Unohdettuko

              

Kokonaisen vuoden kierron on tämä blogini uinaillut, jatkanut pitkää talviuntaan.

Kyselin siltä varovasti, joko olisi syytä kokeilla heräämistä. Kuka sitä nyt keskellä talvea talviuniltaan heräisi, oli uninen vastaus.

Itse asiassa, osaankohan enää käyttää ollenkaan Bloggeria. Muistui mieleeni, että uuden version opettelu silloin kun se tuli, oli jonkin verran haastavaa.

                                           **********************************

Sinulle Suomineito

Kiitän sinua pohjoisen kirkkaiden kevätpäivien, vaaleiden kesäöiden, syksyn ruskan ja pimenevien päivien, talven valkeiden hankien lapsi. Kiitän, että olen saanut syntyä Suomeen, puhua, lukea ja kirjoittaa sen kieltä, elää sen vapaana ja tasa-arvoisena kansalaisena. Olen voinut vapaasti lähteä sieltä ja voin vapaasti palata sinne takaisin.

Olit parivuotias taapero kun isäni ja äitini syntyivät. Kun minä synnyin eräänä kevään aurinkoisena päivänä, olit nuoruusikään ehtineenä selviämässä sodan menetyksistä. Olit joutunut luovuttamaan osan itsestäsi, hautaamaan nuorukaisiasi, pitämään huolta sotien haavoittamista, asuttamaan luovutetuilta alueilta pakenemaan joutuneita kansalaisiasi. Vanhempieni, kuten monen muunkin nuoruudesta meni vuosia sinua puolustaessaan.

Sodan jälkeen elit ruuhkavuosiasi, maksoit raskaat sotakorvaukset, sinulle syntyi paljon lapsia, väkilukusi nousi, syntyi työpaikkoja, hyvinvointi lisääntyi. Liityit osaksi 500 miljoonan asukkaan Euroopan unionia. Kansasi saa elää rauhan aikaa. Sinulla on hyvä maine maailmalla.

Huomenna 1.1.2017 alkaa juhlavuotesi. Valtioiden joukossa sinä pysyt vielä kauan nuorena, mutta minä vanhenen. Kun päiväni päättyvät, toivon nukahtavani sinun helmaasi sinne koivun ja tähden alle.

Toivotan onnea 100-vuotiaalle Suomelle ja onnellista juhlavuotta 2017 kaikille suomalaisille ympäri maailmaa ja kaikille Suomessa asuville ihmisille.

                        *********************************************

Tuulten kaupungissa taas

Suomen talvesta on liidelty eteläisen Ranskan talveen. Säässä ei ole kovin isoja eroja. Lunta on hieman täälläkin ja mittari pakkasen puolella. 150 km:n tuntivauhtia puhaltava tuuli kiidättää teräviä lumihiutaleita ja vauhdillaan lisää pakkasen purevuutta. Tyydyn katselemaan talvista näytelmää ikkunan läpi. Kadulla kulkijat puskevat vastatuuleen kaulaliina kiedottuna monta kierrosta kaulan ympäri. Nuorisolla ja lapsilla näyttää olevan pipot päässään, mutta aikuiset miehet ja naiset uhmaavat kylmyyttä urheasti avopäin.

Luulin palaavani etelän kevääseen, mutta erehdyin, talveen tulimme. Tosin Barcelonan lentokentän läheisyydessä kukkivat keltaisina muutamat mimoosapuut ja tien varrella Espanjan puolella kevättä lupailivat vaaleanpunaisin kukkasin pari rohkeaa mantelipuuta.  

Aikaan Suomessa sisältyi surua ja ikävää, mutta myös lohtua ja iloa. Oli ihana tavata perhettä ja ystäviä.

Meitä oli iso joukko saattamassa kukkien ympäröimää ystäväämme viimeiselle matkalle.

Kuolemaa ei ole.

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä. Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme,
olemme yhä.

Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.

Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.

Naura kuten aina nauroimme 

pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.

Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.

Elämä tarkoittaa kaikkea.

Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.

Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.

Odotan sinua,
välimatkan päässä,
jossain hyvin lähellä,
juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.

                     (Henry Scott Holland  )

                        ****************************************

Talvisen taivaan alla

tien varren näkymiä

Kuin lohduttavaa musiikkia ovat olleet nämä talviset pitsilumiset maisemat. Voiko olla muuta kuin kiitollinen kaikesta tästä kauneudesta.

