keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mimosapuu joulukuussa



On auringon lempeä lämpö
sen unestaan herättänyt
liianko varhain – kenties –
on nuppunsa avannut.

Ei muistele menneitä,
ei pelkää tulevaa.
Ei kysy keltään lupaa,
kun kukkaan puhkeaa.

Kultaiset pallot oksillaan
huokaavat tuuliin  tuoksujaan.
Kevättä kantaa sylissään,
se elämää vain ylistää.



*************************************************



sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Golgatan puistossa


Kanaalin takana, pienen kävelymatkan päässä kivimuurin ympäröimänä on salaperäinen paikka. Muurin sisäpuolelta kohoaa puiden latvoja, yhdellä sivustalla on tiukasti lukittu rautaportti. 


Portin kaltereiden raosta näkyy mäelle nouseva mukulakivinen polku, rinteillä kasvaa puita ja pensaita. Heti portin takana seisoo ajan patinoima madonna ja lapsi-patsas, kuin kulkijaa vastaanottamassa.


Yllättäen eräänä joulukuisena päivänä portti oli auki. Portin viereen oli ilmaantunut kyltti, jossa kerrottiin puiston aukioloajat. Kun astelin portista sisälle, huomasin tulleeni kauniiseen raamatulliseen puistoon. 





Pitkin polun vartta puiden ja pensaiden lomaan oli sijoitettu pieniä kappeleita, joiden takaseinien freskoihin on kuvattu Jeesuksen kärsimystie. 


 Sypressien, setri-, oliivi, laakeri- ja puksipuiden ja muiden tuntemattomien puiden ja pensaiden reunustamaa polkua kiivetessäni tulin mäelle, jossa seisoi kolme ristiä, joissa ristiinnaulittujen Jeesuksen ja ryövärien patsaat, ristin juurella Mariat.

Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu uhri puhtahin

Luonnollisen kokoiset, luultavasti valurautaiset patsaat olivat rapistuneita, ruosteen syömiä. Myös kappeleiden freskot olivat kärsineen näköisiä. Surullisimman vaikutuksen teki kukkulan juurella oleva hylätty ”pyhän haudan kirkko”. Sieltä olivat sateet ja tuulet tuhonneet seinien maalaukset. Jäljellä oli maalattia ja puulavitsalla kyyneleitä silmistään pyyhkivä patsas.


Hylätty kirkko



Puiston historia on vanha ja tapahtumarikas. 1300-luvulla se tuhoutui lähes kokonaan tulipalossa, sitä on korjattu, mutta toistuvat sodat ovat sitä runnelleet. Puisto oli katolisen kirkon omistuksessa Ranskan vallankumoukseen asti, kunnes 1900-luvun alussa se luovutettiin kaupungille. Kaupungin päättäjät eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä alueelle pitäisi tehdä, vaan antaneet sen rauhassa rapistua ihan viimepäiviin asti. Puistoa ja sen käytäviä ovat kaupungin puutarhurit hoitaneet, mutta rakennukset ja patsaat ovat jääneet huomiota vaille. Muutamia freskoista on hieman korjailtu ja erääseen kappeliin on tuotu kuivamuonaa alueen villikissoille.

Hylätyssä kirkossa seisoessani tuli mieleeni Ylen Teemalla syksyn aikana pyörinyt vaikuttava ranskalainen sarja ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Sarjan viimeisessä jaksossa nuori pappi toimitti joulumessun käytöstä poistetussa kirkossa. Saarnassaan hän vertasi kirkon tyhjentämistä hautajaisiin ja pohti onko tämä loppu samalla jonkun uuden alku.

Samassa jaksossa, mutta toisessa kirkossa myös nuori pappi saarnansa lopuksi kehotti ihmisiä viettämään joulun iloista perhejuhlaa, olemaan onnellisia ja sulkemaan sydämeensä myös he, jotka eivät ehkä ole yhtä onnellisia. Nämä saarnan kehotukset olkoot myös hyvän joulun toivotukseni sinulle lukijani. 

