Kuharuoka

 Tammikuussa on näillä seuduilla ollut kunnon pakkaspäiviä ihan kuin ennen vanhaan. Eräänä sellaisena ovella kopisteli lumia kengistään punaposkinen naapuri. Oli tulossa jäältä kalaverkoiltaan ja jätti kotimatkallaan meille huurteisen, yli kilon painoisen kuhan. Mitään maksua ei tuomisestaan huolinut, tuumasi vain lähtiessään, että toivottavasti maistuu. Seuraavalla kauppareissulla mukaamme lähti ylimääräisenä ostoksena kahvipaketti ja karkkipussi. Toivottavasti nekin saajalleen maistuvat.

Huoneen lämpöön tiskipöydälle nostettu kala alkoi sätkytellä. Nyt nopeasti kuha jatkokäsittelyyn. Uuni lämpiämään 200 asteeseen. Mies avasi ja puhdisti kalan vatsan, minä etsin sinne täytettä.Tuoreita yrttejä ei tietenkään ollut. Pengoin ruoka- ja jääkaappia. Päädyin pilkkomaan kalan sisään  voinokareita, vadista viimeisen omenan, sitruunamehua, vähän epäröiden lisäsin joukkoon kourallisen pieniä pekonisiivuja, mausteeksi kuivattua tilliä ja Lintulan luostarin mainiota yrttisuolaa. Kalan käärin folioon ja paketti uuniin.

Meheväksi kypsyi kuha uunissa, lisukkeeksi oli perunamuusia, punajuuria ja puolukoita. Mies, enimmäkseen lihansyöjä pisteli poskeensa tietysti kaikki pekonit, otti myös kunnon annoksen kalaa ja omenia, hyväksi kehui.

Kesken ruokailun kuului ikkunan takaa koputusta. Saman talon asukas, pörröinen kissaneiti pyrki sisälle tassujaan lämmittelemään. Avasin sille oven ja tervehtimis-seremonian jälkeen tarjosin sille murusen kalaa. Ei edes haistellut sitä vaan pörröinen häntä purjeena asteli saunan pukuhuoneeseen, jossa on lattialämmitys. Kehräsi hetken lämpimällä matolla, kierähti kerälle ja nukkui sitten 9 tunnin päivä-unet.

Kalan rippeistä nypin pois kaikki ruodot. Seuraavana päivänä kalasta ja muusista aineksia yhdistelemällä ja joukkoon vähän sitä sun tätä lisäämällä sain paistettua vielä makoisat kalapihvit.

                             **********************************

Ateriakokeilu

Vilkaisen jääkaappiin, se näyttää aika tyhjältä ja toripäivä on vasta huomenna. Aamulenkin jälkeen ei millään viitsisi lähteä nälissään enää kaupalle tallustelemaan. Silti tänäänkin on tarkoitus syödä. Rasiassa jääkaapin hyllyllä näyttää olevan hieman eilistä papukeittoa, siitä riittää vain yhdelle. Otan sen pöydälle ja kaapin uudelleen tarkkailuun. Vihanneslokerosta löytyy viikko sitten vahingossa ostettu outo salaatti, joka jäi käyttämättä kovien lehtiensä ja vieraan makunsa takia. Otan sen pöydälle roskiin heittämistä varten. Tosin ulkonaisesti se näyttää hyvin säilyneeltä. Löydän vielä pussin pohjalle jääneen parmesanjuustoraasteen ja lähes tyhjän kermapurkin. Pois jääkaapista joutavat nekin. Aika autio on nyt kaappi, ovitaskuihin jää erilaisia juomia, hyllyille pari hillopurkkia ja suolasieniä, yksinäinen voipaketti. Samalla kun kerään tavaroita pöydälle, alkaa mielessäni muovautua kokeilu erilaisesta salaatista.

Pian ilmassa leijuu kuullotetun punasipulin suloinen tuoksu. Lisään pannulle sipulisiivujen joukkoon pesemäni ja hieman pienemmiksi repimäni salaatinlehdet. Mukaan siivutan pari tomaattia. Kääntelen seosta varovasti, Ennen kuin salaatinlehdet muuttuvat lähes tunnistamattomaksi vihreäksi massaksi, ripottelen päälle parmesanraasteen ja lopuksi ravistelen päälle kermapurkin viimetipat. Aikaa aterian tekoon kuluu vajaa 10 minuuttia. Perheen sipulikammoiselle lämmitän papusopan.

