maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kukon tarina

Joan Miro - Le Coq
Ranskan kansalliseläin ja maan symboli on kukko. Naapurin Rose toi selailtavaksi nipun aikakauslehtiä. Sattuipa sieltä silmiini kukkojuttu. Sitä sitten tavasin sanakirjan kanssa ja huomasin, että se ei ollutkaan täysin kiltti tarina, mutta opettavainen kuten eläinsadut yleensäkin.

Farmari osti uuden, nuoren kukon. Hänen mielestään tilan vanha kukko ei jaksanut enää hoidella kaikkia tarhan kanoja.
Uusi kukko tepasteli kanatarhassa. Vanha kukko lähestyi sitä ”Hei sinä komea nuorukainen, kuten näet, olen lähestymässä loppuani. Silti toivon, että jättäisit minulle vielä pari kanaa".
Hämmästynyt kukonpoika vastasi: ”Aika on tehnyt sinusta jo ikälopun vanhuksen. Miten ihmeessä oletkin vielä elossa. Ei käy, nyt on minun vuoroni, otan kaikki kanat”.
Mutta vanha ovela kukko ei luovuttanut, vaan ehdotti kilpajuoksua. Joka on ensimmäisenä muurilla, saa kaikki kanat. ”Anna kuitenkin ikäni takia minulle metri etumatkaa. Ok? "
Kukonpoika, vahva ja hyväkuntoinen, katseli vanhusta, joka tuskin pysyi jaloillaan: ”OK vaari, sopii hyvin vaikka kaksi metriä”. Se oli varma, että voittaa vanhuksen helposti.
Kilpailu alkoi.
Farmari näki tilanteen. Kukot juoksivat peräkkäin. Kukkovanhus hoippui huonoilla jaloillaan edellä ja kukonpoika loikki heltta voitonvarmuutta hehkuen perässä.
Mies haki pyssyn ja ampui nuoren kukon huutaen: ”Hitto, tuo oli jo viides kukko, jonka ostin ja sekin on homo kuten neljä edellistä!”
               
                                   ****************************************************

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Ollako vai eikö olla




Blogini sai tämän hienon tunnustuksen, kiitos mummeli.

Haasteen mukaan pitäisi kertoa viisi uutta totuutta itsestäni. Lähestyn nyt aihetta osittain vertausten kautta, joten ranskalaisittain s’il vous plaît.






1. Olen kevään lapsi, syntynyt huhtikuussa, jolloin luonto herää talvi-unestaan. Kevät on minun vuodenaikani.

2. Kiinalaisen horoskoopin mukaan olen Hevonen, josta sanotaan muun muassa seuraavaa:

Rehellinen Hevonen on usein haavoittuvainen ystävyydessä, anteeksiantava kumppani ja väsymätön huolehtija. Hän on raivoisan rohkea ja intohimoinen sekä hillitsemätön humoristi. Mustasukkaisuus ja omistushalu eivät kuulu hänen alaansa.

En oikein tunnista itsestäni noita hienoja ominaisuuksia.



3. Tutumman horoskoopin mukaan olen Härkä. Ranskalaisen ystäväni suussa härkä kuulostaa sanalta ”arka”. Sitäkin varmaan olen.
Mutta mitä Härästä sanoo horoskoopin tekijä:

Luonnon rytmissä Härkä edustaa kukoistavaa kevättä, jolloin kasvit juurruttavat itsensä sulaneeseen ja elämää pursuavaan maahan. Härkä on maanläheinen, rauhallinen, leppoisa, kauneudentajuinen, taiteellinen ja aistillinen. Maamerkiksi Härkä on yllättävänkin romanttinen, tunnevoimainen ja seksuaalinen. Se, mikä muista saattaa näyttää itsepäisyydeltä, voi olla toisista olla luotettavaa vakuuttuneisuutta ja harvinaista pysyvyyttä. Härkä ei osaa käsitellä mustasukkaisuutta hyvin, koska ei luonnostaan juonittele. Härkä osoittaa mustasukkaisuutensa suoraan ja selkeästi, tehden selväksi sitoumuksensa ja siihen liittyvän vastuun. Härän käytös on lohduttavaa, tukevaa ja sitä kuvaa kuiva ja maanläheinen huumori. Härän harrastuksiin kuuluu hyvästä ruuasta nauttiminen.

Tämän harrastuksen tunnistan itsestäni ja ehkä saattaa löytyä tuota itsepäisyyttäkin.

Tunnettuja härkiä: Charlie Chaplin, Hitler, Tšaikovski, Brahms, Sergei Prokofjev.



4. Olen naimisissa Leijonan, tuon viidakon valtiaan kanssa, josta sanotaan:

Leijona on tulen merkki. Luonnossa merkkiä edustaa kypsymis- ja hedelmällisyysaika. Leijonaa symbolisoivat kuningas, presidentti ja isä. Leijonat ovat intohimoisia ihmisiä. Leijona on luonteeltaan eläväinen ja dynaaminen. Leijona haluaa olla kunnioitettu ja arvostettu. Leijonan mahdolliset ongelmat ratkeavat nopeasti sillä heidän mielenkiintonsa ei riitä pitkäksi aikaa muuhun kuin heihin itseensä.