Vesisateen saattelemana alkoi matkamme. Ajomatkamme Barcelonaan sujui alakuloisissa tunnelmissa. Harmaa oli sadepäivä, mieleen jäivät tien varren metsäpaloissa mustuneet puunrungot, iltahämärään peittyvät talot ja teollisuusrakennukset.

Seuraavana aamuna olivat sadepilvet kaikonneet. Lentokentällä vältyimme jonotuksilta, koska matkalla mukana olivat vain käsimatkatavarat. Istuinpaikat koneeseen saimme tulostettua netistä kotona jo ennen matkaan lähtöä. Turvatarkastuksessa laukkumme saivat edetä hihnalla kaikessa rauhassa. Nappasimme ne mukaamme ja pääsimme marssimaan suoraan lähtöportille. Lento läksi ajoissa ja saapui Helsinkiin 20 minuuttia etuajassa. Vielä tunnin kestävä junamatka tyttären perheeseen, jossa herkkupöytä oli katettu ja sauna lämpiämässä.

Saimme käyttöömme tyttären perheen toisen auton ja matka läpi aurinkoisten lumimaisemien mykisti kauneudellaan.  Lähes hiljaisen hartauden vallitessa huokaillen katselimme pitkästä aikaa isänmaamme talvisia kasvoja.

Kotirannan pihlajassa sirkuttivat ja aterioivat talitiaiset ja varpuset. Veneet nukkuivat lumipeiton alla talviuntaan. Ehkä ne näkivät jo unia liplattavista laineista ja auringossa välkkyvistä vesistä.

aurinkojen?  nousu 

******************************************************************

Minun veljeni

Aamulla hän ei noussutkaan vuoteestaan, ei tullut aamukahville, ei lähtenyt joka aamuiselle hiihtolenkille. Tuli ambulanssi, tulivat poliisit, tuli järkytys, tuli lohduton suru. Sukset jäivät nojaamaan talon seinään.

”Sinä lähdit hiljaa, emme tiedä minne.

Tähdeksikö asetuit, vai tuulenako kuiskaat pajupuussa,

Kun hiljaa sydämellä kuuntelemme,

sinä kuiskaat,  - teihin jäin  -.”

Musiikki  Iankaikkinen muisto

                       *************************************************************

Jäälakeuden kutsu

Jossakin tuolla pohjoisessa on pieni kylä suuren jäälakeuden reunalla. Voin kuvitella päivän ensisäteet metsänreunan takana, auringon loivan kaaren pitkin taivaanrantaa, purppuraisen iltaruskon värileikit. Voin  kuvitella kuinka lumi tupruaa iloisina pyörteinä muovaten talvisia aaltoja jäälle, kinoksia talojen nurkille ja teiden varsille. Illan tullen syttyvät tähdet. Yksi niistä tuikkii kutsuvasti suuren huurteisen rantakoivun oksien lomasta. Sen kutsun kuulin pitkästä aikaa, enkä voi sitä vastustaa. Pian on aika lähteä sinivalkoisin siivin tervehtimään tuota talvista sieluni maisemaa.

Musiikki:          Avaruus

                                 **************************************************

Isänmaallisuutta

Runsaat syyssateet ovat ehtineet tänne eteläiseen Ranskaan asti. Veden valuessa virtanaan ikkunaruuduissa surffailin netissä viihdykettä etsien. Jostain kumman syystä päädyin Ylen Areenaan katselemaan kenialaista Suomen Marsalkka elokuvaa. Mielestäni elokuvan nimi ja tarina eivät kohdanneet. Tuo kovasti kohuttu elokuva jätti varsin lattean ja vieraan vaikutelman. Haluan säilyttää Mannerheimista sen kuvan minkä olen hänestä jo kauan sitten muodostanut. Ehkä vastareaktiona elokuva kuitenkin herätti jonkinlaisen isänmaallisen tunteen, ehkä se oli vain ulkomailla asuvan koti-ikävää.

Raatteen hiekkatie

Muistui mieleen muutaman viikon takainen kuulaassa syyspäivässä tehty matka Suomussalmen Raatteentielle.

Raatteentie on noin 20 kilometrin mittainen hiekkatie Suomussalmella. Tammikuussa 1940, lähes 40 asteen pakkasessa sen varrelle pysähtyi puna-armeijan suunnitelma Suomen katkaisemisesta keskeltä kahtia.

