Vuoden loppuessa



Kotikylämme

Raju pohjoistuuli paukuttelee ikkunaluukkuja. Pilvet kiitävät taivaalla, heittävät kuin ilkkuen saderyöppyjä kulkijan niskaan. Sateenvarjoa on aivan turha avata. Postilaatikolla käynti tuntui uroteolta, kiukkuinen puhuri ei onnistunutkaan riipimään kädestä kirjeitä. Auton huoltolasku olisi joutanut mennä, mutta Suomesta tulleilla äänestyslipuilla saattaa olla käyttöä. Tosin yksikään presidentti-ehdokas ei ole kiinnostunut äänistämme. Jää harkintaan, kannattaako äänestyksen takia tammikuussa ajaa kaksi kertaa lähes 300 km:n edestakainen matka äänestyspaikalle. Kirjeessä kun erityisesti mainitaan, että äänestyspaikka voi olla avoinna ilmoitettua lyhyemmän ajan.
Vuoden lähestyessä loppuaan tuntuu pientä haikeutta. Lähiviikkoina joudumme hyvästelemään tämän talvikotimme ja kotikylämme. Turvallista ja rauhallista on ollut täällä elää ja asua. Mukavia ja ystävällisiä ovat olleet naapurimme ja muukin kylän väki. Avarat ja kauniit ovat olleet maisemat ikkunoiden takana. Kuulaina päivinä olemme saaneet katsella kaukana horisontissa siinteleviä lumen peittämiä vuoria, illan tullen purppuran sävyissä kylpevää iltaruskoa. Uusi talvikoti pitäisi etsiä, mutta vaikuttaa siltä että, etsijöille on jäänyt käsijarru päälle ja monta tekosyytä siirtää asia myöhäisemmäksi.
Sinulle lukijani tahdon toivottaa:

Säilyttäköön tämä vuosi sen mitä rakastat.
Tuokoon uusi sen mitä kaipaat ja
vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.
Onnellista Uutta Vuotta!

                                       *********************************************

Neljäs tietäjä

Lääkärin odotushuoneessa tavailin toistakin satukirjaa. Kaikkia sanoja en ymmärtänyt, mutta juonen suurin piirtein. Pidän legendoista ja kertomuksesta niitä löytyi parikin.
Tarina kertoo, että suuren meren takana erämaassa asuva köyhä intiaani näkee taivaalle syttyvän uuden kirkkaan tähden. Esi-isien henget ovat kertoneet hänelle ennustuksen Betlehemin tähdestä. Intiaani, kuten Itämaan kolme tietäjää, haluaa seurata tähteä ja viedä lahjoja Jeesus-lapselle. Hänellä ei ole kultaa, mirhamia eikä suitsukkeita, vaan hän on kerännyt lahjoitettavaksi erilaisten lintujen värikkäitä sulkia, hedelmiä ym. luonnosta löytynyttä. Hän kohtaa valkoisen papukaijan ja pyytää, että tämä kuljettaisi hänet suuren meren yli. Lintu suostuu pyyntöön, mutta haluaa palkaksi intiaanin keräämät sulat. Siihen aikaan kaikki papukaijat olivat valkoisia. Kun papukaija sai Jeesus-lapselle tarkoitetut eriväriset sulat, muuttuivat melkein kaikki maailman papukaijat toinen toistaan värikkäimmiksi.
Osan matkasta intiaani matkustaa krokotiilin, sitten vielä puuman selässä. Kaikille kyydin antaneille hän joutuu luovuttamaan osan keräämistään lahjoista. Kun hän viimein pääsee Betlehemiin, on lahjoista jäljellä enää vain yksi appelsiini. Sen hän antaa Jeesus-lapselle, joka leikkii appelsiinillä, heittelee sitä ilmaan kuin palloa. Kun lapselle tulee jano, intiaani halkaisee hedelmän, puristaa siitä mehun ja antaa Jeesukselle. Muistona tapahtuneesta appelsiini kuuluu ranskalaiseen joulupöytään.

Vincent van Gogh: "Child with Orange", 1890

Ehkä appelsiini  on osa ranskalaisen jouluaterian 13 jälkiruuasta, mikä symboloi Jeesusta ja 12 opetuslasta. Katolisessa kirkossa loppiaista (Epiphanie) vietetään 6.1. itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Ranskassa sitä nimitetään myös le jour des Rois mages.

Omaa joulun odotustani harmaassa ja koleassa sadesäässä valaisevat postin ja sähköpostin tuomat joulutervehdykset Suomesta ja maailmalta. Lähettäjät eivät ehkä arvaakaan miten paljon ulkosuomalaisen mieltä lämmittävät nämä kaikki muistamiset.

