Kaiken keskellä kevät

Tosi harvoin on tullut blogia päivitettyä. Mutta näyttää siltä, että kävijöitä Vierailla poluilla näyttää edelleen olevan. Siksipä pieni tilannetiedotus täältä lähes autiolta rannalta.

Elämänmeno tiukkojen koronavirussääntöjen Ranskassa sujuu kuten muuallakin, päivä kerrallaan.

Ulkonaliikkumiskielto ja monet muut rajoitukset ovat voimassa. Kylässämme suunnilleen kaikki palvelut ovat kiinni. Määräysten mukaan vain oman kylän ruokakaupassa ja apteekissa saa käydä. Ulkona liikkuessa mukana on oltava henkilöllisyystodistus ja päivätty ja allekirjoitettu todistus kellonaikoineen kotoa poistumisen syystä.

Meille riittää hyvin yksi kauppamatka viikossa. Onneksemme ulkonaliikkumiskieltoon on tullut vähän väljennystä. Vielä viikko sitten kotoa sai poistua vain ostoksille. Nyt on annettu mahdollisuus ulkoiluun. On lupa käydä kävelemässä tunnin verran päivässä, mutta poistua saa vain yhden kilometrin päähän kodista. Tälläkin matkalla on oltava mukana nuo tärkeät asiakirjat. Poliisit valvovat käytäntöä pistokokein. Laiminlyönnistä seuraa heti armoton 135 euron sakko. Tosin meitä lähipolkujen kulkijoita ei ole tarkastettu vielä kertaakaan. Uskon, että poliiseilla on tärkeämpääkin tekemistä, kuin vahtia lähes aution kylän muutamaa asukasta.
Kertakäyttökäsineitä suositellaan käytettäväksi ostoksilla ja muutenkin kodin ulkopuolella. Kasvomaskeja ei ole vielä saatavilla, eikä niitä näy muilla kuin ambulanssiväellä. Hyvin harvoin täällä hälytysajoneuvoja näkee, mutta viime viikolla meitä sävähdytti, kun ambulanssi ajoi tälle lähes asumattomalle pihakadulle ja pysähtyi parin talon päähän. Hetken kuluttua päästä varpaisiin asti suojautunut ambulanssin henkilökunta haki talosta paareille peitellyn potilaan. Siniset valot vilkkuen poistui ambulanssi paikalta.

Päivät kuluvat uutisia maailmalta ja lähimaista seuraten, puheluita ja viestejä vastaanottaen ja lähettäen. Hyllystä löytyy vielä lukemista, Netistä katsottavaa ja kuunneltavaa. Päivittäiset kotityöt ottavat oman aikansa ja tunnin ulkoilu tuntuu entistä tärkeämmältä. Syksyllä lehtensä pudottaneet puut ovat verhoutumassa herkkään vihreyteensä, polkujen varrelle nousee päivittäin uusia kukkia.

Tänään sade ja raju koillistuuli saavat meren murisemaan ja vaahtopäinä kuohumaan. Suurimman osan Gloria-myrskyn rannoille tuomista puunrungoista ja juurista on raivaustraktorein kerätty pois ja varastoitu valtaviksi kasoiksi. Kuitenkin hiekalle jääneitä oksia ja muita roskia aallot nyt kuljettavat edestakaisin. Keikkuen tulee kevät täälläkin.

                                          ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Uusilla poluilla

Niin meni kesä Suomessa, että en ehtinyt tai malttanut blogiin sanaakaan kirjoittaa.

Nyt on palattu Ranskaan. Paikkaan, missä uudet polut odottavat kulkijoitaan. Lähes pari viikkoa on ollut aikaa toipua pitkästä ajomatkasta ja aloittaa kotiutuminen uusissa maisemissa. Maisemissa, jossa koko ajan on tuntunut lomalta. Nyt vain nautitaan auringosta, katsellaan ja kuunnellaan meren lauluja. Tulkoot arki, sateet ja myrskyt sitten aikanaan.

Näissä maisemissa on hyvä talvea odotella

Rannalla kukkii jukkapalmu

Polku vie rantaan

                                        *****************************************************   

Vihreiltä poluilta valkoisille hangilleko

Vihreä on keväinen polkuni 

Hieman huolestuneena olen seurannut kevään tuloa Suomeen. Ei kovin vakuuttavalta tunnu. Tarkoituksemme on lähteä viikonloppuna ajelemaan kohti kotimaata. Saapa nähdä miten pitkälle kesärenkailla päästään. Jännittää myös, ehditäänkö kotipihalle vielä rakentaa lumiukko, joko jäät ovat järveltä lähteneet.

Vaalien toinen kierros meni odotusten mukaan ja Ranska sai uuden nuoren presidentin. Toivottavasti Emmanuel Macron osaa ja onnistuu taitavasti luotsaamaan valtakuntansa parempaan huomiseen. Tehtävä ei tule olemaan helppo, paljon viisautta ja voimia nuori mies tarvitsee.

Laukut on haettu varastosta. Taas voi ajatella Herman Hessen sanoin, että ”on lumousta joka matkaan lähtö”. 

Mieli kuitenkin vaeltelee vielä keväisen kuutamoillan tunnelmissa. Yksi kevään helmistä oli tanssin ja musiikin täyteinen ilta teatterissa. Espanjalaisen Ballet Murcian lahjakkaat esiintyjät tanssivat täydelle katsomolle Carmenin intohimoisen ja traagisen rakkaustarinan. Päässä soi yhä Bizetin mahtava Habanera ja arkiaskareet sujuvat kantojen kopistessa flamencon tahtiin, mikä ilmeisesti näyttää huvittavan puolisoa.

Vihreältä näyttää myös vesi kanaalissa

Täällä Ranskan tuulisessa kolkassa on viime viikkoina saatu nauttia jo monesta kesäisestä päivästä. Onneksi vielä ei ole ollut rasittavia helteitä, ainoastaan alkukesän raikasta vehreyttä. 

Lähtöön sisältyy aina myös haikeutta, niin nytkin kun maisemat jäävät kauneimmilleen, kaupungin ylle pääskyset kaartelemaan taivaan sineen. Mutta ei auta, muuttolinnun sielu vaatii lähtemään.