Salaattikokeilu osoittautuu yllättävän maistuvaksi ateriaksi. Käyttämättömät salaatinlehdet pääsevät takaisin jääkaappiin. Aloitettuun kauppalistaan lisään parmesanraasteen, kerman ja lisää kovalehtistä salaattia.

Vaikka öisin lämpötila on laskenut nollan tienoille, päivät ovat olleet mukavan lämpimiä ja lähes tuulettomia. Jälkiruokakahvia on mukava siemailla parvekkeella. Jo hieman huonosti voivat kaksi kukkaa toin syksyllä mukanani Suomesta. Koko kesän ne kukkivat ahkerasti. En raaskinut jättää niitä terassille paleltumaan. Iltaisin kun mittari laskee lähelle nollaa, kannan Suomen kukkaseni sisälle lämpimään.

                                 *****************************************************************

Lohturuokaa koti-ikävään

Talvi on tullut kuin jäädäkseen tänne etelään.  Jo toista viikkoa on satanut yötä päivää. Ja tuo tuuli, tuo vuorten takaa tuleva raju tuuli, johon en totu koskaan.  Se on jäähdyttänyt ilman, riehunut ja raivonnut, purkanut kai vihaansa ja kaunaansa.  Tuulen tuoma ensilumi, märkä räntä, paiskautuu suoraan kasvoja vasten, tarttuu iholle.  Miten toisenlaisena muistankaan pohjoisen ensilumen. Muistan sen suurina pehmeinä hiutaleina, jotka leijuivat hitaasti keinuen maahan. Niitä oli ihan pakko sateessa pyörähdellen kielen päälle pyydystää ja maistella.

Pakenen sisälle, ulkona tuuli jatkaa vaikerrustaan. Suljen ikkunaluukut, sytytän valot ja laitan tulen takkaan. Tulen lieskat nuoleskelevat paksuja, ikivanhojen pyökkipuiden runkoja. Niiden viimeinen tehtävä on antaa lämpöä koti-ikävää potevalle ulkosuomalaiselle.

Koti-ikävän lisäksi alkaa pieni nälkä vaivata tätä muukalaista. Nyt ei maistu ratatouille, ei bouillabaisse, ei edes café au lait, ei croissantit. Täytyy saada jotain lohturuokaa, joku häivähdys kaukaisesta lapsuudesta.

Siispä kaappeja kaivelemaan. Hyllyllä nököttää parin viikon takainen heräteostos, luomukaupasta löytynyt pussillinen silkinhienoja kaurajauhoja.

Nyt alkakoon karjalaisen perinneruuan ”tsupukoiden” valmistus.

Aluksi sekoittelen veteen kaurajauhoja, vehnäjauhoja ja kananmunan löysäksi taikinaksi, johon lisään aavistuksen suolaa. Jätän taikinan noin tunniksi turpoamaan.

Taikinan valmistumista odotellessani avaan radion ja etsin musiikkikanavan. Kun olen löytänyt sopivan rauhallista soittoa, keitän äidin ohjeiden mukaan riisipuuron. Kattilan pohjalle sulatan noin ruokalusikallisen voita, lisään riisit, joita kuullotan voisulassa hetken aikaa. Sekoitan joukkoon sitten tilkkasen vettä ja kun riisit alkavat sakeutua, kaatelen joukkoon maitoa. Hämmentelen puuroa ja annan sen hitaasti hautua kypsäksi, lopuksi sekoitan joukkoon suolaa.

Käyn kohentamassa takkaa, hiillos hehkuu ja lämmittää mukavasti. Jään tuokioksi takan lämpöön täyttämään sanaristikkoa.