Tunnettuja leijonia: Napoleon, Alfred Hitchcock, Mussolini, Onassis.


5. Olen ollut naimisissa saman Leijonan kanssa yli 45 vuotta. Miten Hitler-härän ja Napoleon-leijonan luonteiset voivat tulla toimeen keskenään näinkin pitkään. Tässä tapauksessa selitys siihen lienee molempien osapuolten kieroutunut huumorintaju. Sen turvin jatketaan vielä noin 50 vuotta tai ainakin elämän loppuun asti.
Totuus on kuitenkin se, että olemme kaksi harmaata hiirulaista kipittämässä elämän vuoripolkua, milloin vierekkäin, milloin peräkkäin.

Haaste on jo kiertänyt blogista blogiin. Sinä joka satut lukemaan tämän, ole hyvä ja ota haaste vastaan ja kerro viisi totuutta itsestäsi.
           
                   *************************************************************

  

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Musta polkupyörä

Henkilöt:

Asiakas: Rose, reilusti keski-iän ylittänyt madame
Asiakkaan mukaan kutsumat asiantuntijat: hölmistynyt kielipuoli suomalaispariskunta
Liikkeen henkilökuntaa: muutama arvonsa tunteva nuori miesmyyjä

Näytös 1.
Tapahtumapaikka: Kaupungin ulkopuolella moottoritieliittymän läheisyydessä sijaitseva ranskalainen urheiluliike Intersport.

Rose osoittaa pariskunnalle korokkeella komeilevaa mustaa sähköpolkupyörää
– Voilà, tässä se on nyt se pyörä, josta olen teille puhunut. Se on tänään viimeistä päivää tarjouksessa. Mitä mieltä te olette? Ostaisinko tämän, oppisinko tällä ajamaan kun en ole yli 20 vuoteen pyörällä ajanut?
Pariskunta kuiskii toisilleen
– Mitä se on meille tuosta puhunut ja milloin? Ei ole taaskaan ymmärretty. Luulin, että tultiin kaupunkiin Rosen kanssa kukantaimia ostamaan.
– En minä osaa sanoa pyörästä mitään, en ole ennen edes tuollaista nähnyt. Oletko sinä? Tekisi mieli sanoa, ettei ostaisi. Eihän täällä ole missään pyöräteitäkään.
Samassa paikalle lennähtää muotilehdestä repäisty tyylikäs myyjäherra. Kääntyy hymyillen suomalaisukon puoleen.
– Harrastaako herra pyöräilyä. Saimme juuri erän huippusuosittuja kilpapyöriä. Tulisitteko vähän tännepäin niin näytän niitä teille.
Esiin astuu Rose, sitoo pitkän popliinitakkinsa vyötä tiukemmalle.
– Hyvää päivää herra, olisin kiinnostunut tuosta sähköpolkupyörästä.
Myyjäherra katsoo Rosea päästä varpaisiin, kohauttaa ranskalaiseen tapaan olkapäitään ja nostaa mustan sähköpyörän korokkeelta lattialle. Suomalaisukko pysyy uskollisesti Rosen vierellä ja yrittää ymmärtää myyjän myyntipuheita.

Näytös 2.
Tapahtumapaikka: Urheiluliikkeen parkkipaikka.

Musta pyörä on tuotu ulos koeajettavaksi. Myyjäherra kertoo Roselle kuinka pyörällä tulee ajaa. Sisältää kiirehtii yhtä muodikas ja tyylikäs kollega painottamaan edellisen puhujan sanoja. Rose taluttaa pyörän pysäköityjen autojen viereen. Tuskin kuuntelee ohjeita vaan hyppää pyörän selkään. Jää vain kauhistunut hiljaisuus kun hän polkaisee matkaan ensimmäisen auton sivupeiliä tönäisten. Myyjä juoksee tarkistamaan jäikö peili ehjäksi. Sillä aikaa Rose on hävinnyt. Myyjä pitelee päätään.
– Ei kai hän mennyt moottoritielle!
Pian naurava Rose kaartaa rakennuksen takaa paikalle popliinitakin helmat heiluen.
– Minä haluan tämän!
Suomalaispari saa käyttää kaiken kielitaitonsa, että Rose suostuu ostamaan kypärän. Lupasivat ostaa sen hänelle lahjaksi. Se ei tule kuuloonkaan, riittää kun tarjosivat autokyydin ja olivat mukana asiantuntijoina. Asiantuntijoiden painostus auttaa ja kaupan kallein kypärä pakataan mukaan. Etupyörä pitää irrottaa, että laite saadaan sopimaan auton takakonttiin. Paikalla on jo kolme helpottunutta myyjää vilkuttamassa kun auto kaartaa pois parkkipaikalta. Kukantaimista autossa ei puhuta mitään.

Näytös 3.
Tapahtumapaikka: Jyrkkä mäenrinne lähellä kotia.

