Tummien kuusten takana näkyy metsäinen niemen nokka. Siellä
koivujen kätköissä häämöttää pieni saunamökki. Tarina kertoo, että aikoinaan itse
presidentti Kekkonen on saunonut siellä ja viettänyt kesäistä iltaa saunassa ja
sen kuistilla miesporukassa, kalajuttujen ja hyvien juomien viihdyttämänä.
Illansuussa uistelen kaislikon reunaa ja käyn mielessäni
keskusteluja Kekkosen kanssa. Kun kyselen hänen mielipidettään päivän
politiikasta, vastauksena olen kuulevinani hiljaisen kumean huokauksen, jota en
osaa tulkita sen enempää myönteiseksi kuin kielteiseksikään kannanotoksi. Päätän vaihtaa puheenaihetta. Ehdotan Urkille,
että pyydäpä Ahtia antamaan uistimeeni joku kala. Pyynnölläni en tarkoita Kekkosen
aikalaista Ahti Karjalaista, vaan oikeaa veden haltijaa. Vastauksena on taas
sama salaperäinen huokaus. Kelaan uistimen veneeseen ja soudan lähemmäksi
rantaa, jossa huomaan maihinnousun kieltävän taulun. Tirkistelen puiden takana
näkyvää rakennusta ja olen näkevinäni varjon liikahtavan ikkunan takana.
Samassa kuulen taas huhuilun. Joko minä tässä haamuja herättelen. Soudan
nopeasti kotirantaan. Illan tyyntyessä kantautuu laiturille sama mystinen ääni.
Rannalla kaloja siivoava naapuri toteaa, että ääni kuulostaa
kaulushaikaralta, joka on tullut taas tänne kesänviettoon muutaman vuoden tauon
jälkeen. Hän kertoo myös, että monikaan ei ole sitä nähnyt, sillä lintu osaa
kätkeytyä rannan risukoihin. Sen erikoinen ja kantava soidinääni muistuttaa pulloon
puhaltamisen ääntä.
Joten ei haamuja, eikä mystiikkaa, silti soutelen usein
niemen ohi toivoen näkeväni vilauksen tuosta taitavasta kätkeytyjästä. Toinen
syy souteluun on se, että lopultakin...
Ahti antoi ahvenia,
Urho uistimeen kuhia,
vaan haukipa haavista hypähti
alle aaltojen pakeni.
**********************************************