Sinisen kulkijan matkaraportti

Koko sateisen ja tuulisen talven seisoskelin enimmäkseen pihassa tuijottaen suljettua autotallin ovea. Minä, joka olen luotu liikkumaan, nökötin paikallani päivästä toiseen. Kuski ja apukuski pysyttelivät talon sisätiloissa tai liikkuivat kävellen. Viikoittain minua sentään tarvittiin lyhyille kaupunkimatkoille. Ajettiin pitkin tuttuja, moneen kertaan kuljettuja teitä. Ilman Biarritzin matkaa ja Suomivieraiden nähtävyyksillä käyttämistä olisin vaipunut apatiaan. Pari kertaa minut jätettiin yksin useammaksi päiväksi kun läksivät mokomat bussikyydillä ”mualimata kahtomaan”.

Kevään koittaessa tiesin, että suomalaiskaksikon valtaa kotimaan kaipuu. Kuski tutki ja taputteli huolestuneena renkaitani, apukuski pyyhki pölyjä kojelaudastani, minä odotin malttamattomana lähtöpäivää. Monena yönä uneksin matkasta. Pian kulkisimme lehteen puhjenneiden plataanien ja punaisten unikoiden reunustamia teitä läpi vihreiden viinitarhojen. Nousisimme kilometrin korkeuteen vuoristossa, missä koivut ihastelisivat upouusia hiirenkorviaan, kylät laaksoissa kätkeytyisivät suurten kuusien varjoihin. Karjalaumat laiduntaisivat toinen toistaan vehreämmillä niityillä. Saksan moottoriteillä voisimme kuskin kanssa testata mihin lukemiin saan nopeusmittarin nousemaan, apukuski tarrautuisi penkin laitoihin silmät tiukasti kiinni.

Unelmani alkoivat toteutua. Päiväkausia kestäneeseen sateeseen kyllästynyt apukuski alkoi jutella kuskille, että eikö voitaisi lähteä Suomeen jo aikaisemmin. Sääennuste lupasi sateiden jatkuvan ja apukuskilta oli luettava loppunut, pitäisi päästä kirjastoon. Kuskikin oli sitä mieltä, että voidaan lähteä, mutta uudet renkaat on ensin hankittava. Talossa alkoi vimmattu siivoaminen ja pakkaaminen, kertynyttä turhaa tavaraa vietiin kierrätyspisteeseen ja kaatopaikallekin. Apukuski surffaili netissä, varasi laivaliput ja hotellit. Sain alleni uudet hienot renkaat, pääsin myös pikapesuun ja vahaukseen. Naapurin Rosekin tuli ihastelemaan kiiltävän puhdasta pintaani. Olin kieltämättä aika pollea ulkonäöstäni.

Lähtöpäivä oli puolipilvinen. Matkan varrella aurinko pilkisteli pilvien lomasta ja niinpä pysähdyimme iltapäivällä piknik-lounaalle levähdyspaikalle. Vuoriston navakka tuuli ja ensimmäiset sadepisarat pitivät huolen, ettei eväitä mutusteltu turhan kauan. Illansuussa hotelliin kipitti kaksikko sateenvarjon alla lammikoita väistellen. Minä jäin hotellin aidatulle pihalle puhdistavaan sateeseen vaihtamaan kuulumisia muiden kulkuneuvojen kanssa. Huonoista ilmoistahan siinä enimmäkseen juteltiin.

Tie satumetsään

Seuraavana päivänä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja matka eteni kuten olin unelmoinutkin. Onnelliset karjalaumat niityillä nauttivat tuoreesta ruohosta, ylväät joutsenet lipuivat pitkin Mosel-jokea, kapea tie sukelsi vehreisiin satumetsiin, joissa keijut karkeloivat. Jossakin Kölnin tienoilla hiljaisella autobaanalla sain kiitää hetken tuulen lailla, kunnes liikennemerkit määräsivät 120 km/t nopeuden. Yöni vietin parin kilometrin päässä moottoritiestä rauhallisen pienen Gasthausin parkkipaikalla.

Kaksikko tuli kylläisenä ja tyytyväisenä runsaalta saksalaiselta aamupalalta. Matka sai jatkua. Viikonlopun takia liikenne oli varsin rauhallista, vain yksi 15–20 minuutin ruuhkapysähdys oli Hampurin tienoilla. Puolen päivän jälkeen ajoimme jo Tanskan lautalle. Kaksikko kiipesi kannelle ihmettelemään väen paljoutta ja jonottamaan kahvikupillista, jonka yli puolen tunnin odottelun jälkeen saivat samalla hetkellä kun lautta rantautui Tanskaan. Taiteilivat sitten kuumien kahvimukien kanssa sisälle autoon ja vieläkin päivittelivät matkustajatungosta.   

