sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Golgatan puistossa


Kanaalin takana, pienen kävelymatkan päässä kivimuurin ympäröimänä on salaperäinen paikka. Muurin sisäpuolelta kohoaa puiden latvoja, yhdellä sivustalla on tiukasti lukittu rautaportti. 


Portin kaltereiden raosta näkyy mäelle nouseva mukulakivinen polku, rinteillä kasvaa puita ja pensaita. Heti portin takana seisoo ajan patinoima madonna ja lapsi-patsas, kuin kulkijaa vastaanottamassa.


Yllättäen eräänä joulukuisena päivänä portti oli auki. Portin viereen oli ilmaantunut kyltti, jossa kerrottiin puiston aukioloajat. Kun astelin portista sisälle, huomasin tulleeni kauniiseen raamatulliseen puistoon. 





Pitkin polun vartta puiden ja pensaiden lomaan oli sijoitettu pieniä kappeleita, joiden takaseinien freskoihin on kuvattu Jeesuksen kärsimystie. 


 Sypressien, setri-, oliivi, laakeri- ja puksipuiden ja muiden tuntemattomien puiden ja pensaiden reunustamaa polkua kiivetessäni tulin mäelle, jossa seisoi kolme ristiä, joissa ristiinnaulittujen Jeesuksen ja ryövärien patsaat, ristin juurella Mariat.

Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu uhri puhtahin

Luonnollisen kokoiset, luultavasti valurautaiset patsaat olivat rapistuneita, ruosteen syömiä. Myös kappeleiden freskot olivat kärsineen näköisiä. Surullisimman vaikutuksen teki kukkulan juurella oleva hylätty ”pyhän haudan kirkko”. Sieltä olivat sateet ja tuulet tuhonneet seinien maalaukset. Jäljellä oli maalattia ja puulavitsalla kyyneleitä silmistään pyyhkivä patsas.


Hylätty kirkko



Puiston historia on vanha ja tapahtumarikas. 1300-luvulla se tuhoutui lähes kokonaan tulipalossa, sitä on korjattu, mutta toistuvat sodat ovat sitä runnelleet. Puisto oli katolisen kirkon omistuksessa Ranskan vallankumoukseen asti, kunnes 1900-luvun alussa se luovutettiin kaupungille. Kaupungin päättäjät eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä alueelle pitäisi tehdä, vaan antaneet sen rauhassa rapistua ihan viimepäiviin asti. Puistoa ja sen käytäviä ovat kaupungin puutarhurit hoitaneet, mutta rakennukset ja patsaat ovat jääneet huomiota vaille. Muutamia freskoista on hieman korjailtu ja erääseen kappeliin on tuotu kuivamuonaa alueen villikissoille.

Hylätyssä kirkossa seisoessani tuli mieleeni Ylen Teemalla syksyn aikana pyörinyt vaikuttava ranskalainen sarja ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Sarjan viimeisessä jaksossa nuori pappi toimitti joulumessun käytöstä poistetussa kirkossa. Saarnassaan hän vertasi kirkon tyhjentämistä hautajaisiin ja pohti onko tämä loppu samalla jonkun uuden alku.

Samassa jaksossa, mutta toisessa kirkossa myös nuori pappi saarnansa lopuksi kehotti ihmisiä viettämään joulun iloista perhejuhlaa, olemaan onnellisia ja sulkemaan sydämeensä myös he, jotka eivät ehkä ole yhtä onnellisia. Nämä saarnan kehotukset olkoot myös hyvän joulun toivotukseni sinulle lukijani. 

                           ************************************************************


20 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen paikka ja tuo puutarha vaikuttaa melkein samanlaiselta kuin Jerusalemissa oleva Getsemanen puutarha. Mutta totta on, että tuo hyljätty kirkko on kyllä aika surullisen näköinen.
    Toivotan myös Sinulle oikein ihanaa ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe. Luulen, että nykyisen puiston tekijöiden esikuvana on ollut Getsemanen puutarha.
      Toivottavasti kaupungin päättäjät pääsevät yksimielisyyteen ja kunnostavat tuon kauniin keitaan kaupungin sydämessä rakennuksineen ja patsaineen.