                           ************************************************************


perjantai 11. joulukuuta 2015

Ateriakokeilu



Vilkaisen jääkaappiin, se näyttää aika tyhjältä ja toripäivä on vasta huomenna. Aamulenkin jälkeen ei millään viitsisi lähteä nälissään enää kaupalle tallustelemaan. Silti tänäänkin on tarkoitus syödä. Rasiassa jääkaapin hyllyllä näyttää olevan hieman eilistä papukeittoa, siitä riittää vain yhdelle. Otan sen pöydälle ja kaapin uudelleen tarkkailuun. Vihanneslokerosta löytyy viikko sitten vahingossa ostettu outo salaatti, joka jäi käyttämättä kovien lehtiensä ja vieraan makunsa takia. Otan sen pöydälle roskiin heittämistä varten. Tosin ulkonaisesti se näyttää hyvin säilyneeltä. Löydän vielä pussin pohjalle jääneen parmesanjuustoraasteen ja lähes tyhjän kermapurkin. Pois jääkaapista joutavat nekin. Aika autio on nyt kaappi, ovitaskuihin jää erilaisia juomia, hyllyille pari hillopurkkia ja suolasieniä, yksinäinen voipaketti. Samalla kun kerään tavaroita pöydälle, alkaa mielessäni muovautua kokeilu erilaisesta salaatista.

Pian ilmassa leijuu kuullotetun punasipulin suloinen tuoksu. Lisään pannulle sipulisiivujen joukkoon pesemäni ja hieman pienemmiksi repimäni salaatinlehdet. Mukaan siivutan pari tomaattia. Kääntelen seosta varovasti, Ennen kuin salaatinlehdet muuttuvat lähes tunnistamattomaksi vihreäksi massaksi, ripottelen päälle parmesanraasteen ja lopuksi ravistelen päälle kermapurkin viimetipat. Aikaa aterian tekoon kuluu vajaa 10 minuuttia. Perheen sipulikammoiselle lämmitän papusopan.

Salaattikokeilu osoittautuu yllättävän maistuvaksi ateriaksi. Käyttämättömät salaatinlehdet pääsevät takaisin jääkaappiin. Aloitettuun kauppalistaan lisään parmesanraasteen, kerman ja lisää kovalehtistä salaattia.



Vaikka öisin lämpötila on laskenut nollan tienoille, päivät ovat olleet mukavan lämpimiä ja lähes tuulettomia. Jälkiruokakahvia on mukava siemailla parvekkeella. Jo hieman huonosti voivat kaksi kukkaa toin syksyllä mukanani Suomesta. Koko kesän ne kukkivat ahkerasti. En raaskinut jättää niitä terassille paleltumaan. Iltaisin kun mittari laskee lähelle nollaa, kannan Suomen kukkaseni sisälle lämpimään.

                                 *****************************************************************


torstai 3. joulukuuta 2015

Joulun ihmemaa


Aurinkoisena alkoi joulukuu täällä vuorten takana kanaalin rannalla.  Yöt ovat edelleen kylmiä, mutta päivisin aurinko lämmittää mukavasti.
Elämä kaupungissa on pikkuhiljaa Pariisin järkyttävien tapahtumien jälkeen palannut lähes entiselleen.
Ensi viikonlopusta lähtien on kaupunki täynnä Joulun taikaa ”La Magie de Noël”.  Silloin avataan perinteinen, kuuman viinin tuoksuinen joulutori luistinratoineen ja värikkäine myyntikojuineen, jotka kutsuvat kansaa kurkistelemaan ja maistelemaan monenlaista tarjontaa. Jouluvaloja ripustetaan aukioiden puihin ja katujen ylle. Kaiuttimista tulvii musiikkia, jonka tahdissa iltaisin värivalot lakaisevat taivaankantta, rakennuksia ja luistinrataa.
Tuohon lähettyville, kanaalin vastarannalle on rakennettu näyttävä tivolikylä. Lapsille ja lapsenmielisille on tarjolla kaikkia mahdollisia kieputus- ja vatkauslaitteita, sekä monenlaisia seikkailupaikkoja.
Pari muutakin puistoa on valjastettu samaiseen tyyliin, on maailmanpyörää, huimia keinovuorilla kiitäviä, lähes lentäviä porotokkia. Mäellä linnoituksen sisällä siirrytään ajassa taaksepäin ja vietetään keskiaikaista joulua kulkueineen ja turnajaisineen.
Näitä sirkushuveja kestääkin sitten kuukauden ajan.
Luulen, että sisälläni asuva pieni jouluihminen piiloutuu talviuniinsa, korkeintaan jouluaattona herää hetkeksi.

Taitaa tänäkin vuonna oikea joulu olla siellä joulupukin kotimaassa, täällä talvea selätetään karnevaalimenoin.