Aude-joella vesi on kirkkaampaa, kukat valkoisia

Nämä unikot eivät kai multaa tarvitse, suoraan asfaltista nousseet

**********************************************************

Teetanssiaiset

Pierre Auguste Renoir - La Danse a Bougival 

Yläkerran herttainen madame B pyysi meitä mukaansa tutustumaan seniorikerhoonsa ja halutessamme liittymään siihen. Entisen asuinkylämme kerhon toiminnassa olimme satunnaisesti mukana, lähinnä heidän järjestämillään bussimatkoilla ja joissakin huvitilaisuuksissa. Ihan mukavat muistot niistä tapahtumista jäivätkin mieleen.

Sovittuna iltapäivänä tapasimme madame B:n kerhotalon edessä. Paikkaan on vain 15 minuutin kävelymatka kotoamme. Kolmikerroksissa vanhassa ja rapistuneessa rakennuksessa on harrastustiloja monella eri yhdistyksellä seniorikerhon lisäksi. Aluksi kiipesimme kolmanteen kerrokseen ja menimme pitkin sokkeloisia käytäviä tervehtimään toimiston ystävällisiä rouvia. Kaikki he olivat yhtä aikaa äänessä. Osa kertoi harrastusmahdollisuuksista ja osa kyseli mikä meitä kiinnostaa. Onneksi saimme heiltä mukaan esitevihkosen, josta voi rauhassa lukea kerhon toiminnasta.

Madame B keskeytti rouvien puhetulvan ja sanoi, että lähdetään. Hänellä on juuri nyt yllätys meille. Hän veisi meidät teetanssiaisiin. Mielessäni näin jo tyylikkäästi ja vanhanaikaisesti sisustetun teesalongin, pikku pöydissä tuoksuisi tee ja leivokset, pianonsoittaja loihtisi ilmoille sulosäveliä, kauniisti pukeutuneet tanssijat liitelisivät lattialla kuin romanttisissa elokuvissa.

Tulimme hissillä pohjakerrokseen, seurasimme madamea ulos ja kävelimme rakennuksen toiseen päähän. Astuimme madamen perästä sisään avoimesta ovesta. Samalla hävisi illuusio teesalongista. Huone oli noin 25 neliön suuruinen, kivilattia, muovituolien reunustamat betoniseinät, verhottomat ikkunat, yhdessä nurkassa pöytä, vastapäisessä nurkassa cd-soitin ja kaiuttimet. Seurasimme madamea istumaan muovituoleille seinän viereen. Tuolirivistöt alkoivat täyttyä naisista. Moni heistä kävi viemässä pienen paketin nurkkapöydälle, niin teki myös madame B. Tultuaan takaisin paikoilleen hän kertoi, että tanssiaiset toimivat nyyttikestitarjoilulla. Hän itse oli leiponut kakun ja tuonut sen. Pian pöytä täyttyikin paketeista avatuilla makeilla herkuilla. Oli useita kakkuja, monenlaisia pikkuleipiä ja leivoksia, marsipaanilla täytettyjä taateleita, erilaisia suklaamakeisia ja hedelmiä.

Äänekäs puheensorina täytti huoneen, paikalla oli arviolta 40–50 seniori-ikäistä naista. Muutamat heistä kävivät tervehtimässä madame B:tä ja samalla toivottivat meidätkin tervetulleiksi mukaan.

Pian sisään asteli kaksi miestä, hopeahiuksinen ”tiskijukka” ja farkkuasuinen, kampauksesta päätellen Elvis-fani avustajansa. Kaverukset kumartuivat päät yhdessä soittolaitteiden ylle ja samassa huoneen täytti korvia särkevä musiikin pauhu, joka törmäili kiviseinästä toiseen ja katosta lattiaan. Se oli kuin lähtölaukaus seinustalla istuneille naisille, suurin osa heistä pomppasi lattialle tanssimaan. Minä puolestani melutasoa säikähtäneenä vein vaistomaisesti kädet korville.

Tanssijat muodostivat lattialle piirin ja sen sisälle pieniä jonoja. Alkoi hieman rivitanssia muistuttava liikehdintä, rivit askelsivat eteen, taakse ja vuoroin molemmille sivuille. Osa tanssijoista joutui palaamaan tuoleilleen, koska huone osoittautui liian ahtaaksi, jonot törmäsivät väistämättä toisiinsa.

Näin, että madame B kumartui meitä kohti ja aukoi suutaan, ääntään en kuullut ollenkaan. Hän viittilöi ja ymmärsin, että hän halusi, että menemme ulos. Lattialla huiskivia tanssijoita väistellen pääsimme ulos.

Hän sanoi, että valitettavasti hänen pitää lähteä hierojalle. Kehotti meitä jäämään, tanssimaan ja maistelemaan tarjolla olevia herkkuja ja ehdottomasti hänen leipomaansa kakkua. Samassa kun madame B läksi, luoksemme tuli kaksi naista, jotka toivottivat meidät tervetulleiksi. Toinen heistä kertoi olevansa kerhon puheenjohtaja, toinen ranskanryhmän vetäjä, joka sanoi, että meille on paikat hänen ryhmässään. Teetanssiaisista nämä madamet eivät olleet kiinnostuneet, vaan kertoivat lähtevänsä pian alkavaan naurujoogaan. Nyt oli saatu selville jo ainakin kolme harrastusmahdollisuutta, tanssi, kieliopinnot ja naurujooga, mielenkiintoista.

Palasimme meluisaan huoneeseen, jossa sama musiikki oli alkanut uudelleen. Osa hengästyneistä tanssijoista oli vaihtanut paikkaa seinustalla istujien kanssa. Kappale tuntui jatkuvan loputtomiin. Suurin osa tanssijoista oli tilanteeseen sopivasti pukeutunut pitkiin housuihin ja neulepuseroihin, jaloissa urheilutossut. Musiikki vaihtui kreikkalaisesi Zorban tanssiksi ja piiri lattialla täyttyi silmänräpäyksessä. Taas pitkä kappale soi kahteen kertaan, kaikki halukkaat saivat tanssia. Aikaa oli kulunut jo yli tunti, osa tanssijoista alkoi jo väsyä. Jokohan oli teehetken aika.

