torstai 25. huhtikuuta 2013

Tanssiaisyön unelma



Istun nojatuolissa tanssisalissa. Huomaan, että minua kohti kävelee kaksi miestä. Toinen tulee itsevarman näköisenä liukuvin tanssin askelin, toinen sotilaallisen suoraryhtisenä. Molemmat kumartavat kohteliaasti  yhtä aikaa minulle. Tunnen itseni varsin imarrelluksi. Toisaalta olen hämilläni, pitäisi valita jompikumpi heistä. Epätietoisena hipaisen hiuksiani ja kauhukseni huomaan, että pääni on täynnä papiljotteja. Ilmeisesti olen kaunistautunut tanssiaisia varten ja unohtanut ottaa papiljotit pois hiuksistani. Tunnen kuinka nolostun ja polttava puna leviää kasvoilleni. Hävettää niin, että herään kesken tanssiaisunen. Käännän kylkeä ja toivon, että uni jatkuisi. Mutta turhaan. On kuuma ja tuntuu kuin joku katselisi minua.
Avaan silmät. Huone on yllättävän valoisa, täysikuu kurkistaa ikkunasta suoraan sisään. Kellon valaistu numerotaulu ilmoittaa ajaksi 4.05. Hipsuttelen ikkunan luokse ja avaan sen. Kostea yöilma tulvahtaa sisälle tuoden eilen illalla leikatun nurmikon voimakasta tuoksua, johon sekoittuu kukkaan puhjenneen sireenipensaan runsaat aromit. Lintujen aamukonsertti on jo täydessä vauhdissa, vaikka auringon nousuun on vielä lähes 3 tuntia aikaa. Kuuntelen riemukasta sirkutusta, viserrystä, huhuilua, haikeita huiluääniä, liverrystä ja kujerrusta. Jätän ikkunan auki ja nukahdan lintujen säveliin. Kello seitsemän herään huoneen viileyteen ja pilviseen aamuun, mutta lintujen konsertti vain jatkuu. Suljen ikkunan ja laitan lämpöpatterin päälle. Romanttisesta kuutamosta, kesäheinän tuoksusta ja linnunlaulusta huolimatta tanssiaisuni ei enää palannut. Se kummitteli mielessä vielä aamukahvillakin. Siitä on iäisyys kun kukaan tuntematon mies on minua tanssiin kumartanut, eikä koskaan kaksi yhtä aikaa. Pitäisiköhän hakeutua tanssipaikalle ja asettua seinäruusuksi papiljotit päässä, ties vaikka kuinka olisi vientiä.

                                *******************************************************

16 kommenttia:

  1. Unesi oli hauska ja niin todentuntuinen :)

    Vuosia sitten lähdin joraamaan, ja kun oli hiukka sateista, laitoin ajomatkan ajaksi paplarin päälaelle - ja unohden. Kunnes narikassa satuin vilkaisemaan peiliin. Riuhtaisin sen oitis päästä. Onneksi narikka oli vähän syrjässä. Mutta tokko se yksi paplari olisi illan hauskuutta pilannut, sillä joku olis takuulla maininnut siitä. Mutta oli meillä tytöillä hauskaa kun kuviteltiin jatkotilannetta.

    On se vaan kumma kuinka jotkut unet jäävät kummittelemaan melkein uskottavina pitkälle päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se toiveuni muuttui papiljottipainajaiseksi. Mutta herättyäni kuutamoyön kauneus ja lintujen konsertti korvasivat pettymyksen.

      Poista
  2. ihana uni, sitä täytyy toivoa uudelleen ja mikä ettei voi lavalle kesällä jos jalat vielä kantaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari päivää ennen unen näköä olimme mieheni kanssa seniorikerhon pitkällä lounaalla. Ruokalajien välissä orkesteri soitti varsin tanssittavaa musiikkia ja pyörimme aika ahkerasti lattialla. Ehkä uni oli jatkumoa tilaisuudelle. Toivottavasti tulisi lähdettyä kesällä lavatansseihin.

