lauantai 31. lokakuuta 2009

Ruskaa etsimässä

Vieraiden lähdettyä jäi haikea olo, eikä lähivuoren savupilvet ja palavat pensaat tunnelmaa parantaneet. Mustunut rinne oli lohdutonta katseltavaa.
Kypsyi ajatus viettää aurinkoinen päivä turistina. Kohteeksi valitsimme lähellä Espanjan rajaa puolentoista kilometrin korkeudessa olevan tekojärven nimeltä Lac de Matemale. Totesimme, että eipä tarvitse lähteä Lappiin asti ruskaa katselemaan. Kyllä sitä näkyi koko matkan ajan vuorilla tien molemmin puolin. Suurin osa kuvista on otettu tuulilasin läpi. Tie oli kapea ja mutkikas, joten ei voinut pysähtyä ja poistua autosta kuvaamaan. Paikoitellen tie kulki parin kilometrin korkeudessa, mutta lämmintä oli reilut 20 astetta. Talvella alue on suosittu laskettelurinteineen. Nyt alppimajojen ja hotellien ikkunaluukut olivat kiinni odotellen sesongin alkamista. Muita kulkijoita oli hyvin vähän. Rauhallinen ja leppoisa oli päivämme turisteina. Kertokoot kuvat lisää millaisissa maisemissa liikuimme.



















