Talvi vai kevät

Lumihiutalepensaaksi nimeämäni kevään valkoinen kukkija, saa korvata pelätyn lumisateen

 Täälläkin on jo monena päivänä varoiteltu Siperian sääkarhun puhaltamista kylmistä ja lumisista henkäyksistä. Tänään piti lumisateiden vallata tämäkin alue, mutta raskaina vesipisaroina sade pieksää katuja. Normaalia kylmempiä päiviä ja öitä on ollut lähes koko helmikuun ajan. Pakkaslukemat eivät ole lähelläkään Suomen lukemia, mutta raju tuuli lisää tehokkaasti pakkasen purevuutta. Joinakin aurinkoisina nolla-asteisina päivinä on nautinto kävellä ja helppo hengittää raikkaassa talvisäässä.

Viileydestä huolimatta monet puut ovat jo puhjenneet keväisiin kukka-asuihinsa. Pihoissa kukkivat narsissit, orvokit ja tulppaanit. Syreenin nuput odottavat auetakseen lämpimiä tuulia, mutta koivujen hiirenkorvat uinuvat vielä talviuntaan. Huomenna alkaa maaliskuu, tuothan kevään tullessasi. 

Rannan mantelipuu

*********************************************************

Kavereita kylässä

Suurperhe kanaalilla, äiti ja 12 pienokaista

Kevät etenee kohti vappua ja toukokuuta. On ollut aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä, on ollut myös viileitä sadepäiviä. 

Parhainta kesäisten päivien antia oli ReissuNaisen ja miehensä vierailu Carcassonnessa.  He ja kaksi kilttiä koiraneitoa ajelivat tänne tuolta hieman etelämpää meren rantamaisemista.  Olipa mukava tavata heitä ja höpötellä kuulumisia äidinkielellä, ei tarvinnut miettiä sanoille ranskankielisiä vastineita.

Vierailun alun otimme rennosti ja astelimme ravintolaksi sisustettuun jokilaivaan.  Mukavassa seurassa lähes kolmetuntinen lounastuokio vilahti todella nopeasti. Laiva lipui verkalleen pitkin aurinkoista kanaalia, jonka rannat olivat pukeutuneet alkukesän herkkään vihreyteen.  Sorsapoikueet väistelivät laivaliikennettä piiloutuen rannan onkaloihin heinikon suojaan. 

Lempeän illan pimennyttyä kohti yötä tarinointi jatkui parvekkeen pöydän ääressä vieraiden tuomia herkkuja mutustellessa. Oli ReissuNaisen leipomia suussa sulavia karjalanpiirakoita ja suklaisen viettelevää täytekakkua, nam nam.

Seuraava päivä oli viileämpi ja tuulisempi. Kävimme esittelemässä entisen kotikylän nähtävyyksiä, mm. marmorikaivoksen rotkomaisemia, sekä entisiä ja uusia marmoriveistoksia kaivokselle menevän tien varrelta.

Myöhemmin huomasin, että keskityin enemmän höpöttelyyn ja valokuvat tapaamisesta jäivät minulta ottamatta. Kipeytynyt polveni haittasi jonkin verran liikkumista, ehkä sekin vaikutti valokuvaamattomuuteeni. Sen sijaan vieraamme ottivat kuvia retkeltämme ja niitä voi katsella ReissuNaisen retket  blogista.

Ilokseni huomasin, että blogini on saanut uusia lukijoita. Tervetuloa poluilleni Sulo Heinola ja Marika.

                                         ***************************************************

Uusilla poluilla

Carcassonne, Canal du midi

Monen peräkkäisen sadepäivän jälkeen aamu valkeni aurinkoisena mutta viileänä. Toppatakki niskaan ja nilkuttamaan uusille lähipoluille. Minnepä muualle kuin kuljeskelemaan pitkin vihreävetisen kanaalin rantaa kohti lähellä olevaa rautatie-asemaa ja vähän siitä ohikin. Liikenne oli vielä melko hiljaista. Sen tiesi myös puiston oksien kätköissä lymyilevä mustarastas, joka luritteli aamulaulunsa auringolle.

