Ihmisten ilmoilla

Erakkoelämän vastapainoksi on mukava välillä kömpiä ihmisten ilmoille. Lehdessä oli ilmoitus seniori-ikäisten lavatansseista. Sinnehän oli mentävä, vaikka sattuikin olemaan tihkusateinen ilta ja vaikka lämpömittari oli pysähtynyt + 13 asteeseen. Valitettavasti vuosikymmeniä lähes käyttämättömänä ollut kukkamekko sai jäädä edelleen kaapin uumeniin. Mitähän muu varttuneempi tuulipukukansa panee päälleen lavatansseihin, pian se nähdään. Paleltua emme kuitenkaan aikoneet, joten lämpimästi matkaan varustauduimme. Koivikon katveessa olevan tanssilavan parkkipaikalla sininen ranskis ohjattiin lähes kunniapaikalle orkesterin keikka-auton viereen. Järjestysmies loi hieman huvittuneen katseen autosta kömpiviin naparetkeläisiin. Mitähän ulkomaan pellejä nuokin, varsinaisia ranskalaisen eleganssin edustajia. Vilkaisimme pihalla parveilevaa tanssikansaa kesähepenissään ja päätimme jättää hupulliset tuulitakit autoon, samalla vaihdoimme lenkkikengät mukaan otettuihin kevyempiin jalkineisiin. Villatakeista emme malttaneet luopua. Lipunmyyjä muistutti, että pääsylippuun sisältyy kahviosta haettava kahvi ja karjalanpiirakka. Samasta asiasta muistutti myös ovimies, mutta emme malttaneet heti jäädä tarjouksista nauttimaan, piti päästä näkemään millainen oli meno tanssisalin puolella.

Seniori-ikäinen nelimiehinen orkesteri oli kajauttanut ilmoille ”Heilin Karjalasta” ja tanssikansa humppasi vauhdikkaasti lavan keskellä olevan pylvään ympäri. Samaan tanssijoiden virtaan liityimme mekin, vaikka tanssitaitomme ei kehuttava olekaan. Mutta kun intoa riitti, se korvasi puuttuvan taidon. Annoimme vain musiikin viedä. Kappaleen loputtua jäimme odottamaan jo seuraavaa, emmekä malttaneet vielä istahtaa seinustan penkeille jalkoja lepuuttamaan. Tosin villatakit piti käydä jo ensimmäisen humpan puoliskon jälkeen viemässä autoon. Tuli lisää humppaa, tuli valsseja, tangoja, jopa rokkia. Onneksi tuli myös orkesterin soittotauko ja vaivuimme lähimmälle penkille läähättämään. Kun henki kulki taas normaalisti, päätimme nauttia luvatut kahvit ja piirakat. Viereisellä penkillä pariskunta kertoi ottavansa vähän vahvistusta, mies pisti nitrotabletin kielensä alle ”varmuuden vuoksi” ja daami otti särkypillerin kipeisiin polviin. Kun musiikki alkoi, olivat he ensimmäisinä lattialla.

Me siirryimme ulos koivujen katveeseen pienelle kävelylle, mutta itikoiden joukkohyökkäys sai meidät pakenemaan takaisin sisälle. Nyt maltoimme jäädä hetkeksi seinustalle istumaan ja katselemaan tanssijoita. Naisilla oli kukkamekkoja ja – hameita, caprihousuja, ballerinatossuja, matalia sandaaleita, näkyi vain muutamat korkokengät. Ihan selvästi oli tultu tanssimaan. Hauska oli nähdä, miten seniorit olivat muuttaneet jenkan hypyt sujuviksi niiauksiksi ja kauniisti liukuviksi askeliksi, jotka eivät rasita vanhoja polviparkoja. Emme malttaneet jäädä seinustalle istumaan, vaan liityimme salia kiertävään askelvirtaan. Ensikertalaisille reilu kaksituntinen tuntui riittävän, teki mieli jo suihkuun ja jalatkin olivat valmiit lepoasentoon. Niinpä erakot poistuivat ihmisten ilmoilta kammionsa hiljaisuuteen kypsyttelemään seuraavaa ulkomaailmaan suuntautuvaa poikkeamista.