Sinulle blogissani vierailija, toivotan lapsuuden joulun iloa ja taikaa sydämeesi.  

                                ***************************************************** 

Seuraava potilas

Kahlaamme plataanien alle kerääntyneissä lehtikasoissa kohti omalääkärin vastaanottoa. Apteekista saimme mukaan rokotteen, jolla torjutaan kausiflunssa.
Painamme soittokellon nappia, ääni kajahtaa jossain sisätiloissa. Pian ulko-ovi aukeaa sähköisesti. Odotushuoneessa istuu neljä madamea ja yksi monsieur. Kaikki he vastaavat tervehdykseemme. Istuudumme seinustalle korkean takan viereen. Takan leveälle reunustalle on sijoiteltu pieniin ryhmiin koristekurpitsoita. Ikkunan vieressä olevasta kaiuttimesta kuuluu vaimeasti klassista musiikkia. Ikkunan edessä on värikäs lastenpöytä, leluhylly ja pari pientä tuolia. Keskellä huonetta matalalla pöydällä on iso röykkiö aikakauslehtiä.  Musiikin lisäksi lehtien rapina on ainoa ääni huoneessa. Vuoroaan odottavat selailevat lehtiä tai istuvat omissa ajatuksissaan, mitään keskusteluja ei käydä. Jälkeemme tulee vielä kaksi naista. Jokainen odotushuoneen tuoli on nyt varattu.
Vastaanottohuoneen ovi avautuu, edellinen potilas poistuu ulko-ovesta. Lääkäri kurkistaa ovelta ”teitähän on paljon täällä, kuka on seuraava?” Lääke-edustajalta vaikuttava mies nousee, ottaa suuren salkkunsa ja seuraa lääkäriä vastaanottotilaan.
Tuntuu siltä, että täytyy varautua pitkään odotteluun. Pöydällä lojuva lehtikasa vaikuttaa liian vaikeatajuiselta luettavalta, mutta leluhyllyn kirjoista voisi jotain ymmärtääkin. Niinpä me suomalaisvanhukset päät yhdessä tutkimme satukirjojen isoa tekstiä ja katselemme iloisenkirjavia kuvia. Kirjojen parissa aika kuluukin rattoisasti. Sisään on tullut uusia potilaita, entisiä siirtynyt vastaanoton kautta pois. Olen parhaillaan lukemassa jännityskertomusta, jossa koirakonstaapeli astuu kanalaan ja komentaa rikospaikalla pörrääviä kärpäsiä ”Hajaantukaa”. Riemastun repliikistä ja kikattelen sitä miehelle. Samalla huomaan, että kaikki katselevat meitä. Jonkun ilmeestä voin lukea lauseen, että tuolla ulkomaalaisella ei taida lääkitys olla kohdallaan, nolottaa. Onneksi on meidän vuoromme mennä lääkärin luokse.
Viehättävä omalääkärimme haluaa kerran vuodessa nähdä meidät molemmat. Minut hän tapaakin kolmisen kertaa vuoden mittaan, mutta miehellä kun ei ole mitään lääkitystä, tämä rokotustapaaminen on ainoa kerta. Lääkäri kuuntelee sydämet, mittaa verenpaineet, tuikkaa rokotteet käsivarteen, kyselee kuulumiset ja miten kesä Suomessa sujui. Miehen verenpaine on hieman koholla. Lääkäri kyselee pelkääkö mies häntä tai pistämistä. Mies ei myönnä kumpaakaan. Lähtiessä lääkäri mittaa uudelleen miehen verenpaineen, joka nyt on laskenut normaalilukemiin. Palkkioksi lääkäri antaa miehelle karamellin, minulle vain uusii verenpainelääkkeen reseptin.
Kotimatkalla hihittelen vielä koirakonstaapelin repliikkiä, mutta miehen mielestä siinä ei ole mitään huvittavaa. Toivottavasti ensi kerralla löydän kirjan leluhyllystä ja saan tietää miten tarina jatkuu.

                        ************************************************************

Lähdetäänkö

Tänään iltapäivän aurinko lämmittää. On tyyntä, tuuli kulkee muualla. Minulla on taateleita taskussa ja vettä pullossa, lähdetäänkö järvelle?


