torstai 14. kesäkuuta 2012

Uneton kesäyössä

Kultahippuja kuohuviinissä

Nopea on päivien kulku tänäkin kesänä. Viileä ja sateinen suven alku ei ole sitä yhtään hidastanut. Pientä totuttelua on asettautuminen vaatinut. Sisäinen kello pysyttelee herätyksen puolella. En millään malttaisi enkä haluaisi mennä nukkumaan. Pian kello kolmen jälkeen aamulla valo tulvii verhojen raosta herätellen punasilmäistä nukkujaa. Pitäähän univelkaa jotenkin maksaa. Sadepäivinä se sujuu osamaksuina pitkin päivää nautinnollisesti torkahdellen. 
Valoisat kesäyöt kuluvat vuoroin ikkunassa maisemaa katsellen, vuoroin kirjojen sivuilla viihtyen. Kävin kirjastosta hakemassa pinon kirjoja. Yöt ovat kuluneet miellyttävästi tarinoita Irlannista lukien. Olen nyt lukenut neljä Hanna Tuurin kirjoittamaa kirjaa. Kahden ensimmäisen Irlanti-kirjan alla pinossa oli Katja Ketun Kätilö. Luin senkin ja se tunkeutui vähäisiin uniini synkkinä painajaisina. Sen jälkeen palasin takaisin vihreälle saarelle. Pinossa seuraavina ovat Raili Mikkasen Laulu Punaisesta huoneesta ja Carlos Ruis Zafónin 647-sivuinen Tuulen varjo. Jospa näiden myötä yöt alkavat pimentyä ja nukkumisajat pidentyä.
Päivien kulkua ovat vauhdittaneet perheen ja ystävien vierailut, puolin ja toisin. Vain kaksi kertaa olemme ehtineet veneeseen astua saarien rannoille soutelemaan ja uistelemaan. Saalista ei ole vielä saatu, sen sijaan kipeät hartiat ja käsivarret. Kultaiset ystävät ilahduttivat meitä tuomisellaan, Valamon luostarin kultahippukuohuviinillä. Kyllä se varmaan ihan lääkkeestä käy, ainakin hetken verran.

             *************************************************

8 kommenttia:

  1. Ihanaa Suomen suvea! Tuulen Varjo on mahtava, se on pysyvästi lukulistalla, suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin sateinen on Suomen suvi tänään, mutta eipä hätää kun luettavaa riittää. Luin aiemmin Zafonin Enkelipelin, josta tykkäsin. Luulenpa, että Tuulen Varjo on myös kelpo luettavaa, samoin kuin sarjan uusin, eli Taivasten vanki.
      Oikein hyvää kesää sinullekin!

      Poista
  2. Öisin minäkin ihailen kesäyötä, mutta kirjaan tartuttuani nukahdan melko pian. Irlannista kertovat kirjat ovat viimeaikoina olleet minunkin suosiossani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo uskoa, että suosit Irlanti-aiheisia kirjoja. Kävin blogissasi kulkemassa Irlannin juhlamatkaa mukanasi. Olihan kiva ja mielenkiintoinen reissu.

      Poista
  3. Pitkä on odottavan aika. Kun tietää, että Suomen loma lähestyy, päivät menevät niiiin hitaasti vaikka mitä tekisi. Ja kaikki täällä Provencessa on hyvin, että sen takia ei koti-ikävä vaivaa, mutta kun... Ihanaa kuulla, että nautitte Suomen kesästä, toivottavasti lämpenee jo pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin aurinkoisen päivän jälkeen sade pesee maisemaa juhlakuntoon juhannukseksi.
      Sisätiloissa vietetty ihana ja fyysisestikin läheinen perhejuhla lämmitti auringon lailla, ehkä enemmänkin.

      Poista
  4. Ihanan kuuloista kesäelämää :)

    VastaaPoista