torstai 29. joulukuuta 2011

Vuoden loppuessa


Kotikylämme
Raju pohjoistuuli paukuttelee ikkunaluukkuja. Pilvet kiitävät taivaalla, heittävät kuin ilkkuen saderyöppyjä kulkijan niskaan. Sateenvarjoa on aivan turha avata. Postilaatikolla käynti tuntui uroteolta, kiukkuinen puhuri ei onnistunutkaan riipimään kädestä kirjeitä. Auton huoltolasku olisi joutanut mennä, mutta Suomesta tulleilla äänestyslipuilla saattaa olla käyttöä. Tosin yksikään presidentti-ehdokas ei ole kiinnostunut äänistämme. Jää harkintaan, kannattaako äänestyksen takia tammikuussa ajaa kaksi kertaa lähes 300 km:n edestakainen matka äänestyspaikalle. Kirjeessä kun erityisesti mainitaan, että äänestyspaikka voi olla avoinna ilmoitettua lyhyemmän ajan.
Vuoden lähestyessä loppuaan tuntuu pientä haikeutta. Lähiviikkoina joudumme hyvästelemään tämän talvikotimme ja kotikylämme. Turvallista ja rauhallista on ollut täällä elää ja asua. Mukavia ja ystävällisiä ovat olleet naapurimme ja muukin kylän väki. Avarat ja kauniit ovat olleet maisemat ikkunoiden takana. Kuulaina päivinä olemme saaneet katsella kaukana horisontissa siinteleviä lumen peittämiä vuoria, illan tullen purppuran sävyissä kylpevää iltaruskoa. Uusi talvikoti pitäisi etsiä, mutta vaikuttaa siltä että, etsijöille on jäänyt käsijarru päälle ja monta tekosyytä siirtää asia myöhäisemmäksi.
Sinulle lukijani tahdon toivottaa:

Säilyttäköön tämä vuosi sen mitä rakastat.
Tuokoon uusi sen mitä kaipaat ja
vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.
Onnellista Uutta Vuotta!

                                       *********************************************

16 kommenttia:

  1. Onnea uuden talvikodin etsintään ja kaikkea hyvää vuodelle 2012!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Oi, mikä ihana näkymä kyläänne! Onnea vuodelle 2012 ja uuden talvikodin etsintään!

    VastaaPoista
  4. Kaunis on kylänne! Harmi, kun joudutte etsimään uuden paikan, mutta onneas uuden talvikodin etsintään. Ehkä löydättr yhtä kivan kuin nykyinenkin.
    Oikein hyvää Uuttavuotta teille sinne!

    VastaaPoista
  5. Puhun aina aanestamisen puolesta, mutta taytyy myontaa etten ole Suomen aanestyksiin osallistunut kovinkin pitkaan aikaan. Minahan en edes tieda mita siella tapahtuu. Toista on teilla kun te palaattee aina kesaisin Suomen kamaralle! Eli siita ajamaan vaan niita kilometreja. Samalla pieni visiitti paikallisia nahtavyyksia katselemaan! Sinne ruuhkaan (jonne en halua)vaan!

    No, tehkaa niin kuin haluatte, ja hyvaa vuoden loppua ja sitten hyvaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Paljon, paljon onnea kodin etsintään. Haikeus on tuttu tunne. Lohduttaa kuitenkin tieto siitä että ihmisille on annettu salamannopea intuitio, kyky nähdä heti: tässä on uusi koti, tässä eikä missään muualla. Se odottaa teidän katsettanne jotta sen löydätte...

    Miten viisaat toivotukset sinulta saan, kiitos. Otan vastaan yhtä aikaa hymyillen - ja kyynelehtien.

    Onnellista Uutta Vuotta myös sinulle ja rakkaallesi! Niin, oikein onnellista :)

    VastaaPoista
  7. Onnea teille uuden talvikodin etsintään! Löydätte varmasti entistäkin ihanamman, niin uskon.

    Onnea myös Uudelle Vuodelle!

    Uusia kirjoituksiasi aina odotellen
    Lilas

    VastaaPoista
  8. Simpukalle ja herra Simpukalle toivottelee Pissismummokin poikakaverins kera uuden uutukaisia asioita uuden uutukaiseen vuoteen! Ja varmuuden vuoksi sama vielä Ellinooralta itseltään näin: emme ole koskaan liian mitään iloitsemaan lasten lailla eteen tulevista ihanista yllätyksistä! Hyvää Vuotta!

    VastaaPoista
  9. Simpukan herrasväki kiittää teitä kaikkia Hyvän-Uuden-Vuoden toivotuksista.
    Olkoon se onnellinen meille jokaiselle.

    Famu~
    Hulvattoman hauskoja tarinoita elämästäsi Amandan kanssa on ollut ilo lukea. Jännityksellä odotan kissanristiäisiä, minkähän nimen Amanda saakaan entisten lisäksi.