                                    ************************************************

Kesämuistojen keräilyä

Tänä kesänä olen viehtynyt hiljaiseen erakkoelämään kesän kulkua luonnossa seuraten. Olen katsellut miten maiseman vehreys syvenee, kukat yksi toisensa jälkeen puhkeavat väriloistoonsa, miten marjasato kypsyy ja viljapelto muuttuu kullan väriseksi.  Olen nähnyt auringon nousuja ja laskuja, taivaalla kulkevia pouta- ja ukkospilviä, tuulessa keinuvia valkorunkoisia koivuja, järven pinnasta heijastuvia saaria ja rantakiville vyöryviä maininkeja. Olen onnellinen siitä, että korvani vielä kuulevat käen lisävuosia lupaavan kukunnan, kaulushaikaran mystisen huhuilun, pikkulintujen riemullisen sirkutuksen, joutsenten ja lokkien huudot, kuikan haikean huilun. Kunpa vielä talvellakin muistaisin soutelut aamuisella järvellä, jolloin aurinko paistoi sekä taivaalta, että veden tummasta syvyydestä tai illalla kun muu vesiliikenne on hiljentynyt ja veden pinnasta kuvastuvat enää taivaanrannan purppurapilvet.  

Erakkoelämän vastapainoksi olen päässyt osallistumaan taaperoiden maailmaan. Olemme rakentaneet rantahiekalle lukemattomia linnoja, kaivaneet jokaiselle järven kalalle oman kalalammikon, jossa ne voivat nukkua turvallisesti yönsä. Aurinkoiselle terassille olemme rakentaneet peitoista teltan, jonka kuumuudessa taskulampun valossa olemme kertoneet ihmeellisiä ja jännittäviä tarinoista näkemistämme möröistä, peikoista ja tontuista. Olemme tehneet tutkimusmatkoja pihapiirissä oleviin mielenkiintoisiin kohteisiin, seuranneet hievahtamatta kirjosieppoperheen arkea, pelastaneet pelokkaan naapurin kissan röyhkeiden varisten ilkivallalta. Yksi varis tepasteli aivan kissan nenän edessä ja samaan aikaan toinen kiskoi sen hännästä karvoja, eikä kissa tiennyt kuinka poistua arvokkaasti paikalta. Neuvottelimme kuiskaamalla miten päästää kissa pulasta ja pian kohti röyhkeitä variksia lähestyi kaksi kimeästi haukkuvaa pellavapäistä koiraa, jotka saivat kiusatun ja kiusaajat hajaantumaan nopeasti eri suuntiin. Me siirryimme sisälle ja palkitsimme urotekomme kalakeitolla, ruisleivällä ja mansikoilla. Ruokailun jälkeen jatkoimme lukemalla kuvakirjan siivousautosta ainakin neljästi kannesta kanteen. Kaikki kirjan sivuilla olleet kuvat kommentoitiin moneen kertaan.

Väsyneenä, mutta jo vieraitani ikävöiden vilkutan heille oven raosta ja vetäydyn tyytyväisenä iltapäivätorkuille.

                            *******************************************

Haukiruokaa ja kummajainen, jonka aallot hylkäsivät

Yöllisen ukkosmyrskyn jälkeen soutelimme pienen kierroksen järvellä. Uistimeen tarttui haukiparka, jonka ajattelin valmistaa lounaaksemme. Hauki on sellainen kala, jonka kanssa en ole päässyt ollenkaan sinuiksi. Tuntuu, että se on aivan mauton ja täynnä ruotoja, vaikka kuinka niitä pois nyppisi. Nyt kokeilin monen reseptin kimaraa.

