lauantai 24. marraskuuta 2012

Olé (osa 2)



Calella, veneitä
Calella on nimeltään rantakaupunki, jossa hotellimme sijaitsi. Pari vapaata aamupäivää kuljeskelimme rannan puistossa ja kävelykaduilla. 

Calella, piiritanssi
Runsas oli tarjonta aamiaispöydissä, ihan liian runsas meille niukempaan aamupalaan tottuneille.  Edellisen illan mässäilyn jälkeen olisi kupillinen kahvia riittänyt vallan mainiosti, mutta pitihän sitä pieni murunen maistella yhtä jos toistakin herkkua. Ranskalaiset matkakumppanimme kokosivat eteensä voisarvia, suklaapullia, voita ja suomalaiseen makuun liian imelää marmeladia. Lähes jokaisella oli myös lautasensa vierellä kasa erivärisiä pillereitä. Osa oikeita lääkkeitä, osa varmaan vitamiineja. Siinä tuli läpikäytyä sairaudet lääkityksineen. Samanlainen kasa pillereitä koottiin lautasen viereen illallakin. Erotuksena vain se, että aamulla lääkkeet nielaistiin veden tai tuoremehun kanssa, illalla ne huuhdottiin alas punaviinillä.
Edellisenä iltana huoneeseen leveitä rappuja kiivetessä päätimme, että hissiä ei sitten käytetä. Se olikin hyvä päätös, sillä lähipäivien nähtävyyksillä riitti kävelyä ja rappusia ylös että alas kulkea. Selvisimme niistä tervein jaloin, toisin kuin hissiä käyttäneet kumppanimme, joista osalla jalat kipeytyivät liikaa. Päivittäin ravasimme hotellin raput ylös ja alas 6-8 kertaa. Alussa piti pysähtyä välillä läähättämään, mutta viimeisten päivien kiipeämiset onnistuivat ilman pysähdyksiä.
Seuraavien päivien ohjelmassa oli käyntejä markkinoilla, tuotemaistiaisissa viinivalmistamolla, kiertokävely viehättävän keskiaikaisen Pals-kaupungin kaariholvien alla pitkin kapeita, mutkittelevia kujia. La Bisbal, katalonialaisen keramiikkataiteen kaupunki, jossa alan kaupat olivat täynnä toinen toistaan värikkäämpiä esineitä. Asiakkaista vain näytti olevan pula, sääli. 
Tossa de Mar, linnoitus
Tossa de Mar, kappelin rauniot
Tossa de Mar, ujo tyttönen 
Tossa de Mar, hautausmaa
Tossa de Marin rantalinnoituksen kaiteeseen nojatessa katse lepäsi turkoosin sinisellä merellä ja ajatukset harhailivat kaukana menneessä.  Tarina kertoo, että keskiajalla kaupungissa raivosi rutto, musta surma. Taudin leviämisen estämiseksi kaupunki suljettiin. Eräänä päivänä mereltä tuli muukalainen kolkuttamaan linnoituksen portille. Hänelle sanottiin, että kaupunkiin ei voi tulla siellä riehuvan ruton takia. Matkalainen vastasi, että hän ei ruttoa pelkää, hän tarvitsee vain vähän ruokaa ja paikan missä nukkua. Kaupungin päällikkö epäröi, mutta ajatteli sitteni, että vieraanvaraisuus ennen kaikkea. Hän otti matkalaisen huostaansa, tarjosi hänelle parasta ruokaansa ja yösijan. Aamulla vieras heräsi virkeänä ja tyytyväisenä. Kiitokseksi ystävällisestä kohtelusta hän halusi auttaa kaupunkia toipumaan rutosta. Hän pyysi kaupunkilaisia hankkimaan lampaantaljan, viemään sen korkeimmalle mäelle ja kääntämään kohti puhaltavia tuulia. Se tuuli, joka muuttaa taljan mustaksi, on ruttoa tuova. Kaupunkilaisten tulee rukoilla kaupungin suojelupyhimyksiä lopettamaan ruttotuulen. Kansa totteli ja pian ihmiset alkoivat voida paremmin. Muistoksi tapahtumasta paikalle rakennettiin kappeli ja sinne tehtiin vuosittain pyhiinvaelluksia.

