tiistai 9. elokuuta 2011

Voi että!




Mummeli muisti minua tällä viehättävällä tunnustuksella, josta suurkiitos.
Sen myötä pitäisi vastata kolmeen kysymykseen ja antaa tunnustus edelleen kolmelle bloggaajalle. Blogienne ystävänä haastan teidät Sirokko, Vihreatniityt ja Kulkukatti mukaan kisaan. Ottakaa vastaan tunnustus ja kertokaa 1. lempiväri  2. mieliruoka 3. paikka, jossa haluaisit käydä.


Ja tässä minun vastaukseni:

1) Lempivärisi?

Vihreän ja sinisen sävyt mielialan mukaan vaihdellen. Nyt taitaa olla menossa vihreä kausi.

2) Mieliruokasi?

Niitä on niin monta, en osaa valita vain yhtä.

Tuoreiden kasvisten aikaan maistuu ranskalainen kasvisruoka ratatouille.

Syyskesän herkku on kantarellimuhennos, jälkiruokana mustikat.

Pakko mainita vielä ukkokullan hartaudella paistamat muikut.

Kestosuosikkini on myös kalakukko.

Melko uusi tuttavuus on kalakeitto, jossa kalan, perunoiden ja sipulin lisäksi on mm. katkarapuja, keittojuureksia, oliiveja, maustettua tuorejuustoa, valkosipulia jne. Enemmän kuin hyvää nautittuna karjalanpiirakoiden kanssa.

3) Paikka jossa haluaisit käydä?

Haluaisin vielä kerran käydä Australiassa sisareni luona, katsella Sinisten Vuorten utuisia maisemia, tuntea ilmassa leijuvan eukalyptusmetsien tuoksun, kellua Tyynenmeren mainingeissa, nähdä koalat, kengurut, kaikki ne värikkäät linnut.

                     ********************************************************



9 kommenttia:

  1. Ihanat nuo sinun lempiruokasi! Tuo monipuolinen kalakeitto varmaan maistuvaa, niin monta makua siinä mukana.
    Hyvää tämän viikon loppupuolta!

    VastaaPoista
  2. Mummeli ~
    Se kalakeitto on uskomattoman hyvää.
    Myös sinulle oikein hyvää viikkoa.

    Hpy ~
    Hellalla porisee parhaillaan 5 litran kattila Ratatouillea viikonlopun vieraita varten.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia, vastailen kun kerkeän. Tuo runsas kalakeitto kuulostaa hyvältä..

    VastaaPoista
  4. Kala maistuu sullekin :).

    Lähiruoka saa suun messingille (kantarellit ja mustikat myös). Oi onnea.

    Australia on paikka jonne minäkin toivoisin joskus pääseväni.

    VastaaPoista
  5. Sirokko ~
    Nauti vain ihan rauhassa suvesta, lupasivat taas lämpenevää. Vastaile sitten kun sinulla on aikaa.

    Lastu ~
    Se loputon lentomatka Australiaan ja matkan kalleuskin arveluttaa. Haaveilen silti.

    VastaaPoista
  6. Kiitos makeasta tunnustuksesta ja haasteesta, joka otetaan ilolla vastaan! :)

    Jo pelkkä kantarellien ajattelu saa veden herahtamaan kielelle...

    VastaaPoista
  7. Kulkukatti ~
    Menenkin seuraavaksi lukemaan vastauksiasi.
    Pidän kovasti blogistasi.

    VastaaPoista