Ennustajalintu ilmestyi ikkunan taakse

Koskaan ennen en ollut sitä nähnyt, mutta siinä se nyt istui ikkunani takana. Poseerasi kaikessa rauhassa aurinkolampun päällä, odotti tyynesti, että löysin pikku kamerani ja nappasin siitä ikkunan läpi kuvan. Lensi sitten vakain siiveniskuin jonnekin metsän kätköihin. Vertasin otostani lintukirjan kuviin ja totesin, että käkihän se siinä istui.

Alkukesän kuulaina päivinä sen ääni kantautui jostakin saarien takaa sinisten metsien syvyyksistä.  Sen riemukas kukunta ilmoitti kesän alkaneen.

Vain uroskäki kukkuu. Kerrotaan, että sen kukunnasta nuoret laskivat vuosia häihinsä, vanhat ja sairaat hautajaisiinsa. Niinpä minäkin yritin laskea jäljellä olevia elinvuosiani.   Paljon niitä tuntui olevan jäljellä, koska koko loppupäivän käen helkyntä kaikui yli järven.

On myös uskottu, että juhannuksena käki saa kurkkuunsa vihneen, jolloin se vaikenee ja muuttuu haukaksi. Uskomus johtuu sen haukkaa muistuttavasta ulkonäöstä.  Eräs toinen legenda taas kertoo, että käki oli lentänyt Jeesuksen ristin päähän kukkumaan. Ja rangaistukseksi siitä lyhennettiin sen laulu- aika kestämään vain alkukesän ajaksi.

Lopuksi vielä netistä löytämäni Tauno Penttisen hauska käki-runo:

Väsynyt on västäräkki

nurmilintu nukkuu.  

Käki hullu huoripukki,

kaiken yötä kukkuu.

Itserakas hupsu lintu  

oman äänes sointi

eikö koskaan kyllästytä,

tunnu pahoinvointi?  

Luulet ehkä, että joskus

voitat laulurastaat.

Eipä silti, kuku pois, 

jos teoistasi vastaat.

                           **********************************************

Heinistä poimittu ikoni

Tämän metallisen ikonin löytymisestä on kulunut yli 70 vuotta.

Oli käynnissä jatkosota. Suomi yritti vallata takaisin Neuvostoliitolle menetettyjä alueita Karjalasta.

Eräänä syysiltana isäni, nuori luutnantti joukkoineen oli tiedusteluretkellä pienen, osittain poltetun ja hylätyn kylän läheisyydessä. Oli jo lähes pimeää, vettä oli satanut koko päivän. Läpimärät miehet huomasivat kylän laidalla kyhjöttävän harmaan puurakennuksen. He hiipivät tutkimaan sitä tarkemmin, totesivat sen olevan tyhjän hevostallin ja päättivät yöpyä siellä. Jaettiin vartiovuorot ja väsyneet miehet oikaisivat itsensä heinien ja olkien peittämälle maalattialle. Samoin teki myös isäni. Hän asetteli repun pään alustaksi, haroi ympäriltään kuivia olkia ja heiniä kostealle maalattialle pehmikkeeksi. Laskeutuessaan pitkälleen hän huomasi kätensä alla maassa kovan esineen. Se oli tuo metalli-ikoni. Tulitikun liekin valossa hän katseli löytöään. Pyyhki nenäliinallaan pois savea ja multaa sen pinnasta. Mietti Jeesuksen kuvaa katsellessaan, että tallissa sinä synnyit ja tallista sinut nyt löysin. Kääri sitten ikonin nenäliinaan ja laittoi reppuunsa.

Ikoni on ollut lapsuuskotini seinällä niin kauan kuin muistan. Kun lapsuuden koti jäi tyhjäksi asukkaista, sain minä seinälleni tuon tallista heinien joukosta poimitun pyhän esineen.

Tuon tyyppisistä metalli-ikoneista tiedän, että niitä on valmistettu Venäjällä 1600-luvulta alkaen, seinälläni oleva on luultavasti 1800-luvulta. Niiden valmistus päättyi vuonna 1917 Venäjän vallankumoukseen. Ikoni on valettua pronssia, koristeluun on käytetty valkoista ja sinistä emalointia. Kääntöpuoli on koristeltu kukka- ja rypäleköynnöksin.  Varsinkin vanhauskoiset ortodoksit pitivät metalli-ikoneja kodin ikoninurkassa puisten ikonien joukossa, niitä käytettiin matkaikoneina, kiinnitettiin hautaristeihin tai laitettiin vainajan mukaan hautaan.

**************************************************

Kuutamolla kuunneltua

On lämmin aurinkoinen elokuun ilta. Pienen sataman laivalaiturille on kannettu pöytiä, tuoleja ja penkkejä, grillikatokseen rahdattu soittimia ja karaokelaitteet. Paikalle on kerääntynyt kesäasuihin pukeutunutta kylän väkeä. Penkkien läheisyydessä pysäköitynä seisovat niin rollaattorit kuin lastenvaunutkin. Karaokelaulajia on saapunut maakunnan eri kolkista, kuulijoiksi myös paikkakunnan kesäasukkaita, kaukaisimmat Espanjasta ja Italiasta asti. Ulkogrillistä leijailee paistuvan makkaran tuoksu. Satamamakasiinin kahviosta saa kylätoimikunnan naisten valmistamaa kahvia ja tuoretta pullaa.