Mäen alla suomalaisukko odottaa vuoroaan. Rose polkee rinnettä ylös uudella pyörällään apumoottorin avustamana. Jarruttelee sitten alamäkeen, antaa vuoron suomalaisukolle, joka toistaa mäen nousun ja laskun. Varmuuden vuoksi toistavat tapahtuman useampaan kertaan ja kilvan kehuvat pyörää.

Näytös 4.
Tapahtumapaikka: Kylän halki kulkeva pääkatu muutamaa viikkoa myöhemmin.

Suomalaispari kävelee pääkadun jalkakäytävällä ja huomaavat keskellä katua vastaan ajavan Rosen, jonka takana jonossa tulevat kuorma-auto, rekka ja pari, kolme henkilöautoa. Rose huomaa pariskunnan ja kaartaa heidän luokseen. Jonossa madelleet autot pääsevät nopeammin etenemään, silti viimeisen auton kuski näytti Roselle kansainvälistä käsimerkkiä. Sitä Rose ei huomaa vaan esittelee pyörään ostamiaan uusia lisävarusteita.

– Satula oli niin kova, että ostin tällaisen pehmikkeen. Näettekö myös nämä kaksi uutta peiliä. Niiden avulla voin helposti seurata takana tulevaa liikennettä.

          *****************************************************************

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Sateiden lomassa


Itkupaju

Tänäänkin päivä valkeni sateen ropinassa. Sade on lempeää kevätsadetta, toisin kuin viime päivien rankat vesikuurot.
Eilen iltapäivällä sateen tauottua piti päästä näkemään miten kaatosateet ovat kohdelleet ”järveämme”, pientä tekolampea muutaman kilometrin päässä. Lampi sijaitsee pieniä mäntyjä kasvavien kukkuloiden suojassa. Lammella asustelee sorsa-yhdyskunta ja yksinäinen merimetso. Usein rannoilla istuskelee onkimiehiä.


Lammen vesi oli muuttunut läpinäkymättömän harmaanruskeaksi. Kalastajia ei näkynyt rannoilla. Osa sorsista nuokkui maalla puiden varjossa, joku laskeutui veteen ja tuli tervehtimään. Merimetso istui liikahtamatta vartiopaikallaan pienen risusaaren kupeessa.



Kävelimme lammen ympäri. Kaunistahan siellä oli ja rauhallista sameasta vedestä huolimatta. Rannan pajuista kuului iloinen lintujen sirkutus, bellikset kurkottivat kohti aurinkoa vihreältä nurmikentältä, itkupaju veden partaalla haaveili tulevista kesäpäivistä. Kunpa nämä rauhaisat maisemat säilyisivät tulevien sukupolvien kävelyretkien kohteiksi. Jospa lintujen sirkutus tervehtisi myös heitä.

Bellikset
 
 
******************************************************************************

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Joet tulvivat


 
Joki
 Neljä päivää ja neljä yötä on satanut, sataa nytkin. Joet ja purot tulvivat, sadevesi syöksyy koskena alas vuoren rinteitä. Monet tiet tulva on katkaissut. Lehden mukaan kaksi ihmistä on viime yönä hukkunut. Tien yli syöksynyt tulvavesi vei heidät autoineen mukanaan. Jokien alajuoksuilla lähellä merta ja muilla alavilla mailla oleviin taloihin on noussut vettä, viinitarhat muuttunut järviksi. Noin 300 ihmistä on evakuoitu kodeistaan. Osa kouluista on kiinni, kyliä saarroksissa. Alueella on oranssi, eli korkein tulvahälytys. Kylämme läpi virtaavaa jokea näytettiin eilen ja tänäänkin Ranskan television uutislähetyksissä tulvareportaasien yhteydessä. Ainakin toistaiseksi joki on pysynyt suunnilleen uomassaan savivellinä pyörteissä kuohuen. Päivällä saapastelin alas kylälle tilannetta tarkastamaan. Aika monen talon kellarista palokunta pumppasi vettä. Joen varren talojen asukkaat näkyivät vetelevän vettä ulos ovista lastoilla ja lapioilla. Samaa työtä jouduimme mekin alakerran pyykkituvassamme tekemään. Onneksi vesi oli puhdasta sadevettä, eikä joessa kuohuvaa savivelliä. Luultavasti huomenna, ehkä ylihuomennakin lastalle riittää töitä. Jossakin sähköt ovat kuulemma poikki. Täälläkin oli lyhyt sähkökatkos. Varmuuden vuoksi kynttilät ja taskulamput on laitettu käden ulottuville. Puhdasta vettä on varattu astioihin, koska vesijohtovesi saattaa muuttua saviseksi.
Viime talvena näihin aikoihin olimme lumen saartamina, nyt on veden vuoro. Kylän asukkaat tuntuvat suhtautuvan rauhallisesti tilanteeseen ja mitäpä mekään hötkyilemään. Odotellaan rauhassa, että aurinko armas kuivaisi satehen.

Joki ennen tulvaa

Sama joki saviveden pyörteissä

***********************************************************


maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kuka - mitä - missä - milloin

Minna M Euroopan laidalta haastoi minut vastaamaan noihin neljään kysymykseen. Tässäpä vastaukseni ja kysymys ottavatko haasteen vastaan Pinea ja meripilvi . Totta kai luen ilomielin muidenkin vastauksia.

