Tuhotulvan jälkeen

Puut ja liikennemerkit veden vallassa

Sunnuntai lokakuun 14. päivä oli kaunis ja aurinkoinen, lämmintä +23 astetta. Illansuussa ennen pimeän tuloa teimme kävelylenkin kanaalin rantoja pitkin. Navakka itätuuli puisteli ja kieputti maahan plataaneista putoilevia syksyn ensimmäisiä kuivuneita, keltaisia lehtiä.

Yökin oli lämmin, jätin metalliset ikkunaluukut auki nukkumaan mennessä. Joskus puoliyön jälkeen heräsin sateen kohinaan. Katulampun valossa katsoin miten rankkasade putosi maahan ja virtasi puroina pitkin kadun vartta alamäkeen. Suljin ikkunat, ettei sataisi sisälle. Menin jatkamaan uniani.

Aamulla alkoi yöllinen katastrofi ja sen seuraukset selvitä. Lankapuhelimeen oli tullut ääniviesti kaupungin viranomaisilta. Siinä kehotettiin tulvan takia asukkaita pysyttelemään kotona, seuraamaan tilannetta radiosta ja televisiosta. Kerrottiin myös, että kaupungin koulut ovat toistaiseksi kiinni. Avasimme välittömästi television ja yhtä aikaa muun maailman kanssa saimme tietää mitä lähellämme oli tapahtunut. Pian tulivat myös kännykkäämme viestit ja soitot läheisiltä, jotka kyselivät olimmeko kunnossa.

Meillähän oli kaikki hyvin, sähköt, TV ja radio toimivat kuten normaalisti.

Pitkin päivää ja seuraavina päivinä seurasimme tiedotusvälineistä uutisia yön rankkasateiden aiheuttamista tuhoista.

Kaupunkimme läpi virtaavan Aude-joen pinta oli noussut lähes kymmenen metriä matkallaan läheiseen Trèbesin kylään. Tulvavesi valtasi tuon kovan onnen kylän, saman missä tapahtui maaliskuinen terrori- isku. Nyt tulvassa menetti henkensä 11 kyläläistä. Pinnan nousua edistivät veden mukaansa sieppaamat suuret puut juurinen ja muu irtoroju. Ne kerääntyivät padoiksi ja saivat veden leviämään ympäristöön pois uomastaan.  

Kaikkiaan alueen 204 kylässä surmansa sai 16 ihmistä, loukkaantuneita oli 75. Vesimassat tuhosivat tai turmelivat noin 19000 taloa ja lukemattomia muita rakennuksia. Tuhoutuneita autoja oli noin 5700. Rauta- ja maantieyhteydet kaupunkiimme ja useaan kylään olivat poikki, siltoja ja teitä sortunut. Vesien peittoon jäivät laajat alueet, viinitarhat ja viljapellot. Katastrofialueen vedenpuhdistuslaitoksista tulvavesi teki 20 käyttökelvottomiksi, samoin lukuisia vedenjakeluverkostoja. Pelätään kaivosalueiden jätevesien aiheuttaneen ympäristötuhoja.  

Maanantai 15.10 oli hiljainen ja alakuloinen päivä. Koska tiet kaupunkiin olivat poikki, autoliikennettä oli hyvin vähän. Iltapäivällä kävelimme pienen kierroksen kaupungilla. Koulujen lisäksi monet kauppaliikkeet olivat kiinni. Monet kadut Aude-joen lähellä olivat suljettu ja vielä veden vallassa. Harmaa savinen joki oli levinnyt rantavalleille ja kulki vauhdilla alavirtaan.

Tulvan aiheuttamia jälki- ja rakennustöitä riittää varmaan hyvin pitkäksi aikaa.  Ranskan presidentti kävi paikan päällä lohduttamassa menetyksen kohdanneita, lupasi valtiolta rahaa elämän uudelleenrakentamiseen.  