                                                                ************************************************

torstai 26. marraskuuta 2015

Missä pipot, käsineet ja toppatakit?

Syksy on tullut , pian plataanien lehdet peittävät polkuni
Viime sunnuntaina aurinkoinen ja lämmin marraskuu vaihtui koleaksi, tuuliseksi ja sateiseksi talvikaudeksi. Raskaat pilvimassat vyöryvät talojen kattoja hipoen kohti merta, päivänvalo muuttui hämäryydeksi. Sytyttelen pöydille kynttilöitä, kuvittelen kaamoksen alkaneeksi. 
Kuin talvitunnelmaa korostaakseen iski yllättäen myös kurkkukipu, nuhainen ja tukkoinen olo. On varmaan vuosia siitä kun olen viimeksi näitä vaivoja lääkinnyt. Nyt taas erilaisia hoitoja kokeilen. Levon lisäksi käden ulottuvilla on kuuma teekuppi sitruunalla ja hunajalla maustettuna. Kurkkukivun poistajana testaan aika hyvältä maistuvaa sekoitusta. Ruokalusikkaan valutan hunajaa ja sen päälle muutaman tipan konjakkia. Annan sitten seoksen helliä arkaa kurkkuparkaani. Kunhan toistan lääkityksen tarpeeksi monta kertaa, uskon, että kurkkukipu hellittää iltaan mennessä tai ainakin posket punoittavat ja olo tuntuu paremmalta.

Vielä viime viikolla oli varsin kesäisiä päiviä kun teimme vuoristoretkiä kauniissa maisemissa yhdessä ystävien kanssa. Reissunaisen blogista voi nähdä, hänen kolmesta viimeisestä postauksestaan, Lastourin linnat, Minerven kylässä ja kivilouhosta ja tienkallistumaa ihmettelemässä, hienoja kuvia retkistämme, myös aterioistamme pikkukylien ravintoloissa. Monet kiitokset yhdessäolosta mukaville retkikavereille.

On aika etsiä varastosta talvisempia varusteita. Sitten lämpimästi pukeutuneena lähikauppaan ostamaan lisää hunajaa, sitruunoita ja konjakkia, puhumattakaan nenäliinoista.

                     **********************************************

lauantai 31. lokakuuta 2015

Välimeri



Pilvien raosta pujahtaneet auringonsäteet leikkivät laineilla, mainingit vyöryvät ikiaikaisia laulujaan lämpimälle rantahiekalle. Harmaa meri huokailee.

Tänään ajattelen heitä, ihmisiä, joiden unelma elämästä poissa sodan julmuuksista, joiden toivo paremmasta tulevaisuudesta on hautautunut tuon meren syvyyksiin. Heidän pakomatkansa on päättynyt. 

                      ********************************************************

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Syysmatkan loppupäivät

Millaun silta, siltamaksu 7,50 euroa
3. matkapäivä
Olikohan syy kirkkaan kuutamon vai matkajännityksen kun unet karkasivat aamulla jo kello 5.30. Huoneen syy se ei ainakaan ollut. Oli täysin hiljainen, mukavan viileä huone, iso, sopivan pehmeä vuode ja miellyttävän lämmin untuvapeitto. Nyt oli reilusti aikaa käydä suihkussa, tehdä aamupala ja vähän eväitäkin matkalle, aterian jälkeen tiskata astiat ja pakata laukut. Iso plussa asunnolle hyvin varustellusta keittiönurkkauksesta. 
Päivä alkoi hiljalleen valjeta kun vielä nukkuva kylä jäi taaksemme. Auton mittari näytti +5 asteen lukemaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin olimme jo autobaanalla kohti Lyypekkiä ja Hampuria kiitävien töihinmenijöiden ja rekkajonojen joukossa. Tiesimme kokemuksesta, että Hampurin ohittaminen on hidasta ja nykivää etenemistä. Niin oli nytkin, mutta eihän meillä ollut mihinkään kiirettä. Vauhtia hillitsivät myös paikoitellen sumuseinämät, joiden läpi ajaminen vaati tarkkuutta. Läheskään kaikissa autoissa ei näyttänyt olevan päällä sumuvaloja. Auringon noustua sumu hälveni. Hampurin eteläpuolella autoruuhka pysähtyi noin 15 minuutiksi. Kun jono pääsi etenemään, näkyi kaiteen vieressä hätävilkut päällä seisomassa säiliörekka, jonka ympärillä pyöri muutamia palomiehiä laitteineen. Siinä saattoi olla liikenteen pysähtymisen syy.
Hampuri jäi taakse ja liikenne eteni kohti Bremeniä. Tien molemmin puolin laitumilla näkyi lehmikarjan lisäksi aterioimassa varsin suloisia pieniä peuroja. Bremenin ohitettuamme poikkesimme parille levähdyspaikalle jaloittelemaan ja vähän myöhemmin vielä piknik-lounaalle suurien lehtipuiden varjoihin. Mäkiset ja metsäiset maisemat olivat vielä kesäisen kauniit silmää hivelevine vihreine laaksoineen. Kölnin jälkeen käännyimme ajelemaan pitkin tuliperäisen Eifelin vuoriston kohti Luxemburgia ja Mosel-jokea. Moottoritien kiihkeä rytmi vaihtui maltilliseen maisemareitin ihasteluun. Moselin rinteillä oli syksyn viinisato kypsynyt ja sen korjuu alkanut. Auringonlaskun aikaan olimme jo Pohjois-Ranskassa Metzin lähellä pysäköimässä sinistä kulkijaa hotellin parkkipaikalle. Kuu kurkisteli vastapäisen kirkon tornin takaa hotellihuoneeseen, mutta vetäisin verhon kuutamon eteen ja annoin unen tulla. Tänään oli ajokilometrejä kertynyt lähes 800.