Pian musiikki loppui ja väki kiiruhti herkkupöydän ympärille. Pahvilautasille kerättiin pinot maisteltavia. Mekin kävimme hakemassa palaset madame B:n makoisaa kakkua ja parit makeiset. Kun herkut oli popsittu, pöydälle tuotiin vesi- ja siideripulloja, pino muovilaseja.

Tiskijukka haki lasillisen siideriä, vei sen pöydälleen ja taas alkoi soitto. Tällä kertaa nopea ranskalainen valssi. Nyt oli meidän tilaisuutemme pyörähdellä puolityhjällä lattialla muutaman naisparin joukossa. Valssi jatkui ja jatkui, pyörähtelimme pöydän ääreen, joimme lasilliset vettä ja jatkoimme valssaamista. Lopulta pää pyörällä tanssimme ovelle ja ulos salista. Sama valssi jäi soimaan kun hoipuimme kohti kotia. Mutta missä viipyi tee…

                                ***************************************

Kun kylmyys saapuu

Muurin vieressä kasvava puu avasi talviset kukkasensa

Eurooppaa kynsissään pitelevä kylmyys on levittänyt liepeitään näillekin seuduille. Lämpimän joulukuun jälkeen tammikuu tuntuu varsin talviselta. Lämpötilat tipahtivat nollan tienoille, jopa sen allekin. Kylmistä ilmansuunnista puhaltelevat tuulenpuuskat ja terävinä nuolina iskevät sadepisarat saavat niskat köyristymään. Myssyjä ja käsineitä näkyy kulkijoilla, toppatakkien vetoketjut on kiinni vedetty. Viranomaiset varoittavat teiden liukkaudesta.

Iltaisin kaduilla partioivat hyväntekeväisyysjärjestöjen vapaaehtoiset työntekijät. He keräävät katujen asukkaita ja kodittomia yöksi lämpimiin suojiin. Vartioituihin yöpymistiloihin on päihteiden tuonti kielletty. Siksi kai osa näistä etsittävistä kätkeytyy omiin piiloihinsa kaupungin laitamille ja siltojen alle.

En tiedä liittyykö eilisestä lehdestä tavailemani ikävä uutinen mitenkään näihin syrjäytyneisiin. Lähellä rautatieasemaa sivuraiteilla seisoneen tavarajunan vaunusta olivat vartijat löytäneet naisen ruumiin. Poliisin mukaan noin 60-vuotias nainen oli riisuttu, raiskattu ja julmasti tapettu. Radan varrelle oli heitelty hänen tavaroitaan ja sieltä oli löytynyt naisen henkilökortti, josta ilmeni, että hän oli seniorikodissa asunut kaupunkilainen. Poliisin mukaan löytöpaikka on lähellä hylättyä aluetta, josta heille tulee ilmoituksia huumeidenkäyttäjistä ja väkivallasta. 

Tuntuu, että tällaista tapahtuu vain rikoselokuvissa tai jännityskirjoissa, mutta nyt vain reilun 300 metrin päässä kodistamme.

                          *************************************************

Toppatakissa toukokuulle

Vappusää 2016 eteläisessä Ranskassa

Tämä kevät on ollut varsin ailahtelevainen, kuten kevään kuuluukin olla. Vapun tienooksi se järjesti tälle kulmakunnalle kylmän luoteistuulen tanssimaan hyisiä kevätkarkeloitaan suihkutellen joukkoon jääkylmiä vesiryöppyjä. Lehtitietojen mukaan se levitti jouluiselta näyttävän lumipeiton vuorten rinteille. Kanaalin sorsat kerääntyivät hytisten rantanurmelle tiiviiksi rykelmäksi toisiaan lämmittämään. Kansa kaiveli kaapeistaan toppatakit ja lämpimät kaulaliinansa. Vain harva kulkija viipyi kaduilla 150 km:n tuntivauhdilla riehuvassa tuulessa. Vappujuhla kaupungin torilla kutistui kovin vaimeaksi.

Ranskassa Ihmiset ovat huolissaan työelämää uhkaavista heikennyksistä. Päivittäin saa lukea väkivaltaisiksi mellakoiksi yltyneistä mielenosoituksista. Joskus tuntuu, että itse mielenosoituksen aihe on toisarvoinen. Tärkeämpää on riehuminen, näyteikkunoiden rikkominen, autojen polttaminen, väkivaltainen käyttäytyminen, johon poliisi joutuu myös väkivallalla puuttumaan.

Muutama päivä ennen vappua tässäkin kaupungissa  yli 500 mielenosoittajan kulkue eteni lempeässä päivänpaisteessa kaupungin kaduilla. Tämä oli erilainen, hyvin rauhallinen joukko. Ihmiset kantoivat työlainsäädännön uudistuksia vastustavia banderolleja ja kylttejä. Taustalla soi melodinen, jotenkin alakuloinen musiikki. Vain muutan kerran väkijoukosta huudeltiin iskulauseita. Kukaan ei rikkonut kauppojen ikkunoita, ei heitellyt kivillä tai tiilenlohkareilla tilaisuutta valvovia poliiseja. Siitä huolimatta tuntuu, että mielenilmaisun sanoma tuli selväksi kaikille.

Kansa on mielipiteensä uudistusaikeista ilmaissut, eri asia on sitten se mitä poliittiset päättäjät tekevät. Samankaltainen tilanne on varmaan suuressa osassa Eurooppaa, asenteet kovenevat, saavutettuja etuja leikataan. Joku rikastuu, moni köyhtyy. 

Mutta sään suhteen ollaan taas menossa kesäisempään suuntaan.

                               ******************************************************

Etelän talvipäivien kohokohtia

Joulun ja vuodenvaihteen huvittelukausi on pikkuhiljaa hiipumassa normaaliksi arjeksi.

Sydäntalven tapahtumista mieleenpainuva oli aattoillan joulumessu yhdessä Carcassonnen suurista goottilaistyylisistä kirkoista. Messuun osallistui noin 1500 ihmistä. Oudolta tuntuivat kirkon ovella ja seinustoilla valppaina liikuskelevat turvamiehet, samoin myös papin saarna, jossa hän vertasi nykyajan terrorismin pelkoa raamatunkertomuksen paimenten tuntemaan pelkoon taivaallisten sotajoukkojen ilmestyessä heille.

