tiistai 7. toukokuuta 2013

Muuttolinnun sielu ja verotusta



Sateet antoivat  luontoon vihreyttä ja aurinko herätti unikot
Vuosien myötä meille on kehittynyt eräänlainen muuttolinnun sielu, joka hälyttää että nyt on aika jättää talvipesä ja rientää pohjoisille laulumaille. Hälytys aiheuttaa kaikenlaista ylimääräistä ryntäilyä vielä talviunessaan toikkaroiville asujille. Pihan laitosta olisi pitänyt aloittaa, kitkeä rikkaruohot ja ajaa nurmikko. Mutta kevään rankkasateet ovat pehmentäneet maan upottavaksi. Turha hukuttaa ruohonleikkuria savivelliin. Säätiedotuksia seurataan ja taivaalle tähyillään, että saadaan pyykit kuivattua ulkona. Onneksi kesän viinihankinnat ja muut viemiset voitiin ostaa sateesta huolimatta. Eikä sade ole läksiäisten viettoa haitannut. Ainoa asia mikä harmittaa on se, etteivät kirsikat kypsyneet tänä keväänä ajoissa, vaan jäävät lintujen herkuksi. On vähän haikeakin lähteä nyt kun luonto on kauneimmillaan, mutta toki on mukava ajella läpi keväisen Euroopan
.

Veroilmoituksetkin saatiin tehtyä. Maksamme eläkkeistä verot Ranskalle, mutta sairaanhoitomaksun Suomelle. Ranskassa verot maksetaan jälkikäteen, eli menossa on vuoden 2012 verotus. Eläkeläisiä Ranskan verottaja kohtelee silkkihansikkain Suomeen verrattuna. Tuloverojen lisäksi joudumme maksamaan aika tuntuvaa asumisveroa, mutta siitä huolimatta verotus tuntuu kohtuulliselta.

Mukava saada uusia lukijoita. Tervetuloa Vieraille poluille Mustakissa ja RAJARI.

                        *******************************************

9 kommenttia:

  1. Nytkö te jo olette lähdössä! Eihän vielä ole edes varsinainen kesä vaikka unikot kukkivatkin. On ne vaan niin nättejä! Teillä näyttää pellot olevan vihreämpiä kuin meillä, täällä kai ollaan jo menossa kohti kuivaa kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ollaan lähdössä pari viikkoa aikaisemmin kuin edellisinä keväinä. Muutama kesäinen päivä on ollut sateiden lomassa, mutta yöt ovat edelleen viileitä. Onneksi niin, koska viileässä on parempi nukkua. Mihin aikaan sinä suuntaat Suomeen tänä kesänä?
      Aivan ihania ovat nuo unikkojen koristamat vihreät niityt ja kaikki muukin luonnon keväinen väriloisto.

      Poista
  2. Monin paikoin täällä ei ole kevät päässyt kunnolla vauhtiin, ehkä sittenkin eteläisessä osaa maata, mutta Koillismaa, Kainuu ja ainakin itäpuolinne Lappi on hyvin varhaiskevään oloista, koleaa ja sateista. Ehkä kevät onkin kauneimmillaan, kun rantaudutte Suomeen.
    Tuo tunne on minullekin tuttu 8 vuoden ajalta, kummastakin rakkaasta paikasta lähtiessä sydänparka poti kaipuuta koko ajomatkan ajan, sama kummasta suunnasta oli lähdössä kodista vai mökiltä.
    Nyt minulta on ohi se aika ja juurrun täysillä tänne pohjoisen porstuaan.
    Tuota tämän maan verostusta ihmettelen. varsinkin näin eläkeläisenä. Veroprosentti korkea ja jo kerranhan ollaan maksettu jokaisesta ansaitsemastamme pennosesta vero, nyt tavallaan maksetaan uudestaan. Vähempi olisi oikeudenmukaisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokohan uskaltaisi toivoa, että tuomet kukkivat kun laiva lipuu Turun satamaan.
      Sydänparka ei tiedä itkisikö lähdön haikeutta vai riemuitsisiko kotimaan jälleennäkemisestä.
      Olen samaa mieltä, turhan korkea on eläkkeiden veroprosentti Suomessa.

      Poista
  3. tervetuloa teille kesälintuset tänne pohjolan kevääseen. Toivotaan että tulee hyvä ja lämmin kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli. Nyt tuntuu siltä, että Suomen kesää ei mikään voita, satoi tai paistoi:)

      Poista
  4. Mita enemman maksan veroa, sita iloisempi olen.... hirvittavinta olisi ettei maksaisi ollenkaan, silla sehan tarkoittaisi etta rahaankaan ei tulisi;-)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, matka Suomeen onnistui erinomaisen hyvin.
      Olen maksanut veroja jo niin kauan, että se tuntuu ihan itsestäänselvyydeltä.

      Poista