Ajelimme pitkin Via Karelia-tietä kohti Suomussalmea. Metsäisiä olivat maisemat, siellä täällä ruskan värjäämiä. Poikkesimme tieltä entiselle Raatteen raja-asemalle ja sieltä pitkin Raatteentietä Raatteen portille.

Juoksuhauta

Matkalla pysähdyimme Purasjoen puolustusaseman männikkömaastoon missä juoksuhaudat risteilevät. Pysähdyimme myös venäläisten muistopatsaalle, jossa naishahmo on polvistunut ristin juureen.

Neuvostoarmeijan muistopatsas

Avara syli

Yksi  kahdestakymmenestätuhannesta

Päädyimme Raatteen Portille, jossa sijaitsee Talvisodan monumentti. Alueen pinta-ala on noin 3 hehtaaria. Sinne on ryhmiin aseteltu noin 20 000 isoa kivilohkaretta muistuttamaan Suomussalmen taisteluissa vuonna 1939–40 kaatuneesta yhtä monesta sotilaasta. Vaikuttava kivettynyt muisto heidän tuskastaan ja hädästään. Monumentin keskellä on muistomerkki ”Avara syli”, neljä ylöspäin avautuvaa puukaarta, joita yhdistävässä kiskoissa on 105 vaskikelloa, yksi kutakin talvisodan päivää kohti. Näitä kelloja tuuli hiljaa soitteli.  Tähän avaraan syliin mahtuvat surusävelet sodan mielettömyydestä. Sinne mahtuivat myös terveiset isälleni, jonka nuoruudesta viisi vuotta meni isänmaata puolustaessa kuten niin monen muunkin miehen elämästä. Meillä on vapaa isänmaa kaikkien heidän ansiostaan, mutta osaammeko arvostaa sitä kylliksi. 

                             *****************************************************

Savusauna

Kuvan sauna ei ole se tarinassa mainittu, kuitenkin samanlainen sää.

Työvuosinamme saimme luvan lämmittää firman savusaunaa. Varsinkin ulkomaalaisille vieraille siellä saunominen oli unohtumaton kokemus. Myös australialaiselle sisareni miehelle, joka viihtyi ja viihtyi tuntikausia savusaunan lempeässä löylyssä. Palattuaan Australiaan hän rakensikin eukalyptuslaudoista saunan pihalleen. Viranomaiset eivät antaneet lupaa savusaunalle, mutta hyväntuoksuinen ja pehmeä oli löyly sähkölämmitteisessä eukalyptussaunassa.

Firman savusaunalle kävi niin kuin savusaunoille yleensäkin käy. Se syttyi tuleen, jopa aika sopivissa olosuhteissa. Näin tarina kertoo:

Palokunnan korviin oli kiirinyt maine saunan makoisista löylyistä. Niinpä he kysyivät saisivatko he palaverinsa jälkeen käydä siellä saunomassa. Lupa annettiin ja ohjeet saunan lämmittämisestä. Ammattimiehet eivät paljoa ohjeita kuunnelleet. Kai he yhden saunan osaavat lämmittää, aikamiehet. Palaveripäiväksi sattui tyyni pakkaspäivä, savu kierteli verkkaisesti talvitaivaalle. Kun sauna oli valmis, palokunta nautti saunan pehmeistä löylyistä nokisilla penkeillä, kävi välillä lumihangessa vilvoittelemassa. Illan pimetessä poistuivat paikalta tyytyväisinä. Hetkeä myöhemmin saunan naapuri huomasi saunalta nousevat tulenlieskat ja hälytti palokunnan. Palokunta tunsi tien ja palasi nopeasti paikalle sammutustöihin. Palon syykin selvisi. Nopeuttaakseen saunan saamista kylpykuntoon, oli nosteltu tulipesästä suurimpia kekäleitä saunan takaseinustalle lumihankeen. Saunomisen aikana tuuli oli herännyt ja puhaltanut kekäleet palamaan. Liekit nuoleskelivat saunan seinän tuleen. Ehkä hieman nolon tuntuinen palokunta sai sen nopeasti sammumaan.

Onneksi vain yksi seinä kärsi palosta. Remontin jälkeen yhtä pehmeät olivat saunan löylyt, yhtä nokinen selkä lauteilta noustessa kuin ennenkin. Sitä en tiedä, onko palokunta käynyt tapahtuman jälkeen siellä saunomassa.

