Keltaliivien aikaan

Levotonta on meno Ranskassa. Kaksi päivää sitten, tiistaina Strasbourgin joulutorin lähellä tapahtuneen terrori-iskun tekijää etsitään suurin poliisijoukoin yötä päivää. Rikollinen ampui väkijoukkoon surmaten ja haavoittaen useita ihmisiä. Lopuksi pääsi pakenemaan paikalta. Ihmisten toiveikas joulun odotus muuttui syväksi suruksi. Pelko valtaa mieliä. Tulee elävästi mieleen maaliskuinen terrori-isku täällä ja sen jälkeiset surulliset ja ankeat tunnelmat. Tänä vuonna on ollut turhan paljon uskomatonta väkivallan värittämää aikaa.

Koko Ranskaa ja varsinkin Pariisia on ravistellut nyt jo lähes neljä viikkoa jatkunut raivokas keltaliivien mielenosoitusten aalto.  Päivästä toiseen on parilta TV-kanavalta lähetetty suoraa videokuvaa väkivaltaisista mellakoista, jotka painottuvat voimakkaasti viikonloppuihin. Tuntuu kuin katselisi jotain mieletöntä sotaelokuvaa. Vaikka hallitus on keltaliivien vaatimuksiin taipunut, se ei riittänyt, vaan mellakat jatkuvat yhä ympäri Ranskaa. Mielenosoittajien joukkoon kerrotaan ujuttautuneen rikollisliigojen tuhoa kylväviä jäseniä, jotka ovat saaneet lietsottua mukaansa osan keltaliiveistä. Mellakoiden pelätään laajenevan muuallekin Eurooppaan.

Kukaan ei tiedä kuka viulut maksaa ja miten suuret taloudelliset menetykset tulevat olemaan. Kaikki ne sadat poltetut autot, tietullit ja muut rakennukset, Pariisin ja muiden suurkaupunkien tuhotut liikehuoneistot, puut ja muistomerkit. Perutut ja hotelli- ja ravintolavaraukset, turismin väheneminen.  Niitä taisteluiden tuoksinassa ei ole juurikaan muistettu. Luultavasti jollakin tapaa veronmaksajille on laskua luvassa. Jos ei muuten, niin ainakin korotettuina vakuutusmaksuina.

Kaikesta huolimatta Carcassonne on toistaiseksi ollut melko rauhallinen. Ehkä lokakuisen tuhotulvan aiheuttama järkytys ja pysähdys tuntuvat yhä. Muutama keltaliivien ja yksi opiskelijoiden äänekäs mielenosoitus oli, mutta tuhoja ei tehty. Sen mellakat ovat aiheuttaneet, että tavaroiden kuljetusongelmien vuoksi ruokakaupoissa osa hyllyistä ammottaa tyhjinä. Me ja autokin on saatu olla rauhassa.

Eipä todellakaan tee mieli lähteä seikkailemaan moottoriteille tai mihinkään pois kaupungista. Keltaliivien pahimmat tuhotyöt ja liikenteen häirinnät ovat tapahtuneet kaupungin ulkopuolella. Ainakin toinen, ellei molemmat kaupunkiin johtavista moottoriteiden tietullirakennuksista on poltettu.

Joulumaa myyntikojuineen, luistinratoineen, pukkeineen, poroineen ja maailmanpyörineen on kaupunkiin pystytetty. Vaikka sää avausviikonloppuna oli aurinkoinen, ei väkeä ollut liikkeellä kovin paljoa. Varmaan kaupungin poliisista oli osa määrätty töihin Pariisiin mellakoihin, koska passipoliisien sijaan joulupuistossa lapsiperheiden keskellä partio maastopukuinen sotilasryhmä kypärät päässä, konepistoolit valmiusasemissa rinnan päällä.  

Nyt vain toivotaan ja odotetaan, että tulee joulu ja joulurauha.

Tuhotulvan jälkeen

Puut ja liikennemerkit veden vallassa

Sunnuntai lokakuun 14. päivä oli kaunis ja aurinkoinen, lämmintä +23 astetta. Illansuussa ennen pimeän tuloa teimme kävelylenkin kanaalin rantoja pitkin. Navakka itätuuli puisteli ja kieputti maahan plataaneista putoilevia syksyn ensimmäisiä kuivuneita, keltaisia lehtiä.