Hiillos jää hiipumaan, palaan hellan ääreen. Nyt taikina on turvonnut tarpeeksi. Nostan levylle toisen löytöni, keraamisesti pinnoitetun matalan paistinpannun. Lirautan tilkan rypsiöljyä taitellulle talouspaperille, jolla sivelen pannun sisältä. Annan pannun kuumeta sopivaksi, kaadan siihen pienen kauhallisen taikinaa. Pyörittelen pannua niin, että taikina leviää pitsimäisen ohueksi levyksi. Paistan sen vain toiselta puolelta. Valmiin letun annan liukua pannulta suoraan lämmitetylle lautaselle.  Levitän letun toiselle puoliskolle pari lusikallista puuroa, taitan toisen puoliskon kanneksi ja kauniiksi lopuksi päälle liraus voisulaa. Sipaisen taas rasvaisella paperilla pannua ja kaadan uuden annoksen taikinaa paistumaan. Ensimmäisen annoksen saa talon laiha isäntä, seuraavan, ei niin laiha kokki itse.

Sanotaan, että tsupukat onnistuvat parhaiten, kun tekijä on elämänmyönteinen, lämminsydäminen, sanavalmis, huumorintajuinen ja vieraanvarainen. Vaikka minulla ei olekaan noita hienoja ominaisuuksia, joita toki toivoisin omaavani, niin väitän, että tsupukat olivat hyviä ja lohduttivat koti-ikävässä.  

Tsupukat

kuoret:

½ l vettä

1 muna

2 dl hienoja kaurajauhoja

1 dl vehnäjauhoja

aavistus suolaa

Täyte: Riisipuuro

Päälle: Voisulaa

                                     *******************************************************

Haukiruokaa ja kummajainen, jonka aallot hylkäsivät

Yöllisen ukkosmyrskyn jälkeen soutelimme pienen kierroksen järvellä. Uistimeen tarttui haukiparka, jonka ajattelin valmistaa lounaaksemme. Hauki on sellainen kala, jonka kanssa en ole päässyt ollenkaan sinuiksi. Tuntuu, että se on aivan mauton ja täynnä ruotoja, vaikka kuinka niitä pois nyppisi. Nyt kokeilin monen reseptin kimaraa.

Aluksi leikkelin fileet palasiksi, päälle hyppysellinen sormisuolaa. Sitten marinoin kalapaloja valkoviini-, oliiviöljy-, sitruunaliemessä. Pikkuiselta ryytimaaltani silppusin joukkoon muutaman tillin ja persiljan, mukaan pääsi pilkottu valkosipulin kynsikin. Ladoin lasivuokaan pohjalle muutaman pekoninsiivun, päälle kalapalat liemineen ja niiden päälle uusi ohut kerros pekoninsiivuja, yritelmä uuniin + 200 asteeseen. Loppuminuuteilla lorautin vuokaan vielä ruokakermaa. Uusien perunoiden kanssa, ruodoista huolimatta ihan kelpo ruokaa.

Kalamatkalta tullessamme huomasimme, että rantaan oli ajautunut tuulen mukana omituinen raskas metalliesine, jota kumpikaan meistä ei tunnistanut, ei myöskään naapurin väki. Mikähän tämä mahtaisi olla? Arvauksia vastaanotetaan.

                                  **************************************************

Parsaa pöytään

Onnenpensas

Ikkunaluukkuja aukoessani huomasin, että aamussa on jotain erikoista. Ei sada, ei tuule, aurinkokin on ilmestynyt taivaalle. Huomasin, että pihanlaidalla on salaa puhjennut kukkaan keltainen onnenpensas Forsythia ja sen vieressä olevat iirikset ovat nupuillaan. Kahlasin kumisaappaissani korkeassa ruohikossa lähemmäs. Maa oli litimärkää ja upottavaa, otin kuitenkin valokuvan ja palasin sisälle. Vaihdoin kumpparit lenkkareihin, korin käsivarrelle ja suuntasin kylän torille. Siellä olikin jo täysi hyörinä vihanneskojun, juusto- ja liha-auton, sekä taimimyyjän ympärillä.