Joulun jälkeisenä sunnuntaina olimme samassa kirkossa kuuntelemassa aivan mahtavaa urkukonserttia. Kuulijoita oli vain kourallinen, eikä yhtään turvamiestä. Sielua hivelevän kauniista musiikista jäi hyvä olo koko päiväksi.

Vuosi vaihtui rattoisasti Suomesta tulleen yllätysvieraan mukavassa seurassa. Aattoiltana joulukojuissa myytiin kuohuviiniä ja toriaukion lämpimässä illassa parveili iloista väkeä. Ravintoloissa perheet ja muut seurueet istuivat myöhään yöhön syömässä pitkän kaavan mukaan.

Perpignanin kattoja

Eräänä tammikuun puolivälin aurinkoisena päivänä toteutimme Reissunaisen idean ja kvartettimme vietti mukavan päivän Perpignanin kaupunkiin tutustuen. Noin 120 000 asukkaan kaupungissa ehdimme katsella muutamia historiallisia kohteita. 

Yksi niistä on Mallorcan Jacques-kuninkaan 1200-luvulla rakennuttama linna  palais des Rois de Majorque.  Siihen aikaan Mallorcan valtakunta oli varsin laaja, Perpignan oli sen pääkaupunki. 

Suomalaiskatsojia viehätti myös hiljattain taidokkaasti remontoitu, 1500-luvulla rakennettu kaupungin kaunis katedraali maalauksineen ja veistoksineen. 

Le Castillet, 1300-luvulla rakennettu punatiilinen kaupunginportti torneineen on osa kaupunkia ympäröineestä muurista. Kiipesimme kapeita kierreportaita tornin ylätasanteelle, josta oli huikeat näkymät yli kaupungin kattojen. Rakennuksen kerroksiin oli rakennettu alueen kulttuurihistoriaa esitteleviä huoneita. Niihin poikkesimme ylös kiivetessämme tasaannuttamaan hengästymistä ja  aistimaan menneiden aikojen tunnelmia .

Jälkiruokana raikas sitruunavaahtopallo ja hedelmiä

Upeat nähtävyydet saivat arvoisensa päätöksen retkellemme, sillä Reissunainen oli varannut seurueellemme pöydän lounasta varten lähistöllä olleesta viehättävästä yhden Michelintähden ravintolasta. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. 

Aterian lopuksi nuori, iloisesti hymyilevä le chef, eli tähtikokki tuli keittiöstään kättelemään eksoottisesta Suomesta asti tulleet asiakkaat. Hieno ja mieltälämmitävä maukkaan aterian päätöshetki näille asiakkaille.

Seuraavana viikonloppuna tammikuinen iltapäivä Carcassonnen teatterin punaisilla plyysituoleilla vei meidät värikkäälle, tapahtumarikkaalle ja romanttiselle aika- ja musiikkimatkalle Wieniin ja Pekingiin Franz Lehárin Hymyn maa-operetin sävelin.

Näitä kohokohtia muistellessa ja arkeen laskeutuessa leijailivat harmaalta taivaalta talven ensimmäiset untuvaiset hiutaleet saaden hetkeksi maiseman pukeutumaan valkoiseen lumivaippaan. Tuo näky ei kauan kestänyt. Hetkessä raju tuuli ja vesisade pesivät sen pois.

*****************************************************************

                    

Missä pipot, käsineet ja toppatakit?

Syksy on tullut , pian plataanien lehdet peittävät polkuni

Viime sunnuntaina aurinkoinen ja lämmin marraskuu vaihtui koleaksi, tuuliseksi ja sateiseksi talvikaudeksi. Raskaat pilvimassat vyöryvät talojen kattoja hipoen kohti merta, päivänvalo muuttui hämäryydeksi. Sytyttelen pöydille kynttilöitä, kuvittelen kaamoksen alkaneeksi. 
Kuin talvitunnelmaa korostaakseen iski yllättäen myös kurkkukipu, nuhainen ja tukkoinen olo. On varmaan vuosia siitä kun olen viimeksi näitä vaivoja lääkinnyt. Nyt taas erilaisia hoitoja kokeilen. Levon lisäksi käden ulottuvilla on kuuma teekuppi sitruunalla ja hunajalla maustettuna. Kurkkukivun poistajana testaan aika hyvältä maistuvaa sekoitusta. Ruokalusikkaan valutan hunajaa ja sen päälle muutaman tipan konjakkia. Annan sitten seoksen helliä arkaa kurkkuparkaani. Kunhan toistan lääkityksen tarpeeksi monta kertaa, uskon, että kurkkukipu hellittää iltaan mennessä tai ainakin posket punoittavat ja olo tuntuu paremmalta.

Vielä viime viikolla oli varsin kesäisiä päiviä kun teimme vuoristoretkiä kauniissa maisemissa yhdessä ystävien kanssa. Reissunaisen blogista voi nähdä, hänen kolmesta viimeisestä postauksestaan, Lastourin linnat, Minerven kylässä ja kivilouhosta ja tienkallistumaa ihmettelemässä, hienoja kuvia retkistämme, myös aterioistamme pikkukylien ravintoloissa. Monet kiitokset yhdessäolosta mukaville retkikavereille.

On aika etsiä varastosta talvisempia varusteita. Sitten lämpimästi pukeutuneena lähikauppaan ostamaan lisää hunajaa, sitruunoita ja konjakkia, puhumattakaan nenäliinoista.

                     **********************************************

Tuulten kaupungissa taas

Suomen talvesta on liidelty eteläisen Ranskan talveen. Säässä ei ole kovin isoja eroja. Lunta on hieman täälläkin ja mittari pakkasen puolella. 150 km:n tuntivauhtia puhaltava tuuli kiidättää teräviä lumihiutaleita ja vauhdillaan lisää pakkasen purevuutta. Tyydyn katselemaan talvista näytelmää ikkunan läpi. Kadulla kulkijat puskevat vastatuuleen kaulaliina kiedottuna monta kierrosta kaulan ympäri. Nuorisolla ja lapsilla näyttää olevan pipot päässään, mutta aikuiset miehet ja naiset uhmaavat kylmyyttä urheasti avopäin.