Kuka

Vaikka pellavapää on haalistunut, sisälläni asustaa edelleen sormi suussa maailmanmenoa ihmettelevä pikkutyttö.
Työvuodet Suomessa ovat taakse jäänyttä elämää ja nyt tallaamme puolisoni kanssa talvisydämet polkuja eteläisen Ranskan vuoristossa.
Muuttolintujen tavoin keväisin riennämme koivujen katveeseen Kallaveden rannalle, syksyn tullen emme voi vastustaa viinitarhojen ja oliivilehtojen kutsua.

Mitä

Blogini täyttää pian kaksi vuotta. Olen enimmäkseen kirjoittanut huomioitani Ranskasta, elämästäni täällä, pienistä hassuista tapahtumista. Valokuvatakin yritän, mutta kamera ei aina minua ymmärrä. Huomasin, että aihemaailmani on aika suppea. Blogistani ei taida löytyä kirjoituksia käsitöistä, muodista, sisustamisesta, urheilusta eikä bailaamisesta. Ohoh, minusta onkin tullut kalkkis!

Missä

Asumme vuoren rinteellä vanhan kylän laitamilla, harmaiden talojen ja punaisten kattojen yläpuolella. Kirjoittelen tupakeittiössä, lähellä ikkunaa, josta avautuu näkymä kylälle päin.


Milloin

Se onkin parasta, että ei ole aikatauluja. Voin kirjoittaa silloin kun huvittaa, silloin kun joku aihe pälkähtää päähän.

                                  **************************************************

torstai 10. maaliskuuta 2011

Erään ranskalaisen huomioita Suomesta



Viikonloppuna hämmästelin ranskalaisten kykyä heittäytyä karnevaalihassutteluun. Kaikki ilonpito tapahtui selvin päin. Yritin bongailla olisiko joukkoon eksynyt yhtään päihtynyttä yksilöä. En heitä huomannut. Hupaisalta näytti jopa järjestystä valvova virkavalta. Mies- ja naispoliisi tanssahtelivat karnevaalirytmeissä radiopuhelin korvalla, pamppu ja pistooli vyöllä. Toisaalta sävähdytti ja puistatti ajatus terrori-iskun helppoudesta väentungoksen ja naamiaisasujen suojassa.

Aurinkoisella terassilla luettavaksi kaivoin taas kerran esille yhden mielikirjoistani. Olin sen aikoinaan pakannut mukaan avuksi ranskankielen opiskelua varten. Kirja on Suomessa asuvan Philippe Guicheteaun Sunnuntaikirjeitä Suomesta - Courrier de Finlande, jotka hän kirjoitti ystävälleen Samuelille Ranskaan. Kirjan aukeamilla on vasemmalla sivulla teksti ranskaksi ja oikealla sama suomeksi. Oma kirjani on ahkerasti kiertänyt kädestä käteen täällä Ranskassa levittämässä Suomi-tietoutta. Kaikki ranskalaiset tuttavani ja heidän tuttavansa, jotka ovat kirjan lukeneet, ovat siihen ihastuneet. Kirjan sivut ovat jo selvästi kuluneet ahkerasta kääntelystä. Kirjan luettuaan ranskan opettajamme ilmoitti, että hän haluaa muuttaa Suomeen asumaan. Muistutin häntä pitkästä, pimeästä ja kylmästä talvesta ja kesäisin kimppuun hyökkäävistä säälimättömistä hyttysparvista. Varoitin vaikeasta suomenkielestä. Eihän hän ollut näiden vuosien aikana ollut oppinut yhtään sanaa suomea, vaikka olimme sitä yrittäneet hänelle opettaa. Lohdutukseksi kuitenkin lahjoitin hänelle Suomesta tilaamani samanlaisen kirjan. Hän väittää edelleen harkitsevansa Suomeen muuttoa.

Pidän itsekin paljon kirjasta. Pidän kirjoittajan lempeän humoristisista huomioista Suomesta, ihmisistä, kulttuurista ja tapahtumista. Hän kuvailee lämmöllä suomalaisten outoja tapoja, hiljaisia ihmisiä hiljaisessa maassa, tuhansien järvien ja metsien kätköissä.

Kirja on helppolukuinen. Riemastuttavat tarinat ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Voi sanoa, että osui ja upposi. Kirjoittaja pohdiskelee myös asioita. Kuten tabuna pidettyä suomalaisten suhdetta viinaan. Hienostuneena pidetyn viinimaan mies on luonut suhteen kansallisjuomaamme. Näin hän sitä kuvailee.

”Koskenkorvaa ei juoda, se kipataan ruumiiseen. Se on satumaisen karmivaa. Ensin huulet, sitten kitalaki, kurkku ja rinta tihkuvat verta, kuin kotka upottaisi niihin kyntensä. Lopuksi vatsa leimahtaa liekkeihin kuin ahjo, ja täytyy pidätellä hetkinen henkeään, jotta tuli hiipuisi. Se tekee hyvää kuin kirveenisku, tai jotakin sinnepäin, vaikkei tiedäkään onko uhri vai surmaaja. Kun tuska laantuu päästän henkäyksen ja tuolloin, Samuel, juuri tuona hetkenä kun henkäys pakenee minusta, olen itsenäisin, vapain, ylpein ja urhein kaikista suomalaisista.”

