Lumihiutaleita vaalipäivänä ja lämpimät kädet

Viime sunnuntaina oli Ranskassa kunnallisvaalit.  Vaalisää oli keväisen oikukas. Aamupäivällä satoi vettä ja Cers-tuuli tanssi villisti rantatörmän männyissä, lämpöasteita oli vain 6 – 7. Iltapäiväksi sää edelleen viileni ja tuuli keinutteli maahan lumihiutaleita, jotka sulivat hetken päästä vedeksi.

Emme ole rekisteröityneet Ranskassa äänestäjiksi, vaikka meillä olisi mahdollisuus äänestää täällä kunnallis- ja EU-vaaleissa. Kielitaitomme ei riitä politiikan kiemuroihin ja kaikki ehdokkaat Carcassonnen kaupungissa ovat meille täysin tuntemattomia. Seurasimme vaalipäivän verkkaista menoa vain ikkunasta. Kovin vähän oli kulkijoita näillä kulmilla. Seuraavan päivän lehdestä luimme, että äänesvilkkaus oli noin 68 % ja äänet jakaantuivat melko tasaisesti neljän ehdokasjoukon kesken. Se merkitsee, että ensi sunnuntaina on uusi äänestyskierros. Toisin kävi entisessä kotikylässämme, jossa  vaalien voittaja sai äänistä noin 77 %, eikä näin ollen uutta kierrosta tarvita. Äänestysprosenttikin oli kunnioitettava 82 %. Monessa Ranskan kunnassa vaalitaisto jatkuu vielä.

Sitten ihan toiseen aiheeseen. En ollut täysin varma siitä, riittivätkö podologin tekemät pohjalliset parantamaan kantapään luupiikkiä. Niinpä hätäpäissäni varasin ajan myös osteopaatilta, jonka hoito oli ihan yhtä vierasta kuin podologin toimintakin. En tiennyt yhtään mitä tulee tapahtumaan. Odotteluun kului neljä viikkoa, jalkapohja oli jonakin päivänä parempi, toisena taas kipeämpi.

Osteopaatti oli varsin ystävällinen ja asiallinen keski-ikäinen madame, vastaanottotilan seinillä riippui todistuksia hänen pätevyydestään. Valitin hänelle kantapäätäni, jota hän ei oikeataan edes vilkaissut, tutki vain liikeratojani. Taivuttelin siinä hänen edessään itseäni, käsiäni ja jalkojani hänen pyyntöjensä mukaan. Sitten piti asettautua selälleen hoitopöydälle. Hoito alkoi niskasta, jatkui olkapäihin, lonkkiin, polviin, nilkkoihin ja jalkapohjiin. Käsittely tuntui varsin miellyttävältä ja rentouttavalta, vajosin melkein uneen. Työskentely tapahtui rauhallisesti ja keskittyneesti. Huomasin ajattelevani, että onpa hänellä lämpimät kädet. Niiden lämpö jotenkin säteili iholleni jo ennen kosketusta.

Hoitotapahtuman jälkeen hän kertoi avanneensa nikamalukot niskassa, molemmissa lonkissa, polvissa ja nilkoissa. Hän lisäsi, että jalkaa saa rasittaa varovasti, ei liikaa, on oltava kärsivällinen. Vaikka käsittely ei ollut tuntunut missään, olin aika raukea noustessani pöydältä, en edes huomannut kysyä tarvitseeko tulla uudestaan. Samanlainen raukeus jatkui koko illan. Seuraavana päivänä tuntui  epämääräisiä särkyjä vähän joka puolella, jalkakin kipuili. Parin päivän kuluttua huomasin jalkakivun vähentyneen ja saman suuntauksen toivon jatkuvan.

                            *********************************************************

Sinisen kulkurin retkipäivä

Kovin pitkiä ja pimeitä ovat olleet sinisen kulkurin päivät autohallin nurkkauksessa. Ihan yksin ja alakuloisena se nökötti pilttuussaan. Kaikki muut autot olivat huristaneet tiehensä. Se valpastui kuullessaan tuttujen askelten lähestyvän. Vihdoinkin se pääsisi liikkeelle.

Pääsihän se kulkemaan. Ensin kääntymään vilkkaalle kadulle lajitovereidensa joukkoon, sitten pitkin joen rantaa kohti etelää kaupungin ulkopuolelle. Kolea ja sumuinen aamu muuttui moottoritielle päästyä aurinkoiseksi aamupäiväksi. Jo tunnin kuluttua noustiin vuoristoiselle seudulle ylittämään Espanjan raja.  Jonquerassa poikettiin tieltä kauppakeskuksiin ostoksille. Tarkoitus oli hankkia ensimmäiset viemiset Suomen matkaa varten. Kauppojen hulinan jälkeen oli mukava istahtaa lounaalle rauhallisen tyylikkääseen ravintolaan, jossa mustapukuiset herrat palvelivat asiakkaita miellyttävän nopeasti ja asiallisesti. Ruoka oli maukasta ja nämä asiakkaat poistuivat tyytyväisinä jatkamaan matkaansa päättäen tulla samaan paikkaan syömään seuraavalla kerralla.