Luulin palaavani etelän kevääseen, mutta erehdyin, talveen tulimme. Tosin Barcelonan lentokentän läheisyydessä kukkivat keltaisina muutamat mimoosapuut ja tien varrella Espanjan puolella kevättä lupailivat vaaleanpunaisin kukkasin pari rohkeaa mantelipuuta.  

Aikaan Suomessa sisältyi surua ja ikävää, mutta myös lohtua ja iloa. Oli ihana tavata perhettä ja ystäviä.

Meitä oli iso joukko saattamassa kukkien ympäröimää ystäväämme viimeiselle matkalle.

Kuolemaa ei ole.

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä. Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme,
olemme yhä.

Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.

Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.

Naura kuten aina nauroimme 

pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.

Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.

Elämä tarkoittaa kaikkea.

Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.

Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.

Odotan sinua,
välimatkan päässä,
jossain hyvin lähellä,
juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.

                     (Henry Scott Holland  )

                        ****************************************

Meidän jälkeemme vedenpaisumus

Lehtikuva tämän aamun Midi Librestä

Otsikon sanat, ranskaksi "Après nous le déluge" on Madame de Pompadour lausunut Ludvig XV:lle Ranskan hävittyä katastrofaalisesti  Fredrik Suuren joukoille Rossbachin taistelussa 1757.

Noin huonosti ei meille käynyt, ei hävitty minnekään. Ranskan pikkukodissa taas ollaan.

Piti ihan hieraista silmiä kun katselin alueen lehdistä aamun uutisia. Sunnuntai-iltana alkanut rankkasade on saanut joet tulvimaan yli äyräiden, tiet ovat muuttuneet kuohuviksi virroiksi, autot uiskentelevat kaduilla, vettä lapioidaan ulos taloista, koulut ovat kiinni, junat matkustajineen seisovat asemalla, ihmiset kääriytyneinä lainapeittoihin yrittävät nukkua aseman lattioilla. Lehden mukaan, Asterixin tekstiä lainaten taivas on pudonnut alueen noin 60 kunnan päälle.

Samana sunnuntai-iltana pimeän tullessa ajelimme pitkin noita teitä kohti talvipesäämme. Sade alkoi noin 100 km ennen määränpäätämme. Helteisen päivän jälkeen se tuntui miellyttävänä viileytenä. Liikenne sujui ihan mukavasti, tulvista ei pienintäkään aavistusta. Päivän ajomatka, noin 870 km tuntui jo väsymyksenä. Myös sininen kulkija oli uupunut, oli ollut jo pari päivää. Siksi jätimme väliin suunnitelman tulla vuoriston kautta. Peruimme varatun hotellin ja köröttelimme kotiin suorinta tietä. Kotikadulle saavuttuamme satoi jo aika rankasti. Manailimme kastumista tavaroita sisälle kantaessa, uupunut sininen kulkija jäi kadun varteen puhdistumaan matkan pölyistä taivaalta putoavaan, salamoiden valaisemaan suihkuun.   

Ilman sinisen kulkijan väsymystä odottelisimme nyt ehkä jossakin matkan varrella, että tulva on ohi ja tiet voidaan avata liikenteelle. Pahimmassa tapauksessa mekin olisimme voineet joutua tulvavesien vietäviksi.

                                                         ************************************************

Parvekkeella

Iltaisin ennen auringonlaskua siirryn usein parvekkeelle istumaan joko kirja tai lehti mukanani. Viime päivien lämpimät säät ovat tehneet tästä iltahetkestä varsin miellyttävän. Liikenne on hiljentynyt, lintujen iltakonserttia on mukava jäädä kuuntelemaan. Eikä parvekekyttäilyäkään voi välttää.

Eräänä iltana huomioni kiintyi katua alaspäin tulevaan kolmikkoon. Arvelin, että mummi ja ukki olivat hakeneet väsymyksestä kiukuttelevan lapsenlapsensa päivähoidosta. Pienokainen ei suostunut istumaan rattaissa, vaan pyristeli kaikin voimin sieltä pois. Isovanhemmat yrittivät yhdessä rauhoitella pientä riehujaa, asettelivat tuttia suuhun, jonka kiukusta kiljuva pikkuinen heitti saman tien keskelle katua. Mummi haki tutin kadulta ja pudotti sen punaiseen hoitokassiin, josta hän etsi pienen vesipullon. Myöskään vesi ei kelvannut tummakiharaiselle pikku raivottarelle. Hetken neuvoteltuaan isovanhemmat nostivat pienokaisen pois rattaista. Aluksi ukki kantoi häntä sylissään, mutta pian pienokainen vaati päästä mummin syliin. Niin matka eteni kumpikin vuorollaan lasta kantaen ja rattaita työntäen.

Seuraavana iltana oli varsin lämmin sää. Tällä kertaa pienokainen istui keltaisessa pitsimekossa rattaissa varsin tyytyväisenä imeskellen mekkonsa helmaa. Nuoret ja kauniit isä ja äiti, kädet toistensa ympärillä ohjasivat rattaita.

Seuraavan kerran huomioni kiintyi rattaisiin kun äiti oli yksin hakemassa lasta hoidosta. Pikkuneiti oli hieman villillä tuulella. Äiti puhui kännykkäänsä, eikä ihan heti huomannut taaperon touhuja. Ensin rattaista lensi tutti, sitten pieni punainen kenkä, pian valkoinen nilkkasukka. Toinen kenkä oli jo kädessä valmiina heittoon kun äiti huomasi tapahtuman. Hän sulki puhelimen, viittoili takaa tulevan auton pysähtymään, että sai keskelle katua lentäneet tavarat kerättyä pois. Varsin kiukkuisin liikkein hän puki lapselle sukan ja kengät jalkaan. Lapsi oli oivaltanut miten hän saa kengän jalasta ja varsin vikkelästi kenkä lensi taas rattaista kadulle. Se oli ilmeisesti äidille liikaa. ”Arrête! (lopeta)”, karjaisi äiti niin, että koko katu raikui. Parvekekyttääjäkin vetäytyi syvemmälle tuoliinsa. Äiti keräsi taas pienet kengät kadulta, riisui sukat lapselta ja pani kaikki ne punaiseen kassiin. Äidin suu tiukkana viivana, kannat kopisten rattaiden kulku eteni. Pienokainen keskittyi tutkimaan paljaita varpaitaan yrittäen saada ne suuhunsa. Parvekekyttääjä syventyi lehtensä sanaristikkoon.