Tulva oli pahin 100 vuoteen ja tietysti sen jälkeen yritettiin löytää syyllisiä. Oliko syy ilmastonmuutoksen vai viranomaisten, jotka eivät osanneet varautua noin pahaan katastrofiin. Ainakin pelastustoiminta ansaitsee kiitokset. Monet ihmiset vietiin turvaan kodeista ja laitoksista, myös katoilta ja parvekkeilta, jonne he olivat kiivenneet vettä pakoon.

Mutta elämä jatkuu. Jo neljättä päivää kestäneet ja koko maahan levinneet laajat mielenosoitukset ” gilets jaunes” eli ”keltaiset liivit” vievät nyt kaiken huomion. Polttoaineiden hintojen nousua vastaan nyt taistellaan kaikilla rintamilla. 

Kuva mielenosoittajista kopioitu Midi libre-lehdestä

                                        *************************************

Uhka vai mahdollisuus

Kaunis ja lämmin kesä tuli ja pysähtyi tännekin Kallaveden syrjäiseen kolkkaan viikkokausiksi. Nyt on aika vuodenajan vaihtua ja kesän mennä. Syksyn merkkejä on näkyvissä. Päivät ovat lyhentyneet ja yöt muuttuneet pilkkopimeiksi. Pihan pihlajissa ovat marjat punaisia, lähes päivittäin kurkiaurat järven yllä etsivät ilmavirtoja ottaakseen korkeutta ja mennessään huutelevat hyvästejään.

Tänä kesänä kalasaaliit olivat vaatimattomia, mutta vesi lämpeni minullekin uimakelpoiseksi. Aika usein on tullut tuijoteltua järvelle. Välillä mieli apeana pohtien kauniin Kallaveden tulevaisuutta ja kohtaloa. Näen surullisena uhkana lähelle Kuopiota Kallaveden rannalle rakennettavan maailman suurimman Finnpulp-havusellutehtaan.

Kiinalaisomisteisen tehtaan suunnitelmat taitavat olla jo aika pitkällä. Kuopion päättäjät seisovat käsittääkseni hankkeen takana. Silti mieleen nousee kysymyksiä. Vakuutteluista huolimatta ympäristöhaitat arveluttavat. Välittävätkö kiinalaiset maapallon toiselle puolelle rakennettavan tehtaan päästöistä, Kallaveden saastumisesta. Tehtaan päätuote on wc-paperi, jonka valmistamiseen kaadetaan valtavat määrät havumetsiämme, ”kansallisaarrettamme”. Miten lie, kestävätkö tiet ja sillat raskaan tukkirekkaliikenteen metsistä tehtaalle. Eniten pelkään vesistön saastumista ja sen vaikutuksia. Tiedemiesten mukaan jo nyt maailmassa on pula puhtaasta vedestä. Täällä voi vielä nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä, mutta miten käynee lapsillemme ja lastenlapsille, tuleville sukupolville. Tarvitaanko uusi entistä isompi Talvivaara.

Mieleen nousee Linkolan tulevaisuudenkuvia. Maa ei tarvitse ihmistä, mutta ihminen tarvitsee maata. Mitä pahempi ympäristötuho, sitä nopeammin luonto korjaa itse itsensä.

                                    ***********************************

Golgatan puistossa

Kanaalin takana, pienen kävelymatkan päässä kivimuurin ympäröimänä on salaperäinen paikka. Muurin sisäpuolelta kohoaa puiden latvoja, yhdellä sivustalla on tiukasti lukittu rautaportti. 

Portin kaltereiden raosta näkyy mäelle nouseva mukulakivinen polku, rinteillä kasvaa puita ja pensaita. Heti portin takana seisoo ajan patinoima madonna ja lapsi-patsas, kuin kulkijaa vastaanottamassa.

Yllättäen eräänä joulukuisena päivänä portti oli auki. Portin viereen oli ilmaantunut kyltti, jossa kerrottiin puiston aukioloajat. Kun astelin portista sisälle, huomasin tulleeni kauniiseen raamatulliseen puistoon. 