Viimeisen illan vietimme matkan teemaan sopivissa keskiaikaisissa tunnelmissa. Astelimme sisään Castello di Torderan valtavaan linnaan, jossa armollinen kreivi ja kreivitär olivat vieraita vastaanottamassa.  Jokainen tulija sai kutreilleen kultaisen pahvikruunun. Salamavalot välähtelivät kun saapuja pysähtyi valokuvattavaksi kreivittären vierelle. Kuvan sai myöhemmin lunastaa 10 eurolla. Tulijat ohjattiin linnan sisäpihalle kynttilöiden valaisemaan katsomoon, joka laskeutui kahdelta suunnalta suorakaiteen muotoiselle turnajaisareenalle. Kunkin penkkirivin edessä oli pöytä, johon jokaisen katselijan kohdalle oli valmiiksi katettu kaksi pulloa punaviiniä. Valonheittäjät sytytettiin, musiikki tulvi joka suunnasta, esitys alkoi. Verhon takaa areenalle kimposivat klovnit ja erilaiset akrobaatit huimine temppuineen.  Noin 2000 istuinpaikan katsomot oli jaettu väreillä neljään osaan. Temppuilijoiden jälkeen areenalle ratsasti neljä urhoollista ritaria taistelemaan. Kukin katsomo kannusti väriseensä haarniskaan pukeutunutta ritaria. Taistelut käytiin pienillä ja isoilla miekoilla, keihäillä ja nuijilla. Taisteluiden raivotessa areenalla, nuoret nopsajalkaiset keskiaikaisesti pukeutuneet tarjoilijat kiidättivät jokaiselle kulhollisen kasviskeittoa ja leipää. Mitään ruokailuvälineitä ei ollut, joten soppaa ryystettiin suoraan kiposta. Musiikki pauhasi täysillä, värivalot lakaisivat areenaa, jossa ritarit taistelivat tekosavussa, katsomot kannustivat omiaan. Tarjoilijat juoksuttivat pöytiin kokonaisina grillatut kanat. Niitä sitten hampailla revittiin ja sormin syötiin. Sekä keitto, että kana olivat erittäin hyviä molemmat, viinistä nyt puhumattakaan. Turnajaiset päättyivät, kreivi palkitsi voittaneen ritarin, joka nappasi kätensä punaisen ruusun. Urho ratsasti katsomon kaiteen viereen, hyppäsi ratsunsa selästä katsomon puolelle ja kiidätti kukkasen vaaleatukkaiselle, punastelevalle turistitytölle. Kansa hurrasi.
Turnajaisista siirryimme linnan juhlasaliin, jossa ilta päättyi upeisiin flamenco-esityksiin. Tummassa etelän yössä, bussissa matkalla hotelliin, levottomat jalat koputtelivat vielä  tulisen tanssin rytmejä.

Muchas gracias Espanja, Costa Brava -  myös matkamuistona saadusta sitkeästä flunssasta!

                     ******************************************************

perjantai 23. marraskuuta 2012

Leppäkerttu marraskuussa

tulimarja (Pyracantha coccinea)


Harmaat pilvet,
harmaa maa,
 valo hiipuu,
 nukuttaa.

Pensaan alla rapisee,
kuka siellä kävelee,
leppäkerttu yksin vaan
yhä etsii pariaan.

***************************************

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Olé (osa 1.)