torstai 29. lokakuuta 2009

Syysmatka Suomesta Ranskaan

Gdynia
Onko siitä jo yli kuukausi kun lähdimme Suomesta kohti Ranskan kotia mukana kaksi ystäväämme. Matka sujui leppoisasti ilman suurempia seikkailuja. Kesäinen, tuuleton sää suosi kulkuamme niin maalla kuin merelläkin. Ensimmäisenä aamuna merellä kello neljä alkoi hytissämme yksi jos toinenkin kännykkä piippailemaan tervetulotoivotuksia vieraan valtion taajuuksille. Menihän siinä oma aikansa kunnes puhelimet löytyivät ja unenpöpperöiset omistajat saivat ne hiljaisiksi. Osa meistä nukahti uudelleen, osa taisi pysyä valveilla. Runsaan meri-aamiaisen nautimme kaikessa rauhassa puolityhjässä ravintolassa.
Laiva poikkesi iltapäivällä Puolassa Gdyniassa. Katselimme kannella kun laiva lipui isoon satamaan. Mies otti sataman nostureista pari kuvaa ja sen jälkeen kamera mystisesti katosi. Pyysin, että hän veisi kameran hyttiin mustaan laukkuuni. Hytissä olikin aika monta mustaa laukkua. Toinen ystävistämme osti laivalta vielä suklaata ja lakritsia. Viemisiä varten hänellä oli oma musta laukku. Sinnehän se kamera oli muovikassien väliin sujahtanut ja löytyi kun matkan päätyttyä laukkuja purettiin. Joka matkalla on jotakin kadoksissa, siihenkin alkaa tottua. Kameraa kaipailin vasta Kölnin nähtävyyksien kuvaamiseen, mutta siinä vaiheessa oli toivotonta mitään löytää auton takakontin kaaoksesta. Mustan laukkuni tyhjensin kahteen kertaan, mutta kamera ei siellä ollut. Naisten iltapäivä laivalla kului omien, lasten ja lastenlasten sekä ystävien kuulumisien merkeissä. Tulihan siinä käsiteltyä päivän politiikkaakin ja Herlinistä kirjoitettua Hesarin artikkelia. Mies ei saanut suunvuoroa, eikä jaksanut muutenkaan sinne tänne polveilevaa keskustelua seurata. Hän läksi kiertelemään laivalla ja löysi juttukaverikseen pariskunnan, joka oli matkalla talveksi Espanjaan. Naiskolmikkomme päätti kokeilla laivan peliautomaatteja ja tällä kertaa uhkapeli kannatti. Tuli 40 euron voittopotti, jolla ostettiin viiniä iltaruokailuun. Myöhemmin huomattiin eräässä salongissa hierova nojatuoli ja sitähän piti kokeilla. Eurolla luvattiin 3 minuutin hieronta, mutta tuolin hierontamekanismi jatkui ja jatkui niin, että me kaikki neljä saimme vuorotellen varttitunnin käsittelyn. Se olisi jatkunut vieläkin, mutta luovutimme tuolin jo muidenkin käyttöön. Illan päätteeksi hytissä heräsi keskustelu laivan tuloajasta Travemundeen. Onko se Suomen aikaa vai paikallista aikaa, moneltako laitetaan kännykät herättämään. Mies oli sitä mieltä, että herätys tulee hyvissä ajoin aamulla hytin radion kautta. Olisi varmaan tullutkin, mutta innokkaat matkaajat raplasivat taas kännyköitään niin, että aamuinen piippaussessio toistui seuraavana aamuna kello viidestä lähtien. Aamupalan syömiseen jäi runsaasti aikaa. Laiva saapui Travemundeen kello 8 paikallista aikaa. Olimme lähteneet Suomesta torstai-iltana ja nyt oli lauantai. Matka moottoriteillä eteni ilman mainittavia ruuhkia koska rekkoja oli liikkeellä vain muutamia. Köln oli tämänpäiväinen määränpäämme. Pysähdyimme vain kerran jaloittelemaan ja toisen kerran kahville. Toisen vieraamme poika asuu Kölnin keskustassa, josta kävimme hänet hakemassa mukaamme. Hän sai äidiltään muovikassillisen suklaata ja lakritsia. Nyt olisi ollut kameralle käyttöä. Sitä ei vain löytynyt ja niin jäi Reinin rannat kuvaamatta. Ajoimme noin 20 km Kölnistä etelään pieneen kaupunkiin, jossa asui saman vieraan serkku isossa talossaan. Vastaanotto oli hyvin lämmin, myös sään puolesta, asteita + 28 varjossa. Tulokahvit oli katettu pihalle suurten puiden varjoon. Äiti ja poika saivat rauhassa vaihtaa kuulumisiaan kun me toiset nautiskelimme puutarhan antimia suoraan puista ja pensaista, omenia, päärynöitä, mirabellejä, luumuja, vadelmia… Illan päätteeksi kävelimme läheiseen Gasthausiin syömään valtavat annokset tuhtia saksalaista liharuokaa. Mitä pitemmälle ilta kului sen äänekkäämmäksi alku-asukkaiden lystinpito yltyi. Vähän ennen puolta yötä saattelimme nuorenmiehen Kölniin menevään bussiin ja sitten pääsimme nukkumaan ison talon erillisissä vierashuoneissa. Olipa ylellistä.
Saksalaisen runsaan aamiaisen jälkeen kiittelimme ystäväämme vieraanvaraisuudesta ja läksimme ajamaan aurinkoisessa aamussa kohti Luxemburgia mukana iso pussillinen hedelmiä matkaevääksi. Luxemburgissa ajoimme pitkin Mosel-joen rantaa. Joen varret olivat täynnä viiniviljelmiä, ja pikkukylät seurasivat toisiaan joen molemmin puolin. Sunnuntaipäivän maisemien kauneus hiljensi matkalaiset, vain syvät ihastuksen huokaukset ja kuiskaukset kuuluivat vaimeina. Pysähdyimme tankkaamaan auton ja jaloittelemaan rantapuiston hiekkakäytävillä. Upeat kukka-asetelmat puistossa hehkuivat kaikissa kesän väreissä, pitkät jokiveneet lipuivat verkkaisasti joella. Joutsenet tulivat pyytämään makupaloja. Eihän meillä ollut niille mitään annettavaa, hedelmäpussikin syöty tyhjäksi. Pian joutsenet huomasivat rannalle tulleen ruokkijan. Ne käänsivät meille selkänsä ja uivat nopeasti paremmille apajille. Piti jättää satumaisen kaunis Mosel ja lähteä kohti Ranskaa. Thionvillessä siirryimme moottoritielle ja matka eteni Lyonin pohjoispuolelle. Sieltä löytyi viehättävä, rauhallinen motelli puiden siimeksestä. Huoneet olivat tilavat ylileveine sänkyineen. Vaikka edellisenä iltana olimme mässäilleet Saksan lihapatojen äärellä, niin piti taas mennä lähiravintolaan ja syödä koko menu Ranskaan tulon kunniaksi. Siis alkusalaatti, pääruokana maukasta ankanrintaa, vielä jälkiruoka ja kahvit. Tämän kaiken jälkeen unta ei tarvinnut kauan odotella.
Aurinkoinen oli seuraavakin matkapäivä. Matkamme eteni vuoroin moottoriteitä ja vuoroin plataanien varjostamia muita teitä. Pysähdyimme muutamalla näköalapaikalla oikomaan puutuneita jalkoja ja toki kahvillakin kävimme. Parikymmentä kilometriä ennen kotikylää poikkesimme supermarketissa ostamassa ruokatarvikkeita. Kotikylän kaupat kun ovat maanantaisin auki vain aamupäivällä. Kotiporttia avatessa totesin miten kuivuus oli polttanut ruohon ja pensaat rutikuiviksi. Miten vihreää kaikki oli ollutkaan Suomeen lähtiessä. Sisällä talossa oli miellyttävän viileää. Kannoimme tavarat autosta taloon, petasimme sängyt valmiiksi. Lämmitimme pikaruokaa mikrossa, avasimme pari pulloa viiniä, katoimme lautaset ulos parvekkeen pöydälle, sytytimme kynttilälyhdyt. Lämmin ilta pimeni, kuun sirppi nousi taivaalle, syttyivät etelän tähdet. Ihana tulla kotiin ystävien kanssa……..







