Tulkoon juhannus

Tänä juhannuksena en tee taikoja.

En juokse alasti ruispeltoon kieriskelemään,

en etsi seitsemää kukkaa tyynyni alle,  

sillä pelkään punkkeja.

Olen jo nähnyt juhannusunen.

Siinä variksenpoika lauloi karaokea.

Sinulle lukijani toivotan iloista ja aurinkoista keskikesän juhlaa. 

                             ************************************************************

Salaisuuksien niemi

Tummien kuusten takana näkyy metsäinen niemen nokka. Siellä koivujen kätköissä häämöttää pieni saunamökki. Tarina kertoo, että aikoinaan itse presidentti Kekkonen on saunonut siellä ja viettänyt kesäistä iltaa saunassa ja sen kuistilla miesporukassa, kalajuttujen ja hyvien juomien viihdyttämänä.

Illansuussa uistelen kaislikon reunaa ja käyn mielessäni keskusteluja Kekkosen kanssa. Kun kyselen hänen mielipidettään päivän politiikasta, vastauksena olen kuulevinani hiljaisen kumean huokauksen, jota en osaa tulkita sen enempää myönteiseksi kuin kielteiseksikään kannanotoksi.  Päätän vaihtaa puheenaihetta. Ehdotan Urkille, että pyydäpä Ahtia antamaan uistimeeni joku kala. Pyynnölläni en tarkoita Kekkosen aikalaista Ahti Karjalaista, vaan oikeaa veden haltijaa. Vastauksena on taas sama salaperäinen huokaus. Kelaan uistimen veneeseen ja soudan lähemmäksi rantaa, jossa huomaan maihinnousun kieltävän taulun. Tirkistelen puiden takana näkyvää rakennusta ja olen näkevinäni varjon liikahtavan ikkunan takana. Samassa kuulen taas huhuilun. Joko minä tässä haamuja herättelen. Soudan nopeasti kotirantaan. Illan tyyntyessä kantautuu laiturille sama mystinen ääni.

Rannalla kaloja siivoava naapuri toteaa, että ääni kuulostaa kaulushaikaralta, joka on tullut taas tänne kesänviettoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Hän kertoo myös, että monikaan ei ole sitä nähnyt, sillä lintu osaa kätkeytyä rannan risukoihin. Sen erikoinen ja kantava soidinääni muistuttaa pulloon puhaltamisen ääntä.

Joten ei haamuja, eikä mystiikkaa, silti soutelen usein niemen ohi toivoen näkeväni vilauksen tuosta taitavasta kätkeytyjästä. Toinen syy souteluun on se, että lopultakin...

Ahti antoi ahvenia,

Urho uistimeen kuhia,

vaan haukipa haavista hypähti

alle aaltojen pakeni.

                                **********************************************

Mustekalastusta

Salakkaparvi pohjakivillä

”Nuo mustekalat ovat hirveän vaarallisia, minä pelkään niitä”, kuiskaa kaksivuotias kesämekossaan katsellessaan laiturilla salakoiden kutuloiskintaa. Neljävuotias polvihousupoika hakee rannalta pari kaislankortta ja suunnittelee onkivansa niillä noita hirveitä otuksia. Paikalle astelee toinenkin onkimies verkkareissaan ihan mato-ongen kanssa ja näyttää onkimisen mallia pienemmille. Pari salakkaa ja särkeä hän onnistuukin pyydystämään. Vanhemman väen apua tarvitaan kalojen irrottamiseen koukusta, jonka jälkeen saalis viedään riemusaatossa pieneen sankoon polskimaan. Paikalle saapuu naapurin kissa, pyydystää taitavasti tassullaan salakat sangosta ja pistelee ne tyytyväisenä poskeensa. Kaksivuotias hihkuu, että kissa söi mustekalat, eikä suostu kuuntelemaan onkimiehen äänekkäitä vakuutteluja kalojen laadusta. Käsikähmän välttämiseksi siirrymme kaksivuotiaan kanssa keinuun puhaltelemaan saippuakuplia, jotka aurinko saa hehkumaan sateenkaaren väreissä ja tuulessa ne leijailevat rantakoivun oksille.

Kissa nousi pöydälle, kai  haluaisi lisää kaloja 

******************************************************************