”Ovat tänään poimittuja, eikä näitä tarvitse kuoria, ainoastaan huuhtoa”, valisti torikauppias ja laittoi vihreät parsat pussiin. Aika hintavilta tuntuivat, 5,90 € nippu. No maksoi, mitä maksoi, onhan niitä koko kevättalvi odotettu. Torin lihakauppiaalta olisin ostanut vielä muutaman unelmanohuen siivun Bayonnen ilmakuivattua, savustamatonta kinkkua valmistaakseni osan parsoista käärittynä kinkkusiivuihin. Kauppiaalla oli ilmakuivattua savukinkkua. Hän antoi siitä siivun maistettavaksi, mutta mielestäni savunmaku oli liian voimakas, samoin suolaisuus. Ne saattaisivat peittää parsan oma maun, niinpä kiitin vain kohteliaasti maistiaisista. Päätin seuraavalla kauppareissulla napata tyhjiöpakatut Bayonnen kinkkusiivut marketin hyllyltä.

Kotona huuhdoin ja valutin parsat. Taivuttelin varsia löytääkseni sopivan kohdan, josta ne ohjeen mukaan kuuluu katkaista. Uunin olin laittanut kuumenemaan 200 asteiseksi. Kaadoin lasivuokaan tilkan oliiviöljyä. Pyörittelin parsoja öljyssä ja asettelin ne sitten sotilaalliseen riviin pitkin ja poikin. Niiden päälle ripottelin hieman sormisuolarakeita ja lopuksi parmesaanijuustoraastetta, sitten koko komeus uuniin reiluksi 20 minuutiksi. 

Kevään ensi parsojen kastikkeeksi lirautin pikku kattilaan tilkan valkoviiniä voisulan joukkoon.

Aurinkoisesta säästä huolimatta ulkona oli viileää, joten nautimme parsa-aterian keittiön pöydän ääressä. Ajatukset kuitenkin olivat jo kesäajatuksia.

************************************************************

Makumuisto

auringon timantteja veden pinnalla

Kaadan kahteen lasiin punaviiniä. Vien toisen lasin miehelle terassille. Hänelle maistuisi viini myös teräsmukista, mutta ehdin jo kaataa sen laseihin.

Olen voidellut paksulti aurinkokuivatun tomaatin makuisella tuorejuustolla lautasellisen pieniä possunleikkeitä, rouhinut päälle hieman mustapippuria, käärinyt leikkeet rullalle, paketoinut kunkin somasti parilla pekonisiivulla. Paketit odottavat pöydällä uuden pihagrillin paikoilleen asentamista ja toimintakuntoon saamista.

Huuhtelen iloisen punaisen paprikan, mustan kiiltäväkylkisen munakoison ja lahjaksi tuodun, kurpitsapenkistä tänään poimitun syvän vihreän kesäkurpitsan. Kurpitsan kylkiäisinä tulivat huumaavan tuoksuiset valko- ja punasipuliniput. Kuorin niistä neljä kynttä ja neljä punasipulia. Huuhtelen kolme isoa tomaattia, teen niiden päihin ristikkäisviillot. En osaa oikein päättää lorautanko isolle paistinpannulle rypsi- vai oliiviöljyä. Päädyn kompromissiratkaisuun. Aloitan rypsiöljyllä ja jos öljyä tarvitaan lisää, pääsee oliiviöljykin mukaan.  

Otan pienen kulauksen viiniä ja katselen kasvisten iloisen värikästä joukkoa leikkuulaudalla. Sillä aikaa kun öljy lämpenee pannulla viipaloin, lohkon ja kuutioin kasviksia. Paprikoista kaavin pois valkoista sisäpintaa ja siemenet. Öljy on sopivan kuumaa, paprikat saavat aloittaa tämän sinfonian, puinen lasta toimikoon tahtipuikkona. Munakoiso- ja kurpitsakuutiot kärkkyvät jo päästä mukaan, menkööt sitten.

Nostan tomaatit vesikattilaan hetkeksi kuumaan kylpyyn. Terassilta kuuluu kutsu ”Grilli ja parilapannu ovat nyt valmiina palvelukseen”. Vien possukääryleet terassille ja kohotamme viinimaljamme, toivotamme pitkää ikää kiiltävälle uutukaisellemme.

