Maaliskuinen automatka Espanjaan

Iloiten lähde, nurkumatta  katko siteesi  entiseen, päin uutta riennä.

On lumousta joka matkaan lähtö, se auttaa elämään, se meitä suojaa.

(Lasihelmipeli, Herman Hesse)

Saimme kutsun lähteä käymään Euroopan etelärannalla. Pääsimme tapaamaan työ/lomamatkalla olevaa perhettämme ja samalla vähän kaitsemaan pikkuisia marakattejammekin. Lähtöpäätöstä ei tarvinnut harkita hetkeäkään. Varasimme majapaikkoja matkan varrelta ja kohteesta, suuntasimme auton nokan kohti etelää.

Maisema matkan varrelta

Alkoi noin 3000 km:n mittainen kevätmatka pitkin aurinkoisen Espanjan valtateitä. Reitti Barcelonaan asti on tuttu monilta matkoilta, mutta siitä eteenpäin oli kaikki uutta. Oli kiehtovaa lukea tienviittoja, joista löytyi lauluista, runoista ja kirjoista tuttuja paikan nimiä kuten Valencia, Lorca, Sierra Nevada, Granada, Andalusia, Malaga…

Moottoritietä reunustivat kymmenien kilometrien matkalla lukemattomat hedelmätarhat, joissa puiden oksat taipuivat parhaillaan kypsyvien suurten, mehukkaiden ja ah niin herkullisten appelsiinien painosta. Meri vilahteli paikoitellen kukkuloiden takana. Matkan edetessä hedelmätarhat jäivät taakse, maisemaan nousivat vuoristot.  

Matkan ensimmäisen yön nukuimme vuorten ympäröimässä pienessä laaksokaupungissa ennen Alicantea. Oli täysin tyyni ilta, lähipuistossa lauloivat linnut ylistystään keväälle, jostakin kuului aasin haikea huuto, jonka vuorten kaiku toisti.

Vuorimaisemissa matkaten alkoi seuraava päivä. Paikoitellen näkymät muuttuivat autioiksi erämaiksi, vuorten rinteillä ei kasvanut mitään, mutta valon määrä oli huikea. Voi vain kuvitella noilla alueilla vallitsevan kesän kuivuuden ja polttavan kuumuuden. Granadaa lähestyttäessä lähivuorten takaa kurkistelivat yli 3 km:n korkeuteen kipuavat Sierra Nevadan lumivuorten jäiset huiput. Huoltoaseman neitonen kuvaili miten hyytävän kylmiltä tuntuivat sieltä päin puhaltavat tuulet.

Sierra Nevadan  vuoriston viileät huiput

Toisen matkapäivän illansuussa Andalusian Aurinkorannalla kannoimme matkatavarat rantakadun hotelliin ja kiiruhdimme tapaamaan pikku villikoitamme. Vajaan kilometrin päässä rannalta bougainvilleaköynnösten ympäröimän vuokratalonsa uima-altaalla nuo riemusta kiljuvat pulikoijat tavoitettiin. Altaan vesi oli mielestäni jääkylmää eikä ilmakaan ollut kuin noin 15-asteista, mutta eihän se lasten menoa haitannut.

Marakatit paljain varpain

Seuraavien päivien aikana saimme olla vartijoina uima-altaalla ja leikkikentällä, rantahiekalla keräämässä simpukankuoria, rakentamassa linnoja ja vallihautoja, leipomassa hiekkakakkuja, jahtaamassa minirapuja. Jonakin päivänä ajoimme ylös vuorille kauniin valkeaan Mijaksen kylään. Kauniisti koristellut hevosvankkurit veivät meidät ajelulle kylän kaduille. Aisakellojen kilkutellessa vilkuttelimme kuninkaallisesti kadulla kävelijöille ja somille aasitakseille. Vanhempien vapaailtana ei nukkumisesta tullut mitään. Hiljaisuus oli julistettu, mutta tirskuminen, supattelu ja kikattelu jatkuivat yli puolen yön aina siihen asti kun vanhemmat tulivat kotiin ja uupuneet lastenvahdit hoippuivat läpi nukkuvien katujen hotelliinsa. Välillä tuntui kuin maa olisi keinunut tai vavahdellut jalkojen alla. Ajattelin, että kaikkea se väsymys teettääkin. Seuraavan aamun saatiin tietää, että öisen paluumatkamme aikana alueella ollut 4.1 Richterin asteikon maanjäristys.

Yksi matkamme kohokohtia oli Aurinkorannalla asuvien ystävien tapaaminen yli 30 vuoden tauon jälkeen. Heidät tavattuamme tuntui kuin aurinko olisi paistanut kirkkaammin, meri aaltoillut entistä sinisempänä ja kaikki me olisimme olleet 30 vuotta nuorempia.

Joka-aamuinen ystäväni

Kaikkina matkamme päivänä paistoi aurinko. Lähes joka aamu tassuttelin parvekkeelle katselemaan miten se ilmestyi maininkien huokaillessa meren tummasta sylistä oranssille taivaanrannalle kirkkaana pallona säteilemään. Kohta ulapalle ilmestyivät kuin tyhjästä kalastajien veneet.

Pari viikkoa Aurinkorannalla oli kuin silmänräpäys ja aivan liian pian piti lähteä kotimatkalle, jättää taakseen vuoret valkoisine kylineen, meri, rannan palmut, hyvästellä ”toukokuussa tavataan”- toivotuksin villikot vanhempineen.

Oliivipuuviljelmiä rinteillä

Kotimatkan teimme hieman eri reittiä. Granadasta käännyimme kohti sisämaata.  Kymmenien kilometrien matkalla oli vuorten alarinteille istutettu oliivitarhoja. Sisämaassa tiet olivat hyväkuntoisia, liikenne rauhallista. Tasangoilla matkan varrella näkyi viljapeltoja, muutamia karja- ja lammaslaumoja, kunnes taas edessä siintelivät uudet vuoret. Vielä yksi yöpyminen hotellihuoneessa palmupuiden alla. Viimeinen matkapäivä huuhteli sateella jälkemme ja iltapäivän sade oli vastaanottamassa meitä kotikadulla. Matkatavarat jätimme autoon odottamaan sadetaukoa, mutta tuliaisiksi saatu flunssa ei jäänyt autoon, eikä suostunut irrottamaan otettaan moneen päivään.  

Kotoinen sade

Nyt on flunssa selätetty ja uusia matkasuunnitelmia mielessä, tärkein niistä toukokuinen paluumatka Suomen suveen. Alitajuntaan eksyy toisinaan ajatus espanjan alkeiden opiskelusta. Sanovat, että se on vaikeaa, mutta voisi kai sitä ainakin sanakirjan hankkia.

                                           **************************************************