Mansikkapuu

Kakipuu

Ei pidetä kiirettä, kuljetaan rauhallisesti. Katsellaan polun varren kukkasia, lintujen liikkeitä järvellä, puiden kuvajaisia veden pinnalla. Hengitellään mäntyjen ja maatuvien lehtien tuoksua. Sateiden jälkeen sieniä on noussut joka puolelle. En tunne niitä, ei maistella, ettei matka muutu tripiksi tuntemattomaan maahan. Mansikkapuusta voimme napata muutaman kypsän marjan ja todeta, että ulkonäkö on parempi kuin maku. Kakipuun makeat hedelmät ovat nyt kypsiä. Muistan kun maistoin niitä ensimmäisen kerran, minulle sanottiin, että toivo nyt jotain, niin toiveesi toteutuu. En muista enää toivettani, enkä sen toteutumista. Ehkä se ei ollut kovin tärkeää.

Tuonne lähelle puiden latvoja emme rohkene kiivetä, mutta voimme ihailla nuorten seikkailijoiden taitoa ja onnistumisen iloa suoritetusta tehtävästä.




Tuntemattomia sieniä

Vastarannan puut heijastuvat hauskasti veteen 

Lempeä syyssää on houkutellut matkaan muitakin kulkijoita. Lähes jokainen vastaantulija tervehtii meitä, moni lisää maininnan kauniista ilmasta ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Toivotamme samaa heille.

Vastaan tulee pariskunta. Hengästynyt mies vihreässä tirolilaishatussa kädessään pitkä paimensauva, jota tömäyttelee maahan tomerasti joka askeleella. Nainen kulkee muutaman askeleen perässä, hymyilee vähän hämillisesti tervehtiessään. Silloin tällöin ohitsemme vilahtaa hyvin treenattuja juoksijoita muodikkaissa asuissaan ja aurinkolaseissaan kuulokkeet korvilla. Vastaamme sipsuttaa pari kaunotarta korkokengissä, meikeissä ja kampauksissa olkapäillä somasti tyylikkäät laukut. Kuin kaakattava kanaparvi metsästä puikahtaa joukko koululaisia kartat ja kompassit käsissään. Säntäilevät takaisin pusikoihin rasteja etsimään. Kilpailutilanteesta huolimatta tervehtivät tiellä kulkijoita, toisin kuin opettajansa, joiden koko huomio on keskittynyt kiivaaseen väittelyyn. Romantiikka säteilee vastaan astelevista nuorista pareista, eräs sellainen kulkee kietoutuneena pitkään yhteiseen kaulaliinaan.

Polku kulkee mutkitellen, loivasti nousten ja laskien pitkin järven rantoja. Puiden siimeksessä rannalla on penkkejä, joilla voi lepuuttaa jalkojaan. Sellaiselle mekin istahdamme, nautiskelemme muutaman taatelin ja janoomme vettä. Jatkamme matkaa, ylitämme pienen puron. Kevätsateiden jälkeen purossa voi nähdä pieniä kaloja uiskentelemassa. Ohitamme tyhjän venelaiturin ja uimarannan. Aurinko laskee selkämme taakse.

Emme malta ajaa vielä kotiin vaan poikkeamme kaupungin torille. Haluamme nähdä joko jouluvalot on sytytetty. Ei vielä, mutta niitä asennetaan parhaillaan. Torille on tuotu myös joulukojut valmiiksi, jääkone torin laidalla jäädyttää luistinrataa lapsille. Me istahdamme ulkoilmakahvilaan plataanien alle ja tilaamme isot kupilliset cappuzinoa samalla kun taivaan sini syvenee ja ensimmäiset tähdet syttyvät.

                       *******************************************************

Siivekkäitä

Lintuja on mukava seurata. En katsele niitä erityisemmin tunnistaakseni, ihan muuten vain. Jos olisi mahdollisuus elää useampi elämä, haluaisin viettää niistä yhden vapaana taivaan lintuna. Ehkä olisin pääskynen tai veden äärellä viihtyvä västäräkki.

Taas ne tulivat 

Viime päivinä auringonlaskun aikoihin tuhatpäiset lintuparvet muuttomatkoillaan kaartelevat kylän yllä kuin tanssien iltataivaalla. Eri ilmansuunnilta tulevat parvet kohtaavat toisensa ja aloittavat yhdessä huikean esityksen. Esityksen, joka on täysin äänetön, kuuluu vain siipien suhinaa niiden ohi kiitäessä. Kun pimeä saapuu, laskeutuu osa linnuista kadunvarren plataaneihin ja ilman täyttää niiden loputon räpätys. Ehkä kertoilevat toisilleen matkansa kokemuksia. Johonkin aikaan yöstä, ehkä sitten kun tähdet ovat oikeilla paikoillaan, parvet jatkavat matkaansa. Seuraavana iltana saapuvat uudet matkaajat.

Matalan järven yksi joutsenista taitaa tuntea meidät.

