Tuulen kyyneleitä

Tihkusateisena heinäkuun aamuna kahlasin märällä nurmikolla venettä vedestä tyhjentämään. Yritin siinä muistella missä runossa puhuttiin tuulen kyynelistä. Niitähän viime päivinä on taivas itkenyt vähän väliä.

Huomasin, että rannan jasmiinipensas oli puhjennut kukkaan. Sen valkoiset kukat aivan kuin valaisivat harmaata maisemaa.  Pitihän se kamera hakea ja ottaa kuva pensaasta. Kuvassa valkoharmaa maisema toi mieleen kuutamon ja saman tien muistin tämän ranskalaisen Verlainen tunnelmallisen runonkin.

Valkea kuu

Metsään loistaa

valkea kuu,
ääneen toistaa

joka oksa, puu,
se on kuin taika...

On rakkauden aika.

Veden kuvastimesta
yössä häämöttää
paju syvyydestä,

oksat pidättää
tuulen kyyneliä...

Unia herääviä.

Niin lempeänä
leviää hiljaisuus,
niin säteilevänä
taivaan avaruus
hohdetta valaa...

Hetki ei palaa.

(Paul Verlaine)

Me tulimme taas

Kuinka nopeasti aika kiitääkään. Nyt jo ensimmäinen kuukausi näissä sielun maisemissa on takana. Eihän siitä ole kuin tuokio kun läksimme ajelemaan Ranskan talvikodista Suomen kesäpesäämme.

Sinisen kulkijan pikkusiskoja

Matkanteko autolla tuntui sopivalta. Ehti nähdä kuinka tulenpunaiset unikkopellot aaltoilivat kevyessä tuulessa, miten heleän vihreytensä saaneet viinitarhat unelmoivat syksyllä kypsyvästä tuoksuvasta sadostaan. Pitkän sateisen jakson jälkeen taivas oli sininen, poutapilvet kulkivat kanssamme samaan suuntaan. 

Runsasta viinisatoa teille köynnökset!

Näkemiin unikot!

Vuoret kutsuvat 

Matka sujui mukavan rauhallisesti tuttua reittiä. Ensin kohti sinihohteista merta, sitten kevään koristelemissa postikorttimaisemissa pitkin vuoristoteitä. Illaksi matalaan motelliin yöksi. Päivän päätteeksi lasillinen punaviiniä motellin takapihan retkipöydässä mustarastaiden laulun ja liikenteen kohinan ympäröiminä. Lämpimässä illassa katselimme kun kuu kiipesi taivaalle ja tähdet syttyivät. Ajattelin, että seuraavan kerran näenkin tähtitaivaan Suomessa syyskesällä kun valoisien öiden aika on ohi.

Seuraava matkapäiväkin sujui poutapilvien alla moottoritien autovirrassa kohti Luxemburgia. Viimeiseksi Ranskan puolella poikkesimme markettiin ostamaan ystävillemme viemisiksi heidän rakastamaansa vahvatuoksuista ja -makuista Maroilles-juustoa. Takakontista tulvivat aromit olivat lähes pyörryttävät loppumatkan ajan.

Lähtötohinoissa emme olleet ehtineet seurata tiedotusvälineitä. Matkalla emme tienneet Ranskan suljetuista ydinvoimaloista, emme polttoainepulasta ja jonoista huoltoasemilla. Monet konstit ja mielenilmaisut tuntuvat jatkuvan uusia työlakeja vastaan.  

Luxemburgissa Mosel-joen rinteillä viinitarhat katselivat alas virralla soutelevien joutsenten ylväitä liikkeitä. Me vain pysähdyimme edullisen polttoaineen takia hetkeksi täyttämään auton tankin ja matka jatkui pitkin varjoisien puiden reunustamia mutkaisia teitä kohti Saksan Eifel-vuoriston metsäisiä kukkuloita. Erään mäen korkeimmalle kohdalle pysähdyimme hetkeksi jaloittelemaan, laaksossa soivat kirkonkellot, jossain lähellä kukkui käki.

Illansuussa tummien pilvien hipoessa puiden latvoja saavuimme pieneen saksalaiskylään, jossa siistien omakotitalojen pihoja koristivat toinen toistaan upeammat pensas- ja kukka-istutukset. Yhden tällaisen talon somassa vinttikamarissa nukkuisimme seuraavan yön.

Aamiaismajoituksen hyväntuulinen emäntä neuvoi reitin noin 500 metrin päässä olevaan kodikkaaseen ravintolaan. Ilta oli viileä ja valitsimme pöydän takkatulen läheltä. Aluksi olimme paikan ainoat asiakkaat. Ravintolan ranskalainen isäntä halusi tarjota lasilliset kuohuviiniä kuultuaan, että olemme Ranskassa asuvia suomalaisia. Hän ja tarjoilua hoitava vaimonsa jäivät hetkeksi kanssamme juttelemaan. Pian ravintolaan tuli lisää asiakkaita, isäntä siirtyi keittiöönsä kokkaamaan ja rouva keräämään tilauksia toisista pöydistä.

Illan pimetessä, kevätsateen kastelemina kävelimme majapaikkaamme, lämpimään suihkuun ja uinailemaan untuvapeittojen alle.

Hyvin nukutun yön jälkeen tuoreen kahvin tuoksu houkutteli matkaajat runsaasti katettuun aamiaispöytään. Emäntä kehotti tekemään pöydälle varattuun muovipussiin eväät yli jäävistä leivistä, juustoista, leikkeleistä ja hedelmistä. Olipa mukava yllätys. Hyvältä maistuivat voileivät päivällä levähdyspaikalla suurten puiden ja tuoksuvien syreenipensaiden katveessa.

Meri liplatteli Iltapäivän auringossa kun saavuimme Travemündeen. Jätimme auton kukkivien hevoskastanjoiden alle lepäilemään. Maleksimme pitkin rantakatua katselemassa kauppojen tarjontaa, mutta mitään ostettavaa ei tällä kertaa löytynyt. Jatkoimme kulkuamme kylpyläkaupungin rauhallisilla rantateillä. Auringon laskiessa poikkesimme rantaravintolaan kala-aterialle päättämään taas yhden matkan läpi keväisen Euroopan.

Kiehtovaa matkustamista

Eivät ehtineet tähdet syttyä auringonlaskun jälkeen kun taivas peittyi pilviverhoon. Jäljellä oli enää parin tunnin odotus satamassa ennen rahtilaivaan pääsyä. Sitten vajaa 30 tuntia Itämeren kyntäjän kyydissä ja saapuminen aurinkoiseen, lämpimään Helsinkiin. Vielä yksi päivämatka kohti sinisiä metsiä ja vielä sinisempää kotijärveä. Miten ihanalta tuntuikaan pitkästä aikaa kotisaunan pehmeä lämpö.

                  **********************************************************