4. matkapäivä
Viileä oli tämäkin aamu kun sininen kulkija liittyi moottoritien autovirtaan. Parin tunnin ajon jälkeen kurvasimme levähdyspaikalle jaloittelemaan. Auton mittari näytti + 8 astetta. Tuulikin oli herännyt ja puhalsi luihin ja ytimiin. Kiersimme nopeasti vain auton ympäri ja matka jatkui. Chalonin kohdalla poistuimme moottoritieltä. Tietullin kohdalla poliisipartiot ja tullimiehet viittoilivat rekkoja ajamaan tien sivuun, jossa näkyi seisovan jo rivi aiemmin pysäytettyjä. Muu liikenne sai jatkaa eteenpäin. Arvelimme, että ehkä poliisit tutkivat oliko rekkojen lastitiloissa mahdollisesti salamatkustajia.
Meidän reittimme kulki läpi viljavien peltomaisemien kohti lännen vuoristoa. Isot karjalaumat käyskentelivät vihreillä laitumilla, joilla syötävää näytti riittävän yllin kyllin. Jossakin vaiheessa navigaattori tuli hieman leikkisälle tuulelle ja ohjasi matkaamme pitkin pieniä kyläteitä.
Eräässä uinailevassa pikkukylässä huomasimme ravintolan ja pysähdyimme sen eteen. Koska siinä oli muitakin autoja, uskoimme että ravintola on auki. Astelimme huoneeseen, jossa kävi kiivas keskustelu olut- ja punaviinilasien ääressä. Paikalla oli vain miehiä. Tiskin taakse ilmestyi paikan isäntä, joka ohjasi meidät liitutaulu kainalossaan ruokasalin puolelle. Taululle oli kirjoitettu kolmen ruokalajin päivän menu. Salissa oli lisäksemme parissa pöydässä ruokailijoita lopettelemassa ateriaansa. Eipä ollut ruuassa valittamista kun lautasellani höyrysi emännän tuoma kaunis purotaimen jättikatkarapujen ja kasvisten kera, jälkiruuaksi sain vadelmapannacotan. Mies valitsi uunissa kypsytetyn naudanlihapadan lisukkeineen, jälkiruuaksi jäätelöpalloja. Lähtiessä kiittelimme isäntää hyvästä ruuasta. Hän ja keskustelijat juomiensa äärestä toivottivat meille hyvää päivänjatkoa. Annoimme navigaattorille kartalta toisen kohteen ja hieman luovien pääsimme kohti oikeaa päämäärää. Tulimme siihen tulokseen, että navigaattorin lisäksi mukana on hyvä olla kunnon kartta.
Viimeisen illan hotelli sijaitsi vuorten ympäröimissä maisemissa keskellä muita hotelleja ja erilaisia liikkeitä. Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa josta oli näkymät hotellien kirkkaasti valaistuille pysäköintialueille ja iltaruskon punaamille vuorille. Kilometrejä tälle päivälle tuli noin 600.