Pitkin polun vartta puiden ja pensaiden lomaan oli sijoitettu pieniä kappeleita, joiden takaseinien freskoihin on kuvattu Jeesuksen kärsimystie. 

 Sypressien, setri-, oliivi, laakeri- ja puksipuiden ja muiden tuntemattomien puiden ja pensaiden reunustamaa polkua kiivetessäni tulin mäelle, jossa seisoi kolme ristiä, joissa ristiinnaulittujen Jeesuksen ja ryövärien patsaat, ristin juurella Mariat.

Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu uhri puhtahin

Luonnollisen kokoiset, luultavasti valurautaiset patsaat olivat rapistuneita, ruosteen syömiä. Myös kappeleiden freskot olivat kärsineen näköisiä. Surullisimman vaikutuksen teki kukkulan juurella oleva hylätty ”pyhän haudan kirkko”. Sieltä olivat sateet ja tuulet tuhonneet seinien maalaukset. Jäljellä oli maalattia ja puulavitsalla kyyneleitä silmistään pyyhkivä patsas.

Hylätty kirkko

Puiston historia on vanha ja tapahtumarikas. 1300-luvulla se tuhoutui lähes kokonaan tulipalossa, sitä on korjattu, mutta toistuvat sodat ovat sitä runnelleet. Puisto oli katolisen kirkon omistuksessa Ranskan vallankumoukseen asti, kunnes 1900-luvun alussa se luovutettiin kaupungille. Kaupungin päättäjät eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä alueelle pitäisi tehdä, vaan antaneet sen rauhassa rapistua ihan viimepäiviin asti. Puistoa ja sen käytäviä ovat kaupungin puutarhurit hoitaneet, mutta rakennukset ja patsaat ovat jääneet huomiota vaille. Muutamia freskoista on hieman korjailtu ja erääseen kappeliin on tuotu kuivamuonaa alueen villikissoille.

Hylätyssä kirkossa seisoessani tuli mieleeni Ylen Teemalla syksyn aikana pyörinyt vaikuttava ranskalainen sarja ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Sarjan viimeisessä jaksossa nuori pappi toimitti joulumessun käytöstä poistetussa kirkossa. Saarnassaan hän vertasi kirkon tyhjentämistä hautajaisiin ja pohti onko tämä loppu samalla jonkun uuden alku.

Samassa jaksossa, mutta toisessa kirkossa myös nuori pappi saarnansa lopuksi kehotti ihmisiä viettämään joulun iloista perhejuhlaa, olemaan onnellisia ja sulkemaan sydämeensä myös he, jotka eivät ehkä ole yhtä onnellisia. Nämä saarnan kehotukset olkoot myös hyvän joulun toivotukseni sinulle lukijani. 

                           ************************************************************

Meidän jälkeemme vedenpaisumus

Lehtikuva tämän aamun Midi Librestä

Otsikon sanat, ranskaksi "Après nous le déluge" on Madame de Pompadour lausunut Ludvig XV:lle Ranskan hävittyä katastrofaalisesti  Fredrik Suuren joukoille Rossbachin taistelussa 1757.

Noin huonosti ei meille käynyt, ei hävitty minnekään. Ranskan pikkukodissa taas ollaan.

Piti ihan hieraista silmiä kun katselin alueen lehdistä aamun uutisia. Sunnuntai-iltana alkanut rankkasade on saanut joet tulvimaan yli äyräiden, tiet ovat muuttuneet kuohuviksi virroiksi, autot uiskentelevat kaduilla, vettä lapioidaan ulos taloista, koulut ovat kiinni, junat matkustajineen seisovat asemalla, ihmiset kääriytyneinä lainapeittoihin yrittävät nukkua aseman lattioilla. Lehden mukaan, Asterixin tekstiä lainaten taivas on pudonnut alueen noin 60 kunnan päälle.

