Isän tyttö

Lapsuuden ympyrä sulkeutuu

Kesän aikana tyhjensimme ja hyvästelimme lapsuuskodin. Tarinan päätteeksi palo-opisto poltti talon oppilaiden harjoitustyönä. Nyt koti on poissa ja sen tilalla on rakennuspaikka uudelle talolle, uusille lapsille saada lapsuusmuistoja.

Olin lapsena isän tyttö, olen vieläkin, vaikka sain pitää isän vain ensimmäiset 16 vuottani.  Edelleen voin puhua hänelle sinne, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia.

Viime päivinä on radiossa usein soinut tämä Celine Dionin ”Parler à mon père”, jossa hän haluaisi puhua muutama vuosi sitten menehtyneelle isälleen.  Niin minäkin, juuri tuollaisilla kauniilla sanoilla.

                        ****************************************************************

Kirje ranskalaiselle pankkineidille

Rakas Pankkineiti

Kirjoitan Teille nyt ensimmäistä kertaa. Olen usein saanut Teiltä kirjeitä, joiden alussa lukee Rakas asiakas (Chère Cliente). Kirjeissä ilmoitatte, että haluatte auttaa minua erilaisissa pankki-, vakuutus- ja jopa veroasioissa. Kirjeenne päätätte aina ystävällisiin vilpittömien tunteidenne vakuutuksiin (Veuillez agréer, Chère Cliente, l’expression de mes meilleurs sentiments) ja kehotuksiin ottaa epäröimättä yhteyttä (ne hésitez pas contacter). Niinpä päätin tulla pankkiin Teitä tervehtimään ja samalla varmistamaan, että olin täyttänyt oikein lähettämänne lomakkeen.

Siihen aikaan kun avasimme tilin edustamassanne pankissa, siellä työskenteli kaksi miellyttävää nuorta miestä, joiden kohtelias ja avulias käytös jäivät miellyttävänä muistona mieleeni. Näissä muistoissa astelin pankkitiskin ääreen. Te olitte yksin tiskin takana, muita asiakkaita ei ollut. Ihmettelin hieman kun ette vastannut tervehdykseeni. En antanut sen häiritä vaan kaivoin lomakkeen laukustani näyttääkseni sitä Teille. Vilkaisitte lomaketta ja heititte sen takaisin niin vauhdikkaasti, että se liukui saman tien lattialle. Sanoitte, että tulkaa takaisin tulkin kanssa, sellaisen joka puhuu ranskaa. Kun kumarruin nostamaan paperin lattialta, kuulin kuinka ranskalaiset korkonne kopisivat kohti takahuonetta. Tyhjälle tiskille toivotin hyvää päivänjatkoa ja poistuin paikalta.

Rakas pankkineiti, toivon, että etenette nopeasti urallanne ja Teidät siirretään pääkonttoriin Pariisiin. Olen kuullut, että siellä olisitte vertaistenne joukossa. Toivottavasti saamme pankkiimme nuoren ja ystävällisen miesharjoittelijan.

Korkeasti kunnioittaen

Simpukka

                  *******************************************

Isänmaallisuutta

Runsaat syyssateet ovat ehtineet tänne eteläiseen Ranskaan asti. Veden valuessa virtanaan ikkunaruuduissa surffailin netissä viihdykettä etsien. Jostain kumman syystä päädyin Ylen Areenaan katselemaan kenialaista Suomen Marsalkka elokuvaa. Mielestäni elokuvan nimi ja tarina eivät kohdanneet. Tuo kovasti kohuttu elokuva jätti varsin lattean ja vieraan vaikutelman. Haluan säilyttää Mannerheimista sen kuvan minkä olen hänestä jo kauan sitten muodostanut. Ehkä vastareaktiona elokuva kuitenkin herätti jonkinlaisen isänmaallisen tunteen, ehkä se oli vain ulkomailla asuvan koti-ikävää.

Raatteen hiekkatie

Muistui mieleen muutaman viikon takainen kuulaassa syyspäivässä tehty matka Suomussalmen Raatteentielle.

Raatteentie on noin 20 kilometrin mittainen hiekkatie Suomussalmella. Tammikuussa 1940, lähes 40 asteen pakkasessa sen varrelle pysähtyi puna-armeijan suunnitelma Suomen katkaisemisesta keskeltä kahtia.

Ajelimme pitkin Via Karelia-tietä kohti Suomussalmea. Metsäisiä olivat maisemat, siellä täällä ruskan värjäämiä. Poikkesimme tieltä entiselle Raatteen raja-asemalle ja sieltä pitkin Raatteentietä Raatteen portille.