Hamlet aikoinaan tuumasi, että jotain mätää on Tanskanmaalla. Me emme huomanneet mitään, emmekä jääneet tutkimaan vaan kuljimme kohti Ruotsia. Rannan lukemattomat tuulivoimalat jäivät jauhamaan sähköä kuningaskunnan hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Ruotsissa Helsingborgin lähettyvillä sain turvallisesti yöpyä hotellin sisäpihalla juuri kunnostettujen kukkapenkkien vieressä lähipuiston lintujen liverryksessä. Tulevista Tukholman levottomuuksista tai autojen polttamisista ei sunnuntaipäivän rauhassa ollut aavistustakaan. Aurinko paistoi lämpimästi ja tutun Vättern-järven laineet liplattivat kesätuulessa. Rantatien varrella tummarunkoiset peikkometsät olivat täynnä valkovuokkoja ja linnunlaulua, piknik-puistossa väki nautti lempeästä sunnuntaitunnelmasta. 

Peikkometsän valkovuokkoja

Talo peikkometsän laidalla, kukahan siellä asustaa

Viimeiset kilometrit Tukholman satamaan sujuivat hieman hitaasti viikonlopun paluuliikenteen takia. Kuitenkin olimme perillä hyvissä ajoin. Lähes tyhjässä terminaalissa kaksikko sai nauttia kahvinsa ja porkkanakakkunsa vailla kiirettä. Minä katselin toinen toistaan komeampia lähteviä ja tulevia laivoja, kunnes oli meidän vuoromme ajaa ison laivan uumeniin.

Tukholman satamassa

Nyt minun ei tarvitse tuijottaa sateessa ja tuulessa autotallin ovea. Saan katsella leppoisaa järvinäkymää, auringon kimallusta liplattavilla laineilla, vesilintuja keinumassa aalloilla, pikaveneiden nostattamia maininkeja, yöksi tyyntyvää vedenpintaa, johon kuunsilta kuvastuu. Minusta on näiden keväisten ja syksyisten muuttojen myötä tullut tunteellinen ja onnellinen ranskalaisauto.

Kesäajan  pihanäkymä 

*********************************************************

Helluntai-aamun haastevastailua

Jo toukokuun alussa sain 11 kysymyksen haasteen Piipeltä Kylätiellä blogista. 
Kiitos Piipe mukavista kysymyksistä.

Ranskasta lähdön valmistelutouhuissa ja kevätmuutossa aika vilahti ihan huomaamattomasti ja vastaus viivästyi. 

Aikaisemmin olen tällaiseen haasteeseen vastannut ja edelleenhaastanut, joten nyt tyydyn vain lisäämään vastaukseni.

1. Mikä vuodenaika on mielestäsi kaikkein paras ja miksi?

Alkukesä, juuri tämä aika. Talven jälkeen heräävä luonto, jäistä vapautuneet vedet, valon runsaus.

2. Oletko kaikkiruokainen?

Kaikkea voin syödä, valitettavasti usein liikaakin.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

Kesä on dekkareiden aikaa. Luen parhaillaan Kati Hiekkapellon kiehtovasti kirjoitettua esikoisromaania ”Kolibri”. Tätä ennen luin ruotsalaisen Ann Rosmanin esikoisdekkarin ”Majakkamestarin tytär”.

4. Käytkö kesäteattereissa?

Käyn kerran tai pari kesässä, toivottavasti myös tulevana kesänä.

5. Mikä elokuva on saanut sinut kyyneliin?

Voi niitä on monta, mm. Mikko Niskasen Pojat ja siinä Vesa-Matti Loiri sydäntäriipaisevana Jakena, myös Roman Polanskin koskettava filmi Pianisti.

6. Hellyttävin lapsuusmuistosi?

Mummolan pieni, uskollinen karitsa, joka pikkulampaan äänellä määkien seurasi minua joka paikkaan. Kesäaamuina pääsin tädin mukana aamulypsylle hätistelemään koivunoksalla kärpäsiä pois lehmien kimpusta. Toisella kädellä huiskin kärpäsiä, toisella silitin jaloissani pyörivän karitsan pehmeää turkkia.

