maanantai 21. toukokuuta 2012

Älä vielä tule syksy

Jo viides perättäinen kylmä sadepäivä menossa. Sivupalkista näkyy missä se aurinko oikein lymyilee. Siellähän se Kuopion taivaalla herättelee luontoa ja asukkaita talviuniltaan. Muutama päivä vielä ja sitten sade saa jäädä huuhtelemaan jälkiämme kun pohjolan suvi kutsuu lapsiaan.
Enpä olisi uskonut, että tähän aikaan vuodesta joudun kuivattelemaan pyykkejä sisällä. Jännittävää lähdön tunnelmaa tuovat lattialla lojuvat puoliksi pakatut laukut, viemisiksi ja omaan käyttöön ostetut lukuisat viinilaatikot, en kehtaa sanoa montako, siivousvälineet, taiteellisesti ripustetut märät pyykit, silityslauta ja rauta valmiina. Koko ajan jotakin on kadoksissa, vesi lotisee ulkona, ruoho, joka olisi pitänyt leikata, kasvaa ilkkuen.
Ja mitä minä teen. Unohdan koko sotkun ja vastaan Vuonon kimalluksen Mariannan  11 kysymyksen haasteeseen ja iloitsen Mary Von Törneltä saamastani oheisesta tunnustuksesta.

Lämpimät kiitokset teille molemmille. Sen verran ajatukset kuitenkin karkailevat, että en tällä kertaa malta laittaa haastetta ja tunnustusta eteenpäin.

Tässäpä ne 11 vastausta Mariannan kysymyksiin.
1. Millainen on unelmatalosi?
Pikkuinen tupa, joka nököttää kallionkolossa veden äärellä. Varustettu saunalla ja muilla mukavuuksilla, kävelymatkan päässä kirjastosta.
2. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Olen kevään lapsi, siksi kevät.
3. Millainen oli tähänastisista lomistasi se kaikkein paras?
Ainakin yksi parhaista oli pitkä, tapahtumarikas ja iloinen loma kuumassa Australiassa.
4. Kuinka monta laukkua omistat?
Pari matkalaukkua, muutaman käsilaukun ja erilaisia kasseja
5. Paras kirja, jonka olet lukenut?
Mahdoton valinta. Niitä on aika monta. Sanotaan vaikka Pikku prinssi ja Siilin eleganssi.
6. Onko sinulla esikuvaa / ihailetko jotakin henkilöä? Miksi?
Varsinaista esikuvaa ei ole, en fanita ketään. Ihailen ja kunnioitan sairaaloiden ja laitosten raskasta vuorotyötä tekeviä ihmisiä.
7. Lempiruokasi?
Kevätruokani on uuniparsa, jonka päälle on ripoteltu jauhettua parmesaania, viimeistelty sitruuna-voikastikkeella, kirsikat ja mansikat. 
8. Millainen on haaveesi vanhuuden päiville?
Kunpa pää, silmät, jalat ja kädet toimisivat.
9. Mitä pelkäät eniten?
Sotaa, terrorismia, luonnon katastrofeja, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa.
10. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?
Aika pelkistetty sisustus, matot ja verhot lähes kadonneet vuosien saatossa, mutta viihdyn itse hyvin.
11. Missä shoppailet mieluiten?
Rauta- ja kirjakaupoissa.

                          ********************************************

12 kommenttia:

  1. Kivoja vastauksia.
    Ihanaa, että olet päässyt käymään Austraaliassa, minä en ole päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt Australiassa sisareni luona jopa kahdesti, hienoja reissuja molemmat.

      Poista
  2. Shoppailun suhteen ollaan tosiaan samoilla linjoilla, rauta- ja kirjakaupoissa minäkin jaksan. Vanhuuden päivillekin toivon ihan samaa, pelottaa jo etukäteen ettei toive toteutuisikaan.
    Luulin että olisitte jo lähteneet, mutta ei siis ihan vielä. Hirmuinen viinilasti, älkää juoko kaikkia matkalla. Minä lähden vasta heinäkuussa kuten tavallista, vähän harmittaa kun ei koskaan pääse juhannuskokolle. Toistaiseksi kittuuttelen byrokratian hampaissa yrittäen saada kasaan nipun papereita oleskelulupaa varten... niiden määrä on huomattavasti lisääntynyt sitten teidän päivienne :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään viedä viinistä jotain perille asti. Matkajuomana vesi on terveellisempää, ainakin kuskille.
      Ei käy kateeksi Algerian byrokratian uhriksi joutuminen, aina puuttuu joku tärkeä paperi tai vähintään leima. Olen varmaan jo unohtanut puolet niistä virastoista, missä piti ravata. Miten olen voinut unohtaa myös ne toinen toistaan tärkeämmät virkamiehet.

      Poista
  3. Keski-Suomessa samanlaista kuin Kuopiossakin, aurinko vielä kajastelee, ulkona täysi päivän valo, koivuissa ihmeen isot lehdet ja mustikka kukkii, järven pinta väreilee ja olen syventynyt Siilin eleganssi-kirjaan (sinun suosituksesta). Saunomista, ystävien tapaamista, ja juu, kirjastoa ja kirjakauppoja. Vali vali, täytyy vielä tulla Keski-Eurooppaan ennen kuin palaan varsinaisesti kasän viettoon Suomeen autolla viinilastin kanssa.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihanan tutun kesäfiiliksen sainkaan kommentistasi. En tahdo enää nahoissani pysyä. Istun jo laiturin nokassa ongella ja sauna lämpiää valoisassa kesäyössä.
      Nauti siellä kaikesta täysillä!

      Poista
  4. Meita on sitten kolme shoppaamassa samoissa paikoissa :-) Ehka tavataan viela joskus sellaisessa. Kaikki kolme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mukava olisikin tavata sinut ja Sirokko jonkin ruuvi- tai kirjahyllyn luona:)).

      Poista
  5. Hei! Nyt on ihan pakko vikistä tänne miten suurenmoisen ihana kevätkesän aamu ja aamupäivä on käsillä, ahmin näitä hetkiä muistini syövereihin. On ollut vuosikausiin niin harvoin mahdollisuus viettää alkukesää ja kevään puhkeamista Suomessa. En enää muistanut näitä valoisia pitkiä iltoja, aurinko häipyy vain muutamaksi tunniksi, ei malttaisi nukkua ollenkaan, mieli on aivan sekaisin. Suomessa kevät sananmukaisesti puhkeaa, suorastaan hyökkää kimppuun ettei tahdo mukana pysyä.
    Olette varmaan jo matkalla pohjoista kohti.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten hyvin kuvaatkaan tuntoja ja tunnelmia, joita on pakko päästä keväästä toiseen tuntemaan ja kokemaan.

      Poista
  6. Hyvää kesäkuuta! Taivaalta valunut sade on pessyt juuri lehteen puhjenneet puut vehreiksi. Ihan teidän kunniaksenne :). Jos ja kun aurinko jälleen paistaa, saat pian Suomen mansikkaa maistaa. Voi olla myös niin, että mansikkamaita on kaksi: olo ja elo on kotoista niin Ranskassa kuin Suomessa. Ihana ajatella, että olet kesät täällä. Lähellä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikuttavan kauniita sanoja Lastu, ja niin hyvältä ne tuntuvat, kiitos. Ihana olla täällä, lähellä.

      Poista