Palaan tuoksujen valtaamaan keittiöön. Siirrän kasvikset laakeaan kattilaan miedolle lämmölle kannen alle hautumaan. Lirautan paistinpannulle tilkan oliiviöljyä sipuliviipaleiden kuullottamista varten, puserran joukkoon valkosipulin kynnet. Kuumassa kylvyssä olleet tomaatit on helppo kuoria, viipaloin ne sipulien päälle, liikuttelen tahtipuikkoa hellävaraisesti ja yhdistän seoksen toisten kasvisten joukkoon. Kattilan sisältö huokailee onnellisena kun saa uumeniinsa pari lusikallista tomaattipyrettä, ripauksen timjamia, rosmariinia ja suolaa. Ihan viimeiseksi se haluaa vielä lusikallisen hunajaa, sitten kansi päälle ja kokille kulaus viiniä.

On yksi kesän harvoista aurinkoisista päivistä. Voimme syödä terassilla päivänvarjon alla. Possukääryleistä tuli herkullisen meheviä uudessa grillissä ja kasvispadan (lue ratatouille) kanssa ne täydensivät mainiosti toisiaan. Aterian kruunasi päivänpaisteessa timantteina kimmeltävä järvenselkä ja luonnon hiljainen kauneus, unohtamatta punaviinin pehmeää täyteläisyyttä.

                      ********************************************************

Aurinkomyrskyn aikaan

Aurinkomyrsky tappoi tietokoneeni vanhan ja hyvin palvelleen hiiren. Niin uskon, koska muuta selitystä sen toimimattomuuteen en keksi. Nyt minulla on uusi pieni hiirenpoikanen, jonka kanssa varovasti yritän tulla toimeen.

Liekö ollut sama myrsky, joka kuljetteli pilviä melkoista vauhtia. Hetken näytti siltä, että ilta-aurinko ei pääse laskemaan, vaan joutuu kääntymään takaisin päivän reitilleen. Siinä yrityksessä hupenivat tuulen voimat. Se joutui piiloutumaan jonnekin vuorten taakse lepäämään ja keräämään voimia seuraavaa temmellystä varten.  Iltamyöhällä kävin parvekkeella tarkistamassa, että aurinko oli mennyt mailleen, eikä taivaalla näkynyt yhtään revontulta. Sen sijaan näkyi paljon kirkkaita tähtiä. Tuulen poissaolosta ja auringon läsnäolosta olen tänään iloinnut punaiseksi palaneen nenän verran, lämpömittarikin räväytti lukeman + 26 astetta.

Jo jonkin aikaa olen yrittänyt leipoa ruisleipää. Bio-kaupasta löytyi luomuruisjauhoja. Niistä, kaapista löytyneistä hapankorpuista ja vedestä sotkin vellin, jota yritin herätellä eloon kolmen päivän ajan. Kulhossa ei tapahtunut mitään, joten tavallaan luovutin. Lisäsin velliin teelusikallisen sokeria ja toisen kuivahiivaa. Peittelin kulhon liinalla ja jätin sen yön yli pöydälle. Aamulla velli oli kasvanut kaksinkertaiseksi, lisäsin suolaa ja jauhoja, annoin olla seuraavaan aamun. Kuva ei kerro, että suolaa oli liian vähän, mutta maku oli rukiinen. Taikinasta tuli 13 pientä leipää, jotka halkaisin lämpimänä ”reissumies”-leipien tapaan. Pienen palan taikinasta laitoin pakasteeseen odottamaan seuraavaa leipomiskertaa.

Bio-kaupasta löytyy myös pakastettuja metsämustikoita, joita sekoittelen pehmeään kermajogurttiin (Perle de Lait) ja nautiskelen hitaasti sinivalkoisin ajatuksin.

                                   *******************************************************

Tumma ja ryppyinen, mikä se on



Tällaiselta se näyttää ennen kuorimista

 Alkuaikoina Ranskassa, torin vihanneskojussa jäin ihmettelemään epämääräisen näköisiä, tummia nyrkinkokoisia, ryppyisiä möykkyjä. Torikauppias huomasi sen ja kertoi, että möykyt ovat ” les betteraves cuites au four”.
Koska en ymmärtänyt mitään hänen vastauksestaan, pyysin häntä kirjoittamaan möykyn nimen ”tutkimusvihkooni”, johon keräilen kaikenlaisia tuntemattomia asioita. Kauppias kirjoitti ja kertoi samalla, että möykyt ovat oikein hyviä. Ne ovat kypsiä, tarvitsee vain kuoria ja ovat valmiita syötäväksi. Myyjä valitsi minulle yhden ja siitä päivästä lähtien nuo möykyt, eli uunissa paistetut punajuuret ovat olleet pöydässämme makoisa lisuke. Joskus niitä kuoriessa sormet nokeentuvat ja arvelen, että ne on kypsennetty hiilillä. Mieleen muistuu lapsuudesta kuumassa nuotiotuhkassa paistetut nauriit.