Keväistä perhe-elämää 
************************************************

                                

Tervetuloa vuosi 2014

Kirkkaasti tuikkivat tähdet pohjoisella taivaankannella kuulaassa talviyössä. Eteläinen taivas oli pilvien peitossa. Kylä näytti nukkuvan, kaduilla ei liikkunut ketään, vain tuuli heilutteli tien ylle ripustettuja jouluvaloja. Keskiyöhön oli vielä lähes tunti aikaa. Nojasin parvekkeen kaiteeseen, katselin hautausmaata vartioivien sypressien tummia silhuetteja. Tunsin, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla. Tulin sisälle, suljin ikkunaluukut, sammutin kynttilät. Me molemmat, minä ja vanha vuosi saimme nukahtaa hiljaiseen yöhön.

Aamulla avasin ikkunaluukut harmaaseen aamuun. Pihanurmikolla hypähteli puolikesy mustarastas etsien jokapäiväistä ateriaansa. Pysähtyi hetkeksi ja katseli pää kallellaan touhujani, jatkoi sitten tepasteluaan.

Yritin muistella olinko nähnyt yöllä unia, jotka ennustaisivat jotenkin alkanutta vuotta.  Ei tullut mitään mieleen, ehkä olin nukkunut unia näkemättä. Parempi niin, elellään vain päivä kerrallaan tämäkin vuosi.

                 *****************************************************************************

Luostarin puutarhassa

Lokakuun lopun kesäisen lämpimänä iltapäivänä laskeuduimme kylän keskustassa olevan vanhan luostarin puutarhaan. Olimme saaneet oikein kirjallisen kutsun naapurikylän seniorikuoron konserttiin. Kävelemme usein tuon muurien ympäröimän puutarhan vierestä. Keväisin sen vanhoissa puissa sirkuttavat sadat pikkulinnut, syksyn tultua puissa raakkuvat naakat.

Vierailevassa kuorossa lauloi 15 naispuolista ja 3 miespuolista ikääntynyttä "Edith Piafia".  Konsertti pääsi alkamaan ½ tuntia myöhässä. Odoteltiin vanhainkodilta tuotavia vanhuksia. Ilmeisesti kuljetuksesta vastaava oli unohtanut koko konsertin. Mutta hyvä, että joku korjasi unohduksen ja vanhukset pääsivät kuuntelemaan heille lapsuudesta tuttuja lauluja. Osa heistä jopa innostui laulelemaan kuoron mukana. Esityksen alkuosa muodostuikin tämän alueen vanhoista oksitaanin kielisistä lauluista. Loppuosa konsertista olikin sitten Edith Piafin uralta tuttuja lauluja.  

Kuorolla oli johtajana madame, joka tässä vaiheessa päätti mennä vahvistukseksi miesten joukkoon. Siitä seurasi, että kaikki kuorolaiset lauloivat vähän eri aikaan ja osa ei malttanut olla juttelematta keskenään. Otollisen tilaisuuden huomatessaan, lauluun yhtyi täysillä naakkojen "karaokesakki". Olihan se aika riemastuttavaa kuunneltavaa. "Hymni rakkaudelle" ylsi ihan uusiin ulottavuuksiin.

Yleisöä oli varjoisan lehtikatoksen alle kerääntynyt noin 100 henkeä, jotka antoivat kohteliaat aplodit esiintyjille jokaisen laulun jälkeen. Eikä naakatkaan häiriintyneet taputuksista, joilla myös toivottiin niiden häipyvän häiriköimästä. Vaikutti siltä, että entistä innokkaammin vain olivat mukana esityksissä.

Illan viiletessä tilaisuus päättyi yleiseen seurusteluun, sekä suklaapulla- ja siideritarjoiluun. 

Youtubesta huomasin tuon Susanna Haaviston laulaman romanttisen "Odotusta Pariisissa". Haikeaa tunnelmointia syysiltoihin.

                         ***************************************************************

Portilla

Tämä portti ei auennut meille

Olen taas mieltynyt erakon elämään. Päivät olen siistinyt ja kitkenyt villiintynyttä puutarhaa. Usein touhujani seuraamaan lähes jalan juureen on pyrähtänyt utelias punarinta.

Iltaisin olen istuskellut parvekkeella ja katsellut auringonlaskuja, purppuranpunaisia iltaruskoja, odotellut muuttolintuparvia leijumaan kylän ylle. Kun ensimmäiset tähdet syttyvät pimenevään iltaan, suljen ikkunaluukut ja menen sisälle.  Vain makuuhuoneen ikkunaluukku saa olla auki siihen asti kun menen nukkumaan, jolloin suljen sen varovasti, etten häiritse pihapuun yksinäistä livertelijää. Vaikka yöt ovat jo viileitä, saa ikkuna jäädä yöksi auki.

Netistä on yritetty katsella vuokra-asuntotarjontaa. Koska meille ei ole oikein selkiytynyt mitä haluamme, päätimme mennä välitystoimistoon apua hakemaan. Kovin oli nuori ja kiireinen meitä palvellut neitonen. En tiedä kuunteliko hän toiveitamme, mutta hetken tietokonetta tutkittuaan hän kirjoitti lapulle osoitteen ja ilmoitti, että huomenna kello 11 hän esittelisi meille osoitteessa olevan asunnon ja että hän odottaisi meitä portilla. Siispä näkemiin ja hyvää päivänjatkoa.

Seuraavana päivänä navigaattori neuvoi meidät osoitteeseen ja jo 10 minuuttia ennen määräaikaa olimme asuinalueen sähköisesti toimivan portin luona odottelemassa. Kurkimme portin raoista pihan pysäköintialuetta ja istutuksia. Vaikutelma oli varsin siisti ja steriili. Kello tuli 11, tuli 11.20, mutta asunnonvälittäjää ei näkynyt. Muutama auto tuli portille, joka aukeni tulijalle ja sulkeutui välittömästi auton mentyä. Kokeilin vieressä olevaa pientä porttia, lukittu oli sekin. Tuli tunne, että olemmeko vankilan portilla, haluammeko asua näin suljetussa paikassa. Totesin, että lähdetään pois, tuskin välittäjä enää tulee, eikä tämä muutenkaan taida olla kotipaikkamme.  Koetun jälkeen aika vähäiseksi jäi luottamuksemme ainakin tähän asunnonvälittäjään. Mitähän seuraavaksi, odotukset eivät ole kovin korkealla.