Aluksi leikkelin fileet palasiksi, päälle hyppysellinen sormisuolaa. Sitten marinoin kalapaloja valkoviini-, oliiviöljy-, sitruunaliemessä. Pikkuiselta ryytimaaltani silppusin joukkoon muutaman tillin ja persiljan, mukaan pääsi pilkottu valkosipulin kynsikin. Ladoin lasivuokaan pohjalle muutaman pekoninsiivun, päälle kalapalat liemineen ja niiden päälle uusi ohut kerros pekoninsiivuja, yritelmä uuniin + 200 asteeseen. Loppuminuuteilla lorautin vuokaan vielä ruokakermaa. Uusien perunoiden kanssa, ruodoista huolimatta ihan kelpo ruokaa.

Kalamatkalta tullessamme huomasimme, että rantaan oli ajautunut tuulen mukana omituinen raskas metalliesine, jota kumpikaan meistä ei tunnistanut, ei myöskään naapurin väki. Mikähän tämä mahtaisi olla? Arvauksia vastaanotetaan.

                                  **************************************************

Lukutoukan kukkapenkki

Mikä voikaan olla mukavampaa kesäisenä päivänä kuin istahtaa lepotuoliin päivänvarjon alle ja avata kiinnostava kirja. Lukemisen lomassa katse levähtää taivaan sinessä ja vaeltavissa poutapilvissä. Vain pienen hetken silmäkulmassa häiritsee vihreänä rehottava kukkapenkki. Samalla omatunto kyselee, että katseleekohan äiti pilvenreunalta kun tytär vain istuu ja lukee vaikka kukkapenkit tukehtuvat rikkaruohoihin.

Ajatus kitkemisestä häviää nopeasti kun lukutoukka laskeutuu pilvistä haahuilemaan Normandiaan pieneen kylään omalaatuisen pariisilaiskomisario Adamsbergin kintereille murhia selvittelemään. Komisarion murharyhmään kuuluu varsin persoonallisia tyyppejä, mm. runomitassa kommentoiva tutkija ja valkoviiniä nautiskeleva tietopankki. Myös kylän asukkaat ovat kummajaisia. On perhe, jota isä on pahoinpidellyt, vanhin poika puhuu sanat takaperin, nuorin poika tuntee olevansa osaksi savesta, jolle keskimmäinen veli keräilee luonnosta ötököitä. Niistä hän valmistaa saviveljeä vahvistavia aterioita. Kammottavan ”Raivoisan armeijan” näkynä kokenut perheen tytär toimii isoveljen taitavana tulkkina. Vanhan legendan mukaan ”Raivoisan armeijan” ratsastajat sieppaavat mukaansa neljä pahantekijää, jotka saavat surmansa, eikä siltä kohtalolta voi välttyä. Tytär on näyssä tunnistanut kolme siepatuksi joutuvaa, joista yksi on jo kadonnut. Murharyhmä Pariisista saapuu Normandiaan, jossa lehmät laitumella eivät liiku ja ihmiset mieluiten vaikenevat. Ja lukutoukka on koukussa ranskalaiskirjailija Fred Vargasin dekkariin ”Normandialainen tapaus”.

Ennen Normandian tapausta tämä lukutoukka pääsi tutustumaan pieneen italialaiskylään ja tyylikkääseen Ariannaan Vera Valan taitavasti kirjoittamassa romaanissa ”Kuolema sypressin varjossa”. Kirjastosta tuli juuri viesti, että siellä lukutoukkaa odottaa Vera Valan ”Kosto ikuisessa kaupungissa”. Täältä tullaan Rooma.

Kukkapenkkikin tarjosi mukavan yllätyksen. Yöllisen ukkosmyrskyn ja virkistävän sateen jälkeen aamulla huomasin, että rikkaruohot olivatkin kukkien joukkoon lennähtäneitä orvokkipoikueita ja kymmeniä sormustinkukan taimia. Niinpä annan kaikkien kukkien kukkia ja jatkan lukemista.

                 **************************************************************