Yökin oli lämmin, jätin metalliset ikkunaluukut auki nukkumaan mennessä. Joskus puoliyön jälkeen heräsin sateen kohinaan. Katulampun valossa katsoin miten rankkasade putosi maahan ja virtasi puroina pitkin kadun vartta alamäkeen. Suljin ikkunat, ettei sataisi sisälle. Menin jatkamaan uniani.

Aamulla alkoi yöllinen katastrofi ja sen seuraukset selvitä. Lankapuhelimeen oli tullut ääniviesti kaupungin viranomaisilta. Siinä kehotettiin tulvan takia asukkaita pysyttelemään kotona, seuraamaan tilannetta radiosta ja televisiosta. Kerrottiin myös, että kaupungin koulut ovat toistaiseksi kiinni. Avasimme välittömästi television ja yhtä aikaa muun maailman kanssa saimme tietää mitä lähellämme oli tapahtunut. Pian tulivat myös kännykkäämme viestit ja soitot läheisiltä, jotka kyselivät olimmeko kunnossa.

Meillähän oli kaikki hyvin, sähköt, TV ja radio toimivat kuten normaalisti.

Pitkin päivää ja seuraavina päivinä seurasimme tiedotusvälineistä uutisia yön rankkasateiden aiheuttamista tuhoista.

Kaupunkimme läpi virtaavan Aude-joen pinta oli noussut lähes kymmenen metriä matkallaan läheiseen Trèbesin kylään. Tulvavesi valtasi tuon kovan onnen kylän, saman missä tapahtui maaliskuinen terrori- isku. Nyt tulvassa menetti henkensä 11 kyläläistä. Pinnan nousua edistivät veden mukaansa sieppaamat suuret puut juurinen ja muu irtoroju. Ne kerääntyivät padoiksi ja saivat veden leviämään ympäristöön pois uomastaan.  

Kaikkiaan alueen 204 kylässä surmansa sai 16 ihmistä, loukkaantuneita oli 75. Vesimassat tuhosivat tai turmelivat noin 19000 taloa ja lukemattomia muita rakennuksia. Tuhoutuneita autoja oli noin 5700. Rauta- ja maantieyhteydet kaupunkiimme ja useaan kylään olivat poikki, siltoja ja teitä sortunut. Vesien peittoon jäivät laajat alueet, viinitarhat ja viljapellot. Katastrofialueen vedenpuhdistuslaitoksista tulvavesi teki 20 käyttökelvottomiksi, samoin lukuisia vedenjakeluverkostoja. Pelätään kaivosalueiden jätevesien aiheuttaneen ympäristötuhoja.  

Maanantai 15.10 oli hiljainen ja alakuloinen päivä. Koska tiet kaupunkiin olivat poikki, autoliikennettä oli hyvin vähän. Iltapäivällä kävelimme pienen kierroksen kaupungilla. Koulujen lisäksi monet kauppaliikkeet olivat kiinni. Monet kadut Aude-joen lähellä olivat suljettu ja vielä veden vallassa. Harmaa savinen joki oli levinnyt rantavalleille ja kulki vauhdilla alavirtaan.

Tulvan aiheuttamia jälki- ja rakennustöitä riittää varmaan hyvin pitkäksi aikaa.  Ranskan presidentti kävi paikan päällä lohduttamassa menetyksen kohdanneita, lupasi valtiolta rahaa elämän uudelleenrakentamiseen.  

Tulva oli pahin 100 vuoteen ja tietysti sen jälkeen yritettiin löytää syyllisiä. Oliko syy ilmastonmuutoksen vai viranomaisten, jotka eivät osanneet varautua noin pahaan katastrofiin. Ainakin pelastustoiminta ansaitsee kiitokset. Monet ihmiset vietiin turvaan kodeista ja laitoksista, myös katoilta ja parvekkeilta, jonne he olivat kiivenneet vettä pakoon.

