lauantai 15. syyskuuta 2012

Luopumisia



Silitän hiljaa rosoista seinää,


missä villiviini kiipeilee

tietämättä

että ahnaat tulenlieskat saapuvat,

sen tanssien polttavat.



Tyhjät ikkunat katsovat

mykkinä syyttäen,

miksi meidät hylkäsit.

Autiot huoneet

huutavat muistoja.



Poimin maasta pienen orvokin

nostan sen huulilleni.

Kaipauksen kuumat vedet

tulvivat silmiini,

jää hyvästi koti lapsuuden.


***********************************

4 kommenttia:

  1. LUopuminen ja lopullinen hyvästijättö nostaa tunteet pintaan. Lapsuuskoti jää säilymään enää muistoissa, ei se sieltä häviä. Tosin muistojenkin käsitteleminen tekee joskus kipeää.
    Voimahali sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lämpimistä sanoistasi.
      Minäkin uskon, että lapsuuskoti ja hyvät lapsuusmuistot säilyvät mielessä elämän loppuun asti. Huonot muistot on aika jo pyyhkinyt pois. Nyt jäljellä on haikeus ja kiitollisuus elämälle.

      Poista
  2. Lapsuuden koti on osa meitä. Olen viime vuodet käpristellyt raastavan ikävän kanssa. Muistaa jokaisen yksityiskohdan ikuisesti. Melkein itkettää ja yrittää olla ajattelematta.

    Kaunis, koskettava kuva ja runo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mayo, haikea kaipaus sai runoilemaan.
      Tiedän tuon raastavan ikävän tunteen, joka viiltää syvältä. Senkin kanssa on vain elettävä.
      Enpä osannut arvata minkä tunnemyrskyn lapsuuskodin tyhjentäminen sai aikaan. Eikä myrskyä vähentänyt yhtään tieto siitä, että palokunta käy polttamassa talon. Silti toivon koko sydämestäni, että kotimme paikalle rakennettavan talon lapset saavat viettää kodissaan yhtä onnellisen lapsuuden kuin minäkin vietin.

      Poista