Täältä  löytyy tietoa punajuuren terveysvaikutuksista, muun muassa, että ”Punajuuri sisältää monipuolisesti kivennäisaineita: paljon kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Vitamiineista punajuuresta löytyy A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja, erityisesti folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on vähäistä. Folaatti vaikuttaa punasolujen uusiutumiseen ja aineenvaihduntaan sekä verisuonten ahtautumiseen. Punajuurikas saa värinsä antioksidantteihin kuuluvista betalaiineista. Betalaiinien terveysvaikutuksia ei vielä tunneta, mutta niillä saattaa olla merkitystä hapettumiseen liittyvien sairauksien estossa. Myös punajuurikkaan kuitu on nykyihmiselle arvokasta. Punajuurikkaan versot ja kesällä nuoret naatit ovat syötäviä. Entisaikaan naatteja käytettiin pinaatin tavoin. Itse juuri varattiin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten hammas- ja päänsäryn hoitoon. Punajuurella on hoidettu myös flunssaa, ihottumia ja hermostohäiriöitä. Punaisen väriaineen uskotaan edelleen vaikuttavan mielialaa kohentavasti ja punajuuren tryptofaanin antavan hyvää oloa”.

         ****************************************************************

Bon appétit !

Aurinkoiselta torilta en voinut olla ostamatta tuoreita vihreitä parsoja. Koriini asettelin myös rasiallisen ensimmäisiä Gariguette mansikoita, jotka tuovat mieleen suomalaiset mansikat tuoksunsa ja ulkonäkönsä takia. Makukin on hyvä verrattuna Espanjan tuontimansikoihin. Leipomosta lähti mukaan lämmin patonki.

Kotiin tultua päätin kokeilla parsojen valmistusta uunissa. Aikaisemmin olen valmistanut ne keittämällä. Tulos on ollut aika kirjava.

Siispä huuhdoin parsat, valutin veden pois ja napsautin varret poikki kohdasta, josta ne helposti katkeavat. Ladoin parsat paperille uunipellille, voitelin ne silikonipensselillä oliiviöljyllä, pyörittelin parsoja hieman, että öljyyntyvät tasaisesti ja ripottelin päälle sormisuolaa. Koko annoksen voiteluun meni öljyä noin teelusikallinen.

Kuvan parsoja kypsensin arviolta 10–13 minuuttia noin 190 asteisessa uunissa. Paksumpia pitäisin uunissa 15–18 minuuttia. Öljyiseksi jääneellä pensselillä sipaisin vielä kevyesti kypsiä parsoja, jotta suolarakeet tasaantuivat.

Kastikkeeksi riitti mainiosti voisula, johon lisäsin tilkan vettä ja puristin toisen tilkan sitruunamehua.

Ruokailimme ulkoterassilla, yhtään parsaa ei jäänyt syömättä. Talon keittiömestarilta sain täydet pisteet. Kesäpäivän kunniaksi juomana oli lasillinen vilpoista roséviiniä. Jälkiruuaksi popsimme mansikat.

                      **************************************************

Ennen syksyä

Herkuttelijat aterialla

Pian aurinkoiset kesäpäivät siirtyvät muistojen joukkoon. Samoin tämäkin auringonkukka, jonka taimen naapuri lahjoitti keväällä. Sanoi, että voin laittaa sen ruukkuun terassille, koska se on pientä ja matalaa lajia. No pienokaisen varsi kasvoi puolitoistametriseksi, eikä kukkakaan mikään kääpiö ole. Kaikenlaiset lentävät pörriäiset viihtyvät pitkät tovit herkuttelemassa kukassa.