torstai 22. lokakuuta 2009

Lisää liekkejä

Viime postauksessa surkuttelin kesällä palanutta lenkkipolkuni maisemaa. Enpä arvannut, että seuraavan kerran näin läheltä liippaa. Tämä Ranskan viikko alkoi dramaattisissa tunnelmissa. Kävimme maanantaina aamupäivällä ostoksilla Carcassonnessa ja kotipihalle palatessamme meitä kohtasi tällainen näky. Toki matkalla huomattiin, että vuorilla nousi aika tavalla savua, mutta että ihan näin lähellä. Vain muutaman sadan metrin päässä vastapäinen rinne oli tulessa ja osa siitä jo lähes kokonaan palanut. Onneksi navakan tuulen suunta oli poispäin kylältä, mutta samalla se edisti palon leviämistä vuoren takarinteelle. Välillä tuulen pyörteet toivat savun hajua meillekin. Seurasimme parvekkeelta tulipaloa lähes 7 tuntia. Koko ajan syttyi uusia palopesäkkeitä. Vaikka paikalla oli noin 100 palomiestä ja useita paloautoja, he eivät mahtaneet tulelle mitään. Vaikeakulkuiselle palopaikalle ei päässyt autolla, eikä jalkaisin. Miesten tehtäväksi jäi tulen leviämisen estäminen alueen asumuksiin.
Palo vaimeni vasta sitten kun neljä Marseillesta kutsuttua sammutuslentokonetta saapuivat paikalle. Ne tyhjensivät vesisäiliönsä sumuvaahtona liekkeihin aina uudelleen ja uudelleen. Välillä koneet poistuvat täyttämään vesitankkinsa Salagoun tekojärvellä. Yhäkin ihmettelen lentäjien taitavuutta kuinka he sukelsivat koneillaan savun seasta liekkejä hipoen pudottaessaan vesimassat juuri oikeisiin kohteisiin. Olen joskus tällaisen järven rannalla seurannut kun he harjoittelevat vesitankkien täyttämistä. Taitoa vaativaa syöksyä vuorten ympäröimän järven pintaan ja salamannopeasti takaisin ilmaan vesitankki täynnä. Illan pimetessä lennot piti lopettaa. Onneksi tuulikin vaimeni. Koko seuraavan yön palokunnat vartioivat paloaluetta. Kaikilla teillä vilkkuivat siniset paloautojen valot. Palanutta, aavemaisesti savuavaa rinnettä valaisivat palomiesten lamput ja siellä täällä loimuavat pienet palopesäkkeet.


Seuraavan päivän lehdestä luimme, että palo oli alkanut jonkun onnettoman kulottajan huolimattomasta tulenkäsittelystä. Tämä oli jo neljäs metsäpalo tänä kesänä näillä vuorilla, tällä kertaa myös lähimpänä kylää. Eilen alkoi toivottu sade ja jatkuu vielä nytkin.








































maanantai 5. lokakuuta 2009

Voi minun polkuni

Matka susirajan takaa tänne aurinkoiseen Audeen onnistui yli odotusten. Tosin moni miespuolinen myötäeläjä säälitteli sitä kun mies joutui kuuntelemaan kolmea matkaradiota yhtä aikaa tai seuraamaan yhden plus kolmen navigaattorin antamia ohjeita. Ehkä palaan matkan tapahtumiin myöhemmin. Nyt vain nautimme yhdessäolosta ystävien kanssa ja naapurien tapaamisista. Lisää Suomen vieraita saamme ensi sunnuntaina. Kuun lopussa vieraat lähtevät ja elämä palaa normaaliin uomaansa.
Lähivuorella oli palanut metsää lenkkipolkumme varrelta. Kuin olisi aavemaassa vaeltanut. Luonto kaipaa sadetta, mutta aurinko vain hemmottelee lämmöllään meitä pohjolasta tulleita