Samana sunnuntai-iltana pimeän tullessa ajelimme pitkin noita teitä kohti talvipesäämme. Sade alkoi noin 100 km ennen määränpäätämme. Helteisen päivän jälkeen se tuntui miellyttävänä viileytenä. Liikenne sujui ihan mukavasti, tulvista ei pienintäkään aavistusta. Päivän ajomatka, noin 870 km tuntui jo väsymyksenä. Myös sininen kulkija oli uupunut, oli ollut jo pari päivää. Siksi jätimme väliin suunnitelman tulla vuoriston kautta. Peruimme varatun hotellin ja köröttelimme kotiin suorinta tietä. Kotikadulle saavuttuamme satoi jo aika rankasti. Manailimme kastumista tavaroita sisälle kantaessa, uupunut sininen kulkija jäi kadun varteen puhdistumaan matkan pölyistä taivaalta putoavaan, salamoiden valaisemaan suihkuun.   

Ilman sinisen kulkijan väsymystä odottelisimme nyt ehkä jossakin matkan varrella, että tulva on ohi ja tiet voidaan avata liikenteelle. Pahimmassa tapauksessa mekin olisimme voineet joutua tulvavesien vietäviksi.

                                                         ************************************************

Keväinen polkuni

Oikuttelevan polven kanssa joutuu joskus neuvottelemaan kulkureiteistä.  Samoilisin niin mielelläni vuoripolkuja, mutta en oikein kestä polveni kiroiluja ja kiukutteluja alamäissä. Tasamaalla ja ylämäessä se kulkee mukana mukavasti, mutta varsinkin jyrkät laskeutumiset saavat sen valittamaan. Se ärhentelee vielä kotonakin vuorilla kävelyn jälkeen.

Niinpä mäkiset maastot ovat vaihtuneet tasamaahan. Kuljemme pitkin tunnelmallisia kanaalin varren polkuja. Jätämme auton sopivaan kohtaan lähelle kanaalia ja kävelemme polkua tunnin päähän ja takaisin. Rarituntinen on meille sopiva aika, polvikaan ei valita yhtään. Varsin rauhallisia ovat nämä polkumme olleet. Aurinkoisena pääsiäismaanantaina kuvan polulla oli vain muutama kulkija. Sentään saimme vilkutella neljälle ohilipuvalle jokilaivalle.  Uskon, että turistisesongin aikaan kanaalilla ja sen varsilla käy melkoinen vilske.

Näistä ihastuttavista kulkureiteistä saa kiitoksemme Ranskan Aurinkokuningas, Ludvig XIV, jonka määräyksestä 1600-luvun loppupuolella rakennettiin Canal du Midi, vesireitti Atlantilta Välimerelle.  241 km:n mittaisen kanaalin tekeminen kesti 12 000 rakentajalta 15 vuotta. Siihen aikaan ei koneita juurikaan tunnettu, eli käsivoimin kanaali on tehty, sen kaikki 328 rakennelmaa, joihin kuuluu 103 sulkua, suurimman korkeusero on 190 metriä.  Kanaalissa on myös siltoja, patoja ja tunneli. Töitä johti varsin moderni Pierre-Paul Rique. Nokkelien rakennusratkaisujen lisäksi hän oli ensimmäinen rakennuttaja, joka maksoi työläisilleen kuukausipalkkaa ja järjesti heille myös sosiaaliturvan. 
Tänään on tuulinen päivä, kuten sivupalkissa olevaa Carcassonnen sääkuvaa suuremmaksi napsauttamalla voi nähdä. Tarkoitus on kuitenkin käydä kävelemässä jollakin kanaalin varren poluista. Kanaalia reunustavat penkat ja suuret plataanit estävät siellä kiukkuisimmat tuulen puuskat.  