Muutama kuukausi maastopalojen jälkeen


Keväällä, ennen Suomeen lähtöä, tuntui hyvältä idealta ilmoittautua syysmatkalle Espanjaan. Lähdön lähestyessä matkainto laimeni huomattavasti. Sitten ajattelimme, että koko matka on peruuntunut, kun emme olleet saaneet luvattua matkaohjelmaa. Keväällä matkaa varatessa olimme jättäneet allekirjoitetun shekin matkanjärjestäjälle.  Muutamaa päivää ennen suunniteltua matkan alkua päätin kuitenkin soittaa järjestelyistä vastaavalle madamelle.  Aluksi en saanut mitään selvää puhelimeen vastanneen madamen vuolaasta puhetulvasta. Kun pyysin, että hän puhuisi hitaammin, selvisi runsaiden anteeksipyyntöjen säestyksellä, että totta kai matka toteutuu, shekki on jo viety pankkiin. Tosin lähtöpäivä ja kellonaika ovat muuttuneet, hän vain unohti ilmoittaa siitä meille. Lisää hätääntyneitä anteeksipyyntöjä, nyt jo kyyneleisellä äänellä. Saatte anteeksi, sattuuhan sitä, nähdään sitten sovitussa paikassa.
Lähtöaamuna tallustelimme puoliunessa lähtöpaikalle. Siellä madame ja noin 30 muuta matkalaista odotti kyytiä, liityimme jonon jatkoksi. Bussia vain ei näkynyt eikä kuulunut, ei vielä varttitunnin päästäkään. Aprikoin mielessäni, oliko madame unohtanut tilata bussia ollenkaan. Onneksi eletään kännykkäaikaa ja muutaman soiton jälkeen bussi kaarsi paikalle. Se oli odottanut matkustajiaan ihan väärässä kylässä. ”Tyypillistä touhua”, totesi mies kun nousimme autoon.
Unisissa tunnelmissa köröttelimme pitkin Espanjaan vievää moottoritietä.  Säpsähdin hereille kun olimme ylittäneet maiden rajan. Huomasin surulliset näkymät tien varrella. Espanjassa lähellä Ranskan rajaa kesällä raivonneet metsäpalot olivat tuhonneet maastoa tien molemmilta puolilta yli 14 000 hehtaarin alueelle. Muistelen lukeneeni, että kuolonuhreilta, loukkaantumisilta ja mittavilta aineellisilta menetyksiltä ei vältytty. Tie oli ollut suljettuna liikenteeltä tulimeren takia. 
Maisemia matkan varrelta 
 Palaneet maisemat jäivät taakse ja matka jatkui kohti etelää.  Gironan tienoilla bussi poikkesi kansalliselle  tielle. Kauniissa vuorimaisemissa matkasimme monien tunneleiden kautta Vic-nimiseen yliopistokaupunkiin. Kaupunkiin tutustuminen alkoi lounaalla ravintolassa, jonka valtava melutaso jäi enemmän mieleen kuin tarjottu vaatimaton makkara-ateria ranskanperunoineen. Lounaan jälkeen oli opastettu kiertokävely keskiaikaisen kaupungin kaduilla. Viehättävän ja siistin kaupungin talojen seiniä oli koristeltu eri aiheilla ja parvekkeilla liehuivat itsenäisyyttä vaativan Katalonian punakeltaiset liput. Näkyi, että kaikki vanha halutaan kunnostaa ja säilyttää mahdollisimman alkuperäisen näköisenä. Opas oli varsin ystävällinen ja huomio meidätkin kertomalla kohteista hitaasti ja selvästi ääntäen. Se ei tuntunut haittaavan muuta seuruetta.  Pitkistä ja vähän pelottavista tunneleista huolimatta haluaisin palata tänne toistekin.