Melko sekavissa ajatuksissa palasimme vanhaan talvipesäämme, johon on helppo tulla ja helppo lähteä. Onkohan meitä hemmoteltu liian hyvillä olosuhteilla.

                        

                    ***********************************************************

Marien kanssa lumisateessa

Mantelipuun kukkia ja lumihiutaleita

Taas tuli talvi käymään etelässä. Juuri kun mantelipuut kukkivat kauneimmillaan 110 km:n tuntivauhdilla puhaltava hyinen luoteistuuli riipii kukat oksista ja kieputtaa niitä säälimättömästi yhdessä lumihiutaleiden kanssa. Maa saa niskaansa taas valkoisen lumipeiton. Mittari ilkkuu – 6 asteen pakkasta. Almanakan mukaan pitäisi olla kevät.

Satakoon ja tuulkoon, minä pysyttelen sisällä vällyjen alla seuranani Arne Nevanlinnan kirjoittama Marie. Kirja kertoo 100-vuotiaasta ranskalaisesta naisesta, joka avioiduttuaan helsinkiläisen kirurgin kanssa muutti Suomeen. Taitavasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu haikea, hauska ja koskettava elämäntarina.  Samassa lauseessa kirjailija kuvaa kiehtovasti Marien lapsuutta Strasbourgissa, avioliittoa Suomessa ja nykyhetkeä suomalaisessa vanhusten hoitokodissa.  Kuitenkin lukijan on helppo pysyä tarinan mukana. Ihana kirja täynnä elämää. Luen kirjaa  hitaasti ja nautiskellen. Uskon, että tämä on niitä kirjoja, joiden ei haluaisi koskaan päättyvän ja jotka jäävät mieleen askartelemaan pitkäksi aikaa. Olen iloinen, että nappasin tämän aarteen marketin tarjouskorista Suomesta mukaani.

                           **************************************************************

Lumi

Se on taas täällä, painavana, märkänä ja valkoisena.  Katselen sitä ikkunasta ja toivon, että sen paino ei katkoisi sähkölinjoja. Tietokoneelle on latautumassa romanttinen elokuva Karkausvuosi, jonka tapahtumat sijoittuvat Irlannin lumoaviin maisemiin. Odotellessani kuuntelen musiikkia ja lueskelen.

YouTubesta löytyi tuo surullinen, kaunis laulu. Videon kuva on kuin tämän hetkinen lumisade ikkunamme takana. 

 Laulu on  W.H. Audenin    Funeral Blues

Risto Ahti on tehnyt siitä  koskettavan suomennoksen.

Laulu

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa.

Estäkää koiraa haukkumasta mehukasta luuta.

Hiljentäkää pianot, rummut tukahduttakaa.

Antakaa surijoitten tulla.

Arkku esiin kantakaa.

Antakaa lentokoneitten taivaalla valittaen kaartaa.

"Hän on kuollut!" Savukirjaimin pilviin kirjoittakaa.

Kantakoot toripulut kauloissaan mustia seppeleitä.

Käyttäkööt liikennepoliisit mustia käsineitä.

Hän oli pohjoinen, itä, länsi ja etelä,

Hän oli sunnuntai, minun työviikkoni,

keskipäiväni, keskiyöni, puheeni ja lauluni.

Luulin, että rakkaus kestää ikuisesti, olin väärässä.

En päästä tähtiä talooni, ne kaikki sammuttakaa.

Riisukaa aurinko, kuu paketoikaa,

kaatakaa valtameret tyhjiin, pois metsät kaikki pyyhkikää,

mikään ei enää koskaan voi mitään hyvää synnyttää.

Ps.

Sain surusanoman, joka järkytti.  Olkoon tuo laulu tuttavani tyttären, nuoren äidin muistolle. Elämä on joskus niin julmaa ja epäoikeudenmukaista.

                  ****************************************************

Tammikuun aromeja

Talven tuntua on välillä täälläkin. Ilkeintä on kolkko tuuli ja kylmä sade. Öisin on hieman pakkastakin, onneksi lunta on toistaiseksi leijaillut vain yksittäisinä hiutaleina. Tätä hataraa asuntoa on yritetty lämmittää kaikenlaisin keinoin ja erilaisin tuloksin.  Etelämaalaiseen tapaan ikkunoissa on vain yksinkertainen lasi, joka huurtuu, jopa jäätyy kun mittarilukema putoaa lähelle nollaa ja sen alle. Myös vaatekerroksia lisäämällä torjutaan kylmyyttä.

Talossa on myös iso kesähuone, jossa ei oikeastaan ole mitään lämmitystä. On vain harakoille lämpiävä takka. Toki elävän takkatulen ääressä on mukava istua ja lueskella tai grillata ja vaikkapa valmistaa loimulohta. Aikaisempina talvina niin on tehtykin. Viime keväänä takkapuut tuli poltettua loppuun. Syksyllä Suomesta tultuamme tilasimme pienen kuorman pyökkipuita samalta toimittajalta kuin ennenkin. Ensin hän unohti koko tilauksen, mutta muistutuspuhelu auttoi. Eräänä joulukuun kaatosadepäivistä joulupukin kaksoisveli turkislakissaan körötteli traktorilla tuntikausia vuorilta. Kippasi sitten puukuorman pientä järveä muistuttavaan pihaamme.  Lähtiessään totesi virnistäen, että puut taitavat olla hieman märkiä, mutta kyllä ne takassa palavat. Sateen hieman hellittäessä kasasimme puut autotallin nurkkaan. Sateettomina päivinä pidimme tallin ovea auki, että puut kuivuisivat. Kyllähän ne sen verran kuivuivatkin, että saatiin ne palamaan. Mutta takkatulen äärellä ei ole oikein viihdytty. Täällä kun irtolaiskissoilla on tapana vaeltaa villinä ja vapaana. Niinpä pari leikkaamatonta kollia oli päättänyt käydä merkkaamassa hajumerkein puupinomme osaksi reviiriään. Kun mies meni puita hakemaan, syöksyivät molemmat syylliset yhtä aikaa autotallin ovesta häntä vastaan. Haju on imeytynyt vahvasti puihin ja siirtyy niiden mukana sisälle. Ainakin toistaiseksi ovat sammuneet haaveilut iltapuhteista takkatulta tuijotellen. C'est la vie!
                       