Myös Kalevala tekee häneen voimakkaan vaikutuksen.

”Luin Kalevalan nautiskellen. Kuinka kaunis kansallinen perintö tuo eepos onkaan, Samuel. Olin liikuttunut, lumoutunut ja niin innostunut että turhauduin koska en ole suomalainen. (Tosin jos olisin suomalainen en olisi huolissani siitä mitä ulkomaalaiset minusta ajattelevat.)”

Suosittelen lämpimästi luettavaksi näitä kirjeitä ja luettuaan hymyilemään - myös itselleen.

                  ********************************************************

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Kevään ranskalaista muotia

Aurinko on herättänyt pihalle kevään ensimmäiset kruunuvuokot
Olen viime aikoina kahlannut muistojeni syövereissä niin, että kevät tulee ihan huomaamatta.
Viikonloppuna päätimme jalkautua Carcassonnen kävelykaduille nauttimaan ranskalaisesta eleganssista ja kevään muodista. Paljon olikin nähtävää. Niin paljon, että kamera häikäistyi jo alkumetreillä ja sulki silmänsä. Lyhyeksi jäi tämän muotiplokkaajan ura.



Vastaan asteli miss Ranska, mukanaan perintöprinsessat ja missikeisari.

Missien seksikkäät iltapuvut

Nuorisomuoti teki vaikutuksen raikkaudellaan

Hän nauttii elämästä ja vaatteistaan

Madame eleganssin huipulta,
huomaathan tarkoin harkitut yksityiskohdat


Ihan kuin peiliin katsoisin


***********************************************************

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kotipolulta vieraille poluille, osa IV