VIC, koristeellisia seiniä, huomaa Katalonian liput parvekkeilla

                                                               
VIC, temppeli ulkoa
temppeli sisältä
Tässä talossa  pääsee naimisiin
Parin tunnin kiertokävelyn jälkeen oli aika lähteä kohti rannikkoa ja neljän tähden hotelliamme. Illan pimetessä alkoi sade ropista auton ikkunoihin tuudittaen väen unten maille. Hotellin vastaanotossa oli koko laumamme yhtä aikaa tiskillä avaimia odottamassa, me suomalaiset kiltisti hieman syrjässä. Vastaanottovirkailija joutui kesken kaiken vastaamaan puhelimeen. Se ei sopinut muutamalle odottajalle vaan he alkoivat varsin kova-äänisesti sättiä virkailijaa ja vaatia avaimiaan. Virkailija joutui lopettamaan puhelun ja hymyillen (lue hampaita kiristellen) jatkamaan avainten luovutusta. Koko toimitus vei aikaa vain noin 10 minuuttia, mutta kaipa se oli liikaa noille kuumakalleille. Täytyy vain ihailla miten virkailijan ystävällinen pokka piti.
Matkaamme kuului täysihoito hotellissa, eli runsas aamupala, lounas ja päivällinen buffetpöydästä. Istuimme kaikilla aterioilla samassa pöydässä viiden mukavan matkaseuralaisemme kanssa. Tarjoilupöytien valikoimat olivat valtavat. Piti olla jarrut päällä koko ajan, ettei kerännyt lautaselle viikon annosta kerralla. Ähky tuli jo siitäkin, että otti vain tilkan alkukeittoa, annokset salaatti- ja lämminruokapöydästä tarkasti valikoiden, samoin herkullisesta jälkiruokatarjonnasta.
Tilava, puhdas ja raikas huoneemme oli neljännessä kerroksessa. Iltaruokailun jälkeen oli sade lakannut. Katselimme parvekkeelta kirkasta tähtitaivasta ja kuuntelimme vastapäisten talojen takana huokailevan meren kohinaa.
jatkuu…

                                         ***************************************************


perjantai 16. marraskuuta 2012

Maailmanloppua odotellessa

Bugarach-vuori sumun peitossa, kuva tämän päivän MidiLibrestä


Maailmanlopun taikavuoresta olen maininnut aikaisemmin täällä. Tämä mielikuvitusta kiehtova paikka on kylästämme vajaan 100 kilometrin päässä, siis aika lähellä. 
Tämän aamun Midi Libre- sanomalehti uutisoi taas aiheesta. Lyhennelty käännökseni on kömpelö ja sen oikeellisuuskin ehkä kyseenalainen, mutta jotenkin näin se menee.

Auden alueella olevan Bugarach-vuoren huipulle, ainoalle turvapaikalle  oletetun maailmanlopun tullessa 21 joulukuuta, evätään pääsy.
Kolme päivää ennen ja kaksi päivää jälkeen 21. joulukuuta pääsy Bugarach-vuoren huipulle on kokonaan kielletty. Erityisistä turvatoimista ilmoitti tänä aamuna prefekti Eric Freysselinard Carcassonnessa.
Siispä kolme päivää ennen ja kaksi päivää jälkeen 21. joulukuuta pääsy vuorelle on kokonaan kielletty. Kylässä voi liikkua "siinä määrin kuin mahdollista". Prefekti totesi, että hän ei estä vapaata liikkuvuutta, mutta kylän kapasiteetti on rajallinen.
Alueen turvallisuutta tulee valvomaan noin sata poliisia ja turvallisuuspalvelun henkilöstöä. Tarvittaessa kutsutaan apuun reserviläisiä.

                                 -----------------------------------------

Alkuperäinen teksti :
Aude Le Pic de Bugarach, refuge présumé contre l'apocalypse, sera interdit d'accès le 21 décembre
Midilibre.fr
16/11/2012, 11 h 24 | Mis à jour le 16/11/2012, 11 h 29
Trois jours avant et deux jours après le 21 décembre, l'accès au pic de Bugarach sera totalement interdit. (MAX BERULLIER)
Le Pic de Bugarach, lieu de refuge présumé contre la fin du monde du 21 décembre 2012, fera l'objet de mesures de sécurité particulières à l'approche de cette date. Ces mesures ont été annoncées ce matin par le préfet Eric Freysselinard à Carcassonne.
Ainsi, trois jours avant et deux jours après le 21 décembre, l'accès au pic de Bugarach sera totalement interdit. Cependant, l'accès au village se fera "à la limite du possible". Le préfet a rappelé qu'il ne voulait pas empêcher la liberté de circulation mais que le village avait une capacité d'accueil limitée.
Pour ce dispositif de sécurité une centaine de gendarmes et d'agents de la sécurité civile seront mobilisés et des réservistes seront appelés si la situation l'exige a mentionné le préfet.

