perjantai 11. tammikuuta 2013

Tammikuun aromeja



Talven tuntua on välillä täälläkin. Ilkeintä on kolkko tuuli ja kylmä sade. Öisin on hieman pakkastakin, onneksi lunta on toistaiseksi leijaillut vain yksittäisinä hiutaleina. Tätä hataraa asuntoa on yritetty lämmittää kaikenlaisin keinoin ja erilaisin tuloksin.  Etelämaalaiseen tapaan ikkunoissa on vain yksinkertainen lasi, joka huurtuu, jopa jäätyy kun mittarilukema putoaa lähelle nollaa ja sen alle. Myös vaatekerroksia lisäämällä torjutaan kylmyyttä.
Talossa on myös iso kesähuone, jossa ei oikeastaan ole mitään lämmitystä. On vain harakoille lämpiävä takka. Toki elävän takkatulen ääressä on mukava istua ja lueskella tai grillata ja vaikkapa valmistaa loimulohta. Aikaisempina talvina niin on tehtykin. Viime keväänä takkapuut tuli poltettua loppuun. Syksyllä Suomesta tultuamme tilasimme pienen kuorman pyökkipuita samalta toimittajalta kuin ennenkin. Ensin hän unohti koko tilauksen, mutta muistutuspuhelu auttoi. Eräänä joulukuun kaatosadepäivistä joulupukin kaksoisveli turkislakissaan körötteli traktorilla tuntikausia vuorilta. Kippasi sitten puukuorman pientä järveä muistuttavaan pihaamme.  Lähtiessään totesi virnistäen, että puut taitavat olla hieman märkiä, mutta kyllä ne takassa palavat. Sateen hieman hellittäessä kasasimme puut autotallin nurkkaan. Sateettomina päivinä pidimme tallin ovea auki, että puut kuivuisivat. Kyllähän ne sen verran kuivuivatkin, että saatiin ne palamaan. Mutta takkatulen äärellä ei ole oikein viihdytty. Täällä kun irtolaiskissoilla on tapana vaeltaa villinä ja vapaana. Niinpä pari leikkaamatonta kollia oli päättänyt käydä merkkaamassa hajumerkein puupinomme osaksi reviiriään. Kun mies meni puita hakemaan, syöksyivät molemmat syylliset yhtä aikaa autotallin ovesta häntä vastaan. Haju on imeytynyt vahvasti puihin ja siirtyy niiden mukana sisälle. Ainakin toistaiseksi ovat sammuneet haaveilut iltapuhteista takkatulta tuijotellen. C'est la vie!
                       
                         **********************************************************

12 kommenttia:

  1. Mukavia kuvia ja kirjoituksia mukavassa blogissa :) mukavaa viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva kun löysit Vieraille Poluille. Myös sinulle oikein mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. On sitten sielläkin pieni aavistus talvesta ja me kun täällä saamme sentään kylmästä huolimatta kotimme lämpimäksi kun jaksaa lämmittää.
    Kuitenkin, hyvää viikonloppua teille sinne kauas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä talvi todellakaan vedä vertoja Suomen talvelle, muistuttaa enemmänkin suomalaista syksyä.
      Sinulle myös hyvää viikonloppua sinne oikeaan talveen.

      Poista
  3. Kyllä silloin koleus alkaa hiippailla tupaan, jos ei lämmittää voi. Tietysti takka on mukava sisustuselementti, mutta jos ei ole varaava, niin jäähtyy myös nopeaan ja jäähdyttää huonettakin.
    Vastaisuuden varalle teillä pitää laittaa kissojen karkotetta liiterin oven pieliin.
    Pysytelkää lämpiminä, kyllä kelitkin alkaa ajan kanssa lämmetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohti kevättä ja lämpöä mennään. Samoin nuo kollikaverimme, jotka nyt ovat valinneet kuumien tunteidensa äänekkääksi taisteluareenaksi pihan rosmariinipensaan.

      Poista
  4. Siellä pieni koleuskin vastaa meidän pakkasia. Eihän teillä taida olla kuin ysinkertaiset ikkunatkin, ja meillä kun on kolminkertaiset.
    Tsemppiä. Kevät on siellä ennemmin kuin muistatkaan, ja me silloin täällä vielä kouristellaan pakkasen ja lumen kourissa.
    Lämpöisempää ensi viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joinakin päivinä on jo hieman kevään tuntua. Rajusta tuulesta huolimatta pienet villit kehäkukat ja tuoksuorvokit kurkottavat kohti valoa, jota täällä riittääkin jo lähes 9½ tuntia päivässä. Valon määrä on parasta!

      Poista
  5. Oma eläkkeelle jäänti on ajankohtainen muutaman vuoden kuluttua ja on ollut mielessä josko viettäisin minäkin osan vuotta vaikkapa Etelä-Ranskassa. Talvi siellä ei kuitenkaan oikein houkuttele jos se on lähinnä Suomen syksyn jatkoa. Luminen Suomi ja lämpimät asunnot saunoineen ei ole huono vaihtoehto sekään, mutta marraskuun ja ehkä myös huhtikuun voisi olla muualla. Maaliskuussa on jo valoisaa ja kaunista Suomessa. Näin tosin menettäisin mahdolliset taloudelliset edut mitä saisin jos olisin pysyvästi kirjoilla Ranskassa. Täytyy miettiä ja selvitellä asioita vielä, onhan tässä aikaa ne pari vuotta.
    Riitta Kuopion suunnalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Riitta.
      Etelä-Ranskan tuulinen talvipäivä on todellakin aika kolea. Tällaisia päiviä on tammi- ja helmikuussa ainakin täällä Auden alueella. Niiden lomassa on myös lämpimiä ja aurinkoisia, lähes kesäisiä päiviä. Pimeyttä ja liukkautta pakoon tänne aikoinaan lähdettiin ja ajoittaisesta koleudesta huolimatta hyvin on viihdytty. Riittäähän päivänvaloa lyhimmilläänkin täällä noin 9 tuntia. Marraskuu on usein vielä aika kesäinen ja huhtikuinen luonto täynnä kukkia, se on parasta aikaa täällä.
      Lämpimät terveiseni sinne Savonmualle.

      Poista
  6. Meneeko tuosta takasta (insert) lampoa muualle taloon? Kai siella pitaisi olla jonkinlaiset hormit viemassa lampoa eteenpain, muualle kuin ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talon päätyyn myöhemmin liitetty iso ja korkea kesähuone on lämpöeristämätön. Siellä olevan takan hormi menee suoraan ylös ja vie kaiken lämmön ulos. Kyllä se lähinnä koristetakka on. Onneksi muu osa talosta sähköpattereineen on lämpöeristetty, vain ikkunat ovat yksilasiset.

      Poista