torstai 25. elokuuta 2011

Matkamuisto


Kohti syksyä
Luminen savusauna ja syksyä enteilevä kotijärvi saavat nyt jäädä unelmoimaan uudesta kesästä, sillä Kreikka ja siellä Kreetan aurinkoiset polut kutsuvat Simpukkaa ystävineen. Tosin jo ajatus etelän paahtavista helteistä saa voipuneena läähättämään, mutta kun on pakkasten aikaan yhteisellä päätöksellä matka varattu, niin pulinat pois. Nukutaan vielä muutama yö, kunnes auringon laskiessa Kallaveteen kohotaan yötaivaalle kohti etelää. Laukkuun pakataan aurinkorasvat, uimapuvut ja variksenpelättimeltä lainatut kesävaatteet. Laskeudutaan lomatunnelmiin Buzukin sävelin ja Sirtakin askelin. Hoblaa ja Kreikan velkataakka pienenee.

Edellisestä Kreetan-matkasta onkin jo kulunut lähes 40 vuotta. Olimme silloin saarella pääsiäisen aikaan. Hieman traumaattisesti matka alkoi, mutta parani loppuaan kohti. Pari päivää ennen pääsiäistä keksimme matkustaa paikallisbussilla saaren toiseen päähän tutustumaan pieneen rantakaupunkiin. Ennen lähtöä katsoimme aikataulusta, että bussi tulee takaisin hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Nautimme matkasta halki kauniiden vuoristomaisemien ja kulkemisesta pikkukaupungin kujilla ja rantakaduilla, maukkaasta lounaasta tavernassa. Kävelyn päätteeksi pysähdyimme aurinkoiselle terassille lasilliselle kylmää retsinaa. Havaitsimme, että olimme paikan ainoat asiakkaat. Tarjoilija pyyhki pöytiä ja toinen lakaisi lattiaa. Arvasimme, että paikka on kiinni menossa. Bussin lähtöön oli vielä aikaa lähes tunti. Päätimme kuitenkin kävellä linja-autoasemalle odottelemaan. Sekin oli suljettu. Istuuduimme seinän viereen penkille. Kaipa se bussi lähtee vaikka asema onkin kiinni. Bussin lähtöaika tuli ja meni. Yhtään autoa eikä ihmistä näkynyt missään. Lopulta rakennuksesta tuli roskapusseja kantava sinitakkinen mies. Ryntäsimme häneltä bussien kulkua kyselemään. Kesti hetken ennen kuin hän ymmärsi mistä on kyse, nosti sitten kolme sormea pystyyn ja sanoi, että seuraava bussi lähtee kolmen päivän kuluttua. Nyt ei matkusteta, nyt juhlitaan pääsiäistä. Mies vei roskapussit roskikseen ja meni menojaan.
Mitäs nyt? Passit olimme jättäneet hotelliin, rahaa oli otettu mukaan bussilippujen ja lounaan hinnan verran. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, emmekä huomanneet missään puhelinkoppiakaan. Jos sellainen olisi löytynyt, meillä ei ollut kolikoita, emmekä olisi ymmärtäneet kreikankielisestä puhelinluettelosta mitään. Matkatoimiston puhelinnumeroa emme olleet ottaneet mukaan, tuskin toimistolla ketään olisi ollut enää töissäkään. Yritimme muistella mitä tietä bussi oli tullut. Epävarmoina tallustelimme poispäin kaupungista. Liikennettä ei juuri ollut, pari kuorma-autoa ja skootteria tuli vastaamme. Päätimme kääntyä takaisin, koska meillä ei ollut juotavaa ja pian aurinko laskisi. Paremmin me kaupungissa pärjäisimme kuin pimeässä vuoristoisella maaseudulla. Silloin kuului takaamme auton hurina. Astuin ajoradalle ja nostin peukalon pystyyn. Elämäni eka liftaus. Auto, jossa oli viisi miestä, pysähtyi. Elekielen ja englannin solkkauksella yritimme selittää tilanteemme. Ei siinä mennyt kuin muutama sekunti kun mies istutettiin takapenkille kolmen metsärosvon näköisen miehen keskelle ja minut ahdettiin etupenkille kahden mustapartaisen peijoonin väliin. Pimeän tultua jouduin hammasta purren, pelosta vapisten siirtelemään molemmilta polviltani ylimääräisiä käsiä pois. Eniten pelotti auton hurja vauhti mutkikkaalla tiellä, joka paikoin näytti häviävän pimeyteen. Kuskin toinen käsi oli ratissa, toisella puristeli polveani. Tuskin uskalsin hengittää, yläilmoihin nousi avunpyyntö ”Kyrie eleison”. Ehkä rukoukseni kuultiin tai ahdistelijani luovuttivat, koska polveni jätettiin rauhaan. Kaksi kättä oli taas auton ratissa ja vauhtikin hiipui kohtuulliseksi. Kun vielä selvisi, että olemme suomalaisia, sain lisää istumatilaa vieressäni istujan siirtyessä kauemmaksi. Uskalsin taas hengittää ja onnittelin itseäni, että olin pukeutunut farkkuihin. Matkan päätteeksi meidät vietiin hotellimme pihaan. Mies tarjosi bussirahojamme maksuksi, mutta se ei tullut kuuloonkaan. Kuljettaja jopa pyysi anteeksi auton ahtautta. Vasta myöhemmin illalla kerroin miehelle polvieni puristelusta. Hän sentään oli saanut istua rauhassa takapenkillä.
Loppu lomasta sujuikin pääsiäistä ja kreikkalaisia häitä juhlien. Häihin onnea tuomaan meidät napattiin iltakävelyltä kun olimme pysähtyneet tavernan eteen ruokalistaa tutkimaan. Ruokaa, juomaa, tanssia ja elämänriemua riitti aamutunneille asti. Toivottavasti silloisen hääparin elämä on jatkunut yhtä riemukkaana kuin olivat hääjuhlansa.