                                          Pariskunta kohtaa vastoinkäymisiä

Joulun jälkeen pariskunta palaa Ranskaan. Tekee vuokrasopimuksen kiinteistönvälittäjän kanssa, saa avaimen pikkukotiin. Asunnon omistaja asuu Monacossa. Kaikki yhteydenpito tapahtuu kiinteistönvälittäjän kautta. Ennen Suomeen lähtöään pariskunta kävi pikaisesti katsastamassa asunnon, josta entinen asukas ei ollut vielä muuttanut pois. Loma-asuntoon kuului täydellinen varustus, mutta nyt tämä asunto onkin ranskalaiseen tapaan melkein typötyhjä, vain tiskipöytä ja kaasuhella tupakeittiössä, pitsiverhot ikkunoissa. Pariskunta nieleskelee vähän aikaa yllättyneenä. Toteaa sitten, että olisihan tämä pitänyt arvata ja lähtee ostoksille. Kodintarvikeliikkeestä löytyy tärkeimmät tavarat. Liikkeen auto tuo tavarat sopimuksen mukaan. Miehet kantavat keittiöön jääkaapin, kaksi sänkyä ja patjaa, kirjoituspöydän ja vaatekaapin. Alakerran autotalliin viedään pyykkikone ja kuivausrumpu. Samoihin aikoihin pariskunta tutustuu Roseen, joka haluaa antaa lainaksi kauniin keittiönpöydän ja vuodesohvan. Suomalaisystävät lainaavat pöydän ympärille neljä ulkotuolia, lisäksi vuode- ja liinavaatteita. Loma-asunnosta pakataan tavarat ja tehdään siellä lähtösiivous.
Hieman epävarmoissa tunnelmissa pariskunta rakentaa pikku pesäänsä. Vuokrasopimuksen lisäksi tehdään sopimuksia sähköstä, vedestä, puhelimesta ja nettiyhteydestä, ilmoittaudutaan määrin virastoon ja postiin kylän asukkaiksi. Avataan pankkitili lähikylässä, tehdään kotivakuutus. Ostetaan minimimäärä kaikkea tarpeellista, alitajunnassa alkaa kummitella haave oman talon hankkimisesta.
Tammikuun kylmät tuulet eivät yllä pikku pesään kapean kadun varrella. Pyykkikone ja kuivausrumpu valtaavat autotallin. Auto saa värjötellä muutaman sadan metrin päässä kylän pysäköintiaukiolla. Kadulta noustaan portaat autotallin yläpuolella olevaan tupakeittiöön, josta kiivetään hyvin kapeita, lähes tikapuita pitkin seuraavaan kerrokseen. Sieltä löytyy kaksi minikokoista makuuhuonetta, pieni wc ja suihkukoppi. Nämä tilat sopivat hyvin pariskunnalle, myös varsin edullinen vuokra. Kesken tavaroiden järjestelyn vaimo vilkaisee ulos ikkunasta, kiipeää vielä yläkertaan katsomaan.
- Tästä asunnosta ainoa näköala on vastapäinen kivimuuri, ilmoittaa sitten miehelle.
Mies kiipeää myös katsomaan ja toteaa, että wc:n ikkunasta kurkistamalla näkyy naapurikaton takaa palmun latva ja palanen taivasta.
Hiljainen on asunnon ympäristö. Naapureiden ikkunoissa ovat luukut kiinni yötä päivää. Leipomo ja sekavarakauppa ovat ihan kulman takana, lämmin patonki ja voisarvi haetaan aamukahville. Kauppiasrouva kertoo, että suurin osa naapureista on kesäasukkaita.
Pariskunta viihtyy pesässään. Yhteys nettiin alkaa toimia. Enää ei tarvitse ajaa Carcassonneen nettikahvilaan sähköpostin takia. Lomahuoneistossa ei ollut nettiyhteyttä. Pariskunta ulkoilee paljon vuorilla avarissa maisemissa, käy suomalaisystävien luona ja päinvastoin. Molemmissa perheissä käy vieraita Suomesta, kylästä saadaan uusia tuttavia, mm. mukava viininviljelijäpariskunta, liitytään eläkeläisklubiin. Tutkitaan netistä talojen myynti-ilmoituksia, käydään jopa muutamaa taloa katsomassakin kiinteistövälittäjän kanssa, mutta yhtään mieleistä ei löydy, hinnatkin alkavat hirvittää.
Eräänä huhtikuun aamuna soi ovikello, sisään saapastelee mustapartainen, komea putkimies, joka ilmoittaa, että kadun viemäröinti tullaan uusimaan. Hänen pitäisi päästä autotalliin katsomaan talon viemäriliittymää.