Toki muutkin kuin pörriäiset herkuttelivat. Ystävien tapaamiset pitemmän kaavan mukaan ovat olleet kesän kohokohtia. Tämä isäntäväki ei kuuman hellan ääressä kauan viihtynyt. Ulkogrillissä kypsyivät erilaiset lihat, kalat, makkarat ja kasvikset, joita salaattien kanssa terassilla vieraille tarjoiltiin. Pavlova-jälkiruokaan olin tutustunut aikoinaan Australian matkoilla. Oma versioni syntyi muutamassa minuutissa marenkikakkusista, jäätelöistä, marjoista, hedelmistä ja kermavaahdosta. Voin kehaista, että kertaakaan sitä ei jäänyt tähteeksi.

Pavlova

Nyt ovat illat pimentyneet ja viilenneet. Pari venettä lipuu vastarannalla ylittäen kuunsillan, ehkä kalastajia. Kuu valaisee pilviä kultaisella valollaan, joku lintu ääntelee järvellä.

                         ********************************************

Linnut

Tulikohan vahingossa kuvattua se kuuluisa ruma ankanpoikanen, selässään ”ei nyt ihan joutsen”.
Kävimme talvisen kylmällä joella katsomassa miten linnut ovat pakkaspäivistä toipuneet. Eipä niillä näyttänyt olevan mitään hätää. Entiseen tapaan uiskentelivat. Kanaali oli saanut ohuen jääpeitteen, mutta joen vesi virtasi vapaana.
Joella tuli niin kylmä, että kotiin tultua piti saada tuhti ateria. Siispä le magret de canard eli ankanrinta paistumaan. Lisukkeiksi uuniin veneperunoita, porkkanoita ja bataattia. Aperitiiviksi valmistettiin kir, eli juoma valkoviinistä ja mustaherukkalikööristä. Lasillinen kokille ja toinen apulaiselle, joka salaattia sekoitteli. Jälkiruuaksi pari siivua vuohenjuustopötkystä, päälle Suomen vieraiden tuomaa lakkahilloa.
Nyt sitä jaksaa odotella kevyempää parsa-aikaa ja suklaapupuja. Pian löytyvät rinteiltä ensimmäiset villiparsat, joita kyläläiset kilvan etsivät. Naapurin kertoman mukaan perinteiseen pääsiäismunakkaaseen kuuluu silputtu villiparsa.



Kuva netistä

Tule meille vaan, meillä leivotaan.....

Kylmän tuulisena marraskuun päivänä, jolloin sade rummuttaa huuruisiin ikkunoihin sitä haluaisi jonnekin kauas. Olisi mukava myös vähän herkutellakin. Jospa yhdistäisi nämä kaksiTunnelman luomiseksi voisi sytyttää muutaman tuikun tai kynttilän palamaan iltapäivän hämärässä. Sitten uuni lämpiämään ja kakun tekoon. Kun kakku on saatu uuniin voi sen kypsymistä odotellessa istahtaa kuuntelemaan ja katselemaan tätä videota. Kuvien mukana saavat ajatukset vaeltaa kauas, vaikka ihan Tiibetiin asti. Musiikki kantautuu uuniin ja yhdessä lämmön kanssa saa kakun paistumaan juuri sopivan meheväksi.
Ostin kauan sitten Tokion lentoasemalta japanilaisen Kitaron levyn. Olin menossa Australiaan ja matkalla pysähdyin vuorokaudeksi Japaniin. Oli tarkoitus viettää päivä Tokiossa. Mutta toisin kävi. Tokiossa oli keisariperheessä suuri juhla. Lentoasemalla virkailija sanoi, että juhlan takia turva- ja liikennejärjestelyt ovat niin mittavat, että ei kannata edes yrittää. Hän jatkoi, että lähistöllä on Naritan kaupunki, jossa kaunis puisto temppeleineen. Siellä ehtisi hyvin käydä ennen illan jatkolentoa Australiaan. Hän neuvoi myös mistä bussi kaupunkiin lähtee. Kaikki kilvet ja kyltit olivat japaniksi, mutta kyselemällä ja kolmen sanan varastolla retki temppelipuistoon onnistui hienosti. Koska juhlan takia oli vapaapäivä, puistossa oli paljon perheitä toinen toistaan kauniimmissa kansallispuvuissa. Sirot naiset ja pienet tytöt värikkäissä kimonoissaan, kukkia hiuksissaan olivat kuin värikkäitä perhosia. Aina kun kuulen Kitaron musiikkia, näen kauniin japanilaisen puiston ja sen lumoavat temppelit.
En ole aiemmin kokeillut tuota youtubea. Saapa nähdä toimiiko.