5. matkapäivä
Yösijaan ja aamupalaan tyytyväisillä matkaajilla oli edessään vain noin 420 km:n taival läpi tutun ja kauniin vuoristomaiseman. Tie kiipeili välillä yli 1200 metrissä, laskeutui sitten alle 700 metriin, sukelsi välillä tunneleihin. Tuli taas ylitettyä Millaun upea silta, josta olisi ollut huikeat näkymät alas laaksoon, mutta sillalle ei saanut edelleenkään pysähtyä maisemia ihailemaan. Vähitellen tie alkoi laskeutua kohti rannikkoa. Jo aamulla sää oli ollut puolipilvinen, nyt koko taivaan peitti pilviverho ja pian ensimmäiset pisarat iskeytyivät tuulilasiin. Päivä oli puolessa ja sade tauonnut kun pysäköimme kotikadulle. Lämpöä oli sopivasti noin 20 astetta kun raahasimme kantamukset autosta sisälle talvikotiin. Kytkettiin sähköt ja vesi päälle. Siitä se arki pääsi taas alkamaan. Tätä syysmatkaa tehtiin autolla yhteensä reilut 3100 km.    

Silta  kanaalin yli lähellä Ranskan talvikotia

************************************************************

lauantai 3. lokakuuta 2015

Mitä jäi mieleen syysmatkalta


1. päivä
Jo monena syyskuun lopun päivänä oli järven yllä näkynyt etelään lentäviä hanhiparvia. Samaan aikaan tiedotusvälineet kertoivat Eurooppaan, jopa Suomeen asti tulevista pakolaisvirroista.
Koska syksyn muuttomatkamme Ranskaan oli varattu, päätimme lähteä, astua laivaan ja katsoa mitä tapahtuisi. Ystävät hieman varoittelivat, että uskallatteko ihan oikeasti lähteä. Aluksen lähdön kanssa oli vähän epävarmuutta, koska sen edellisen illan lähtö oli peruuntunut sähkövian takia ja vielä lähtöpäivänä ei ollut varmuutta laivan lähdöstä. Vika oli saatu kuitenkin korjattua ja illan pimentyessä pääsimme ajamaan suurikokoisen Silja Galaxyn uumeniin. Hieman haikein mielin katselimme etääntyviä Turun sataman valoja.
Vaan eipä ollut tunnelma haikea laivan sisätiloissa. Nuoret risteilymatkustajat olivat aloittaneet juhlintansa jo hyvissä ajoin. Luovimme humalaisten nuorten lomitse hetkeksi laivan pianobaariin, jossa mies ensimmäisen matkapäivän kunniaksi otti tuopin olutta, minä lasillisen punaista kuplivaa, jota baarimikko oli suositellut. Olisimme mielellämme kuunnelleet hetken pianomusiikkia, mutta sitä ei ollut nyt saatavilla. Joimme drinkkimme ja kiipesimme 9. kannella olevaan hyttiimme nukkumaan. Yö sujuikin aika rauhallisesti, ehkä risteilijät olivat majoitettu johonkin muuhun kerrokseen. Hyvä niin.