Siihen vierailuun loppuu kuherruskuukausi Ranskan kanssa. Kadulle ilmestyvät meluisat koneet, kiviporat jyrisevät aamusta iltaan. Tekevät kadun mittaisen syvän kaivannon, jonka pohjalle rottayhdyskunta muuttaa asumaan. Kulkua varten kaivannon reunoille rakennetaan kapea lankkusilta. Samaan aikaan alkaa viikon kestävä rankkasade, kaivanto täyttyy vedestä, seinämät sortuvat, työt pysähtyvät. Samaan aikaan pariskunta huomaa vesivanan keittiön sisäseinässä, vesi valuu edelleen seinää pitkin kellarin lattialle. Kiinteistönvälittäjä saa välittömästi sähköpostiinsa ilmoituksen asiasta, mutta ei reagoi siihen mitenkään. Pariskunta menee henkilökohtaisesti välittäjän luokse ilmoittamaan tapauksesta. Palvelu on yllättäen muuttunut töykeäksi, sentään saadaan lupaus, että asia hoidetaan. Toimisto ilmeisesti pyytää tarjouksia urakoitsijoilta, koska ilmoittavat pariskunnalle kellonaikoja, jolloin joku tulee vesivahinkoa katsomaan. Ranskalaiseen tapaan sovittuna aikana ei paikalle ilmesty ketään. Seuraavina päivinä käy useampikin mies tutkimassa seiniä, toteavat vian olevan katolla, mutta kenen katolla. Kattoja pääsee katsomaan vain wc:n ikkunasta ulos kiipeämällä. Yksi vian katsojista kieltäytyy nousemasta kapeita ”tikapuita” toiseen kerrokseen, toinen ei sovi kulkemaan wc:n ikkunasta. Suomalaismies etsii kameran ja käy ottamassa kuvia, jotka antaa katsojalle. Aikamoisia läjiä hiekkaa ja liejua tuovat nämä herrat jaloissaan sisälle. Sateen jälkeen katuremontti jyrisee jälleen ulkona, sisällä ramppaa ukko toisensa jälkeen. Pariskunta on täysin kyllästynyt ja päättää lähteä Suomeen harkitsemaan, mitä jatkossa tapahtuu. Vuokrasopimus on tehty vuodeksi. Jos sopimuksen purkaa kesken kauden, on irtisanomisaika kolme kuukautta.
Lähtöön on pari päivää, pariskunta istuu viininviljelijöiden luona jäähyväiskäynnillä. Samanaikaisesti siellä on käymässä nuori itävaltalaisperhe, joka viettää lomaansa kylässä. Perheen pikkupoika kiipeää pianotuolilla istuvan suomalaisvaimon syliin ja pitää korviasärkevän pianokonsertin. Hänen äitinsä näyttää juttelevan  keskittyneenä viininviljelijöiden kanssa. Äiti tulee nostamaan pienen muusikkonsa lattialle ja kysyy samalla suomalaisilta haluisivatko he vuokrata talveksi heidän talonsa täältä. Nyt ei taidettu ymmärtää, voisiko hän toistaa kysymyksensä. Kyllä, pariskunnalle tarjotaan taloa talveksi. Seuraavana päivänä pariskunta käy katsomassa vaaleanpunaista taloa kukkivan kirsikkapuiston vieressä. Totta kai he halusivat vuokrata sen. Vaihdetaan sähköpostiosoitteita, itävaltalaisrouva lupaa lähettää tarjouksensa Suomeen kirjallisena.
Pariskunta ei usko vieläkään, että asia voi olla totta. Silti mieli on keveä kun peitellään asuntoon jäävä omaisuus muovilla ja taiteillaan lankkusiltaa pitkin tavaroita autoon pysäköintiaukealle. Viedään asunnon vara-avain kiinteistönvälittäjälle, jätetään sinne myös osoite Suomessa. Matka kohti jäidenlähtöä alkaa.
Pariskunta saapuu rantakotiin, jonne poika on toimittanut tavarat varastosta. Lattia on siistiksi hiottu, tavararöykkiön takana ikkunalaudalla maljakossa tulijoita tervehtii pojan ostama ruusu. Se näkee jäiden lähdön, ruohon vihertymisen, lehtien puhkeamisen puihin, pariskunnan järjestämässä tavaroita aamusta iltaan, nauttimassa saunan jälkeen kesäillasta terassilla, kuuntelemassa lintujen liverrystä. Se näkee, että pariskunta ei malta nukkua, vaan kello kolme aamulla katselee auringon nousua järven takaa. Kauan sinnittelee ruusu vaasissa, mutta tulee päivä, jolloin sen aika on ohi. Tulee kaivattu sähköposti ja vuokrasopimus Itävallasta. Pariskunta ilahtuu reilusta sopimuksesta, allekirjoittaa ja palauttaa sen, postittaa myös kiinteistönvälittäjälle irtisanomisen pikku kodista ja viettää ihanan kesän Suomessa.
Syyskuussa pariskunta lentää Ranskaan. Menee pikku kotiin, jossa keittiön ja kellarin seinä on purettu kuivumaan. Ottaa tavaransa ja vie ne vaaleanpunaiseen taloon, jonka seinustalla viinirypäleet kypsyvät.
Pariskunta käy kiinteistönvälityksessä viemässä avaimen ja saa kuulla, että syy vesivahinkoon löytyi englantilaisen naapurin katolta. Taas on tehtävä tarvittavat osoitteenmuutokset ja irtisanomiset. Pariskunta tekee myös virallisen muuttoilmoituksen Ranskaan, saa Carte Vitalen, ostaa ranskalaisen auton, tekee veroilmoituksen ja maksaa veronsa Ranskalle.