Paluumatkalla hylättiin moottoritien vilske. Ranskan puolella poikettiin kohti Välimeren rannikkoa. 

Tien varrella kukkivat hedelmäpuut, tuuli kiidätti poutapilviä sinitaivaalla. Rannan toinen toistaan muistuttavat lomakylät purjeveneineen uinailivat vielä talviunessa. Voi vain aavistaa millainen meno kylissä ja rantatiellä vallitsee kun lomakausi on alkanut.

Uinaileva lomakeidas

"Olkitalot"

Talo ja puutarha 

Vartijat katolla 

Pohjoista kohti mentäessä välimeri välkehti tien oikealla puolella, vasemmalla lainehti pari suurta lampea, ranskalaisittain l’étang. Pysähdyimme toisen, eli Etang de Canet:n rannalle ihmettelemään erikoisen näköisiä rakennuksia.

Selvisi, että paikalle oli kiinnostuneiden katseltavaksi kunnostettu menneen ajan kalastajakylä. Kylässä oli 10 taloa, jotka on rakennettu meren hylkäämistä, rannalta poimituista tarvikkeista. Niitä olivat puiden rungot ja rannalla kasvava ruoko, joka leikattiin, kuivattiin ja sidottiin nipuiksi.  Talojen pyöreähköt muodot sietävät hyvin alueen rajuja tuulia. Usein talon yhteydessä on pieni ruokoaidalla tuulelta suojattu puutarha, jossa viihtyvät kaktukset, viikuna- ja laakeripuut.

Tuli mieleen satu kolmesta pienestä porsaasta, joiden olkitalon susi puhalsi nurin ja pisti poskeensa yhden possuista. Näille asumuksille susi ei olisi mahtanut mitään, sillä aikoinaan majat pysyivät paikoillaan noin 25 vuotta kestäen rajut tuulet ja sateet.

Kotikatua lähestyttäessä aurinko painui mailleen ja sininen kulkuri pääsi nurkkaukseensa muistelemaan retkipäiväänsä ja näkemään uniaan. Matkalaiset kantoivat painavat ostokset talvipesäänsä ja istahtivat hetkeksi parvekkeelle katsomaan miten ensimmäiset tähdet syttyivät iltataivaalle.

                *****************************************************************************

Elämää ”nukkekodissa”

Kolme viikkoa on opeteltu kaupunkilaiselämää, eikä ainakaan toistaiseksi ole haikailtu takaisin pikku kylään. Asunto sijaitsee keskustan tuntumassa melko hiljaisella alueella kanaalin rannalla. Noin 400 metrin päässä olevalle asemalle voi kävellä pitkin kanaalin vartta. Kävelykaduille, torille, halliin, teatteriin yms. on matkaa alle kilometri.  

Yllättävän hyvin olemme pikku pesäämme sopineet. Merkittävänä apuna asuntoon mahtumisessa on kellarikomero, johon on voitu pakata osa tavaroistamme. Minikokoisen keittokomeron keittämisvarusteisiin kuuluu vain pieni kahden levyn hella, eikä uunia ollenkaan. Ostimme erillisen pikku uunin, jonka sijoitimme olohuoneen nurkkaan ja hyvin se on siellä meitä palvellut.

Ruuanlaittoa helpottamaan tulee käytettyä joskus Picard-pakastekaupan melko laadukkaita, mutta kohtuullisen hintaisia tuotteita, joita olen sujauttanut uuniin kuumenemaan ja saamaan väriä. Jotkut Picardin kalaruuat ovat paremman makuisia kuin omat yritelmäni, joten kalansyöntikin alkaa olla kohdallaan. Voisihan ne pakasteet lämmittää mikrossakin, mutta uunissa kuumenneet ovat jotenkin kotoisempia.

Tänään oli toripäivä ja ostoskoriin hedelmien ja vihannesten lisäksi pääsi kevään ensimmäinen parsanippu. Yhteistyössä uuden uunin kanssa parsoista kypsyi yksinkertainen, mutta maittava lähes juhla-ateria.

Kantapään kipeän luupiikin hoitokin on päässyt alkuun. Sain ajan podologille (ihan uusi termi minulle, mutta lienee jalkojen asentovirheiden korjaaja). Heti alkuun monsieur käski kävellä vastaanottohuoneen halki ja totesi, että madame, tehän kävelette kuin ankka. Mitäpä tuollaiseen asiantuntijan lausumaan kohteliaisuuteen osaisi vastata, todeta vain, että niinpä kai, jos se siltä näyttää. Sitten tehtiin erilaisia tietokonekuvauksia ja mittauksia, piti nousta usealle korokkeelle, välillä jalkoja lämmitettiin tiiviissä muovipussissa. Podologi totesi myös, että kipeä jalka on lyhyempi kuin terve jalka ja että hän tekee parantavat pohjalliset kenkiin. Seuraavana päivänä kävin ne hakemassa ja kuulema kolmen viikon kuluttua jalka on kunnossa. Ihan ilman mitään muita hoitoja, vääntelyitä tai kääntelyitä. No, aika näyttää.

                      *****************************************************************