Syksyä kohti

Pihlajissa on paljon marjoja. Tietääköhän se vähä- vai runsaslumista talvea. Joka tapauksessa Ranskaan lähtö lähenee. Huomasin netistä tarjoushintaisen laivamatkan Helsingistä Travemundeen. Sama reitti kuin tulomatkalla toukokuussa. Täytyypä tarttua tarjoukseen ajoissa.
Monet vierailut on ohjelmassa ennen lähtöä. Pitäisi myös käydä poimimassa joulupöytää varten sienet ja puolukat. Ne kestävät ihan hyvin pitkän automatkan. Puolukat survottuna, sienet suolattuna. Jotain viemisiä olisi keksittävä Ranskan naapureille, ostettava divarista muutama kirja talvi-iltojen iloksi. Reilu kolme viikkoa jäljellä, se vilahtaa nopeasti.
Kesä meni niin, ettei muistettu paljon TV:tä katsoa. Kunnes viime viikolla eräänä sadepäivänä avasin telkkarin ja jäin heti koukkuun muutamaan sarjaan. Heti aamulla tulee kanadanranskalainen Emilien tytär, iltapäivällä Tohtori Finlay ja myöhemmin vielä Clarence Streetin lääkäriasema. Taitaa käydä niin, että joudun palauttamaan kirjastoon osan lainakirjoista lukemattomina.
Aamuisin järvi on ollut lähes tyyni. Aamusarjan jälkeen on usein lähdetty veneilemään. Olen innostunut soutamaan ja uistelemme pitkin ja poikin järvellä. Muutaman kerran on ollut kalaonneakin. Näillä matkoilla olemme myös soutaneet parin kilometrin päähän kurkkimaan kaislikossa asustavan joutsenperheen elämää. Valkosulkaiset vanhemmat ja seitsemän harmaata poikasta siellä uiskentelee.

Leipuri tuli taloon

Päivänä muutamana innostuin kitkemään kukkapenkkejä. Nousin työn tehtyäni oikomaan selkää. Huomioni kiintyi miesjoukkoon rannalla. Kovasti siellä kädet kävivät, taisi olla menossa kalajutut. Porukassa näkyi olevan meidänkin huushollin patruuna mustissa verkkareissaan… ja mitä ihmettä! Valkoiset kämmenenkuvat takamuksissaan. Syy selvisi kun marssin keittiöön. Näytti siltä kuin syksyn ensilumi olisi satanut keittiön lattioille ja pöydille. Kengänjäljet kokoa 44 johtivat ulko-ovelle. Ihan ensin laskin kymmeneen. Sitten yritin miettiä mitä oli tapahtunut. Jauhotetun työpöydän ja lattian lisäksi muita todistusaineita ei näkynyt. Pähkäilin mielessäni, lähtisinkö etsimään lumikolan ja jättäisin sen ovensuuhun vihjeeksi patruunalle vai ottaisinko pölynimurin ja imuroisin jauhoisen keittiön. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Keittiö oli taas kunnossa kun patruuna tuli sisälle. Ojensin hänelle vaateharjan kehottaen siistiytymään ulkona. Sitten kysyin, että onkohan meillä lumikolaa. Paljonpuhuva ” Höh” oli vastaus. Kun edelleen utelin mitä keittiössä oli tapahtunut, hän sanoi tehneensä leipätaikinan ja sen pitää olla nyt käymässä 12-18 tuntia. Sopiva paikka on pukuhuoneessa lämminvesivaraajan päällä. Siellähän taikina iloisesti kupli seuraavaan päivään, jolloin hän leipoi sen valmiiksi ja paistoi rautapadassa. Mainio oli tulos, makoisaa ja rapeakuorista. Seuraava taikinanteko oli ”vähälumisempi”, olinhan touhussa mukana reviiriäni puolustamassa. Osa vehnäjauhoista korvattiin, ohra- ja kaurajauhoilla sekä kaurahiutaleilla. Leivän maku parani entisestään. En tiedä vieläkään löytyykö meiltä lumikola.

Sadonkorjuun aikaan

Menneet ovat elokuun lempeän punaiset kuutamoillat. On saatu nauttia unohtumattomista illanistujaisista ystävien kanssa. Yhteisiä muistoja vuosikymmenten ajoilta, paljon iloista naurua, suunnittelua yhteisestä Pariisin matkasta ensi toukokuussa.


On kuljettu metsäpolkuja, poimittu vain kerta-annos marjoja ja sieniä. Ehkä myöhemmin säilötään vähän rouskuja ja puolukoita Ranskaan vietäväksi. Järvikin on meitä hemmotellut antamalla saaliiksi pienen kuhan silloin tällöin. Kesiimme on kuulunut käynti Retretissä. Niin nytkin. Mielikuvitusta kiehtoivat luolaston keraamiset, ufomaiset lapsihahmot. Päänäyttelynä oli Albert Edelfelt ja Pohjolan kesä, kaunista, kaunista…

Kesäinen päivä pimeni kun saimme suru-uutisen. Erään ystävämme elämä sammui tapaturmassa. Saattakoon valkeuden enkeli hänen sielunsa taivaan ikuiseen kotiin.