                ***************************************************************


8 kommenttia:

  1. Terveiset taalta Texasista.

    Jannittava tarina ja kokemus sinulla Kreetalta. Me kavimme siella viime kevaana ja tykkasimme kovasti.

    Mukavaa matkaa sinulle.

    taalla on kuumaa noin 40 astetta, en pysty ulkona lenkkeilemaan. Sisalla on viileaa ja mukavaa, samoin autossa on ilmastointi kunnossa. Kerron sitten lisaa blogissani, kun palaan kotiin. Talla vieraalla koneella on vaikea kirjoittaa, ei ole kaikkia aakkosiakaan. :-)

    VastaaPoista
  2. Simpukalle ja Simpukkaherralle onnea ja varjelusta minotauroksen maassa seikkaillessa! Kreetalta on meilläkin mukavia muistoja (ei tosin ihan noin jännittäviä) sekä häämatkalta että kolme vuosikymmentä myöhemmin muistojen matkalta. Kuumaa saattaa olla, mutta meri hohtaa sinisenä ja vuoret piirtyvät taivaan rantaan.

    VastaaPoista
  3. Olipa seikkailu! onneksi nuoruus antaa voimia kestää tuollaisia yllättäviäkin tapahtumia. Oikein, oikeinb hyvää lomaa teille nyt ja toivottavasti ei seikkailu uusudu. paljon on aika muuttunut tässä välissä. voi vain sanoa, mitä meillä olikaan ennen kännykkää. Ei mitään.

    VastaaPoista
  4. Unelma ~
    Siellä Texasissa on ihan liian kuuma. Parasta pysyä viilentimien läheisyydessä. Toivottavasti helle helpottaa. Kävin jo lukemassa kertomuksesi matkan alkutapahtumista. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. Kreetalta palattuamme ajelemme viikoksi Inarinjärven maisemiin ruskaa tai ensilumia etsimään. Matkailua laidasta laitaan.

    Ellinoora ~
    Kiitos toivotuksesta. Sinulla on varmaan romanttiset muistot häämatkalta, ihanat auringonlaskut ja vain te kaksi.
    Hotellimme on lähellä rantaa. Toivon, että merituuli viilentää ja maininkien laulu tuudittaa uneen. Tai sitten asumme aamuun asti pauhaavan diskon vieressä tai nuorison skootterikisojen kohtauspaikalla.

    Mummeli ~
    Kiitos toivotuksesta.
    Luulenpa, että koetun kaltainen seikkailu ei enää toistu. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä, vanhat polviparkani saavat olla puristelijoilta rauhassa. Varmuuden vuoksi lataan kännykkään valmiiksi tarpeelliset numerot. Kunhan en sitten unohda sitä hotellihuoneeseen:)

    VastaaPoista
  5. Aikamoinen seikkailu. Kreetalla itsekin pari kertaa käyneenä luin krijoituksesi miltei henkeä pidätellen. Viimetalvisella Kanarianmatkalla totesin, että pitäisi kai olla jo sellainen kännykkä, jolla pääsee nettiin.

    Turvallista matkaa!

    VastaaPoista
  6. Vai on tullut helteitä ikävä, jopas nyt. Ehkä se polvihierontakin nyt jo tuntuisi paremmalta.. ei sitä nuorena aina kaikkea osaa arvostaa :)
    Ja helteiden jälkeen onkin mukava mennä jäähdyttelemään pohjoiseen, tosin tiedä niistä lappalaismiehistäkään..

    VastaaPoista
  7. Liisa ~
    Luulen, että varmistan bussien kulkemiset moneen kertaan ja varman päälle valitsen tutustumiskohteet kävelymatkan päästä. Silti jonkin sortin pientä seikkailua odotan.

    Sirokko ~
    Saattaisihan se polvihieronta mummon pään sekoittaa, olipa asialla sitten Zorbas tai Aslak. Ensin kiljuisin, että nyt on ryöstö menossa ja sitten laukulla huitaisisin.

    VastaaPoista
  8. Huh

    eiku hih :).

    Tarinasi riemstuttavat aina.

    VastaaPoista