      Poista
  2. Tuntuu pahalle, että noin upea ja kiinnostava paikka on jätetty hylyn haltuun.
    Kiitos hyvän joulun toivotuksista. Suljen myös sydämeeni erään minulle erityisesti rakkaakksi tulleen, joka on tosi onneton.
    Kiitos sanoistasi. Tutkiskelen niitä ja toivotan sinulle myös hyvää joulua ja parasta mahdollista uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii. Huonokuntoisenakin tuo Golgatan puisto on vaikuttava ja mieltä rauhoittava paikka. Kaupungin melu hävisi jonnekin muurin taakse, korkeissa puissa visersivät tuntemattomat linnut.
      Ehkäpä onneton ystäväsi vaistoaa sydänlämpöiset ja myötätuntoiset ajatuksesi ja saa niistä lohtua.

      Poista
  3. Onpa mielenkiintoinen joulupostaus! Hylättyjä kirkkoja on paljon eri puolilla Eurooppaa. En olisi muuten koskaan tullut ajatelleeksi, että Suomen kirkko joutuu myymään kirkkojaan. Tässä kylässä (=lähiössä) on niin tapahtunut näiden täällä viettämieni vuosien aikana. Kaikki muuttuu ja siihen on sopeuduttava.

    Rauhallista joulua vieraille poluille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Pääsi syntymään vähän erilainen joulupostaus täällä erilaisessa ympäristössä :)
      Niinhän se taitaa olla, että vain muutos on pysyvää.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Aivan kuin tuo patsas itkisi kirkkonsa unohdusta.
    Hyvää ja rauhaisaa joulua myös Sinulle ja kumppanillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Voikukka. Samalta minustakin näytti ja tuntui kun seisoin hämärässä, hylätyssä kirkossa.

      Poista
  6. Surullista ja kaunista. Kiitos tästä kuvakertomuksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Unelma. Jo nykyisessä kunnossakin tuo pieni puisto on vaikuttava. Joskus kynnys mennä kirkkoon rauhoittumaan tuntuu liian korkealta, mutta kävely puistossa noiden vaatimattomien, ajan syömien kappeleiden ja patsaiden keskellä saa jotenkin hyväksymään oman vajavaisuutensa ja keskeneräisyytensä.

      Poista
  7. Harmillista on ettei vanhoja patsaita yms. ole suojeltu ja pidetty kunnossa aiemmin.

    Vaikuttavia hartaita kuvia.


    Joulun iloa ja levollisuutta Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus. Odotan jo mielenkiinnolla kevättä ja aikaa kun puisto puhkeaa kukkimaan ja kaikki laululinnut palaavat sinne. Toivon hartaasti, että kunnostustyöt aloitetaan pian.

      Poista
  8. Mielenkiintoisen koskettava paikka. Siellä tuota historiaa on varmaan liiankin kanssa, kaikea ei voi ylläpitää.
    Oikein mukavaa joulua teille ja onnea uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirokko, onnellista alkavaa vuotta sinnekin.
      Näyttää siltä, että puiston puut ja istutukset laitetaan kuntoon, mutta muu korjaus saa ehkä odottaa.

      Poista
  9. Kunnioitusta herättävä paikka, hiukan pelottava.
    Siellä voi ajatella ikiaikaisia ajatuksia.
    Hyvää joulua ja toivontäyteistä uutta vuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita, toivotaan, että ensi vuonna maailma on parempi.
      Puisto on ihmeen rauhallinen ja jotenkin myös rauhoittava.

      Poista
  10. Varmasti vaikuttava paikka, kun sinne pääsit tutustumaan. Kiitos, että saimme nähdä kuvia ja kertomuksia sieltä. Onneksi pystyn jouluna rauhoittumaan ja muistamaan ihmisiä, joilla ei ole kaikki hyvin. On omiakin kokemuksia surullisista jouluista.

    Hyvää joulun jatkoa ja Oikein hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  11. Varmasti vaikuttava paikka, kun sinne pääsit tutustumaan. Kiitos, että saimme nähdä kuvia ja kertomuksia sieltä. Onneksi pystyn jouluna rauhoittumaan ja muistamaan ihmisiä, joilla ei ole kaikki hyvin. On omiakin kokemuksia surullisista jouluista.

    Hyvää joulun jatkoa ja Oikein hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Mayo, kaikkea hyvää alkavaan uuteen vuoteen.
      Vuosien saatossa on saanut viettää iloisia ja surullisia, raskaitakin jouluja. Ne kaikki kuuluvat ihmiselämään.
      Kun on itse saanut huoliinsa lohtua muilta, haluaisi vuorostaan muistaa heitä, joilla on vaikeaa.

      Poista