    VastaaPoista