Juoksuhauta

Matkalla pysähdyimme Purasjoen puolustusaseman männikkömaastoon missä juoksuhaudat risteilevät. Pysähdyimme myös venäläisten muistopatsaalle, jossa naishahmo on polvistunut ristin juureen.

Neuvostoarmeijan muistopatsas

Avara syli

Yksi  kahdestakymmenestätuhannesta

Päädyimme Raatteen Portille, jossa sijaitsee Talvisodan monumentti. Alueen pinta-ala on noin 3 hehtaaria. Sinne on ryhmiin aseteltu noin 20 000 isoa kivilohkaretta muistuttamaan Suomussalmen taisteluissa vuonna 1939–40 kaatuneesta yhtä monesta sotilaasta. Vaikuttava kivettynyt muisto heidän tuskastaan ja hädästään. Monumentin keskellä on muistomerkki ”Avara syli”, neljä ylöspäin avautuvaa puukaarta, joita yhdistävässä kiskoissa on 105 vaskikelloa, yksi kutakin talvisodan päivää kohti. Näitä kelloja tuuli hiljaa soitteli.  Tähän avaraan syliin mahtuvat surusävelet sodan mielettömyydestä. Sinne mahtuivat myös terveiset isälleni, jonka nuoruudesta viisi vuotta meni isänmaata puolustaessa kuten niin monen muunkin miehen elämästä. Meillä on vapaa isänmaa kaikkien heidän ansiostaan, mutta osaammeko arvostaa sitä kylliksi. 

                             *****************************************************

En tanssinut sateessa enkä päivänpaisteessa

Vättern lokakuussa

Syysmatkan lähtöpäivänä saavuimme jo iltapäivällä Turkuun, vaikka laiva läksi vasta kello 21. Oli tarkoitus kävellä pitkin Aurajoen rantoja, fiilistellä muistoja 10 vuoden takaa. Toisin kuitenkin kävi. Ilmojen haltija ei suonut tätä iloa vaan avasi kaikki hanat. Sadetta uhmaten syöksyimme kahvilaan. Joimme kahvimme hidastellen, sade hakkasi kadun asfalttiin ikkunan takana. Todella hyvissä ajoissa ajoimme satamaan. Lähtöselvitysportilla taisimme olla ensimmäisiä odottajia. Onneksi oli lukemista ja ristisanatehtäviä. Pimeän tultua etsin pienen soittimeni ja annoin musiikin virrata korviini, mies torkahteli ratin takana. Laivaan ajoimme hyvissä ajoin, mutta hyttiin pääsyä piti odotella käytävällä siivouksen takia. Siinä seinään nojaillessa oli aikaa tarkkailla muita matkustajia. Joukossa oli tummaihoisia perheitä pienten lasten kanssa, naisia romanipuvuissaan, äänekkäitä kaveriporukoita, ehkä myös kaltaisiamme muuttolintuja. Illalla kävimme syömässä laivan á la carte ravintolassa, valintojamme olivat katkarapuleipä ja itämainen kanasalaatti, hyviä molemmat. Vielä tuliaissuklaat laivan myymälästä, sitten unten maille.

Oli vielä pimeää kun ajoimme Tukholmassa ulos laivasta, kello oli vasta 6.30. Suurkaupunki oli heräilemässä uuteen päivään. Matka sujui leppoisasti pitkin leveitä, rauhallisia teitä. Vättern-järven kohdalla poikkesimme kauniille rantatielle maisemia ihailemaan ja pysähdyimme myös kahvikupposelle. Pysähdyksestä huolimatta olimme Helsingborgissa jo kello 13 ja pääsimme välittömästi Helsingöriin menevälle lautalle. Tanskan puolella turkulainen kaatosade tavoitti meidät ja pysyi mukanamme pitkään pieniä taukoja lukuun ottamatta.

Soma ruotsalaismökki  Vätternin tienoilla

Saksaan seilasimme illan suussa. Laitoimme navigaattorin etsimään muutaman kilometrin päässä olevaa hotellia. Koska sateessa sattui olemaan tauko, päätimme käydä ostamassa pikku leipomosta illaksi leivän. Juuri kun automme oli parkkiruudussa, kuului takapuskurista tömähdys. Saksalainen kiukkupussi hyppäsi autostaan ja alkoi syytösryöpyn, josta emme ymmärtäneet mitään. Mies meni katsomaan vahinkoja, joita ei näkynyt kummassakaan autossa. Sillä aikaa kiukkupussi soitti paikalle poliisin ja automekaanikon, jotka tulivatkin yhtä aikaa. Emme ymmärtäneet sanaakaan siitä, mitä kiukkupussi heille kertoi. Mekaanikko tutki kiukkupussin auton ja leppoisan oloinen poliisi kierteli meidän autoa. Mekaanikko totesi, että autoissa ei ole mitään vikaa. Poliisi kätteli meidät ja toivotti hyvää matkaa. Kiukkupussi ei näyttänyt vieläkään tyytyväiseltä. Poliisi kaiveli taskustaan muistivihkon ja meille silmää iskien kysyi häneltä, haluaisiko hän mahdollisesti sakkolapun. Kiukkupussi läksi paikalta renkaat ulvoen, me kävimme ostamassa sen leivän. Syyllisyyskysymys jäi ratkaisematta todisteiden ja kielitaidon puutteiden takia, mutta saksalaispoliisista jäi varsin positiivinen kuva.