Viimeksi kun kävelimme rannalla, se erkani toisten joukosta ja suorastaan kiiti luoksemme. Ressukka luuli varmaan, että meillä olisi sille tuomisia. Toiset linnut eivät olleet meistä kiinnostuneita. Lupasin tuoda sille ensi kerralla kuivia leivänmuruja.

Mitähän miettinee puiston haikara pesässään harmaan taivaan alla.  

Poseerasi hetken uteliaalle kuvaajalle ja lensi sitten pois. Pian puiden takaa kuului meteliä. Kun haikara tapaa puolisonsa, niillä on tapana kalistella kuuluvasti nokkiaan. Se on niiden puhetta.

Tänään aurinko nousi kello 7.57 ja laskee kello 17.17. Aamulla lämpömittari näytti  yhtä pakkasastetta. Auton katto ja ikkunat olivat jäässä. Jokohan se oli talven tulon merkki. Nyt puolen päivän aikaan mittari on kivunnut + 15 asteeseen ja aurinkokin melko korkealle. On aika lähteä viemään leipää joutsenelle.

                             ******************************************************

Tumma ja ryppyinen, mikä se on



Tällaiselta se näyttää ennen kuorimista

 Alkuaikoina Ranskassa, torin vihanneskojussa jäin ihmettelemään epämääräisen näköisiä, tummia nyrkinkokoisia, ryppyisiä möykkyjä. Torikauppias huomasi sen ja kertoi, että möykyt ovat ” les betteraves cuites au four”.
Koska en ymmärtänyt mitään hänen vastauksestaan, pyysin häntä kirjoittamaan möykyn nimen ”tutkimusvihkooni”, johon keräilen kaikenlaisia tuntemattomia asioita. Kauppias kirjoitti ja kertoi samalla, että möykyt ovat oikein hyviä. Ne ovat kypsiä, tarvitsee vain kuoria ja ovat valmiita syötäväksi. Myyjä valitsi minulle yhden ja siitä päivästä lähtien nuo möykyt, eli uunissa paistetut punajuuret ovat olleet pöydässämme makoisa lisuke. Joskus niitä kuoriessa sormet nokeentuvat ja arvelen, että ne on kypsennetty hiilillä. Mieleen muistuu lapsuudesta kuumassa nuotiotuhkassa paistetut nauriit.

Täältä  löytyy tietoa punajuuren terveysvaikutuksista, muun muassa, että ”Punajuuri sisältää monipuolisesti kivennäisaineita: paljon kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Vitamiineista punajuuresta löytyy A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja, erityisesti folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on vähäistä. Folaatti vaikuttaa punasolujen uusiutumiseen ja aineenvaihduntaan sekä verisuonten ahtautumiseen. Punajuurikas saa värinsä antioksidantteihin kuuluvista betalaiineista. Betalaiinien terveysvaikutuksia ei vielä tunneta, mutta niillä saattaa olla merkitystä hapettumiseen liittyvien sairauksien estossa. Myös punajuurikkaan kuitu on nykyihmiselle arvokasta. Punajuurikkaan versot ja kesällä nuoret naatit ovat syötäviä. Entisaikaan naatteja käytettiin pinaatin tavoin. Itse juuri varattiin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten hammas- ja päänsäryn hoitoon. Punajuurella on hoidettu myös flunssaa, ihottumia ja hermostohäiriöitä. Punaisen väriaineen uskotaan edelleen vaikuttavan mielialaa kohentavasti ja punajuuren tryptofaanin antavan hyvää oloa”.

         ****************************************************************

Käytöstapoja

Joan Miron teos kuvaa hyvin  keskustelujen seuraamistunnelmia Kuva täältä

Ranskan television uutislähetyksessä haastateltiin maan presidenttiä Nicolas Sarkozya. Toimittaja kyseli ja presidentti vastasi. Huomioni heräsi, kun kesken vastauksen toimittaja puhui presidentin puheen päälle. Hölmistyneenä jäin ihmettelemään moista käytöstä. Keskeytyksestä hämmästymättä presidentti jatkoi vastaustaan. Pian toimittaja teki saman tempun uudestaan. Puhui taas presidentin sanojen päälle. Mielestäni se oli toimittajalta epäkohteliasta käytöstä. Se, että presidentti teki saman toimittajalle, ei tuntunut yhtä oudolta.

Seuraavana päivänä kysyin Rose-naapurilta oliko hän katsonut haastattelun ja huomannut toimittajan käytöksen. Rose kertoi katsoneensa uutisia ja naurahti, että tuollainen käytös kuuluu heidän kulttuuriinsa, eikä sitä pidetä epäkohteliaana. (Muuten, näyttää myös siltä, että ”Herran pelko” on täällä tuntematon käsite.)

