tiistai 4. joulukuuta 2012

Näköalapaikalla

Maailmanloppua odotellessa blogi siirtyi virtuaalisesti muurien taakse, suojaan. Katu ruusuköynnöksineen jää odottamaan uutta tulemistaan.
Toivottavasti itse kreivi Trencavel perheineen ja hoviväkineen inspiroivat blogin kirjoittajaa, mutta kummittelemaan ei saa tulla. Ainoastaan itse Dame Carcas voi pistäytyä joskus juttelemassa.


Ruokamarketin viinihyllystä oli ihan pakko napata pari maailmanlopun kylän viinipulloa, toinen muistoksi, toinen maisteltavaksi.

                     ***************************************************

6 kommenttia:

  1. Voisit kuvitella olevasi linnan neito, joka kirjoittaa linnan tornihuoneessa. Hieno kuva onkin bannerikuvaksi.
    On näkynyt joissain lehdissä tuosta maailmalopun paikasta ja siitä, miten alue tuottaa päänvaivaa kaupungillekin, mikäli tulee hirveä turistirysäys.
    Paljon muitakin ennusteita maailmanlopusta tälle vuodelle on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeat ovat puitteet linnan neidon kirjoitella. Sulkakynällä kirjoittaisin, mutta muste taitaa olla jäässä kun tekstin tuotto ei oikein suju :-( .

      Poista
  2. Olen kuullut etta kyla tulee olemaan suljettu vahan ennen (ja vahan jalkeen) maailmanlopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä joudutaanko kylän kaikki 200 asukasta evakuoimaan turvaan tuhansien maailmalopun uskovaisten rynnätessä paikalle poliisivoimien asettamista esteistä huolimatta.

      Poista
  3. Vautsi mikä linna ! Meillä täällä Suomessa päästään tänään presidentinlinnan juhliin telkkarin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin, että presidentin linna menee pariksi vuodeksi remonttiin. Voisihan ne kutsut pitää ensi vuonna tuossa komeassa Carcassonnen linnassa. Luulenpa kuitenkin, etteivät suomalaiset veronmaksajat ideastani innostu.
      Odotan, että pääsen illalla netin kautta Saulin ja Jennin vastaanotolle pukuja tiiraamaan.

      Poista