http://www.youtube.com/watch?v=QniUEBECN4I

Kuorrutettu ananas-porkkanakakku
Pohja:
3 munaa
2 1/2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½- 2 tl leivinjauhetta
1- 2 tl kanelia
150 g voisulaa

3 dl hienoa porkkanaraastetta (Raasta hienoimmalla terällä 3-4 raakaa porkkanaa)
1 dl ananasmurskaa
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi seokseen. Sekoita keskenään jäähtynyt rasva, porkkanaraaste ja ananasmurska, sekoita taikinaan. Kumoa taikina voideltuun ja jauhotettuun isohkoon vuokaan. Anna kakun kypsyä 180-200 asteessa noin 25 minuuttia. Laita musiikki soimaan ja ajattele sinisiä ajatuksia.
Kuorrutus/täyte:
100 g lähes sulaa voita
200-250 g Philadelphia, Mascarpone- tai jotain muuta maustamatonta tuorejuustoa
2-2½ dl tomusokeria
puristettua sitruunamehua maun mukaan tai/ja 2 tl vanilliinisokeria
Sekoita sulatejuusto ja voi notkeaksi. Lisää joukkoon tomusokeri ja sitruunamehu. Levitä kuorrutus jäähtyneen, halkaistun kakun väliin ja päälle.

Leipuri tuli taloon

Päivänä muutamana innostuin kitkemään kukkapenkkejä. Nousin työn tehtyäni oikomaan selkää. Huomioni kiintyi miesjoukkoon rannalla. Kovasti siellä kädet kävivät, taisi olla menossa kalajutut. Porukassa näkyi olevan meidänkin huushollin patruuna mustissa verkkareissaan… ja mitä ihmettä! Valkoiset kämmenenkuvat takamuksissaan. Syy selvisi kun marssin keittiöön. Näytti siltä kuin syksyn ensilumi olisi satanut keittiön lattioille ja pöydille. Kengänjäljet kokoa 44 johtivat ulko-ovelle. Ihan ensin laskin kymmeneen. Sitten yritin miettiä mitä oli tapahtunut. Jauhotetun työpöydän ja lattian lisäksi muita todistusaineita ei näkynyt. Pähkäilin mielessäni, lähtisinkö etsimään lumikolan ja jättäisin sen ovensuuhun vihjeeksi patruunalle vai ottaisinko pölynimurin ja imuroisin jauhoisen keittiön. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Keittiö oli taas kunnossa kun patruuna tuli sisälle. Ojensin hänelle vaateharjan kehottaen siistiytymään ulkona. Sitten kysyin, että onkohan meillä lumikolaa. Paljonpuhuva ” Höh” oli vastaus. Kun edelleen utelin mitä keittiössä oli tapahtunut, hän sanoi tehneensä leipätaikinan ja sen pitää olla nyt käymässä 12-18 tuntia. Sopiva paikka on pukuhuoneessa lämminvesivaraajan päällä. Siellähän taikina iloisesti kupli seuraavaan päivään, jolloin hän leipoi sen valmiiksi ja paistoi rautapadassa. Mainio oli tulos, makoisaa ja rapeakuorista. Seuraava taikinanteko oli ”vähälumisempi”, olinhan touhussa mukana reviiriäni puolustamassa. Osa vehnäjauhoista korvattiin, ohra- ja kaurajauhoilla sekä kaurahiutaleilla. Leivän maku parani entisestään. En tiedä vieläkään löytyykö meiltä lumikola.

Kirsikoiden aikaan

Mitähän näistä kirsikoista tekisi muuta kuin popsisi poskeensa.
Kirsikkahilloa? -Oui.
Kirsikkatorttua? - Oui.
Kirsikka-rommiruukun? - Oui,oui!

                       *************************************************