sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Muistojen päivä




Kesän aikana pienen kylämme määri menehtyi aamulenkillään aivoverenvuotoon 54- vuotiaana. Kahden vaalikierroksen jälkeen kylään on valittu uusi määri. Tänään oli hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä ”Armistice de 1918” seremoniassa, eli ensimmäisen maailmansodan aselevon 11.11. muistopäivän tapahtumassa. Olimme mukana kulkueessa sotien muistomerkille. Kulkuetta johtivat ryhdikkäät vanhat herrat Ranskanlippuja kantaen.  He ryhmittäytyivät kahta puolta patsasta. Heidän vierelleen kunniakujan muodostivat kylän palokuntalaiset. Uusi määri, nuori hento nainen, piti lyhyen puheen. Vakuutti korulausein, että sotien veteraaneja ei koskaan unohdeta. Omasta puolestaan hän lupasi tehdä parhaansa kylän hyväksi.
Satoi kevyttä tihkusadetta. Plataanien lehdet leijailivat maahan tuulen keinuttamina. Oli kahden minuutin hiljaisuus. Se loppui marseljeesin ensisäveliin. Vieressäni seisovan vanhan miehen poskelle vierähti liikutuksen kyynel. Sen näkeminen sai minunkin silmäni kostumaan ja surulliset ajatukset tulvahtivat mieleeni.
Joku aika sitten olin kuullut uutisen, että hollantilainen naapurimme Lars, josta kerroin täällä, oli menehtynyt Hollannissa sydänleikkaukseen. Hän ei kauan ehtinyt nauttia kauniista, uudesta talostaan. Lotte-vaimo ikävöi miestään lohduttomasti.
Olimme viime viikon Espanjan matkalla ja kun tulimme sieltä pois, riensi Rose-naapuri kertomaan, että matkamme aikana hänen Kati-koiransa oli nukahtanut iki-uneen lähes 16 vuoden iässä. Katista olen tarinoinut täällä ja täällä. Yritin lohduttaa Rosea kertomalla, että Katin on hyvä olla sateenkaarisillalla.  Siitä löytyy kertomus täältä.
Alakuloisen päivän kirkastivat lasten ja lastenlasten puhelut isänpäivätervehdyksineen. Heillä on kaikki hyvin.

                                *************************************



4 kommenttia:

  1. Kun päästää uusia ihmisiä sydämeensä, saa paljon iloa, mutta myös surun mahdollisuuden. Kun surulliset asiat koskettavat, voi kutsua niiden vierelle hyvät muistot ja hyvää mieltä tuovia asioita. -- Mitä kivaa näitte Espanjassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaisit asian niin kauniin koskettavasti kommentissasi, kiitos.
      Espanjan matkalta jäi mukavia muistoja. Yritän lähiaikoina kirjoittaa niistä jonkinlaisen koosteen.

      Poista
  2. Elämässämme joudumme kohtamaan kohtaamaan myös surun, yhtä varmasti kuin ilonkin tunteet. Ajan myötä suru muuttuu kauniiksi muistoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että aika parantaa, tuo mukanaan uusia iloja, suruja ja lohduttavia muistoja.

      Poista