Kaupungilla ei tervehditä vastaantulijoita, kuten tehtiin entisessä kotikylässä, mutta kanaalin polkujen kulkijat tervehtivät, usein mieltä lämmittävän hymyn kera. Korvalaput korvilla juoksevista hyväkroppaisista hölkkääjistäkin osa tervehti, osa syventyi sykemittareihinsa. 

Carcassonnen asemankello

Ihan pakko oli etsiä mantelipuu ja tervehtiä sen oksien lomasta keväistä sinitaivasta.


********************************************************

Kanaalin plataanit

Kanaali maaliskuussa 2013

Talvikautena näillä seuduilla näkyy usein nuotioita. Pihoissa poltetaan risukasoja, viinitarhoissa leikattuja köynnöksiä.  Kaupunkireissulla auton ikkunasta maisemia katsellessani huomasin, että kanaalin varrelta oli kaadettu suuria plataaneja, kannotkin kaivettu juurineen maasta.  Syntyneet montut oli täytetty ja työkoneet maisemoineet kanaalin autioituneet penkat. Kaadetut puut ja kannot oli kasattu penkoille ja sytytetty palamaan.  Nuotiot, joita metsurit hoitivat ja vartioivat, roihusivat savuten useiden päivien ajan. Mielessäni aprikoin, että eikö puita voi mitenkään hyötykäyttää vaikka lämmitykseen.

Unohdin nuotiot, kunnes päätimme lähteä kanaalin varteen kävelemään. Ajoimme tutulle sululle, jätimme auton parkkipaikalle ja nousimme kanaalin penkereelle. Sen edemmäs emme päässeet. Vastassa olivat puomit ja kieltotaulut, jotka ilmoittivat, että kanaalin rannoilla on menossa puiden kaatotyöt.  Plataanien runkoihin oli maalattu rastit kaatamisuhan merkeiksi. Kauempaa kuului moottorisahan lakkaamaton pärinä. Palasimme autolle ja ajoimme muutaman kilometrin toiselle sululle, jossa ei ollut vielä kieltoja kulkemiselle. Mutta sielläkin näkyi puita, joiden rungoissa oli rastimerkinnät.

Kaadettavaksi tuomittu

Puiden kaato ja polttaminen jäivät vaivaamaan mieltäni. En oikein keksinyt ketään, jolta olisin voinut kysyä syitä moiseen, joten ei kun nettiin. Sieltä löytyikin tyrmäävää tietoa aiheesta, ei tosin suomeksi, joten kaikkea en ehkä ymmärtänyt.

Ranskan Aurinkokuninkaan Ludvig XIV aikana rakennettiin 241 km:n mittainen kanaali, vesitie Atlantilta Välimerelle.  Aikoinaan se oli tärkeä viljan, pääasiassa vehnän kauppareitti.  Valmistuttuaan se sai kuninkaallisen nimen Royal Canal Languedoc, mutta Ranskan vallankumouksen pyörteissä vuonna 1789 nimi muuttui nykyiseksi, eli Canal du Midi.  Se on yksi Euroopan vanhimpia yhä toimivia kanaaleja. UNESCON maailmanperintökohteeksi se nimettiin vuonna 1996.

Kanaalin molemmille rannoille on istutettu aikoinaan puita, enimmäkseen plataaneja, jotka ovat kasvaneet korkeiksi, paksurunkoisiksi ja tiheälehväisiksi kaarisilloiksi veden yli.  Kuumina kesäpäivinä ne levittävät viileän varjonsa kanavalla kulkijoille, lehvät estävät liian veden haihtumisen, juuret vahvistavat rannan penkereitä. Kanaalin läheisyydessä sijaitsee kymmeniä tuhansia hehtaareja viinitarhoja ja viljelmiä, jotka tarvitsevat vettä. Vuosittain kanaalilla liikkuu yli 50 000 turistia, joko veneillen, pyöräillen, ratsastaen tai patikoiden. Kulkijoista 70 % on ulkomaalaisia.  Kanaaliturismin arvellaan tuovan alueelle tuloja noin 170 miljoonaa euroa vuodessa.