7. Millaisia leikkejä leikit lapsuudessasi?

Lapsuuskotini oli järven rannalla, joten kesät polskuttelin siskojen ja veljien kanssa vedessä, rakensin asumuksia käpykarjalleni, ruokin sitä voikukkapuurolla, koristelin kukkasin navetan karjoineen.

8. Muistatko ensimmäisen opettajasi nimeltä?

Aino-ope oli ankara vanhan ajan kurinpitäjä.

9. Oletko koskaan käynyt Ahvenanmaalla?

Muutaman kerran, kauan sitten lomailimme siellä pari viikkoa.

10. Missä maassa haluaisit ehdottomasti käydä?

Irlanti ja Islanti kiehtovat molemmat.

11. Suurin unelmasi, mikä on jo toteutunut tai odottaa toteutumistaan?

Unelmat tulevat ja menevät. Parhainta on elää nyt ja tässä. Tietysti sitä toivoo, että läheisillä on kaikki hyvin ja että oma terveys pysyisi kohtalaisena.

                    *****************************************

Kesällä kello seitsemän

Olen valvonut jo kaksi tuntia, hauduttanut hitaasti herkullisen aamupuuron luomukaurahiutaleista ja lusikoinut sitä hartaudella mustikkasopan kanssa. Aurinko on noussut neljältä ja paistaa lämpimästi terassille, jonne minäkin siirryn kahvikuppini kanssa. Järvi edessäni näyttää vielä nukkuvan, veden pinta on kuin peili, johon rantojen kevätvihreät koivut heijastuvat. Yli veden, kaukaa vastarannalta kantautuu joutsenten torvisoittelua. Yksinäinen vene lipuu järvellä ja pysähtyy verkkomerkkien kohdalla kokemaan pyydyksiä. Kalojen kyljet välkehtivät auringossa kun niitä irrotellaan verkosta. Veneen yläpuolelle ilmestyy kaartelemaan parvi kirkuvia lokkeja. Muutama toivorikas varis seuraa tilannetta kauempaa.

Vien kahvikuppini keittiöön, jossa mies lopettelee aamiaistaan. Kysyn, lähdetäänkö soutelemaan, lupaan että minä soudan. Etsimme varastosta airot ja muut tykötarpeet, siirrämme veneen talviteloilta veteen. Tartun airoihin ja niin kesä lipuu näiden muuttolintujen sieluihin. 

                            ***************************************************

Muuttolinnun sielu ja verotusta

Sateet antoivat  luontoon vihreyttä ja aurinko herätti unikot

Vuosien myötä meille on kehittynyt eräänlainen muuttolinnun sielu, joka hälyttää että nyt on aika jättää talvipesä ja rientää pohjoisille laulumaille. Hälytys aiheuttaa kaikenlaista ylimääräistä ryntäilyä vielä talviunessaan toikkaroiville asujille. Pihan laitosta olisi pitänyt aloittaa, kitkeä rikkaruohot ja ajaa nurmikko. Mutta kevään rankkasateet ovat pehmentäneet maan upottavaksi. Turha hukuttaa ruohonleikkuria savivelliin. Säätiedotuksia seurataan ja taivaalle tähyillään, että saadaan pyykit kuivattua ulkona. Onneksi kesän viinihankinnat ja muut viemiset voitiin ostaa sateesta huolimatta. Eikä sade ole läksiäisten viettoa haitannut. Ainoa asia mikä harmittaa on se, etteivät kirsikat kypsyneet tänä keväänä ajoissa, vaan jäävät lintujen herkuksi. On vähän haikeakin lähteä nyt kun luonto on kauneimmillaan, mutta toki on mukava ajella läpi keväisen Euroopan

.

Veroilmoituksetkin saatiin tehtyä. Maksamme eläkkeistä verot Ranskalle, mutta sairaanhoitomaksun Suomelle. Ranskassa verot maksetaan jälkikäteen, eli menossa on vuoden 2012 verotus. Eläkeläisiä Ranskan verottaja kohtelee silkkihansikkain Suomeen verrattuna. Tuloverojen lisäksi joudumme maksamaan aika tuntuvaa asumisveroa, mutta siitä huolimatta verotus tuntuu kohtuulliselta.

Mukava saada uusia lukijoita. Tervetuloa Vieraille poluille Mustakissa ja RAJARI.

                        *******************************************