*****************************************************

Vuoden loppuessa



Kotikylämme

Raju pohjoistuuli paukuttelee ikkunaluukkuja. Pilvet kiitävät taivaalla, heittävät kuin ilkkuen saderyöppyjä kulkijan niskaan. Sateenvarjoa on aivan turha avata. Postilaatikolla käynti tuntui uroteolta, kiukkuinen puhuri ei onnistunutkaan riipimään kädestä kirjeitä. Auton huoltolasku olisi joutanut mennä, mutta Suomesta tulleilla äänestyslipuilla saattaa olla käyttöä. Tosin yksikään presidentti-ehdokas ei ole kiinnostunut äänistämme. Jää harkintaan, kannattaako äänestyksen takia tammikuussa ajaa kaksi kertaa lähes 300 km:n edestakainen matka äänestyspaikalle. Kirjeessä kun erityisesti mainitaan, että äänestyspaikka voi olla avoinna ilmoitettua lyhyemmän ajan.
Vuoden lähestyessä loppuaan tuntuu pientä haikeutta. Lähiviikkoina joudumme hyvästelemään tämän talvikotimme ja kotikylämme. Turvallista ja rauhallista on ollut täällä elää ja asua. Mukavia ja ystävällisiä ovat olleet naapurimme ja muukin kylän väki. Avarat ja kauniit ovat olleet maisemat ikkunoiden takana. Kuulaina päivinä olemme saaneet katsella kaukana horisontissa siinteleviä lumen peittämiä vuoria, illan tullen purppuran sävyissä kylpevää iltaruskoa. Uusi talvikoti pitäisi etsiä, mutta vaikuttaa siltä että, etsijöille on jäänyt käsijarru päälle ja monta tekosyytä siirtää asia myöhäisemmäksi.
Sinulle lukijani tahdon toivottaa:

Säilyttäköön tämä vuosi sen mitä rakastat.
Tuokoon uusi sen mitä kaipaat ja
vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.
Onnellista Uutta Vuotta!

                                       *********************************************

Olipa kerran kultakaivos

Aurinkopaneeleja entisen kultakaivoksen alueella

Kauan sitten, jo antiikin aikakaudella kaivoksen alueelta louhittiin rautaa, kuparia ja lyijyä. Kultaa sieltä löytyi v. 1892. Sitä louhittiin yli sadan vuoden ajan. Parhaimpina aikoina 30-luvulla kaivoksessa työskenteli noin 1200 miestä ja naista. Ympäristön saastumisen takia toiminta vähitellen lopetettiin. Lopullisesti kaivos suljettiin v. 2004, vaikka juuri ennen sitä oli löytynyt uusi rikas esiintymä. Kultaa olisi riittänyt louhittavaksi ainakin kymmeneksi vuodeksi.
Metallurgialaitosten toiminta loppui jo v. 1997, mutta jätteet jäivät hoitamatta. Arsenikki, jota nykyisin arseeniksi kutsutaan, on yksi kullan vaarallista seuralaisalkuainesta. Sitä ja muitakin ympäristömyrkkyjä sisältävät jätekasat pölisivät ja levisivät tuulessa, sekä valuivat vesistöihin alueella, jossa asui 10000 ihmistä. Kolme lähikylää on pahiten saastunut. Arseeni on tuhonnut myös pohjavedet. Palokunta kuljetti kaiken veden kyliin suurilla säiliöautoilla kunnes vesilaitokset järjestivät vedenottonsa uudelleen ylempää vuorilta. Paikoin alueella ei saa/voi vieläkään kasvattaa mitään syötäväksi tarkoitettua.

Aurinkopaneeleja, taustalla maisemoitua läjitysaluetta

Nyt isot, louhinnan sivutuotteena syntyneet läjitysalueet on peitetty muovilla ja maisemoitu maa-aineksilla. Vaarallinen pöllyäminen on saatu loppumaan eikä sateet valuta niin helposti muovin alta myrkkyjä. Tosin alueelta puristuu vieläkin myrkyllisiä vesiä, mutta näyttää siltä että ne kerätään altaisiin ja kaiketi käsitellään jotenkin.