    Lezzie ~
    Lähivuoren kupeeseen jää kaunis kylämme uinailemaan, mutta aiomme toki käydä täällä muistoja verestämässä ja tuttuja tapaamassa.

    Mummeli~
    Kauniit kukka- ja maisemakuvasi tuovat aina lämpimän kotimaan tuulahduksen.

    hpy~
    Toulouse ja Marseille ovat äänestyskaupunkimme. Jos ilmat ovat suosiolliset ehkä teemmekin äänestysretken. Mutta jos luvassa on lumisateita, meitä ei saa mikään, ei edes presidentti moottoriteiden liikennekaaokseen.

    Lastu~
    Intuitioon luottaen alkakoon kodin etsintä. Toivottavasti se on sama meillä molemmilla. Olisihan se aika hassua jos toinen haluaisi asua kaupungin vilinässä, toinen erakkona kylän kupeessa. No, jahkaillaan puoleen jos toiseenkin ja valitaan ehkä kolmas vaihtoehto.

    Lilas ~
    Tuskin nykyisen kodin veroista löydämme, mutta avoimin seikkailumielin tutkimme vaihtoehtoja.

    Ellinoora~
    Pissismummon ja poikakaverin humoristisia sattumuksia on ilo lukea. Niitä toivon lisää, samoin kuin Ellinooran viisaita ja kauniita tekstejä.

    VastaaPoista
  10. itsekin mietin tuota äänestämiseen lähtemistä, harva meistä, jotka asumme kaukana äänestyspaikalta, jaksaa tarpeeksi kiinnostaa Suomen politiikka. ja silti, monet meistä saattavat jossain vaiheessa -vanhetessa ? -palata kuitenkin Suomeen. näin sähköisten kommunikaatiovälineiden aikakaudella tuntuu uskomattomalta, ettei tätä asiaa voida hoitaa muuten.vanhanaikainen kirjeäänestyskin olisi tietysti mahdollinen. mutta ei todella näytä kiinnostavan suomalaisia poliitikkoja, vaikka ulkomailla osan tai koko ajan asuvia suomalaisia on koko ajan enemmän.

    hyvää uutta vuotta ja onnea uuden kodin löytymiselle !

    VastaaPoista
  11. Onnellista ja iloista uutta vuotta.
    Uusi talvikoti löytyy teille varmaankin ja toivottavasti entistä mukavampi. :-)

    VastaaPoista
  12. Airelle~
    Uskon, että päättäjien hyvällä tahdolla löytyisi helpompi tapa ulkosuomalaisten äänestää. Sitä odotellessa moni ääni jää vain antamatta.

    Unelma ~
    Kodin etsintä ja muutto uuteen ympäristöön alkaa työllistää jo alitajuntaa. Netin tarjontaa lähialueilta on jo selailtu.

    VastaaPoista
  13. Teidän nykyisen talon vuokrajärjrstelyhän oli loistava, jos oikein ymmärsin, eräänlainen osa-aikasopimus. Sellaista uutta ei varmaan helposti löydy. Tutulla porukalla (muutama henkilö) on osakeyhtiö ja sen omistuksessa talo ja auto Keski-Euroopassa. Porukat käyttää taloa yhdessä ja erikeen mitenkuten sopivat, välillä yhdessä ja välillä erikseen. Itse olen myös suunnitellut näitä asumisasioita ja muotoja. Missä maassa olisi vakituinen asunto ja missä muissa paikoissa sitä sitten haluaisi viettää osan vuodesta. Jos pitää itsensä mahdollisimman sitoutumattomana, on tietysti vapaampi valitsemaan milloin mitäkin. Mutta vakipaikalla on myös puolensa. Siinäpä pulma.
    Hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle!
    paskeriville

    VastaaPoista
  14. Onnellista Uutta Vuotta ja menestystä uuden kodin haentaan.

    VastaaPoista
  15. Toivottavasti uusi talvikotinne löytyy ilman suurta vaivannäköä. Onnea sen etsintään ja onnea myös alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  16. Paskeriville~
    Olemme todellakin olleet tyytyväisiä tähän osa-aikaiseen sopimukseen. Siltä ajalta, jonka olemme kesäisin Suomessa ja jolloin talon omistajan perhe satunnaisesti lomailee täällä, emme tarvitse maksaa vuokraa. Keväisin ennen Suomeen lähtöä olemme siirtäneet henkilökohtaiset tavaramme niille varattuun tilaan. Toki olemme talon ja puutarhan jättäneet mahdollisimman siistiin kuntoon, mistä meitä on ylenpalttisesti kiitelty.

    Ina~
    Asuntoja näyttäisi olevan tarjolla. Kun vain osaisimme päättää millaisen ja mistä päin sen haluamme.

    Liisa~
    Asunnon suhteen mieli muuttuu päivittäin. Toisena päivänä kiehtoo kaupunkikoti, toisena asuminen maaseudun rauhassa.

    VastaaPoista