Paketti Ranskasta

Taas on simpukka tyytyväinen ja kiitollinen.
Sitä kun elää tarpeeksi kauan voi allekirjoittaa viisauden, että vanhuus ei tule yksin. Sukuperintönä ja laiskoista elintavoista johtuen on elimistöön kertynyt kolesterolia ja verenpainekin pysyttelisi ilman lääkkeitä suositusten yläpuolella. Vaikka kiireet ja työstressit ovat menneet menojaan niin nuo vitsaukset jäivät. Mutta eipä huolta, lääkitys on kohdallaan. Kun muutimme Ranskaan toivoin, että punaviini parantaisi kaikki vaivat. Ei se ihan riittänyt.
Aika pian KELALTA tuli ilmoitus, että emme kuulu enää sen piiriin vaan meidän pitää ilmoittautua Ranskan terveydenhoidon asiakkaiksi. Hieman kyllä jännitti marssia lähes kielitaidottomana ranskalaisen byrokratian kauhujutut mielessä Carcassonneen CPAM:n luukulle. Olimme varautuneet melkoisella nipulla papereita. Passien lisäksi meillä oli KELA:n lähettämä monikielinen lomake, ranskaksi käännetyt virkatodistukset, joissa oli kaikki tärkeät tiedot kuten äitini tyttönimi, ranskankieliset eläkelaitosten todistukset, ranskalaisen pankkimme todistus asiakkuudesta ja tärkeimpänä dokumenttina asuntomme sähkölasku. Kaikki sujui yllättävän helposti. Meitä palveli kaksi erittäin ystävällistä madamea. He tutkivat papereitamme ja ottivat niistä valokopioita. Ainoa puuttuva paperi, jota toinen heistä meiltä kyseli, oli oleskelulupa. Toinen oli kanssamme samaa mieltä, ettei sitä nykyisin enää tarvita. Kyselijä kävi vielä asiantuntijalta sen varmistamassa. Paperisota vei aikaa noin puoli tuntia. He kehottivat meitä valitsemaan kylämme neljästä lääkäristä omalääkärin ja kertoivat, että meille tulee postissa tilapäinen todistus ja myöhemmin sairausvakuutuskortti. Seuraavana päivänä menimme hieman jännittyneinä lähellä kylämme apteekkia olevan lääkärin vastaanotolle. Odotushuoneessa ennen meitä oli nuori äiti vauvansa kanssa. Ensivaikutelma tohtorista oli varsin myönteinen. Nuori, rauhallinen, kaunishymyinen naislääkäri. Samalla kun hän tuli kutsumaan edellisen potilaan sisälle hän tervehti meitäkin, jännitys katosi saman tien. Kun vuoromme tuli, vaikutti, ettei hänellä ollut mitään kiirettä ja saimme esitettyä asiamme. Hän teki saman tien tulotarkastuksen. Samalla kyseli kaikenlaista Suomesta ja kuunteli kärsivällisesti kun sanakirjan kanssa etsimme vastauksia. Kertoi pitävänsä Sibeliuksen musiikista. Hän kirjoitti minulle samat lääkkeet, joita olin jo Suomessa käyttänyt. Allekirjoitimme hänen kanssaan tarvittavat lomakkeet, jotka hän toimitti CPAM:lle. Tulotarkastukseen kuului myös verikokeita. Kun kyselin missä kokeet otetaan, selvisi, että hoitajalle soitetaan ja sovitaan aika jolloin hän tulee kotiini ja ottaa kokeet. Niin tapahtuikin. Tulokset tulivat sekä lääkärille, että minulle. Aikanaan saimme luvatun tilapäisen todistuksen ja noin vuoden odottelun jälkeen tuli postissa myöskin Carte Vitale. Kylämme apteekkari on tarkka siitä, että kaikki tapahtuu CPAM:n sääntöjen mukaan. Lääkäri voi kirjoittaa lääkkeet kahdeksi kuukaudeksi ja apteekista saa vain kuukauden tarpeen kerrallaan. Käyn siis lääkärissä noin kahden kuukauden välein ja apteekissa joka kuukausi. Lääkärin vastaanotolle ei tarvitse varata aikaa vaan voi mennä odotushuoneeseen ja odotella vuoroaan. Muistaakseni vain kerran jouduin odottelemaan vuoroani puolitoista tuntia. Silloin lääkäri tuli odotushuoneeseen ilmoittamaan, että hän on poissa jonkin aikaa, koska käy madame N:n kanssa ensin apteekissa ja leipomossa ja vie sitten autollaan madamen kotiin. Kaikki potilaat nyökkäilivät ymmärtäväisesti. Vierustoverini kertoi, että madame N. on 96-vuotias. Normaalisti hän kävelee kotiinsa, mutta oli nyt satuttanut jalkansa.
Vähän ennen Suomeen lähtöä kävin taas hakemassa reseptin lääkäriltä. Hän oli huolissaan kuinka pärjään kun saan vain kuukauden lääkkeet apteekista. Olin suunnitellut, että heti Suomeen tultuani yritän päästä yksityislääkärille (matkaa 70 km) kuten aikaisempinakin kesinä. Vuosi sitten yritin tilata kesäkuussa aikaa terveyskeskuslääkärille (matkaa 10 km). Ensimmäinen vapaa aika olisi ollut marraskuussa. En puhunut näistä hankaluuksista mitään lääkärille. Totesin vain, että varmaan pärjäilen. Hän mietti hetken ja sanoi, että sopisiko minulle niin, että hakisin nyt apteekista kuukauden erän, toisin sitten Carte Vitalen hänelle. Hän hakisi seuraavat erät apteekista ja lähettäisi ne postissa minulle Suomeen. Yritin torjua hänen ehdotustaan, liikaa vaivaa ja muistamista. Mutta hän totesi, että hän on minun lääkärini ja tämä on lääkärin määräys. Olisin mielelläni maksanut lääkkeet ja postikulut, mutta hän ei huolinut maksua. Totesi vain että katsotaan sitten syksyllä. Pari viikkoa sitten tuli postissa paketti, jossa oli kahden kuukauden lääkkeet. Nolotti, itketti ja nauratti. Mitä ihmettä osaisin viedä täältä hänelle kiitokseksi.
Merci beaucoup sinä iki-ihana madame OMALÄÄKÄRI.