2. päivä
Kello 6 ajoimme laivasta nukkuvan Tukholman pimeään sunnuntai-aamuun. Auton mittari näytti +3 astetta ja vilkkuvalo varoitti liukkaudesta. Liikenne oli lähes olematonta. Hiljalleen päivä valkeni ja pian huurteinen ruoho kimalteli nousevan auringon valossa. Olin avannut radion ja sattumalta sieltä tuli suomenkielistä ohjelmaa. Puheen lomassa soi miellyttävää viihdemusiikkia, saatiin kuulla jopa sitä eilen kaivattua pianonsoittoa. Tuntui ihan sunnuntailta. Muutamalla levähdyspaikalla kävimme happea haukkaamassa ja vähän jaloittelemassa, mutta ilman viileys auringonpaisteesta huolimatta sai palaamaan nopeasti lämpimään autoon. Helsingborgiin asti liikenne pysyi hiljaisena, mutta vilkastui kun siirryimme tielle kohti Malmöä ja Kööpenhaminaa. Puolen päivän jälkeen ylitimme Juutinrauman salmen pitkin 16 km:n mittaista siltaa ihaillen sinisenä liplattavalla merellä näkyviä valkoisia purjealuksia. Pian Kööpenhaminakin jäi taakse ja reilun 2 tunnin kuluttua lähestyimme jo uutta meren ylitystä, eli vajaan tunnin mittaista matkaa Tanskan Rödbystä Saksan Puttgardeniin. Rödbyn satamaan tultuamme pääsimme ajamaan suoraan laivaan, joka samassa lähtikin auringossa kimmelteleville aalloille. Laivamatkan aikana ehdimme syödä rauhassa lounaan ja siirryttyämme laivan keulabaariin näköalapaikoille juoda jälkiruuaksi cappuccinot. Matkustajia oli vain kourallinen, joten tilaa tuntui olevan ruhtinaallisesti.
Puttgardenista ajoimme läpi pienten ja siistien kylien edellisiltä matkoilta tuttuun majapaikkaan suurten puiden katveeseen. Ulko-oveen oli kiinnitetty lappu, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi majoittautumaan. Ovi oli auki ja niinpä kannoimme kassimme sisälle. Mies totesi, että tänään oli ajettu kaikkiaan 830 km, eikä tuntunut missään. Sää oli nyt lämmin ja aurinkoinen. Teimme tunnin kävelylenkin ihaillen omakotialueen pihojen kauniita kukkaistutuksia. Kylän koirat ilmoittivat kovaäänisesti huomanneensa meidät. Käännyimme kylätieltä peltoja halkovalle hiekkatielle, jossa väistelimme toinen toistaan suurempia etanoita. Laajat viljapellot oli puitu. Taivaalla hanhiparvet jatkoivat matkaansa, mutta me palasimme majapaikkaamme. Illalla asunnon mukava isäntäväki palasi vierailumatkaltaan ja pistäytyi tervehtimässä meitä kysellen saksan englannin ja ranskan kielisekoituksella tarvitsemmeko jotakin. Emmehän me mitään tarvinneet. Avasimme hetkeksi TV:n nähdäksemme uutisia ja sääennusteen huomiselle. Kielitaitomme ei riittänyt ymmärtämään mitä huolestuttavaa oli tapahtunut 5000 pakolaisen keskuksessa. Sääennuste lupasi aurinkoa seuraavalle päivälle. Yöllä katselimme ikkunan läpi toisiamme, minä ja lähes täysikuu. Kuu jatkoi katseluaan, mutta lopulta minä nukahdin. 
Jatkuu...

Malmön silta, siltamaksu  oli 47 euroa
                                   **************************************************************

tiistai 18. elokuuta 2015

Passikuva


Kuva kopioitu netistä
Piti uusia passi. Kävimme passikuvassa. Säikähdin kun katsoin kuvaani. Minäkö tuossa! Mustavalkoisessa potretissa näkyi etsintäkuulutettu, joka muistutti hieman äitiäni noin 85-vuotiaana. Tosin äidillä ei koskaan ollut noin synkkää ilmettä.
Valokuvaamosta päästyämme, menimme poliisiaseman lupatoimistoon. Odotushuone  oli täynnä asiakkaita, vain yksi tuoli oli vapaana. Naisten etuoikeudella valtasin sen. Mieheni jäi viereen seisomaan. Silloin lähellä istunut, mielestäni meidän ikäisemme mies nousi ylös ja osoitti miehelleni tuoliaan. Sanoi, että istuhan tuohon, hän nuorempana miehenä jaksaa kyllä seisoa.
Miten reagoi tuohon itseään poikasena pitävä, kolme kertaa viikossa tennistä pelaava virtuoosi. No, kiitti kohteliaasti huomaavaisuudesta ja istuutui tuolille odottamaan vuoroaan. 
Kun vuoroni tuli, katsoi virkailija kuvaani ja totesi, että näköinen on. 

                            **************************************************


tiistai 30. kesäkuuta 2015

Alukset lähdössä

Minun laiva lähtee Korkeasaareen -  minun laiva lähtee Höyhensaareen.

Laiva Höyhensaaren rannalla
Mihin meneekään mummo-Ankan vene.

***************************************************************

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Tummien vesien rannalla

Vastatuuleen aallokossa 
 Kotijärveni kuuluu osana suurempaan kokonaisuuteen, eli Iso-Kallaan, joka on pinta-alaltaan yli 900 km2 ja syvimmältä kohdaltaan 90 metriä. Mitoiltaan se on aika lähellä Inarinjärveä, jonka pinta-ala on 1084 km2 ja suurin syvyys 92 metriä. Kallavesi on ruskean veden aluetta ja monien kylmien, sateisten ja tuulisten viikkojen aikana ei väri ole ainakaan päässyt kirkastumaan. Kalastuksen harrastajia ei veden väri, vallitseva kylmyys, eivätkä tuulet näytä lannistavan. Lähes aamusta myöhään yöhön näkyy järvellä monenlaista venekuntaa.