Mutta elämä jatkuu. Jo neljättä päivää kestäneet ja koko maahan levinneet laajat mielenosoitukset ” gilets jaunes” eli ”keltaiset liivit” vievät nyt kaiken huomion. Polttoaineiden hintojen nousua vastaan nyt taistellaan kaikilla rintamilla. 

Kuva mielenosoittajista kopioitu Midi libre-lehdestä

                                        *************************************

Uhka vai mahdollisuus

Kaunis ja lämmin kesä tuli ja pysähtyi tännekin Kallaveden syrjäiseen kolkkaan viikkokausiksi. Nyt on aika vuodenajan vaihtua ja kesän mennä. Syksyn merkkejä on näkyvissä. Päivät ovat lyhentyneet ja yöt muuttuneet pilkkopimeiksi. Pihan pihlajissa ovat marjat punaisia, lähes päivittäin kurkiaurat järven yllä etsivät ilmavirtoja ottaakseen korkeutta ja mennessään huutelevat hyvästejään.

Tänä kesänä kalasaaliit olivat vaatimattomia, mutta vesi lämpeni minullekin uimakelpoiseksi. Aika usein on tullut tuijoteltua järvelle. Välillä mieli apeana pohtien kauniin Kallaveden tulevaisuutta ja kohtaloa. Näen surullisena uhkana lähelle Kuopiota Kallaveden rannalle rakennettavan maailman suurimman Finnpulp-havusellutehtaan.

Kiinalaisomisteisen tehtaan suunnitelmat taitavat olla jo aika pitkällä. Kuopion päättäjät seisovat käsittääkseni hankkeen takana. Silti mieleen nousee kysymyksiä. Vakuutteluista huolimatta ympäristöhaitat arveluttavat. Välittävätkö kiinalaiset maapallon toiselle puolelle rakennettavan tehtaan päästöistä, Kallaveden saastumisesta. Tehtaan päätuote on wc-paperi, jonka valmistamiseen kaadetaan valtavat määrät havumetsiämme, ”kansallisaarrettamme”. Miten lie, kestävätkö tiet ja sillat raskaan tukkirekkaliikenteen metsistä tehtaalle. Eniten pelkään vesistön saastumista ja sen vaikutuksia. Tiedemiesten mukaan jo nyt maailmassa on pula puhtaasta vedestä. Täällä voi vielä nauttia puhtaasta luonnosta ja vedestä, mutta miten käynee lapsillemme ja lastenlapsille, tuleville sukupolville. Tarvitaanko uusi entistä isompi Talvivaara.

Mieleen nousee Linkolan tulevaisuudenkuvia. Maa ei tarvitse ihmistä, mutta ihminen tarvitsee maata. Mitä pahempi ympäristötuho, sitä nopeammin luonto korjaa itse itsensä.

                                    ***********************************

Edessä on taas yksi niitä lähtöjä

Komeasti kukkivat ruusut aidan takana ....

 Muuttolinnun mieli halajaa synnyinmaan pesäpönttöön, lehteen puhjenneiden koivujen tuoksuun, jäistä vapautuneiden vesien äärelle, tapaamaan perhettä ja ystäviä, juhlimaan uutta kesää.

Laukut on pakattu röykkiöksi huoneen nurkkaan. Sääennustuksia reitin varrelta on luettu ja toivottu, että ennustetut sateet olisivat armollisia matkalaisille.

Vuosikausia meitä turvallisesti palvellut Sininen kulkija on saanut uuden isäntäväen, eikä sen enää tarvitse kuljettaa jokavuotista raskasta taakka yli vuorien ja laaksojen, läpi kaupunkien. Nyt matkaan lähtee 200 000 km nuorempi harmaa kulkija, yhtä harmaa kuin matkustajansakin. Toivottavasti se palvelee meitä yhtä hyvin ja uskollisesti kuin sininen kaimansa.

....  mutta  lempikukkiani ovat unikot

*********************************************

Pikku prinssin ja ketun tapaaminen perhelomalla Espanjassa

Mäntymetsän laidassa sijaitsevan valkoisen lomatalon uima-allas on ollut nuoren väen kiivaassa käytössä matkan jokaisena päivänä. Ihot on voideltu moneen kertaan korkein suojakertoimin, silti aurinko on päässyt punaamaan innokkaiden uimarien selkää ja olkapäitä.  Maustamattoman jogurtin iholle sively iltapuhteella on rauhoittanut pahimmat polttelut ja sallinut rauhaisat yöunet kohti uutta uintipäivää.