Vuonna 2006 plataaneista löytyi parantumaton sienisairaus Ceratocystis platani.  Se rantautui Provenceen toisen maailmansodan aikana.  Sen arvellaan tulleen piiloutuneena Yhdysvaltain armeijan puisiin ammuslaatikoihin.  Ensimmäiset tautitapaukset paljastuivat satamakaupungeissa.  Erityisen vahingollinen sairaus on ollut  Canal du Midin plataaneille. Kanaali vesiympäristönä on suotuisa sairauden levittäjä. Puiden juuret ulottuvat veteen, jossa ne altistuvat taudille. Veneliikenteen mukana kulkeutuvat itiöt tartuttavat taudin terveisiin puihin. Vesiliikenne ja puita haavoittavat työkalut ovatkin pääsyitä sairauden leviämiseen. Oireet eivät näy heti, vaan vasta 3 - 5 vuoden kuluttua tartunnasta. Vuosi vuodelta tautitapauksia löytyy yhä enemmän.

Arvioiden mukaan yli 42.000 plataania joudutaan kaatamaan ja niiden tilalle istuttamaan uudet puut. Siinä onkin valtava haaste. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi sairaiden puiden lisäksi joudutaan kaatamaan myös terveet puut, jotka sijaitsevat sairastuneiden välittömässä läheisyydessä.  Yli 4000 puuta on jo kaadettu, kannot juurineen kaivettu maasta ja poltettu taudin turmelemien runkojen kanssa. Useita vuosia kestävän hankkeen arvo on yli 200 miljoonaa euroa. Ympäröivän luonnon tasapainon takia puita ei voi kaataa kerrallaan valtavia määriä. Kanavan täytyy edelleen pystyä vesialtaana, jota jo sairastuneiden plataanien lehvistöt varjostavat ja kuivana aikana estävät veden haihtumista, aina siihen asti kunnes on niiden vuoro tulla kaadetuiksi.

Uudelleenistutusohjelmia on käynnistetty eniten kärsineille alueille. On kehitetty erilaisia lajikkeita korvaamaan kaadettavat puut.  Vuosia kestäneen kokeilun tuloksena on kehitetty plataanilajike ”platanor”, johon tämä sieni ei tartu. Näitä puita on istutettu 2500 kpl. Uusien tautien pelossa on tutkimuksen kohteena erilaisia ja toivottavasti vastustuskykyisiä lajikkeita.

Paikoin puuton, autio kanava on surullinen näky. Ilman plataanejaan uoma ei ole enää oikea Canal du Midi. Toivottavasti tämä historiallinen kulttuuriperintö voidaan pelastaa tuleville sukupolville. Kestänee 30–40 vuotta ennen kuin kanaali puurivistöineen voidaan nähdä entisessä kauneudessaan.   

Kanaali huhtikuun 2012 alussa

                                                                                  ~ ~ ~

Pääsiäislauantain maisema sumuisen ikkunan takana on sateisen harmaa. Tuuli riepottelee puita ja pensaita. On riisunut terälehtiä tulppaaneilta ja vuokoilta. Siellä ne poloiset nyt värjöttelevät kylmässä ja sateessa alastomina.  Ehkä jo huomenna aurinko pilkahtaa täälläkin.

                                          ****************************************

                                 

Keväinen polkuni

Oikuttelevan polven kanssa joutuu joskus neuvottelemaan kulkureiteistä.  Samoilisin niin mielelläni vuoripolkuja, mutta en oikein kestä polveni kiroiluja ja kiukutteluja alamäissä. Tasamaalla ja ylämäessä se kulkee mukana mukavasti, mutta varsinkin jyrkät laskeutumiset saavat sen valittamaan. Se ärhentelee vielä kotonakin vuorilla kävelyn jälkeen.

Niinpä mäkiset maastot ovat vaihtuneet tasamaahan. Kuljemme pitkin tunnelmallisia kanaalin varren polkuja. Jätämme auton sopivaan kohtaan lähelle kanaalia ja kävelemme polkua tunnin päähän ja takaisin. Rarituntinen on meille sopiva aika, polvikaan ei valita yhtään. Varsin rauhallisia ovat nämä polkumme olleet. Aurinkoisena pääsiäismaanantaina kuvan polulla oli vain muutama kulkija. Sentään saimme vilkutella neljälle ohilipuvalle jokilaivalle.  Uskon, että turistisesongin aikaan kanaalilla ja sen varsilla käy melkoinen vilske.