      Poista
  3. Tuo ihastuttava yömaisema rauhoittaa ahdistavan unen jälkeen. Että onkin katseenvangitseva kuva !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unesta herättyäni yötunnelma olikin varsin sadunhohtoinen. Aivan kuin lintujen äänet olisivat saaneet ilman väreilemään, vaikka syynä lienee kuvan rakeisuus kun yritin pokkarillani pimeässä kuuta zoomata.

      Poista
  4. Hauska uni. Kesällä vain lavatansseihin, sitä uni varmaan tarkoittaa, haaveilet jo Suomeen tulosta.
    Ei näytä sää oikein suosivan Etelä-Ranskaa. Toivottavasti vapuksi kuitenkin lämpenee ja selkenee. Maps.googlesta on hauska seurailla senkin seudun säätilannetta.
    terkuin maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin juuri tuosta sivupalkin sääkuvasta, että Kuopiossa on tällä hetkellä lämpimämpää kuin täällä. Lisäksi siellä paistaa päivä, täällä kolea sade. Nämä muuttolinnut jo pörhistelevät lähtökuopissaan toivoen, että pihan ensimmäiset kirsikat kypsyisivät ennen lähtöä.

      Poista
  5. Voi kuinka kiintoisa uni!
    Ihania ilmojahan täällä on ollut, vaikkakin enemmän sateita kuin viime vuonna. Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi täältä pitäisi kesäksi pois lähteä, kun ilman ovat niin loistavat. Talvihan täälläkin on talvi, vaikkei lunta välttämättä sada kuin kerran tai edes sitäkään. Luulisin, että tammikuuta ehkä lukuunottamatta olemme voineet lounastaa pihalla joka viikko koko talvenkin ajan, vähintään yhtenä päivänä.

    sanoo Lilas Varin departementista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilas, miten mukavaa pitkästä aikaa! Olenkin käynyt kurkkimassa hiljaista puutarhablogiasi kuulumisiasi kaipaillen.
      Meillä kun on tämä muuttolinnun sielu ja rooli, niin Suomen kesään matkataan. Asuntomme omistajaperhe valtaa talon kesäksi, joten senkin takia joudumme poistumaan. Onneksi syksyllä, kun palaamme, riittää vielä lämpimiä päiviä.

      Poista
  6. Unimaailma on kiehtova. Toki olisi ollut jännää nähdä uni loppuun, kumman olisit valinnut kavaljeeriksi.
    Oletko käynyt lavatansseissa? Niissä on kivaa, olen vasta viime vuosina hoksannut sen ja noin kerran kesässä on tullut käytyä.
    Joko sireenitkin tuoksuvat? Nurmikkoa leikattu? Kuvailit niin kesäisi tunnelmia ja minä kun vilkaisen ikkunasta, niin näen lunta ja vesinoroja pihassa. Lämpöasteita on kyllä, mutta yöllä pakkasta -5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamassa nuoruudessa parasta kesässä olivat viikoittaiset lavatanssit. Kun pyöräilimme sisareni kanssa 12 kilometriä lavalle, oli aina lämmin kesäilta, tuomet tai sireenit tuoksuivat. Huolellisesti liukastettu lattia täyttyi nopeasti kun alkoivat soida ”Hei Mambo, Poika varjoisalta kujalta, Lazarella” ja monet muut sen ajan hitit. Tanssien päätyttyä poljimme kotiin Eino Leinon kuvaamassa kesäyössä ”puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen... ”.

      Poista
  7. Heips taas.. lavatanssiin hurahtaneet. Käykää mun tanssiblogila. Siellä on lavatansseista juttua ja niissä soitettavia tanssilajimusiikkia ja kaikkea muutakin tanssia (yhteensä nyt 90 erilaista tanssia)
    http://villitaskeleet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, kävinkin jo tutkimusmatkalla lavatanssit mielessäni. Blogistasi löytyy mielenkiintoista materiaalia useampaankin visiittiin.

      Poista
  8. Laitoin sinulle vähän postia blogiini. Käypä kurkkaamassa, jos kiinnostaa...

    VastaaPoista