Vanhempi väki on mielistynyt rauhallisiin iltakävelyihin meren tuntumassa. Joinakin iltoina on poikettu rantakahvilaan kylmien juomien houkuttelemina. Mukava on myös istahtaa puiden varjoon auringon laskun aikaan. Eräänä iltana nuori mies tuli viereiselle penkille näppäilemään kitaraansa. Lähellä olevat penkit täyttyivät kuulijoista. Voiko täydellisempää lomatunnelmaa enää olla.

Tapasimme myös erään suosikkikirjani hahmoja rannalla. Siellä ne katselivat merelle, pikku prinssi paaden päällä istumassa ja kettu pienen matkan päässä rappusilla. Uimareita ne eivät meressä nähneet, koska polttavat meduusat ovat levittäytyneet rantavesiin uimista estämään.

ANTOINE DE SAINT-EXUPÉRY: PIKKU PRINSSI

-  Hyvää päivää, sanoi kettu.

-  Hyvää päivää, vastasi kohteliaasti pikku prinssi, joka kääntyi katsomaan, mutta ei nähnyt ketään.

-  Minä olen täällä, sanoi ääni omenapuun alta…

-  Kuka sinä olet? pikku prinssi kysyi. Olet hyvin sievä…

- Minä olen kettu, sanoi kettu

- Tule leikkimään kanssani, pikku prinssi ehdotti. Olen niin surullinen…

– En voi leikkiä kanssasi, sillä minua ei ole kesytetty.

– Ai! Anteeksi, sanoi pikku prinssi. Mutta hetken mietittyään hän lisäsi:

– Mitä tarkoittaa kesytetty?

– Kesytetty on sama kuin solmia siteitä..

– Solmia siteitä?

– Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa.

– Ahaa, Alan ymmärtää sanoi pikku prinssi. On eräs kukka… luulen, että se on kesyttänyt minut…

– Saattaa olla, kettu sanoi. Maan päällä sattuu kaikenlaista…

– Elämäni on yksitoikkoista. Ikävystyn vähitellen. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Ja se on murheellista. Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut! Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa… Kettu vaikeni, ja katseli kauan pikku prinssiä.

– Ole hyvä… kesytä minut! se sanoi.

– Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.

– Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!

– Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.

– Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi…

Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.

– Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pidemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni… täytyy olla perinteitä!

Niinpä Pikku prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi sanoi kettu:

– Voi…! Kuinka tulenkaan itkemään

– Se on oma syysi sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut…

– Aivan niin, kettu sanoi.

– Mutta nyt alat itkeä! pikku prinssi sanoi.

– Mutta silloinhan et voittanut mitään…

– Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kultaisen värin. Voi joutua itkemään vähän jos on antanut kesyttää itsensä. Ja kettu lisäsi:

– Mene takaisin katsomaan ruusuja. Silloin ymmärrät, että omasi on aivan erilainen kuin kaikki muut maailmassa. Kun sitten tulet ottamaan minulta jäähyväisiä, niin lahjoitan sinulle erään salaisuuden.

……………

Pikku prinssi tuli taas ketun luo.

– Jää hyvästi…

– Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

– Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen….

***********************

Paha perjantai

Monien maaliskuun pilvisten päivien lomassa perjantai-aamu valkeni aurinkoisena, mutta tuulisena ja viileänä. Siispä toppatakit niskaan ja kymmenen minuutin kävelymatka kerhotiloihin viikoittaiselle ranskantunnille kello 10. Odoteltiin jonkin aikaa skotlantilaista pariskuntaa tulevaksi, mutta heitä ei tällä kertaa paikalla näkynyt.

        

     Samaan aikaan kello 10, muutaman sadan metrin päässä marokkolaistaustainen ranskalainen nuorimies ryöstää henkilöauton. Hän ampuu kuoliaaksi matkustajan ja haavoittaa auton kuljettajaa, jättää heidät tien varteen, pakenee autolla paikalta.