                         **********************************************************

Tuntemattoman edessä

Vuoden ensimmäisessä  kuvassa mystinen näkymä läpi huurteisen , sateen pisaroiman ikkunan  

Sanovat vuoden vaihtuneen, niin väittää allakkakin. Ei paukkuneet, eikä säihkyneet raketit, en valanut tinoja, en tehnyt lupauksia. Lyhty ikkunalla paloi pimeässä ja hiljaisessa yössä untani valvoen.  Aamulla taivas oli harmaiden sadepilvien peitossa niin kuin se talvella usein on. Kävin terassilla toteamassa sateen ja vilpoisan tuulen, kurkistin kukkaruukkuun, jossa pieni hupsu krookus on putkahtanut mullasta kurkistamaan vuoden ensimmäistä päivää. Toivotin sen tervetulleeksi kevään lupaukseksi.

Olkoon teille kaikille tämä vuosi 2013 hyväntuulen vuosi, antakoon onnea, rauhaa, rakkautta, terveyttä ja toiveiden täyttymistä.

                         ******************************************************

Perille on päästy

Henkiin vedellä herätetyt

Ranskanmaalle tulimme yhdessä sienien, puolukoiden ja kirjojen kera. Matkaraportti muhii alitajunnassa.

Talo otti meidät vastaan häpeillen likaisuuttaan ja sekaisuuttaan. Huolettomat lomanviettäjät olivat unohtaneet siivota lähtiessään, jättäneet pyykit ulos naruille ties miten pitkäksi aikaa. Vallaton tramontane-tuuli oli riipinyt osan vaatteista maahan maatumaan. Samoin oli käynyt ulkopöytien uusille, isoille liinoille ja puutarhatuolien istuinsuojille. Osan tekstiileistä saa ehkä pelastettua, mutta osa on täysin pilalla. Alueella vaeltavat kodittomat kissat olivat ottaneet tekstiilit karvapeitteisiksi vuoteikseen ja merkinneet hajumerkein petinsä. Tuloomme loppuivat niiltä leppoisat kissanpäivät.

Meillä alkoi vimmattu siivoaminen. Suuttumus lomailijoita kohtaan antoi touhuun lisäpuhtia. Talon omistajien ystävät olivat lomailleet täällä keskenään viis veisaten siitä millaisen sotkun jättivät jälkeensä. Pitänee raportoida talon omistajille tuhoista, ettei tässä itse jouduta syyllisiksi.

Mutta päivä paistaa, viinirypäleet ovat makeita, kukat heräsivät eloon kun saivat vettä janoonsa. Talo ei häpeile enää vaan katselee kirkkain ikkunoin ympärilleen, tuhotut tekstiilit on heitetty roskiin.

             ****************************************************************

Älä vielä tule syksy

Jo viides perättäinen kylmä sadepäivä menossa. Sivupalkista näkyy missä se aurinko oikein lymyilee. Siellähän se Kuopion taivaalla herättelee luontoa ja asukkaita talviuniltaan. Muutama päivä vielä ja sitten sade saa jäädä huuhtelemaan jälkiämme kun pohjolan suvi kutsuu lapsiaan.

Enpä olisi uskonut, että tähän aikaan vuodesta joudun kuivattelemaan pyykkejä sisällä. Jännittävää lähdön tunnelmaa tuovat lattialla lojuvat puoliksi pakatut laukut, viemisiksi ja omaan käyttöön ostetut lukuisat viinilaatikot, en kehtaa sanoa montako, siivousvälineet, taiteellisesti ripustetut märät pyykit, silityslauta ja rauta valmiina. Koko ajan jotakin on kadoksissa, vesi lotisee ulkona, ruoho, joka olisi pitänyt leikata, kasvaa ilkkuen.

Ja mitä minä teen. Unohdan koko sotkun ja vastaan Vuonon kimalluksen Mariannan  11 kysymyksen haasteeseen ja iloitsen Mary Von Törneltä saamastani oheisesta tunnustuksesta.

Lämpimät kiitokset teille molemmille. Sen verran ajatukset kuitenkin karkailevat, että en tällä kertaa malta laittaa haastetta ja tunnustusta eteenpäin.

Tässäpä ne 11 vastausta Mariannan kysymyksiin.

1. Millainen on unelmatalosi?

Pikkuinen tupa, joka nököttää kallionkolossa veden äärellä. Varustettu saunalla ja muilla mukavuuksilla, kävelymatkan päässä kirjastosta.

2. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?

Olen kevään lapsi, siksi kevät.

3. Millainen oli tähänastisista lomistasi se kaikkein paras?

Ainakin yksi parhaista oli pitkä, tapahtumarikas ja iloinen loma kuumassa Australiassa.

4. Kuinka monta laukkua omistat?

Pari matkalaukkua, muutaman käsilaukun ja erilaisia kasseja

5. Paras kirja, jonka olet lukenut?

Mahdoton valinta. Niitä on aika monta. Sanotaan vaikka Pikku prinssi ja Siilin eleganssi.

6. Onko sinulla esikuvaa / ihailetko jotakin henkilöä? Miksi?

Varsinaista esikuvaa ei ole, en fanita ketään. Ihailen ja kunnioitan sairaaloiden ja laitosten raskasta vuorotyötä tekeviä ihmisiä.

7. Lempiruokasi?

Kevätruokani on uuniparsa, jonka päälle on ripoteltu jauhettua parmesaania, viimeistelty sitruuna-voikastikkeella, kirsikat ja mansikat. 

8. Millainen on haaveesi vanhuuden päiville?

Kunpa pää, silmät, jalat ja kädet toimisivat.

9. Mitä pelkäät eniten?

Sotaa, terrorismia, luonnon katastrofeja, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa.

10. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?

Aika pelkistetty sisustus, matot ja verhot lähes kadonneet vuosien saatossa, mutta viihdyn itse hyvin.

11. Missä shoppailet mieluiten?

Rauta- ja kirjakaupoissa.

                          ********************************************