Nostotorni

Vuonna 2006 kaikki rakennukset oli purettu, vain nostotorni jätetty muistoksi. Lopetuspäivää juhlistamaan tuotiin helikopterilla joku ministerikin. Asukkaat ihmettelivät miksi, sillä ministeri ei uskaltanut poistua maahan levitetyltä punaiselta matolta. Viipyi vain hetken ja nousi takaisin helikopteriin. Sen sijaan kyläläisten pitää yrittää jatkaa elämäänsä. Vatsa- ja keuhkosyöpää kylissä ilmenee edelleen enemmän kuin muualla Ranskassa.

Viime kevään jälkeen alueelle on rakennettu 10 hehtaarin suuruinen aurinkopaneelikenttä, jossa nykyisin on noin 2300 aurinkopaneelia. Lisää niitä on luvassa. Saastuneelle maaperälle on näin löytynyt hyötykäyttöä. Kestää kauan ennen kun alue soveltuu asuinrakentamiseen tai viljelyyn.

Kappelin rauniot

Aurinkopaneelien vieressä kohoaa pieni hautausmaa, jossa sortuneen kappelin rauniot. Seinustan vieressä on tuntemattoman tytön hauta, teksti hautakivestä on kulunut pois, vain valokuva tytöstä on jäänyt jäljelle. Nuoren Antoinen haudalla on useita muistotauluja, joukossa ehkä isäntäänsä kaipaavan koiran muotokuva.

Tuntemattoman tytön hauta

Antoinen hauta
**************************************************

Aprillipäivän kertomaa

Carcassonnen linnoitus

Ranskassa huhtikuun ensimmäisenä, eli aprillipäivänä tehdään piloja kuten muuallakin maailmassa. Yksi niistä on Poisson d'Avril eli aprillikala. Se on paperista tehty kala, johon pilan suunnittelija on kirjoittanut vaikkapa ”olen rakastunut" tai "lyö minua" tai mielestään jotain muuta hauskaa. Kala kiinnitetään salaa jonkun selkään. Kun hän sitten huomaa selässään riippuvan kalan, huudetaan Poisson d'Avril!
Myös uutisvälineet huomioivat aprillipäivän.
Muutamia vuosia sitten oli tämän alueen lehdessä tai radiossa huhtikuun ensimmäisenä päivänä uutinen, että Carcassonnen vanha linnoitus la Cité, Unescon maailmaperintökohde on myyty amerikkalaisille. Aude-joen rannalla sijaitsevan valtavan suuren linnoituksen historia ulottuu menneisyyteen ennen ajanlaskumme alkua. Vuosisatojen kuluessa linnoitusta on laajennettu ja rakennettu uudestaan, sitä on myös korjattu usein sotien ja taistelujen jäljiltä.
Uutisen mukaan tämä mittaamattoman arvokas, historiallinen monumentti, sitä ympäröivät kaksi korkeaa, jykevää muuria, kaikki 53 tornia tullaan purkamaan kivi kiveltä ja viemään Amerikkaan. Siellä ne kootaan ja rakennetaan entisenlaisena uudelleen. Linnoituksen tilalle Aude-joen rantaan parhaimmalle paikalle perustetaan sellutehdas.
Uutisen kuultuaan Carcassonnen asukkaat haukkoivat henkeään. Mikä hirveä uutinen. Sana alkoi kiertää ja kansa ryntäsi kaduille, järjesti vastalauseena äänekkäitä, vihaisia mielenosoituksia.
Uutinen oli niin järkyttävä, ettei kukaan ollut muistanut varmistaa tiedon oikeellisuutta.
Tarinan kertojalta unohdin kysyä, miten kaupunkilaiset reagoivat kun ilmeni, että kyseessä oli aprillipila.

                     ************************************************************



Outoja asioita tutuissa paikoissa

Outoja olentoja iltataivaalla

Iltaisin unta odotellessani luen Suomesta tuotuja kirjoja. Eilen sain loppuun lähes 700-sivuisen jännitysromaanin, Kate Mossen kirjoittaman Kryptan. Aiemmin olen lukenut hänen kirjoittamansa Labyrintin.

