Syksyn merkkejä ja pientä nautiskelua

Aamurusko

Näyttää siltä, että syksy on tulossa tänne eteläänkin. Vuorokauden lämpötilat ovat pudonneet noin 10 astetta. Toki valoisaa aikaa päivässä on vielä lähes 10 tuntia, aurinko jaksaa edelleen kiivetä korkealle taivaan laelle.  Parhaita ovat aamut kun nousematta sängystä voi makuuhuoneen ikkunasta seurata miten aurinko nousee merestä ja kultaa maiseman. Syystuuli on herännyt ja puistelee korkeiden palmujen lehvistöjä. Kuolleiden lehtien muodostamat kinokset valtaavat puistokatujen varsia. Meren vaahtopäiset aallot kiipeilevät kilvan rantahiekalle.

Parkkiruudut tulvan alla piilossa

Syksyn ensimmäinen rankkasade ja pieni tulvakin on nähty. Ojat eivät jaksaneet niellä kaikkea taivaalta tullutta vettä. Niinpä tulvavesi muutti lähellä olevan ison kirpputorin ja parkkipaikan matalaksi järveksi.

Kun kuumuus ei enää uuvuttanut liikaa, on pyritty kävelemään pidempiäkin matkoja. Eräänä lokakuun lopun päivänä kuljettiin rantapolkuja pitkin naapurikylään. Aluksi hiekkapolku kulki matalassa pensaikossa jatkuen kapeana väylänä läpi tiiviin, korkean kaislikon, kaartaen metsään, jossa tulen mustuttamat männynrungot olivat toipumassa metsäpalon tuhoista. Polku liittyi ajotiehen, joka johti laivatelakan ja venesataman vieritse naapurikylään, jonne saavuttiin lounasaikaan.

Rantakadun ravintoloista leijui herkullisia tuoksuja saaden veden kihoamaan kulkijan kielelle. Ei repussa lämmennyt vesipullo riittänyt ravinnoksi, piti saada jotain tukevampaa. Niinpä seurueemme istahti ravintolan terassille autioituneen hiekkarannan ja turkoosin meren äärelle. Aktiivirannekkeen mukaan oli kävelty yli 8 kilometriä.

Ankan sydämet vartaassa

Mieluiten syön kasvispainotteisesti, mutta Ranskan ravintoloissa se ei aina onnistu. Listalta päätin sitten alkusalaatin ja jälkiruuan lisäksi kokeilla miltä pienet ankan sydämet kesäkurpitsalisukkeen kera maistuvat. Lisuke oli hyvää, eikä sydämissäkään mitään vikaa ollut, mutta vain kolme kahdeksasta pystyin syömään. Juomana seurueellamme oli kylmä rosé-viini. Niinhän siinä sitten kävi, että parin tunnin aterian jälkeen leppoisa lomatunnelma, viini ja isot annokset olivat tehneet tehtävänsä. Eihän me jaksettu enää kävellä vaan kotimatka sujui taksilla. Tosin, seurueemme kolmas jäsen, nuori ja liikunnallinen, päättäväisesti käveli kotiin. Taksin takapenkillä totesimme, että tällainen retki pitää tehdä toistekin.

                          *********************************************