torstai 28. tammikuuta 2016

Etelän talvipäivien kohokohtia


Joulun ja vuodenvaihteen huvittelukausi on pikkuhiljaa hiipumassa normaaliksi arjeksi.

Sydäntalven tapahtumista mieleenpainuva oli aattoillan joulumessu yhdessä Carcassonnen suurista goottilaistyylisistä kirkoista. Messuun osallistui noin 1500 ihmistä. Oudolta tuntuivat kirkon ovella ja seinustoilla valppaina liikuskelevat turvamiehet, samoin myös papin saarna, jossa hän vertasi nykyajan terrorismin pelkoa raamatunkertomuksen paimenten tuntemaan pelkoon taivaallisten sotajoukkojen ilmestyessä heille.

Joulun jälkeisenä sunnuntaina olimme samassa kirkossa kuuntelemassa aivan mahtavaa urkukonserttia. Kuulijoita oli vain kourallinen, eikä yhtään turvamiestä. Sielua hivelevän kauniista musiikista jäi hyvä olo koko päiväksi.

Vuosi vaihtui rattoisasti Suomesta tulleen yllätysvieraan mukavassa seurassa. Aattoiltana joulukojuissa myytiin kuohuviiniä ja toriaukion lämpimässä illassa parveili iloista väkeä. Ravintoloissa perheet ja muut seurueet istuivat myöhään yöhön syömässä pitkän kaavan mukaan.


Perpignanin kattoja


Eräänä tammikuun puolivälin aurinkoisena päivänä toteutimme Reissunaisen idean ja kvartettimme vietti mukavan päivän Perpignanin kaupunkiin tutustuen. Noin 120 000 asukkaan kaupungissa ehdimme katsella muutamia historiallisia kohteita. 

Yksi niistä on Mallorcan Jacques-kuninkaan 1200-luvulla rakennuttama linna  palais des Rois de Majorque.  Siihen aikaan Mallorcan valtakunta oli varsin laaja, Perpignan oli sen pääkaupunki. 

Suomalaiskatsojia viehätti myös hiljattain taidokkaasti remontoitu, 1500-luvulla rakennettu kaupungin kaunis katedraali maalauksineen ja veistoksineen. 

Le Castillet, 1300-luvulla rakennettu punatiilinen kaupunginportti torneineen on osa kaupunkia ympäröineestä muurista. Kiipesimme kapeita kierreportaita tornin ylätasanteelle, josta oli huikeat näkymät yli kaupungin kattojen. Rakennuksen kerroksiin oli rakennettu alueen kulttuurihistoriaa esitteleviä huoneita. Niihin poikkesimme ylös kiivetessämme tasaannuttamaan hengästymistä ja  aistimaan menneiden aikojen tunnelmia .


Jälkiruokana raikas sitruunavaahtopallo ja hedelmiä

Upeat nähtävyydet saivat arvoisensa päätöksen retkellemme, sillä Reissunainen oli varannut seurueellemme pöydän lounasta varten lähistöllä olleesta viehättävästä yhden Michelintähden ravintolasta. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. 
Aterian lopuksi nuori, iloisesti hymyilevä le chef, eli tähtikokki tuli keittiöstään kättelemään eksoottisesta Suomesta asti tulleet asiakkaat. Hieno ja mieltälämmitävä maukkaan aterian päätöshetki näille asiakkaille.





Seuraavana viikonloppuna tammikuinen iltapäivä Carcassonnen teatterin punaisilla plyysituoleilla vei meidät värikkäälle, tapahtumarikkaalle ja romanttiselle aika- ja musiikkimatkalle Wieniin ja Pekingiin Franz Lehárin Hymyn maa-operetin sävelin.

Näitä kohokohtia muistellessa ja arkeen laskeutuessa leijailivat harmaalta taivaalta talven ensimmäiset untuvaiset hiutaleet saaden hetkeksi maiseman pukeutumaan valkoiseen lumivaippaan. Tuo näky ei kauan kestänyt. Hetkessä raju tuuli ja vesisade pesivät sen pois.



*****************************************************************
                    

8 kommenttia:

  1. Olisipa ollut mieluisaa osallistua kanssasi musiikkimatkalle. Meillä täällä maalla on nyt vain tyydyttävä television ja radion antiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä hohtoa istua teatterissa (entinen luostari 1600-luvulta, joka takavarikoitiin Ranskan vallankumouksen aikana ja muutettiin teatteriksi) katsomassa ja kuulemassa esitystä livenä kun paikalla ovat taitavat laulajat, orkesteri ja kuoro. Vieläkin soi päässäni melodia operetin laulusta Sun on mun sydämein/ Dein ist mein ganzes Herz…

      Poista
  2. Ranskassa riittää mielenkiintoisia historiallisia nähtävyyksiä virkistämään talvea.
    Lumisade toi varmaan muistoja Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se pieni lumisade viehättävä poikkeus vallitsevaan säätilaan. Avasin heti ikkunan ja nuuhkin lumen ja Suomen talvituoksua.

      Poista
  3. Sykähdyttävät elämykset piristävät arkea. Kiehtova postaus.

    Ei ehdi luminen talvi olla pitkä, kun nyt vasta sataa ensilumen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus, kiva kun tykkäsit.
      Tuollainen kolmen tunnin luminen talvi riittää minulle mainiosti.

      Poista
  4. Hienoja elämyksiä ja ihana tuo kattokuva!
    Meillä tuli aamulla lunta aika sakeasti, mutta se on jo muuttunut vedeksi - hetken oli kaunista :)

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna, rentouttavaa viikonloppua myös sinulle.
      Erilaiset tapahtumat piristävät mieltä ja tuovat mukavaa vaihtelua arkeen.

      Poista