lauantai 25. helmikuuta 2012

Elokuvissa

Melkein yhtä harvinainen tapahtuma kuin junamatka on meille elokuvissa käynti. Jännittävä tunnelmakin on melkein sama. Tällä kertaa kohteena oli vanha arvokas elokuvateatteri lähikaupungin keskustassa. Liput saatiin ostettua pienen jonotuksen jälkeen. Sitten kiivettiin saliin numero kaksi, ensin pitkin leveitä marmoriportaita ensimmäiseen kerrokseen, sitten asteltiin punaiselle kokolattiamatolle pitkään käytävään, laskeuduttiin muutama porras alaspäin, käännyttiin kulman ympäri rakennuksen uumeniin, noustiin muutama rappu ylöspäin kohti hämärää kapeaa käytävää, joka johti lopulta katsomoon. Hautauduttiin pehmeille mukaville tuoleille odottamaan elokuvan alkua, joka ranskalaiseen tapaan alkoi 15 minuuttia ilmoitettua myöhemmin.
Filmi oli mustavalkoinen romanttinen mykkäkomedia The Artist, joka on palkittu useilla festivaaleilla ja jolla on muistaakseni 10 Oscar – ehdokkuutta. Sunnuntai-iltana tiedetään miten monta se niistä kahmii, vai saako yhtään.
Filmi sijoittuu Hollywoodiin vuosille 1927–1932. Tarina kertoo mykkäelokuvien miestähdestä, joka ei halua esiintyä äänielokuvissa ja niinpä hänen uransa päättyy. Samoihin aikoihin nuori kaunis nainen yrittää päästä mukaan elokuvamaailmaan.  Miestähden ihailijana hän on yleisöjoukossa hurraamassa kun mies matkalla gaalajuhlaan pysähtyy lehdistön kuvattavaksi. Nainen kompastuu miehen jalkoihin ja siitä alkaa heidän tarinansa. Naisen nousu suureen suosioon ja miehen uran katkera päätös. Filmin loppu on kuitenkin onnellinen. Arvellaan, että filmi pohjautuu nuoren Greta Garbon ja mykkäfilmien näyttelijän John Gilbertin romanssiin.
Kielipuolelle katselijallekin filmin seuraaminen oli helppoa. Puheen osuuden korvasivat valkokankaalle ilmestyvät taulut lyhyine teksteineen. Pääroolien ranskalaisnäyttelijät olivat kauniita ja esittivät hyvin osansa. Kuvaus noudatti kaikkia mykkäfilmin elementtejä, kuten rahiseva rakeinen kuva, nostalginen ympäristö vanhoine autoineen ja ihmiset pukuineen ja kampauksineen. Ainoa asia, joka tätä katsojaa häiritsi, oli elokuvan musiikki. Mielestäni mykkäfilmiin kuuluu juonen mukana kulkeva vanhalla pianolla soitettu musiikki, eikä paikoin mahtipontinen ison orkesterin esittämä teos. Olen ilmeisesti täysin väärässä, koska elokuvan musiikki on myös Oscar-ehdokkaana.    

Lisään vielä tähän loppuun Youtubesta poimimani ranskalaisten Lumiere-veljesten ensimmäisen elokuvapätkän 1890 luvulta. Nähkää siis täältä Puutarhan kastelu.

PS 27.2.2012
Elokuva saikin sitten viisi Oscar-palkintoa. Pakko lisätä tähän pari kuvaa Oscar-gaalasta ja elokuvassa ainakin minut täysin hurmanneesta  Uggy-hauvasta. Toki päätähti Jean Dujardin on komea hänkin.

Kuvat kopioitu täältä

                                      

13 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Uusi yritys. Kävin katsomassa nuo vanhat pätkät antamastasi osoitteesta. Ihmeen hyvin ovat säilyneet vuosien saatossa. Se veljesten elokuva oli kyllä hauska.
    Eipä tule usein elokuvissa käytyä.
    Oikein hyvää viikonvaihdetta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli. Hyvää viikonloppua sinullekin. Samat asiat huvittavat nyt kuten yli 100 vuotta sitten.

      Poista
  3. Päivän piristys kai tuollainen taide-elämys on. Minä käyn harvoin oikeassa elokuvateatterissa, ei tule vaan lähdettyä.
    "Puutarhan kastelussa" kävi juuri niin, kuin odottaa sopikin. Jekkuilija sai opetuksen tai ainakin kastui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmi tarjosi nostalgisen ja romanttisen matkan menneeseen kulta-aikaan, sekä annoksen aikakauden glamouria. Ei ihme jos Oscareita sataa.
      Nuo elokuvan alkuvuosien pätkät ovat hauskoja.

      Poista
  4. Puutarhan kastelu -jekkuilussa pianomusiikki myötäilee tarinaa mainiosti. -Tuli mieleeni minä ja sisareni bensa-asemalla Kuopiossa "sata vuotta sitten". Täytin eka kertaa autoon bensaa ja tohelo kun olin, pelästyin jotain mitä lie, otin letkun irti autosta ja apua, bensaa suihkusi vieressäni seisovan sisareni mekon helmaan. Mutta se oli vahinko. Mikähän musiikki siihen olisi sopinut? Huuto - syystä kyllä - oli hirmuinen. -Nykyisin kai bensantulo loppuu jos letkun kärjen ottaa irti bensasäiliöstä. En tiedä kun en ole sen koommin tuota hommaa harjoitellut.

    Pääsitte elokuvateatteriin monien mutkien kautta; seikkailu sinänsä. Saavutuksen jälkeen voi antautua tarinan vietäväksi. - Viimeksi kävin katsomassa Kuvakukossa Kaivonrakentajan tyttären. Pidin. Seuraavaksi on vuorossa Avain Italiaan. Odotan. Luulen pitäväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmat bensassa, huh. Eipä ihme jos säikähditte molemmat pahanpäiväisesti.
      Kuvakukko taitaa esittää tosi laadukkaita filmejä.

      Poista
  5. Tuota Artist leffaa kehui myös ranskanopettajani ja kehottti meitä elokuviin. Pitääpä katsoa josko se menisi täällä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä vähän erilaista leffakokemusta. Jään odottelemaan mielipidettäsi filmistä.

      Poista
  6. Olipa huippu pätkä tuo vanha Lumière-filmi! :D Itse en ole vielä käynyt The Artistia katsomassa, en ole vielä innostunut, vaikka toisaalta Dujardinistä kovasti tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustavalkoisissa filmeissä, kuten valokuvissakin, on oma pelkistetty kiehtovuutensa. Vanhat Chaplinin mykkäfilmit säilyttävät tuoreutensa vuosikymmenestä toiseen.

      Poista
  7. Pitäisi mennä katsomaan Artist-leffa ! Kuvailit tuon tunnelman elokuvissa niin kiehtovasti, wow !

    Mun blogissani on muuten sulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste vastaanotettu, kiitos siitä. Hyvän mielen asioita jään pohtimaan.

      Poista