Uhkarohkeat kalastajat
Me annoimme veneemme jatkaa talviuniaan pihanurmikolla kunnes tuli ensimmäinen tuuleton päivä. Vastarannan kaislikosta kuului kaulushaikaran mystinen pulloon puhaltelun ääntely ja kuvittelimme, että varovasti meloen saattaisimme nähdä sen. Laskimme veneen vesille ja äänettömästi lipuen lähestyimme huhuilijaa. Kun olimme kaislikon reunassa, huhuilu päättyi. Ilmeisesti haikara oli huomannut tunkeilijat ja piiloutui heinikon suojaan. 

Odottelimme aikamme. Kun mitään havaintoja ei tullut, läksimme soutamaan kohti kotia. Laskin mukana olleen virvelin siiman veteen ja lähes heti tunsin nykäisyn. Vedestä nousi kesän ensimmäinen saalis, noin parikiloinen hauki.
Kotona yritin fileoida sen ruodottomaksi netin ohjeiden mukaan. Tulos oli surkea, nolokin. Onneksi sormet kuitenkin säilyivät ehjinä ja naapurin kissa sai tosi tuoreen ja runsaan aterian. Saimme itsekin pienet maistiaiset.

Juhannuksen sää ei anna suuria lupauksia. Suven juhlan tunnelmaa tuovat mieluisat vieraat, kotisaunan lempeät löylyt, kesän ensimmäinen tuoksuva koivuvasta ja perinteiset kesäherkut. 
Toivotan oikein suloista juhannusta kaikille blogissani kävijöille! 


Tuolla jossakin se kaulushaikara huhuilee

******************************************************************


maanantai 25. toukokuuta 2015

Muuttolintu on matkansa tehnyt

Yhä on paikka, missä voi seurata yksinäisen veneen lipumista pitkin veden pintaa, missä lokit kaartelevat saarien kuvajaisissa, missä jokainen ilta tuntuu sunnuntailta.
Yhä on paikka, jossa saa kehrätä läheistensä kohtaamisen lämmöstä ja mielihyvästä, jossa jokainen halaus antaa energiaa. Onnentunnetta henkäilee lempeästi myös kotisaunan kiuas. Olkoon ulkona vain kolme lämpöastetta, naurakoon aurinko jo kello kolme aamulla pimennysverhon raosta. Ehkä unet karkaavat, ehkä jatkuvat tauon jälkeen, kunnes sateen ropina havahduttaa uudelleen nukahtaneen. 
Siellä on tie, missä sauvakävelijät kulkevat pareittain reippain askelin, missä pienet koululaiset vilkuttavat ulkomaan rekisterikilvin varustetulle autolle.

Viimesyksyisten ongelmien ja pitkän talvilevon jälkeen Sininen kulkija voi hymyillä tyytyväisenä moitteettomaan toimintaansa. Ranskalaisen merkkikorjaamon tietokoneen laatiman kuolemantuomioraportin mukaan mitään ei ollut tehtävissä. Onneksi menopeliinsä kiintynyt kuski ei uskonut raporttia vaan vei kulkijamme pienelle nyrkkipajalle. Siellä veikeästi myhäilevä ”taikuri” kurkisteli konepellin alle, vaihtoi vanhan tilalle jonkun uuden osan, kiristeli ruuveja, hyräili ja vihelteli. Kun oli taikansa tehnyt, taputteli konepeltiä ja tuumasi, että kyllä tällä vielä miljoona kilometriä pitäisi päästä. Ihan selvästi moinen kommentti nauratti sinistä kulkijaa. Meidän elinpäivämme eivät riitä näkemään miljoonan kilometrin täyttymistä, mutta mielihyvin sen lukeman Siniselle kulkijalle suomme.

Sininen kulkija matkalla Suomeen majapaikan luona  Pohjois-Ranskassa

Matkalla Suomeen,  aamiaisen värikäs alkupala

Tarjolla myös lämpimiä ja tuoksuvia leivonnaisia, ehkä terveellisiäkin ?
                                               ********************************************************


tiistai 5. toukokuuta 2015

Vanha muuttolintu lähtötunnelmissa

Taas on yksi talvi vieraalla maalla muuttunut kesäiseksi vihreydeksi. Pian on aika vanhan muuttolinnun, jo vähän siipirikon jättää talvipesä ja matkata pohjoisen laulumaille.
Tärkeimmät valmistelut on jo tehty, eli varattu tarvittavat matkaliput ja yöpymispaikat. Pakkaaminen on ollut aina yhtä jossittelua ja niin on edelleenkin. Mitä otetaan mukaan, mikä saa tänne jäädä odottelemaan syksyä. Joka kerta jotain on ollut liikaa ja jotakin puuttunut. Niin on varmaan nytkin.