                        ******************************************

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Muistojen päivä




Kesän aikana pienen kylämme määri menehtyi aamulenkillään aivoverenvuotoon 54- vuotiaana. Kahden vaalikierroksen jälkeen kylään on valittu uusi määri. Tänään oli hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä ”Armistice de 1918” seremoniassa, eli ensimmäisen maailmansodan aselevon 11.11. muistopäivän tapahtumassa. Olimme mukana kulkueessa sotien muistomerkille. Kulkuetta johtivat ryhdikkäät vanhat herrat Ranskanlippuja kantaen.  He ryhmittäytyivät kahta puolta patsasta. Heidän vierelleen kunniakujan muodostivat kylän palokuntalaiset. Uusi määri, nuori hento nainen, piti lyhyen puheen. Vakuutti korulausein, että sotien veteraaneja ei koskaan unohdeta. Omasta puolestaan hän lupasi tehdä parhaansa kylän hyväksi.
Satoi kevyttä tihkusadetta. Plataanien lehdet leijailivat maahan tuulen keinuttamina. Oli kahden minuutin hiljaisuus. Se loppui marseljeesin ensisäveliin. Vieressäni seisovan vanhan miehen poskelle vierähti liikutuksen kyynel. Sen näkeminen sai minunkin silmäni kostumaan ja surulliset ajatukset tulvahtivat mieleeni.
Joku aika sitten olin kuullut uutisen, että hollantilainen naapurimme Lars, josta kerroin täällä, oli menehtynyt Hollannissa sydänleikkaukseen. Hän ei kauan ehtinyt nauttia kauniista, uudesta talostaan. Lotte-vaimo ikävöi miestään lohduttomasti.
Olimme viime viikon Espanjan matkalla ja kun tulimme sieltä pois, riensi Rose-naapuri kertomaan, että matkamme aikana hänen Kati-koiransa oli nukahtanut iki-uneen lähes 16 vuoden iässä. Katista olen tarinoinut täällä ja täällä. Yritin lohduttaa Rosea kertomalla, että Katin on hyvä olla sateenkaarisillalla.  Siitä löytyy kertomus täältä.
Alakuloisen päivän kirkastivat lasten ja lastenlasten puhelut isänpäivätervehdyksineen. Heillä on kaikki hyvin.

                                *************************************



sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Linnoituksen legenda


Carcassonnen linnoitus, ilmakuva (kopioitu  netistä)
Edellisen postaukseni kuvassa on osa Carcassonnen la Citéä, Euroopan suurinta keskiaikaista linnoitusta. Se on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Sen historia ulottuu aina ajanlaskumme alkuun asti. Linnoituksessa on 53 tornia. Sen vanha kaupunki ravintoloineen ja matkamuistoputiikkeineen on suosittu turistikohde ympäri vuoden.  Carcassonnelta nimensä saanut lautapeli tuntuu olevan myös suosittu ympäri maailmaa.

Vanhat linnoitukset synnyttävät monia legendoja. Lisään joukkoon oman versioni Carcassonnen nimen synnystä. Tarinani perustuu ranskankielisiin legendoihin, joita tuskin olen täysin ymmärtänyt, ehkä tahtomattani yhdistellyt keskenään useampia kertomuksia. Mutta sellaisiahan ne legendat ovat.

