tiistai 5. heinäkuuta 2011

Matkustaisinko Viroon

Korkeiksi kasvoivat Ranskasta tuodut iirikset Suomen suvessa
Ikkunan takana lainehtii harmaa järvenselkä. Miten kylmältä vesi tuntuikaan eilen kun pulahdin sinne saunasta. Vielä viime viikolla harrastin vedessä polkupyörällä ajoa (ilman pyörää, ilman kypärää), juoksua ja kävelyä sekä etu-, että takaperin. Nyt vain odotan, että vesi lämpenisi uudelleen urheiluharrastuksiani varten.

Sunnuntai oli kylmä, tuulinen ja sateinen. Päivän lehdenkin ehti hyvin lukea. Sattuipa silmiini Sunnuntaisuomalaisesta oheinen matkailu-uutinen. Tiesinhän minä, että Viroon matkustetaan ahkerasti, mutta enpä arvannut, että sinne olisi tehty Suomesta peräti 900 000 miljoonaa matkaa vuodessa. Yritin laskea montako matkaa se olisi päivää kohti, mutta sekosin heti alkuun laskuissani, en edes osannut kirjoittaa numeroina tuota kävijämäärää (arvaus 900 000 000 000). Taitaa kuitenkin olla aika paljon. Viimeksi olen Virossa käynyt vuosituhannen alussa. Nyt tuntuu, että pitää lähteä uudelleen kun ihan kaikki muutkin siellä käyvät.

Sunnuntaisuomalainen 3.7.2011
                ***********************************************************

4 kommenttia:

  1. Öho. om siinä matka poikineen, eikä edes minunkaan matkani mukana, kun en ole käynyt. Liekö tuo lehden antama luku vähän yliammuttu. mistä niitä lähtijöitä noin paljon löytyy.
    On jo vuosia kun viimeksi olen käynyt eikä ole edes suunnitelmissakaan nyt ainakaan. Mutta kivaa matkaa, jos menet.

    VastaaPoista
  2. mummeli ~
    Noiden lukujen perusteella Viroon matkustaa koko maapallon väestö ja ehkä laskuissa on mukana porukkaa toisiltakin planeetoilta. Toistaiseksi pysyttelen Suomen puolella, mutta mistäpä sitä tietää vaikka jonain päivänä Tallinnaan rantaudun.

    VastaaPoista
  3. Huh, onpa vedet jäähtyneet, mutta lämpenevät kyllä.
    Kävin aamulla uimassa, eikä hullumpaa lainkaan.
    Viro on muuttunut sitten edesllivierailusi paljon. Se kuuluu ehdottomasti minun suosikkeihini, en käykään muualla. innostuin opettelemaan vironkielenkin viiden viime vuoden aikana.

    VastaaPoista
  4. aimarii ~
    Nyt on vesi taas mukavan uintilämmintä.
    Onnittelut vironkielen taidostasi!

    VastaaPoista