Kaupunki linnoituksineen jää odottelemaan kesän turistivirtoja. 

Jätän pienen puiston linnunlauluineen ja tutun penkin hevoskastanjoiden alla toisille istujille.

Yllättäen olemme joutuneet hyvästelemään myös monivuotisen talviystävämme, hyvin palvelleen TVkaistan, joka on tullut tiensä päähän.  Se on mahdollistanut Suomen tv-kanavien katselun täällä kaukana kotoa. Uskon, että monelle ulkosuomalaiselle se on ollut tärkeä viihdyke ja side kotimaahan. TVkaistan rauniolle on nousemassa uusi samanlainen palvelu, jolle toivomme varmaa toimivuutta ja pitkää ikää.

Vaikka seurailenkin vielä täällä lämpimässä sorsien soutelua kanaalilla, osa minusta seikkailee jo matkalla, osa on perillä keväisen kotijärven rannalla luonnon heräävää vihreyttä katselemassa.

                                      **************************************************************

torstai 30. huhtikuuta 2015

Kavereita kylässä


Suurperhe kanaalilla, äiti ja 12 pienokaista

Kevät etenee kohti vappua ja toukokuuta. On ollut aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä, on ollut myös viileitä sadepäiviä. 
Parhainta kesäisten päivien antia oli ReissuNaisen ja miehensä vierailu Carcassonnessa.  He ja kaksi kilttiä koiraneitoa ajelivat tänne tuolta hieman etelämpää meren rantamaisemista.  Olipa mukava tavata heitä ja höpötellä kuulumisia äidinkielellä, ei tarvinnut miettiä sanoille ranskankielisiä vastineita.

Vierailun alun otimme rennosti ja astelimme ravintolaksi sisustettuun jokilaivaan.  Mukavassa seurassa lähes kolmetuntinen lounastuokio vilahti todella nopeasti. Laiva lipui verkalleen pitkin aurinkoista kanaalia, jonka rannat olivat pukeutuneet alkukesän herkkään vihreyteen.  Sorsapoikueet väistelivät laivaliikennettä piiloutuen rannan onkaloihin heinikon suojaan. 

Lempeän illan pimennyttyä kohti yötä tarinointi jatkui parvekkeen pöydän ääressä vieraiden tuomia herkkuja mutustellessa. Oli ReissuNaisen leipomia suussa sulavia karjalanpiirakoita ja suklaisen viettelevää täytekakkua, nam nam.
Seuraava päivä oli viileämpi ja tuulisempi. Kävimme esittelemässä entisen kotikylän nähtävyyksiä, mm. marmorikaivoksen rotkomaisemia, sekä entisiä ja uusia marmoriveistoksia kaivokselle menevän tien varrelta.

Myöhemmin huomasin, että keskityin enemmän höpöttelyyn ja valokuvat tapaamisesta jäivät minulta ottamatta. Kipeytynyt polveni haittasi jonkin verran liikkumista, ehkä sekin vaikutti valokuvaamattomuuteeni. Sen sijaan vieraamme ottivat kuvia retkeltämme ja niitä voi katsella ReissuNaisen retket  blogista.

Ilokseni huomasin, että blogini on saanut uusia lukijoita. Tervetuloa poluilleni Sulo Heinola ja Marika.

                                         ***************************************************


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Polkuni varrella




Siellä aaltoili kirkkaan keltainen rypsi- tai rapsipelto lempeässä auringon lämmössä. Ujot unikot nostivat päätään vihreästä ruohikosta. Sireenitkin olivat availleet nuppujaan. 


Hiekkapolkua astellessani eteeni laskeutui poseeraamaan tyylikäs ritariperhonen. Tuntui ihan kesältä.


Minun kesäajatukseni ovat kuitenkin Suomessa, useinkin siellä armaalla Savonmualla. Silloin on mukava kuunnella somaa Savon murteella laulettua 
"Satumua"-tangoa.

                                   *********************************************