Me juttelemme tunnilla pääsiäisen vietosta. Opettaja kertoo, että Palmusunnuntain alla tehdään oliivipuun oksista ristinmuotoisia pieniä kimppuja, jotka viedään kirkkoon siunattavaksi. Me kerromme pajunoksista kreppiparikukkasin koristelluista värikkäistä virpovitsoista, jotka myös saa viedä edeltävänä lauantaina ortodoksiseen kirkkoon siunattavaksi.

        

     Samaan aikaan autovaras ajaa kohti 5 kilometrin päässä olevaa Trèbesin kylää. Matkan varrella olevalla kentällä on ulkoilemassa ryhmä poliiseja, joita hän tulittaa autosta, yksi poliiseista haavoittuu.

Tunnilla kuuntelemme opettajan kertomaa ranskalaista legendaa kirkonkelloista, jotka pääsiäisenä lentävät Vatikaanista takaisin kirkkoihin ja pudottavat matkallaan suklaamunia pihoihin ja puutarhoihin lasten löydettäviksi.       

Samaan aikaan autovaras on rynnännyt sisään Trèbes-kylän pienehköön SuperU-markettiin, huutaen ylistänyt Allahia ja uhannut tappaa kaikki, ottanut asiakkaita panttivangeiksi ja ihmiskilviksi. Ampunut kuoliaaksi yhden myyjän ja asiakkaan, haavoittanut useampaa.

Tunnin lopuksi luemme vielä Paul Géradyn keväisen runon silmun puhkeamisesta vihreäksi lehdeksi. Runo päättyy vapaasti suomennettuna ” Vihdoinkin hengitän, elän, olen vapaa - Bonjour”.

Toivotamme opettajalle mukavaa viikonloppua ja lähdemme kotiin. Kaupunki vaikuttaa rauhalliselta. Läheisen koulun pihalta vanhemmat tai muut aikuiset ovat tulleet hakemaan lapsia ruokatunnille. Ihmettelen mielessäni miten äänettömästi hakeminen tällä kertaa tapahtuu, normaalisti piha kaikuu lasten melusta. Suunnittelen kotimatkalla, että lämmitän meille päivä-ateriaksi eilistä linssikeittoa.

Kotiin tultua vilkaisen puhelintani. Onpa paljon viestejä. ”Miten voitte? Oletteko kunnossa? Onko teillä kaikki OK? Kuuluuko siellä laukauksia?"

Avataan televisio ja tietokone. Sieltä paljastuu menossa oleva terrori-isku ja panttivankitilanne. Tuntuu oudolta nähdä tuttuja katuja ja maisemia. Lähetellään rauhoittavia viestejä kyselijöille, meillä ei ole mitään hätää. Jäädään tv:n viereen seuraamaan tilannetta. Kummallakaan ei ole nälkä, keitto saa jäädä jääkaappiin. Olo on epätodellinen ja surullinen. Yhä vieläkin paistaa aurinko siniseltä taivaalta, mutta se ei tunnu enää yhtä kirkkaalta kuin aamulla.

Sankaripoliisi Arnaud Beltrame 

Panttivankitilanne jatkuu. Tapahtumien sankariksi nousee poliisi-upseeri. Hän saa neuvoteltua terroristin kanssa vaihtokaupan. Hän tulee ihmiskilpenä olleen haavoittuneen naispanttivangin tilalle ja terroristi päästää muut panttivangit menemään. Iltapäivän kuluessa terroristi ampuu poliisi-upseeria, joka haavoittuu hengenvaarallisesti ja menehtyy vammoihinsa seuraavana yönä. Poliisit tekevät rynnäkön markettiin ja ampuvat terroristin. 

Tilanne on ohi.

    ************************************

Talvi vai kevät

Lumihiutalepensaaksi nimeämäni kevään valkoinen kukkija, saa korvata pelätyn lumisateen

 Täälläkin on jo monena päivänä varoiteltu Siperian sääkarhun puhaltamista kylmistä ja lumisista henkäyksistä. Tänään piti lumisateiden vallata tämäkin alue, mutta raskaina vesipisaroina sade pieksää katuja. Normaalia kylmempiä päiviä ja öitä on ollut lähes koko helmikuun ajan. Pakkaslukemat eivät ole lähelläkään Suomen lukemia, mutta raju tuuli lisää tehokkaasti pakkasen purevuutta. Joinakin aurinkoisina nolla-asteisina päivinä on nautinto kävellä ja helppo hengittää raikkaassa talvisäässä.