700-luvun lopulla linnoituksessa asuivat ja sitä puolustivat arabit.  Heidän johtajansa kuningas Balaak oli saanut surmansa taisteluissa keisari Kaarle Suurta vastaan.  Keisari  joukkoineen piiritti linnaa valloittaakseen sen osaksi valtakuntaansa.  Kuningas Balaakin menehtyminen oli tyrmäävä isku sotilaille ja kaupunkilaisille. Itku ja epätoivo valtasivat piiritetyn kaupungin kiviset kadut ja kujat. Keisari joukkoineen oli pääsemäisillään sekasortoiseen kaupunkiin. Silloin menehtyneen kuninkaan nuori vaimo, kuningatar Carcas astui rohkeasti sotajoukkojen johtoon taistellen raivokkaasti piirittäjiä vastaan. Moni kaupunkia puolustanut sotilas oli kaatunut, heidän määränsä  väheni uhkaavasti. Piirittäjät ampuivat palavia nuolia ylös kaupunkiin, pystyttivät tikkaita muuria vasten kiivetäkseen sen yli linnoitukseen. Dame Carcas määräsi kaupunkilaiset valmistamaan ihmisen kokoisia olkinukkeja ja pukemaan niille kaatuneiden sotilaiden asepukuja.  Ne kannettiin muurin harjalle vartiopaikoille. Vastapuoli näkisi, että puolustajia kyllä riittää. Muurin yli palavina tulleet  nuolet sytyttivät olkinuket tulisoihduiksi,  jotka työnnettiin takaisin yli muurin piirittäjien ja heidän tikapuidensa päälle.
Uuvuttavia taisteluja oli käyty jo viisi vuotta. Nuori Dame Carcas urheine joukkoineen puolusti sitkeästi  linnoitusta. Kovin väsyneiksi ja rääsyisiksi olivat käyneet sotilaat, kuten kaupunkilaisetkin. Kaikesta oli pula, ruokakin oli lopussa sodan molemmilta osapuolilta.  Dame Carcas määräsi sotilaansa etsimään kaiken mahdollisen ruuan linnoituksesta ja tuomaan hänelle. Sotilaat palasivat etsintämatkaltaan lähes tyhjin käsin. He olivat löytäneet vain säkillisen vehnänjyviä ja pienen laihan porsaan. Dame Carcas katseli saalista mietteissään ja alakuloisena. Possu on tarpeeton, arabit eivät syö sianlihaa.
Viimeisenä keinona Carcas määräsi, että porsaalle pitää syöttää kaikki vehnä. Niin tehtiinkin ja possu ahmi vatsansa täyteen. Muutaman päivän kuluttua Dame Carcas kutsui keisarin muurin luokse.  Piirittäjät arvelivat, että nyt linnoitus antautuu.  Keisarin yllätys oli suuri, kun hänen jalkojensa juureen heitettiin muurin yli pulskaksi syötetty porsas. Keisari päätteli, että linnakkeessa täytyy olla paljon ruokaa, koska arabit ruokkivat sillä siankin, jota eivät itse syö. Lannistunut keisari päätti lopettaa piirityksen ja palata kotiinsa. Vihollisten  perääntyessä Dame Carcas määräsi, että hyvän uutisen tiedottamiseksi linnoituksen kaikkia kelloja tulee soittaa. Keisari oli jo kaukana menossa, mutta kuuli melua linnoituksen suunnasta. Hän lähetti tiedustelijansa takaisin linnoitukselle.  Pian tämä palasi ja ilmoitti keisarille: ” Sire, Carcas sonne (Carcas soittaa)”.
(Legendan mukaan Carcassonne on saanut nimensä noista sanoista).
Keisari ei voinut olla ihailematta nuoren kuningattaren neuvokkuutta ja niinpä hän palasi linnoitukseen solmimaan rauhan Dame Carcasin kanssa.  

Dame Carcas, patsas sijaitsee linnoituksen portin vierellä (kuva kopioitu netistä)

*******************************************************************


torstai 1. marraskuuta 2012

Kauan sitten


Kivitornin luona askeleet

laahaavat surullisia muistoja.

Kahleiden raskas taakka

ja hän, joka kääntää selkänsä.

Tuoksuvat hiukset

viimeinen katse

unohdettu linnan tyrmään.



V
artiosotilas - nuorukainen

kuin varhainen kevät.

Vain tuulen loputon kuiske

kaltereiden takana,

jää hyvästi

tuntematon yksinäinen.

******************************