Naapurit tervehtivät toisiaan ja vaihtavat kuulumisia, vieraampi väki hakeutuu istumaan penkeille veden äärelle. Osa lauluvuoroaan odottavista esiintyjistä kävelee edestakaisin keskittyneen näköisinä, kokeneemmat istuvat kaikessa rauhassa juttelemassa tuttaviensa kanssa. Komearaaminen ja -ääninen Jaska ruutupaidassaan aloittaa esitykset. Hienosti vedetty valssi ”Nuoruusmuistoja” saa yleisöltä lämpimät aplodit ja ”lisää”-huutoja. Laulut ja laulajat vaihtuvat, on monta yllättävän tasokasta esitystä.

Aurinko kuuntelee vielä ”päivänsäde ja menninkäinen”-laulun, purppuroi laskeutuessaan taivaanrannan poutapilvet ja uppoaa jonnekin saarien taakse. Pian upea täysikuu kiipeää metsän takaa katselemaan illanviettäjiä.  Laulut ”täysikuu” ja ”hopeinen kuu” vuorottelevat illan mittaan monen laulajan ohjelmistossa.

Tuttu puhelias kylänmies istahti viereemme penkille, vaihdettiin kuulumisia, ihmeteltiin pitkää hellekautta ja ihasteltiin kirkasta superkuuta. Mainitsin, että taidan olla hieman kuuhullu kun nukun huonosti täydenkuun aikoihin. Mies veteli rauhallisia haikosia pikkusikaristaan ja sanoi nukkuvansa hyvin paistoipa kuu tai ei. Sitten hän tuumasi, että kehtaisikohan kertoa yhden täysikuuhun liittyvän oudon jutun. Pyysin kertomaan.

Hän oli kärsinyt vuosikymmeniä käsissä olevista syylistä. Syylänpoistoaineella ne hävisivät, mutta tulivat pian takaisin. Muutama vuosi sitten hän oli ollut taas apteekissa ostamassa syylänpoistoainetta.  Vieressä vuoroaan odotellut mies oli sanonut hänelle, että älä osta noita tököttejä, hän tietää paremman konstin. No minkä muka?

Hän sai mieheltä ohjeet: Seuraavan täydenkuun aikaan, ojenna kohti kuuta syyläkätesi, sivele sitä toisella kädelläsi kolme kertaa poispäin itsestäsi. Muuta ei tarvita, syylät häviävät.

Vaikka hän ei uskonut tippaakaan miehen ohjeeseen, niin seuraavan täydenkuun aikaan hän kuitenkin piilossa silminnäkijöiltä kokeili konstia.  Muutaman viikon päästä hän huomasi, että syylät olivat hävinneet, eikä niitä sen koommin ole ollut. Huomiostaan riemastuneena hän soitti Etelä-Suomessa asuvalle pojalleen, jolla oli sama ongelma. Poika naureskeli isän ”mustalle magialle”, mutta kokeili konstia samoin tuloksin.  Uskomaton on täysikuun vetovoima, kun saa syylätkin häviämään.

Miehet jatkoivat juttelua muista aiheista. Oma huomioni kiinnittyi viereisen pöydän tapahtumiin.

Pöydän ääressä istui kolme keski-ikäistä rouvaa seuraamassa lauluesityksiä. Pian yksi heistä, pitsimekkoinen, punainen kukkakoriste mustissa hiuksissaan, nousi esiintymään, hyvin lauloi hänkin. Kun hän palasi takaisin, toinen rouvista sanoi hänelle ”Nythän sinä lähdetkin mukaamme mökille saunomaan ja uimaan”.

”Kiitos vain kutsusta, mutta en tule missään tapauksessa”, vastasi pitsimekkoinen ja julisti ”Minä en voi sietää maaseutua. Inhoan kotieläimiä, pelkään lehmiä ja hevosia. En lähde metsiin kompuroimaan, eksymään ja itikoiden syötäviksi. Kasvimaista sain lapsena tarpeekseni kun kitkin ja harvensin kilometrien mittaisia porkkana- ja lanttupenkkejä. Enkä kyllä ui järvessä, siellä on kaikenmaailman noro- ja ebolaviruksia, kolibakteereja ja vihaisia, isoja haukia. Hyi, ihan puistattaa. Uin mieluummin kylpylöissä tai etelän hotelleiden uima-altaissa”.

Kutsun esittänyt nainen nousi ja sanoi viileällä äänellä: ”No, menehän sinä sitten kaupunkiin. Me lähdetään tästä mökille uimaan”.

Pian mekin hyvästelimme juttukaverimme ja läksimme kotirannalle. En muistanut ottaa kameraa mukaan illanviettoon ja superkuun nousu jäi kuvaamatta. Nappasin kuitenkin vaatimattoman kuvan laineilla välkkyvästä kuunsillasta samalla kun satamasta kuului ”hopeinen kuu luo merelle siltaa…”

                                ****************************************************

Univaras

Kuu nousee taas

tiedän sen.

Se sillan rakentaa

syliin aaltojen.

Se uneni viettelee,

ne sillalleen vangitsee.

Elokuun yössä valvon,

toivon ja odotan,

unteni kadonneitten

takaisin palaavan. 

*************************************