Sadetta Tanskassa, Saksassa tai Ranskassa

Majapaikkamme oli hyvin varustettu pieni lomahuoneisto kaikin mukavuuksin. Kotoa lähtiessä olimme tyhjentäneet jääkaapin ja ottaneet mukaan viimeiset juustot, leikkeet, tomaatit, mustikkapiirakkaa ym. evästä. Niistä ja tuoreesta leivästä saimme ilta- ja aamupalat.

Olimme hyvissä ajoin sateisella autobaanalla kohti etelää. Parin pysähdyksen taktiikalla tulimme illan pimetessä Ranskassa Metzin tienoilla olevaan vanhaan hotelliin, jonne ilman navigaattoria emme olisi osanneet.

Sää oli jo jonkin verran lämmennyt, joten olipa hyvä nukkua ikkuna auki sateen ropinaan suurten puiden katveessa. Pienen hotellin aamupalaa nautimme yhdessä saksalais- ja hollantilaisseurueiden kanssa. Yhdestä suusta kiittelimme hotellin emäntää keitetyistä kananmunista, lämpimistä patongeista ja suklaapullista, kotitekoisista hilloista ja mainiosta kahvista.

Ydinvoimala joen varrella

Iltapäivällä kun olimme ohittaneet Lyonin, sää selkeni ja lämpeni kesäiseksi. Mielialakin koheni, kunnes avattiin Ranskan kodin ovi…

Nyt elämä on soljunut entisille uomilleen. Syksyä alkaa olla jo ilmassa. Viime yönä mittari näytti enää + 5 astetta, päivällä päästään onneksi vielä + 20 asteeseen.

                             

                            ***************************************************** 

Perille on päästy

Henkiin vedellä herätetyt

Ranskanmaalle tulimme yhdessä sienien, puolukoiden ja kirjojen kera. Matkaraportti muhii alitajunnassa.

Talo otti meidät vastaan häpeillen likaisuuttaan ja sekaisuuttaan. Huolettomat lomanviettäjät olivat unohtaneet siivota lähtiessään, jättäneet pyykit ulos naruille ties miten pitkäksi aikaa. Vallaton tramontane-tuuli oli riipinyt osan vaatteista maahan maatumaan. Samoin oli käynyt ulkopöytien uusille, isoille liinoille ja puutarhatuolien istuinsuojille. Osan tekstiileistä saa ehkä pelastettua, mutta osa on täysin pilalla. Alueella vaeltavat kodittomat kissat olivat ottaneet tekstiilit karvapeitteisiksi vuoteikseen ja merkinneet hajumerkein petinsä. Tuloomme loppuivat niiltä leppoisat kissanpäivät.

Meillä alkoi vimmattu siivoaminen. Suuttumus lomailijoita kohtaan antoi touhuun lisäpuhtia. Talon omistajien ystävät olivat lomailleet täällä keskenään viis veisaten siitä millaisen sotkun jättivät jälkeensä. Pitänee raportoida talon omistajille tuhoista, ettei tässä itse jouduta syyllisiksi.

Mutta päivä paistaa, viinirypäleet ovat makeita, kukat heräsivät eloon kun saivat vettä janoonsa. Talo ei häpeile enää vaan katselee kirkkain ikkunoin ympärilleen, tuhotut tekstiilit on heitetty roskiin.

             ****************************************************************

Lähdössä ollaan...

Me molemmat, tekstinpätkä blogiin ja minä talven viettoon. Ehkä lähtö onnistuu, ehkä ei. ”Kiltti pieni mokkula, ole kiltti ja toimi edes pieni hetki”.

Autoon on pakattu sienet, puolukat ja muutama kirja. Matkan varrelta ostetaan kassillinen ruisleipää. Ensimmäinen Kuopiosta, seuraava Jyväskylästä, loput Tampereen ja Turun tienoilta. Tällä kertaa on aikomus mennä Turusta Tukholmaan. Sieltä läpi Ruotsin ja Tanskan Saksanmaalle, josta jatketaan tuttuja teitä Ranskan talvipesään. Jospa siellä etelässä olisi vielä lämmintä ja päivä paistaisi.

                          ************************************************