Kaunis hiljainen kesäni

Tämä kesä on antanut kaikkien kukkien kukkia.  
Muutaman päivän ajan ennen kukkiensa kuihtumista rannan valkoinen jasmiini kaartui kauniisti veden ylle. 

Punaisen muovivadin asukas nukkuu seitsemän kuukautta vuodesta pimeässä ja koleassa varastossa. Toukokuussa se pääsee ulos päivänpaisteeseen. Heinäkuun aurinko saa sen riemuitsemaan hehkuvassa oranssissaan. Syyskuussa se kohtaloonsa tyytyen odottaa talviuniaan. 

Erilainen on ollut tämä hiljainen kesä. On ollut aikaa loikoilla terassin lepotuolissa kirjastosta tilaamieni kirjojen parissa tai katsellen pilvimuodostelmia sinitaivaalla. On ollut aikaa viipyillä ikivanhojen naavakuusien ympäröimillä metsäpoluilla, seurata kuhinaa muurahaispesässä. Lähes päivittäin olen soutanut kaislikon reunaan, jossa katiska meitä useimmiten tyhjänä odottaa. Katiskaa on siirrelty paikasta toiseen, mutta silti saalista ei ole saatu, ei myöskään uistimeen ole kala tarttunut. Onneksi kyläpuodista löytyy herkullista lämminsavustettua kirjolohta tai tuoreita muikkuja kalan kaipuuseen.

Puhelin on edelleen tärkein väline yhteyden pitoon perheen ja ystävien kanssa. Toki tapaamisiakin ollut, mutta vähemmän kuin edellisinä kesinä. Kun lukee koronauutisia maskinkäyttösuosituksineen, vaikuttaa siltä, että tapaamiset tuskin lisääntyvät. Parasta vain sopeutua tilanteeseen, olla kiitollinen kaikesta hyvästä, elää päivä kerrallaan.

Luultavasti tämä syksykin tulee olemaan erilainen, syksy ilman muuttomatkaa. Ehkä vain vilkuttelen rannalla kurkiauroille hyvän matkan toivotuksia.

 Pihan pihlaja punastelee lähestyvää syksyä.

*****************************************