Viime
aikoina olen selaillut monien blogien talvisia tunnelmia ja ihaillut toinen
toistaan upeampia lumikuvia. Suomi-kaiho on vallannut mieleni. Kuulokkeissani
soi usein Jean Sibeliuksen Valse triste tai Toivo Kuulan Lampaanpolska.
Lumikuvien ja musiikin luomaa haaveiden Suomea kaipaan. Tosin joku TV:stä
tallennettu kirosanojen säestämä Emma-gaala jysäyttää haaveilijan nopeasti
tähän aikaan ja maan kamaralle.
Siihen asti
kunnes joku tapahtuma nostaa taas pään pilviin. Muutama päivä sitten tuli tällainen
tähtihetki ja pääsin Suomi-tunnelmiini. Tämä tapahtui noin 100 km:n päässä
suuressa Toulousen yliopistokaupungissa. Vähän jännitti ajaa miljoonakaupungin
keskustaan, mutta onneksi oli lauantai-iltapäivä, liikenne sujuvaa. Olimme
varanneet myös hotellin keskustasta. Ajo hotellin parkkihalliin oli jonkin
verran haastavaa, koska tila sijaitsi neljän avattavan portin takana maan alla.
|
Halle aux Grains de Toulouse ulkoapäin, kuva kopioitu netistä |
Illan
kohteemme oli v. 1860 punatiilestä rakennettu kuusikulmainen musiikkihalli Halle aux Grains de Toulouse. Se
rakennettiin aikoinaan viljan ja kotieläinten kauppahalliksi, 1950-luvulla tilat
muutettiin teatterin,
rock-konserttien, sirkuksen, nyrkkeilykisojen
ja erilaisten näyttelyiden areenaksi. 1970-luvulla todettiin paikan
erityisen hyvä akustiikka, jota vielä paranneltiin kun muutettiin se Orchestre National
du Capitole de Toulousen konserttitiloiksi.
Hallia pidetään yhtenä Euroopan parhaimmista, orkesteria ympäröivissä katsomosaarekkeissa on 2200 istumapaikkaa.
|
Hallin sisätilat, kuva kopioitu netistä |
Hotellimme sijaitsi lähellä
hallia ja muutamassa minuutissa olimmekin jo ihmisvirran mukana menossa sinfonia-konserttiin,
jossa puhalsivat suomalaiset tuulet. Nuoren, taitavan suomalaisen kapellimestari Klaus Mäkelän
johtama Toulousin kaupungin sinfoniaorkesteri (Orchestre National du Capitole
de Toulouse) soitti Jean Sibeliuksen sinfonian nro 2.
Olipa hienoa olla mukana kuulemassa, näkemässä ja
liikuttumassa. Istuimme toisella penkkirivillä lähes kosketusetäisyydellä
orkesterista. Ehdin jo pelätä, että olemme liian lähellä. Mutta turha oli
pelkoni. Konsertti alkoi Finlandia-hymnillä. Kun sen ensimmäiset sävelet kohosivat
ilmoille ja lempeästi sulkivat syliinsä, sai musiikki vallata kuulijansa.
|
Klaus Mäkelä, kuva kopioitu konsertti-ilmoituksesta |
Nuori
kapellimestari johti taitavasti orkesteria tahtipuikollaan. Hän liikkui
kevyesti kuin balettitanssija, kuin sadun Peter Pan lumosi yleisön taikasauvallaan,
vei yhdessä soittajien kanssa kuulijan hetkeksi ihmeelliseen musiikin maailmaan,
jossa tarinaa kertoivat ja tunnelmaa loivat niin monet erilaiset instrumentit.
Niin me,
kuin monisatapäinen ranskalaisyleisökin nautti kuulemastaan. Aplodit jatkuivat
ja jatkuivat. Konsertin huipentumana iki-ihana Finlandia-hymni päätti myös
konsertin.
Kuulemaansa tyytyväinen
yleisö poistui hallista hyväntuulisena keskelle yllättäen alkanutta rankkasadetta.
Vain harvalla näkyi olevan sateenvarjo mukanaan. Mekin kipitimme pikavauhtia ne
muutamat askeleet hotelliimme ja perillä totesimme olevamme läpimärkiä.
Siispä vaatteet
kuivumaan, lämpimään suihkuun ja nukkumaan. Iltaruokailu jossakin lähikadun
ravintolassa jäi väliin. Kenties sitten ensi kerralla.
**************************************