Molempien kirjojen tapahtumat liikkuvat kahdella eri aikakaudella. Sekä nykyajassa että menneisyydessä, Labyrintti 1200-luvulla ja Krypta 1800-luvun lopulla. Kirjojen juonet ja henkilöt eri aikakausilta kietoutuvat monimutkaisesti toisiinsa. Urheat naiset ovat päähenkilöinä molemmissa kirjoissa. Kryptassa tapahtuu yliluonnollisia asioita, tärkeässä roolissa ovat myös tarot-kortit. Enemmän kuin kirjojen juonet tai henkilöt, minua kiehtovat kirjojen tapahtumapaikat. Ne ovat todellisia ja tuttuja paikkoja lähialueella. Suurin osa tapahtumista on fiktiota, mutta myös historian saatossa olleita tositapahtumia.

Kirjoittaja on englantilainen toimittaja-kirjailija, hyvin tunnettu kotimaassaan. Hänellä on myös talo Ranskassa täällä lähistöllä, ollut jo 20 vuotta. Hän mainitseekin, että nämä maisemat ovat inspiroineet häntä kirjoittamaan molemmat kirjansa. Labyrintti on käännetty jo 38 kielelle.

Englanniksi ja ranskaksi on ilmestynyt hänen kolmaskin näihin maisemiin sijoittuva kirjansa The Winter Ghosts, ranskaksi Fantômes d’hiver. Odotan, että sekin suomennetaan ja pääsen lukemaan uusia kiehtovia asioita asuinseudultani.

Tarot-kortteja käytetään ennustamiseen. Jos tarvitset ratkaisua ongelmiisi, nämä kortit  auttavat muutamalla hiiren näpäytyksellä, kokeilehan.

Muuten, nukuin viime yönä 10 tuntia.

            *********************************************************

Iltapäivän askeleita

Siestan aikaan annan askelten viedä kylän hiljaisille kaduille. Pihassa pysähdyn ensin ihmettelemään krysanteemeja, jotka syksyisin Pyhäinpäivän aikaan puhkeavat kukkaan ja kukkivat karussa maassa monta viikkoa. Ensimmäisenä syksynä ostin ne jostain tarjouksesta. Hakkasin vasaralla ja hakulla niille kolot kivikkoiseen maahan, johon ne ihmeekseni juurtuivat.

Eipä näy mitään liikennettä pääkadulla kun laskeudun parkkipaikalle. Pysäköidyn auton alta livahtaa harmaaraitainen kissa pensaiden taakse suojaan. Katselen parkkialueen reunustan istutuksia. Kauniita ovat kukat ja hyvin hoidettuja. Niitä kastellaan ja lannoitetaan, rikkaruohot kitketään.

Kellastuvien puiden takana näkyy luostarin torni. Kävelen verkkaisesti sitä kohti. Luostarin muurilla punastelee villiviini. Linnut eivät pidä siestaa vaan konsertti lähistön puissa jatkuu taukoamatta. Sade pääsee yllättämään ja ylämäkeä kotiin kiivetessä ehdin kastua kunnolla.

Myöhemmin iltapäivällä sateen tauottua ajamme muutaman kilometrin päähän tekojärvelle. Pääsen luonnonhelmassa jatkamaan kesken jäänyttä kävelyäni.

Hiljaista on järvelläkin. Pari onkimiestä istuskelee rannalla, linnut soutelevat aalloilla. Tie kaartelee mäntyjen lomassa, kauempana näkyvät hiekkaiset kukkulat ja viinitarhat. Pian ilta hämärtyy. Kotiin tultua jään parvekkeelle seuraamaan lintuparvien taitolentoesityksiä ennen pilvisen pimeän laskeutumista.