Tänne vaaleanpunaiseen taloon johti mutkikas polkumme. Talvet täällä ovat kuluneet nopeasti. Elämään on tullut muutoksia, kuten niitä tulee, asui missä tahansa. Suomalainen ystäväperhe palasi Suomeen, jossa mies sairastui ja menehtyi vakavaan sairauteen. Se syksy oli surullinen, kaipaamme yhä heitä. Vähitellen aloitimme ranskankielen opinnot, tuli lisää tuttavia. Edelleen olemme kylän ainoat suomalaiset. Kevään tullessa herää toive päästä tänäkin keväänä Suomen rantakotiin.

                                                       Polku päättyy       




                                     ************************************************

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kotipolulta vieraille poluille, osa III



                                                                 Pariskunta Ranskassa

Sateenkaaren alta pariskunta jatkoi matkaansa. Pysähtyi pariksi päiväksi ihailemaan Verdonin rotkon – Euroopan Grand Canyonin, huikeita maisemia. Saapuivat sitten Ranskan Rivieralle Nizzaan, jonka palmujen reunustamalla rantabulevardilla usein kuljeskelivat turkoosin väreissä väikkyvää merta katsellen. Varasivat viikoksi vaatimattoman hotellin sivukadulta rannan tuntumasta. Vanhan kaupungin laitamilla ravintolat tarjosivat provencelaisen keittiön herkkuja. Mielellään pariskunta niitä nauttikin rosé-viiniin kera. Koska turistisesonki oli ohi, ei ollut tungosta ja hinnatkin ihan kohtuullisia. Jonakin päivänä huomasivat pienen ja edullisen vaatekaupan. Myyjä mittaili hetken heitä katseellaan taikalasiensa läpi, toi sitten tiskille pinon vaatteita. Sovituskopissa käynnin jälkeen sama vaatepino läksi pariskunnan mukaan. Yleensä vaatekaupassa käynti on molemmille painajaista, mutta tämä kerta oli poikkeus. Illalla hotellissa sovitettiin vielä kaikki vaatteet uudestaan ja todettiin ne täysin sopiviksi. Vielä yksi päivä kauneutta Chagallin ja Matissen taidemuseoissa. Onnistuneen viikon päätteeksi sytytettiin kynttilä Nizzan korunkauniissa ortodoksisessa katedraalissa.
Lämpimässä lokakuun illassa aterian jälkeen pariskunta käveli rantakadulla palmuja ja tummia meren maininkeja hyvästellen. Istahtivat penkille palmun viereen.
- Mihin päin seuraavaksi. Jokohan pitäisi lähteä vähitellen palaamaan Suomeen, mies tuumailee.
- Ei kai vielä Suomeen. Minäpä soitan niille kesällä tavatuille suomalaisille, vaimo keksii.
Pariskunta ajo-ohjeistetaan ja toivotetaan sydämellisesti tervetulleiksi. Alitajuntaan jää pyörimään puhelimeen vastanneen rouvan lause:
- Tässä kylässä voitte asua pitempäänkin, jos haluatte. Kysyin tutulta lomahuoneiston omistajalta onko hänellä siellä tilaa. Kyllä on ja mielellään ottaa teidät vastaan.
Aurinko on paistanut sateenkaaripäivästä lähtien ja paistaa yhä kun pariskunta ajaa Nizzasta kaunista rantatietä kohti länttä. Pysähtelevät matkalla monta kertaa lumoutuneena merestä ja postikorttimaisemista. Kuin tilauksesta autoradiosta kuuluu Ranskan kautta aikojen suosituimpia chansoneja.
Seuraavana päivänä pariskunta ajaa läpi ruskan värittämien viinitarhojen ja saapuu vuoren kupeessa olevaan kylään. Ylittää joen sillan, jatkaa harmaiden punatiilikattoisten talojen ohi, nousee ohjeiden mukaan kapeaa tietä rinteelle. Sieltä löytyvät kylän suomalaiset ja mantelipuun varjoon terassille katettu lounaspöytä. Pariskunta humaltuu isäntäväen ystävällisyydestä, auringosta, alapuolella uinailevasta kylästä, kiireettömästä tunnelmasta, korkeista lasillisista pastista aperitiivina, herkullisesta miekkakalasta, kylmästä valkoviinistä.
Illansuussa lomahuoneiston omistaja soittaa ja kysyy haluavatko vieraat käydä katsomassa huoneistoa. Sopii hyvin, kävellään samalla kierros kylässä. Katsotaan missä on leipomo, lihakauppa, sekatavarakauppa ja apteekki. Lomahuoneisto sijaitsee 1800-luvulla rakennetun talon toisessa kerroksessa suurten plataanien reunustaman kadun varrella. Ystävällinen, alkuaan hollantilainen omistajarouva tulee vastaan ja esittelee vuokrattavat tilat. Ne sisältävät antiikkihuonekaluin kalustetut tupakeittiön takkoineen, makuuhuoneen ja vierashuoneen, kylpyhuoneen ja terassin, josta pääsee uima-altaalle ja pesutupaan. Pariskunta nyökkää toisilleen ja mies vuokraa tilat vuoden loppuun.
Siirrytään istumaan puutarhaan, mukaan tulee talon isäntä, kaksi isoa koiraa ja kaksi pulskaa kissaa, joista toinen hyppää heti uuden asukasrouvan syliin. Etelän pehmeä Ilta hämärtyy viini- ja juustotarjoilun, suomen-englannin-ranskankielen sekamelskan ja iloisen naurun merkeissä. Pariskunta saa avaimet uuteen kotiinsa. Puutarhan läpi menee oikopolku kadulle, jossa kylän suomalaiset asuvat. Polku tulee hyvin tutuksi seuraavien viikkojen aikana.
Kuherruskuukausi Ranskan kanssa jatkuu. Suomalaiset ovat paljon yhdessä. Käydään yhdessä kaupoissa, retkillä, jopa Andorrassa, syödään vuoroin molempien kotona tai ravintoloissa. Aika rientää kuin siivillä. Ensin illat, sitten päivät muuttuvat viileiksi. Usein iltaisin istutaan keittiössä takkatulen ääressä. Asunto on suunniteltu lähinnä kesäkäyttöön, nyt viileys hiipii sisään seinänraoista.
Joulukuun alussa tulee puhelu Suomesta, vuokralaiset ovat lähteneet rantakodista. Samaan aikaan saadaan tieto kylän keskustassa olevasta pienestä vuokra-asunnosta. Alkaa pohdinta. Pakataanko auto, palataan Suomeen ja jätetään Ranska vai jatketaanko asumista täällä kylän keskustassa. Pariskunta tekee mielestään sopivan ratkaisun, lähtee jouluksi lentäen Suomeen, pyytää harkinta-aikaa kylän pikku asunnosta vuoden loppuun asti. Auto jää plataanien varjoon kadulle, muu omaisuus lomahuoneistoon.
Kaksi viikkoa vesi- ja räntäsateisessa Suomessa pariskunta kiertelee sukulaisten ja tuttavien luona. Mieleen jäävät junan ikkunan saderaitojen takaa nähdyt harmaat, alakuloiset maisemat, hämärät lyhyet päivät, yöt, jolloin on vaikea nukkua lämpimissä huoneissa. Autio ja tyhjä rantakoti nukkuu talviuntaan hopeapajun katveessa. Pariskunta poistuu hiljaa paikalta, päättää tulla rantakotiin vasta keväällä jäidenlähdön aikaan. Soitto Ranskaan vahvistaa päätöksen pikkukotiin muutosta. Toinen soitto, jolla tilataan lattianhioja huhtikuulle rantakotiin. Näin on hyvä. Nyt sukujoulu tyttären appivanhempien luona tuntuu oikealta joululta. Mukaan kutsuttu pariskunta nauttii täysin siemauksin runsaasta hämäläisestä pitopöydästä, pienten serkusten malttamattomasta joulupukin odottelusta ja myöhemmin illalla heidän esittämistään näytelmistä. Kotimatkalla tyttären luokse alkaa leijailla lumihiutaleita, joita tien laidasta laitaan juoksennellen kielen päälle pyydystetään.

jatkuu…

         ****************************************************************