Viileydestä huolimatta monet puut ovat jo puhjenneet keväisiin kukka-asuihinsa. Pihoissa kukkivat narsissit, orvokit ja tulppaanit. Syreenin nuput odottavat auetakseen lämpimiä tuulia, mutta koivujen hiirenkorvat uinuvat vielä talviuntaan. Huomenna alkaa maaliskuu, tuothan kevään tullessasi. 

Rannan mantelipuu

*********************************************************

Musiikkia Suomesta

Viime aikoina olen selaillut monien blogien talvisia tunnelmia ja ihaillut toinen toistaan upeampia lumikuvia. Suomi-kaiho on vallannut mieleni. Kuulokkeissani soi usein Jean Sibeliuksen Valse triste tai Toivo Kuulan Lampaanpolska. Lumikuvien ja musiikin luomaa haaveiden Suomea kaipaan. Tosin joku TV:stä tallennettu kirosanojen säestämä Emma-gaala jysäyttää haaveilijan nopeasti tähän aikaan ja maan kamaralle.

Siihen asti kunnes joku tapahtuma nostaa taas pään pilviin. Muutama päivä sitten tuli tällainen tähtihetki ja pääsin Suomi-tunnelmiini. Tämä tapahtui noin 100 km:n päässä suuressa Toulousen yliopistokaupungissa. Vähän jännitti ajaa miljoonakaupungin keskustaan, mutta onneksi oli lauantai-iltapäivä, liikenne sujuvaa. Olimme varanneet myös hotellin keskustasta. Ajo hotellin parkkihalliin oli jonkin verran haastavaa, koska tila sijaitsi neljän avattavan portin takana maan alla.

Halle aux Grains de Toulouse ulkoapäin, kuva kopioitu netistä

Illan kohteemme oli v. 1860 punatiilestä rakennettu kuusikulmainen musiikkihalli Halle aux Grains de Toulouse. Se rakennettiin aikoinaan viljan ja kotieläinten kauppahalliksi, 1950-luvulla tilat muutettiin teatterin, rock-konserttien, sirkuksen, nyrkkeilykisojen ja erilaisten näyttelyiden areenaksi. 1970-luvulla todettiin paikan erityisen hyvä akustiikka, jota vielä paranneltiin kun muutettiin se Orchestre National du Capitole de Toulousen konserttitiloiksi. Hallia pidetään yhtenä Euroopan parhaimmista, orkesteria ympäröivissä katsomosaarekkeissa on 2200 istumapaikkaa.

Hallin sisätilat, kuva kopioitu netistä

Hotellimme sijaitsi lähellä hallia ja muutamassa minuutissa olimmekin jo ihmisvirran mukana menossa sinfonia-konserttiin, jossa puhalsivat suomalaiset tuulet. Nuoren, taitavan suomalaisen kapellimestari Klaus Mäkelän johtama Toulousin kaupungin sinfoniaorkesteri (Orchestre National du Capitole de Toulouse) soitti Jean Sibeliuksen sinfonian nro 2.  

Olipa hienoa olla mukana kuulemassa, näkemässä ja liikuttumassa. Istuimme toisella penkkirivillä lähes kosketusetäisyydellä orkesterista. Ehdin jo pelätä, että olemme liian lähellä. Mutta turha oli pelkoni. Konsertti alkoi Finlandia-hymnillä. Kun sen ensimmäiset sävelet kohosivat ilmoille ja lempeästi sulkivat syliinsä, sai musiikki vallata kuulijansa.

Klaus Mäkelä, kuva kopioitu konsertti-ilmoituksesta

Nuori kapellimestari johti taitavasti orkesteria tahtipuikollaan. Hän liikkui kevyesti kuin balettitanssija, kuin sadun Peter Pan lumosi yleisön taikasauvallaan, vei yhdessä soittajien kanssa kuulijan hetkeksi ihmeelliseen musiikin maailmaan, jossa tarinaa kertoivat ja tunnelmaa loivat niin monet erilaiset instrumentit.