                *************************************************************

Sinivalkoista

Lunta on joskus täälläkin.

Isäni oli sodassa nuori luutnantti, äitini ilmavalvontalotta. He halusivat jättää tuleville lapsilleen vapaan isänmaan. Vaikka he joutuivat luopumaan kodeistaan Karjalassa, unelmat ja usko tulevaisuuteen säilyivät. Koti ja perhe perustettiin uuteen ympäristöön. Kuten niin monilla muillakin, lapsuuskodin menetys ja sodan arvet jäivät syvälle sydämiin. Kenties minäkin näillä vierailla poluilla jatkan vanhempieni evakkomatkaa.

Täällä soi Finlandia-hymni.

http://www.youtube.com/watch?v=fbndUSHL9A0

Mielikuvia

Kesän aikana vähäinen ranskankielen taitomme karisi lähes olemattomiin. Sama tilanne jatkui täällä kun puhuimme pelkästään suomea ystäviemme kanssa. Seurustelu ranskalaisten naapurien kanssa, lääkärissä käynti ym. oli pelkkää änkytystä ja sanakirjan selailua. Niinpä päätimme jatkaa kielen opiskelua viime vuotisessa paikassa. Liityimme mukaan ryhmään, jossa lähes kaikki muut ovat englantilaisia. Viime tunnilla keskustelun aiheena olivat stereotyypit kotimaistamme.
Ranskalainen: Hoikka monsieur baskerissaan, raitapaidassaan vahatuin viiksin Eiffel-tornin juurella patonki kainalossaan, kädessään pullo punaviiniä ja juustopaketti. Pieni siro mademoiselle sipsuttelee ranskalaisilla koroilla, jossain soi musette-harmonikka, romantiikkaa.
Englantilainen: Gentleman mustassa liivipuvussaan, päässä knalli, kainalossa sateenvarjo, tylsä ja pitkästyttävä, pitää viskistä. Lady pukeutuu tweediin ja villatakkiin. Englantilaiset juovat jatkuvasti teetä tai viettävät aikaansa pubissa olutta siemaillen.
Saksalainen: Tukeva mies, jolla on punaiset pyöreät posket ja punainen nenä. Päässään sulkahattu, henkselein varustetut nahkaiset polvihousut, polvisukat ja nauhakengät, toisessa kädessä iso tuoppi vaahtoavaa olutta ja toisessa makkara.

Mutta onko maailmalla mitään kuvaa suomalaisesta. Sitä jäimme miettimään. Yksi englantilaisista kyseli ihmeissään missä päin maailmaa Suomi on. Yritimme tarjota Ruotsin naapuruutta. Se oli hänelle yhtä tuntematonta aluetta kuin Suomikin. Sitten mainitsimme, että Venäjä on toinen naapurimme. Ahaa! Hän oli ollut kerran Itämeren risteilyllä ja käynyt venäläisessä satamakaupungissa Helsingissä. Miten kaunis ja puhdas kaupunki. Ihan toisenlainen kuin hänen mielikuvansa Venäjän kaupungeista. Totesimme hänelle, että hän oli käynyt Suomessa. Opettaja etsi vielä karttakirjan, josta löytyi vahvistus asialle. Toinen englantilainen tiesi enemmän, arveli, että suomalaiset, kuten useimmat skandinaavit ovat vaaleita ja sinisilmäisiä. Pitkä talvi tekee suomalaisista hieman alakuloisia, ujoja, syrjään vetäytyviä. Ehkä näin onkin. Onneksi suomalaisten ryyppäysmaine ei ole vielä tänne ehtinyt. Lisäsimme listaan vielä suomalaisten rakastaman saunomisen, sekä tietysti joulupukin.

Tulipa mieleen yksi tarina stereotyypeistä. Siinä ranskalainen, saksalainen ja suomalainen olivat viidakossa. Vastaan tuli elefantti. Ranskalainen katseli sitä ja aprikoi, millainen mahtaa olla sen rakkauselämä. Onkohan se uskollinen puolisolleen jne. Saksalainen laskelmoi miten paljon siitä saisi rahaa jos myisi sen. Kannattaisiko myydä kokonaisena vai paloitella osiin. Suomalainen katseli otusta alta kulmien ja tuumasi, että mitähän tuokin minusta ajattelee.