***************************************

Kirkko metsän keskellä



Kirkko puiden keskellä

Lähivuorten rinteillä risteilee paljon polkuja, sillä maasto on suosittua randonnée-, eli vaellusaluetta. Alkuaikoina seurasimme vain selkeästi merkittyjä reittejä. Maisemien tullessa tutuimmiksi, uskalsimme lähteä muillekin poluille. Erästä uutta polkua laskeutuessa puiden takaa avautui yllättävä näkymä, kirkko metsän keskellä. Kapea polku mutkitteli kiemuraisena pitkin jyrkkää rinnettä. Välillä piti ottaa kiinni polun varren pensaista, ettei vauhti kiihdy hallitsemattomaksi. Alarinne muuttuikin loivemmaksi.

Yksi rukouspolun kappeleista

Sieltä alkaa rukouspolku tai ranskalaisittain un rosaire (rukousnauha), jonka varteen oli rakennettu 15 pientä kappelia, joista jokaisessa on kuva Jeesuksen elämän eri vaiheesta. Polku päättyy kirkon pihalle, josta lähtee autotie kylälle ja vastakkaiselta puolelta leveä polku kirkon puistoon. 

Puisto kirkon vieressä

Aina paikalla käydessämme kirkon ovi on ollut auki kulkijoita varten. Mielestäni monet katoliset kirkot ovat isoja ja jotenkin kolkkoja, mutta tämä pieni pyhäkkö tuntuu kodikkaalta. Sinne on helppo mennä, istahtaa hetkeksi, antaa ajatusten vaeltaa omia teitään. Sytyttää kynttilä ja lähettää rukoushuokaus läheisten puolesta. Suomalaisellehan metsä on usein kirkko ja kirkko mäntyjen keskellä korostaa paikan pyhyyttä.



Sisätilat

Kirkon alkuperästä on olemassa useita legendoja. Erään sellaisen mukaan paikalla on ollut ennen ajanlaskumme alkua palvontapaikka Isis-jumalattarelle.

Joitakin vuosisatoja myöhemmin kun alueella tunnettiin jo kristinusko, lähivuoren jyrkänteellä nuori nainen paimensi lampaita. Hän oli hyvin huolissaan lapsestaan, joka oli kotona kovassa kuumeessa. Yllättäen hän näki, että maahan oli muodostunut lähde, josta pulppusi raikasta vettä. Hän joi vettä ja otti sitä mukaansa sairaalle lapselle. Lapsi parantui heti vettä juotuaan. Uutinen veden parantavasta voimasta kulki kylästä kylään. Lähteestä tuli pyhiinvaelluspaikka. Kiitokseksi parantumisista ihmiset päättivät rakentaa Neitsyt Marialle pyhitetyn kirkon lähteen luokse.

Toinen legenda kertoo, että saman vuoren onkalosta löytyi madonnan patsas. Se vietiin lähikylään, johon oli tarkoitus rakentaa kirkko ja sijoittaa patsas sinne, mutta joka yö patsas katosi ja löytyi aina samasta kolosta. Kaikki mikä päivällä rakennettiin, hajosi yön aikana. Lopulta joku sai idean, että heitetään marmorinlouhintavasara ilmaan ja paikalla mihin se putosi, rakennettiin nykyinen kirkko.

Kirkon läheisyydessä sijaitsee marmorikaivos, josta louhittua punaista marmoria on käytetty kirkon sisustukseen. Samaa marmoria löytyy myös Versailles’n linnasta. Marmoria pidetään ainutlaatuisena sen punaisen värin ja viininpunaisten juomujen takia.

Marmoriin liittyy tietenkin myös legenda. Sen on kertonut aikoinaan Rooman legioonalainen. Hän oli mukana Kaanaan häissä, jossa Jeesus muutti veden viiniksi. Tätä viiniä tuotiin aikoinaan Minervoisin alueelle kiitokseksi uskollisuudesta Rooman valtakunnalle. Eräänä päivänä viiniastia putosi vahingossa lattialle ja rikkoutui. Viini virtasi maahan, värjäsi kallion ruusunpunaiseksi ja muodosti siihen viininpunaisia suonia.

               *****************************************************