Näistä ihastuttavista kulkureiteistä saa kiitoksemme Ranskan Aurinkokuningas, Ludvig XIV, jonka määräyksestä 1600-luvun loppupuolella rakennettiin Canal du Midi, vesireitti Atlantilta Välimerelle.  241 km:n mittaisen kanaalin tekeminen kesti 12 000 rakentajalta 15 vuotta. Siihen aikaan ei koneita juurikaan tunnettu, eli käsivoimin kanaali on tehty, sen kaikki 328 rakennelmaa, joihin kuuluu 103 sulkua, suurimman korkeusero on 190 metriä.  Kanaalissa on myös siltoja, patoja ja tunneli. Töitä johti varsin moderni Pierre-Paul Rique. Nokkelien rakennusratkaisujen lisäksi hän oli ensimmäinen rakennuttaja, joka maksoi työläisilleen kuukausipalkkaa ja järjesti heille myös sosiaaliturvan. 
Tänään on tuulinen päivä, kuten sivupalkissa olevaa Carcassonnen sääkuvaa suuremmaksi napsauttamalla voi nähdä. Tarkoitus on kuitenkin käydä kävelemässä jollakin kanaalin varren poluista. Kanaalia reunustavat penkat ja suuret plataanit estävät siellä kiukkuisimmat tuulen puuskat.  

*****************************************************

Mielipahaa, sovintoa ja taidetta

Muutaman kilometrin päässä maisemaa halkoo kanava Canal du Midi tai Canal des Deux Mers, joka rakennettiin 1600-luvulla oikopoluksi Atlantilta Välimerelle. Aikoinaan se on ollut tärkeä liikenneväylä, mutta nykyisin se palvelee enimmäkseen lomailijoita. Rauhallinen matkanteko jokilaivalla halki silmää hivelevien maisemien tarjoaa vaihtoehdon kiireen uuvuttamalle raatajalle. Kanavan rantoja pitkin kulkevat huoltotiet, jotka myös ovat mainioita kävelyyn tai pyöräilyyn. Jokilaivojen kannella näkeekin usein polkupyöriä. Laivan voi ankkuroida kanaalin rannalle ja polkaista pyörällä hakemaan muonavahvistusta lähikylien kaupoista tai muuten vaan kierrellä maisemia katselemassa.
Mekin kävimme vaihteeksi kävelemässä pitkin kanaalin rantoja. Oli sen verran lämmintä, ettei kiipeäminen pitkin vuoripolkua houkutellut. Niinpä vaelsimme korkeiden plataanien varjostamaa polkua etelän satakielten helskytellessä pensaikossa. Minä ihastelin ääneen maiseman kauneutta ja lintujen konserttia. Kyselin mieheltä, huomasitko tuon kasvin tai viinipeltojen takana kohoavan satulinnan, keltaisena hehkuvat genet-pensaat ja muuta sellaista. Hän huomautti, että itse et ehdi nähdä niitä kun höpötät koko ajan. Jaaha, ollaanpa sitten hiljaa senkin putkiaivo, jupisin mielessäni. Mielipaha vaimensi vähän lintujen ääniä, maisemakin hieman hämärtyi. Matka kuitenkin jatkui. Hetken päästä joen mutkan takaa alkoi kuulua kitaran soittoa. Vastaan lipui pieni laiva, jonka kannelle oli katettu pöytä. Sen ääressä istui neljän hengen seurue, joka skoolasi meille valkoviinilaseilla ja toivotti bonne journée. Yksi heistä lauloi meille kitarallaan säestäen tutun Jacques Brelin Amsterdam-laulun. Aivan mahtavaa. Laiva ja musiikki etääntyivät lentosuukkojen saattelemina. Putkiaivo kietoi käsivartensa olkapääni ympärille. ”Kissako kielesi vei?” Maisema muuttui kirkkaammaksi ja satakielten helkyntä täytti taas ilman. Palasimme kanavan sululle, jonne olimme jättäneet auton. Sulun hoitaja tekee joutoaikoinaan erilaisista materiaaleista hahmoja, joita kävimme ihmettelemässä ennen kotiin menoa.

                                                  ************************************