Olé (osa 2)

Calella, veneitä

Calella on nimeltään rantakaupunki, jossa hotellimme sijaitsi. Pari vapaata aamupäivää kuljeskelimme rannan puistossa ja kävelykaduilla. 

Calella, piiritanssi

Runsas oli tarjonta aamiaispöydissä, ihan liian runsas meille niukempaan aamupalaan tottuneille.  Edellisen illan mässäilyn jälkeen olisi kupillinen kahvia riittänyt vallan mainiosti, mutta pitihän sitä pieni murunen maistella yhtä jos toistakin herkkua. Ranskalaiset matkakumppanimme kokosivat eteensä voisarvia, suklaapullia, voita ja suomalaiseen makuun liian imelää marmeladia. Lähes jokaisella oli myös lautasensa vierellä kasa erivärisiä pillereitä. Osa oikeita lääkkeitä, osa varmaan vitamiineja. Siinä tuli läpikäytyä sairaudet lääkityksineen. Samanlainen kasa pillereitä koottiin lautasen viereen illallakin. Erotuksena vain se, että aamulla lääkkeet nielaistiin veden tai tuoremehun kanssa, illalla ne huuhdottiin alas punaviinillä.

Edellisenä iltana huoneeseen leveitä rappuja kiivetessä päätimme, että hissiä ei sitten käytetä. Se olikin hyvä päätös, sillä lähipäivien nähtävyyksillä riitti kävelyä ja rappusia ylös että alas kulkea. Selvisimme niistä tervein jaloin, toisin kuin hissiä käyttäneet kumppanimme, joista osalla jalat kipeytyivät liikaa. Päivittäin ravasimme hotellin raput ylös ja alas 6-8 kertaa. Alussa piti pysähtyä välillä läähättämään, mutta viimeisten päivien kiipeämiset onnistuivat ilman pysähdyksiä.

Seuraavien päivien ohjelmassa oli käyntejä markkinoilla, tuotemaistiaisissa viinivalmistamolla, kiertokävely viehättävän keskiaikaisen Pals-kaupungin kaariholvien alla pitkin kapeita, mutkittelevia kujia. La Bisbal, katalonialaisen keramiikkataiteen kaupunki, jossa alan kaupat olivat täynnä toinen toistaan värikkäämpiä esineitä. Asiakkaista vain näytti olevan pula, sääli. 

Tossa de Mar, linnoitus

Tossa de Mar, kappelin rauniot

Tossa de Mar, ujo tyttönen 

Tossa de Mar, hautausmaa

Tossa de Marin rantalinnoituksen kaiteeseen nojatessa katse lepäsi turkoosin sinisellä merellä ja ajatukset harhailivat kaukana menneessä.  Tarina kertoo, että keskiajalla kaupungissa raivosi rutto, musta surma. Taudin leviämisen estämiseksi kaupunki suljettiin. Eräänä päivänä mereltä tuli muukalainen kolkuttamaan linnoituksen portille. Hänelle sanottiin, että kaupunkiin ei voi tulla siellä riehuvan ruton takia. Matkalainen vastasi, että hän ei ruttoa pelkää, hän tarvitsee vain vähän ruokaa ja paikan missä nukkua. Kaupungin päällikkö epäröi, mutta ajatteli sitteni, että vieraanvaraisuus ennen kaikkea. Hän otti matkalaisen huostaansa, tarjosi hänelle parasta ruokaansa ja yösijan. Aamulla vieras heräsi virkeänä ja tyytyväisenä. Kiitokseksi ystävällisestä kohtelusta hän halusi auttaa kaupunkia toipumaan rutosta. Hän pyysi kaupunkilaisia hankkimaan lampaantaljan, viemään sen korkeimmalle mäelle ja kääntämään kohti puhaltavia tuulia. Se tuuli, joka muuttaa taljan mustaksi, on ruttoa tuova. Kaupunkilaisten tulee rukoilla kaupungin suojelupyhimyksiä lopettamaan ruttotuulen. Kansa totteli ja pian ihmiset alkoivat voida paremmin. Muistoksi tapahtumasta paikalle rakennettiin kappeli ja sinne tehtiin vuosittain pyhiinvaelluksia.

Viimeisen illan vietimme matkan teemaan sopivissa keskiaikaisissa tunnelmissa. Astelimme sisään Castello di Torderan valtavaan linnaan, jossa armollinen kreivi ja kreivitär olivat vieraita vastaanottamassa.  Jokainen tulija sai kutreilleen kultaisen pahvikruunun. Salamavalot välähtelivät kun saapuja pysähtyi valokuvattavaksi kreivittären vierelle. Kuvan sai myöhemmin lunastaa 10 eurolla. Tulijat ohjattiin linnan sisäpihalle kynttilöiden valaisemaan katsomoon, joka laskeutui kahdelta suunnalta suorakaiteen muotoiselle turnajaisareenalle. Kunkin penkkirivin edessä oli pöytä, johon jokaisen katselijan kohdalle oli valmiiksi katettu kaksi pulloa punaviiniä. Valonheittäjät sytytettiin, musiikki tulvi joka suunnasta, esitys alkoi. Verhon takaa areenalle kimposivat klovnit ja erilaiset akrobaatit huimine temppuineen.  Noin 2000 istuinpaikan katsomot oli jaettu väreillä neljään osaan. Temppuilijoiden jälkeen areenalle ratsasti neljä urhoollista ritaria taistelemaan. Kukin katsomo kannusti väriseensä haarniskaan pukeutunutta ritaria. Taistelut käytiin pienillä ja isoilla miekoilla, keihäillä ja nuijilla. Taisteluiden raivotessa areenalla, nuoret nopsajalkaiset keskiaikaisesti pukeutuneet tarjoilijat kiidättivät jokaiselle kulhollisen kasviskeittoa ja leipää. Mitään ruokailuvälineitä ei ollut, joten soppaa ryystettiin suoraan kiposta. Musiikki pauhasi täysillä, värivalot lakaisivat areenaa, jossa ritarit taistelivat tekosavussa, katsomot kannustivat omiaan. Tarjoilijat juoksuttivat pöytiin kokonaisina grillatut kanat. Niitä sitten hampailla revittiin ja sormin syötiin. Sekä keitto, että kana olivat erittäin hyviä molemmat, viinistä nyt puhumattakaan. Turnajaiset päättyivät, kreivi palkitsi voittaneen ritarin, joka nappasi kätensä punaisen ruusun. Urho ratsasti katsomon kaiteen viereen, hyppäsi ratsunsa selästä katsomon puolelle ja kiidätti kukkasen vaaleatukkaiselle, punastelevalle turistitytölle. Kansa hurrasi.

Turnajaisista siirryimme linnan juhlasaliin, jossa ilta päättyi upeisiin flamenco-esityksiin. Tummassa etelän yössä, bussissa matkalla hotelliin, levottomat jalat koputtelivat vielä  tulisen tanssin rytmejä.

Muchas gracias Espanja, Costa Brava -  myös matkamuistona saadusta sitkeästä flunssasta!

                     ******************************************************