Niin me, kuin monisatapäinen ranskalaisyleisökin nautti kuulemastaan. Aplodit jatkuivat ja jatkuivat. Konsertin huipentumana iki-ihana Finlandia-hymni päätti myös konsertin.

Kuulemaansa tyytyväinen yleisö poistui hallista hyväntuulisena keskelle yllättäen alkanutta rankkasadetta. Vain harvalla näkyi olevan sateenvarjo mukanaan. Mekin kipitimme pikavauhtia ne muutamat askeleet hotelliimme ja perillä totesimme olevamme läpimärkiä. 

Siispä vaatteet kuivumaan, lämpimään suihkuun ja nukkumaan. Iltaruokailu jossakin lähikadun ravintolassa jäi väliin. Kenties sitten ensi kerralla.

                                    

                                            **************************************

Kuulumisia

Edellinen merkintäni näyttää olevan viime marraskuulta. Blogin hiipumisen merkkejä lienee havaittavissa. Monta vuottahan tänne onkin tullut kirjoiteltua. Vilkaisin uteliaisuuttani tilastoja. Ilokseni huomasin, että vaikka uusia juttuja ei ole ilmestynyt, niin vanhoja tarinoita on käyty lukemassa. Suosituin näytti olevan ranskalainen legenda neljännestä tietäjästä, päivätty 21.12.2011.

Talvi on tullut Etelä-Ranskaankin. Puut ovat pudottaneet lehtensä, päivä lyhentynyt, sää viilentynyt. Joulun mentyä kaupunki on hiljentynyt, kulkijat harventuneet. Pipot, toppatakit ja kaulahuivit ovat ilmestyneet katukuvaan. Pian talvi ja kevät alkavat mittelönsä. Kevään ensimmäiset mimosa- ja mantelipuut ovat avanneet kukkansa. Nollan tienoilla pysyttelevät yölämpötilat pitävät tuntuman talvisena.

Lehdettömät puut kirkon edessä

Meidän arkirutiinimme on pysynyt suunnilleen entisellään. Sentään pari mukavaa tapahtumaa on tuonut kaivattua vaihtelua päiviimme.

Neljän ihmis- ja kahden koirajäsenen suomalaisyksikkömme kokoontui viettämään Itsenäisyyspäivän aattona Suomi-100 juhlaa sopivaksi valitsemaamme paikkaan. Jälleennäkemisestä riemuitsevat koira-sopraanot aloittivat tilaisuuden suoraan sydämistä tulevilla aarioilla. Arvokkaan juhlatilaisuutemme kohokohtia olivat maljat isänmaalle, laseissa Suomesta tuotua juhlavuoden samppanjaa ja Reissunaisen leipoma lähes hartautta herättävän ihana mansikkakermakakku tuoreista mansikoista.

Roses jouluna 2017

Sama yksikkö kokoontui myös joulunviettoon Espanjaan vain kahden tunnin ajomatkan päähän kotoa. Rosesin pieni viehättävä merenrantakaupunki hemmotteli meitä viikon ajan päivänpaisteella ja monena päivänä lähes tuulettomilla merinäkymillä. Ohjelmaa emme suunnitelleet etukäteen, mutta viikko vierähti liian nopeasti. Sekä ihmiset että koirat nauttivat päivittäisistä ulkoiluista rantapoluilla. Lähes parin tunnin mittainen aamupäivän lenkki palkittiin istuskelemalla puistokahviloissa, siemailemalla espressokupponen, ehkä lasillinen cavaa, sangriaa tai olutta. Useimmiten lounaan söimme asuntomme aurinkoisella terassilla. Ainoana tuulisena päivänä poikkesimme puiston vieressä olevaan pikkuravintolaan herkullista paellaa syömään. Illat kuluivat iloisesti korttipelien ja vastoin odotuksia, vedenjuonnin merkeissä. Poissa pysyivät viini, laulu ja muut houkutukset.

                                  ***********************************