Tapahtuneesta on kulunut jo aikaa, enkä enää hämmästele tuollaista käytöstä. Sen olen huomannut, että mitään TV:n keskusteluohjelmia en yritäkään katsoa, koska putoan kärryiltä heti kun kaikki ovat äänessä yhtä aikaa. Sama tapahtuu ranskalaisten tuttavien seurassa. Kun yritän seurata keskustelua, tuntuu kuin olisin pingis-kisassa, jossa ei ehdi nähdä missä kohtaa pallo vilahtaa.

Melko syvälle on juurtunut opetus, että toisen puhetta ei saa keskeyttää, eikä puhua sen päälle. Nyt olen huomannut, että saadakseni sanottavani kuuluville, kiilaan sanani röyhkeästi toisen puheen päälle. Tunnen itseni erittäin epäkohteliaaksi, mutta vastapuoli pitää tilannetta täysin normaalina.

Aikojen saatossa tavat ovat muuttuneet Suomessakin. Varsinkin tunteita kuumentavat poliittiset TV- keskustelut ovat joskus varsinaista yhteishuutoa. Eipä ihme, että katsojasta tuntuu, ettei ymmärrä mistä puhutaan ja millä kielellä.

                              ***************************************************

Sanaton vierailu

Harmaiden pilvien alakulo on laskeutunut minuun. En saa pois mielestäni ystävän surullisia silmiä, jotka katselevat ikkunan takana ruskan väreissä kylpeviä viinitarhoja. Ehkä katse on kääntynyt menneisyyteen, aikaan jolloin kaikki oli toisin. Aikaan, jolloin päivät olivat työntäyteisiä, jolloin puhe pulppusi vilkkaana, käsien ja vartalon liikkeet tehostivat sanottavan painotuksia, rehevä nauru ilmoitti tulossa olevan leikinlaskun kohokohdan, ilmeikkäät kasvot vangitsivat kuulijansa. Hän puhui lakkaamatta, tutuille ja tuntemattomille ihmisille, koirille, kissoille, pikkulinnuille, kukille, puille ja rakkaille viiniköynnöksilleen.

Tuli aamu, jolloin hän ei osannut enää puhua, jolloin oikea käsi ja jalka eivät enää toimineetkaan. Tuli hiljainen huone, sairaalavuode. Alkoi kuntoutus. Päivää rytmittivät terapeutit, piti opetella nousemaan sängystä, ottamaan ensimmäiset askeleet, yrittää muodostaa sanoja. Silloin suru muutti silmiin, jäi sinne asumaan.

Istumme pöydän ääressä, hän on nostanut vasemmalla kädellä oikean käden pöydälle. Yritän puhua jotakin, hän nyökkää, hymyilee hiukan. Hymy ei nouse silmiin asti. Silitän hiljaa pöydällä lepäävää viileää kämmenselkää.

Minulla on kaikki hyvin. Alakulo tulee ja menee. Mutta hänen katseestaan ei suru voi poistua.

                **********************************************************

Puhelu Suomeen

Syksyn tuomaa väriä viinivainiolla

= = = = = = = =  = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Linjoilla mummo ja 2-vuotias.

– Moi, Pikku-ukko. Mitäpä olet touhunnut?

– Minä keitin soppaa.

– Ahaa, mitä soppaa keittelit?

– Keitin pikkuautosoppaa.

– Heh heh. No, oliko hyvää?

– Oli se ihan hyvää, mutta renkaat oli vähän väkeviä.

– Voi kulta. Kutsupa isi puhelimeen.

– Joo. Isi tule puhelimeen!!!

             **************************************************************

Joella



Tänään vietetään Ranskassa Toussaint-juhlaa (Pyhäinpäivä) ja muistetaan kukkasin  edesmenneitä läheisiä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Aurinkoinen sunnuntai-iltapäivä. Valo siivilöityy lehtien lomasta, joku yksinäinen sirkuttaja laulelee lehvistön kätköissä. Joki virtaa verkkaisesti kiviä väistellen. Vastarannalla yksinäinen onkimies istahtaa kivelle, laskee onkivavan viereensä maahan, etsii sätkätarvikkeet taskustaan ja käärii sylissään hitain liikkein sätkän. Auringon säteet lämmittävät joen varren penkillä istujan varpaita. Pitkästä kävelystä väsyneet jalat ovat potkaisseet kengät nurmikolle. Penkin takaa kävelytieltä kantautuu kulkijoiden ääniä, aikuisten soljuvaa puhetta, huudahduksia, lasten kiljahduksia, koirien tervehdyksiä toisilleen. Istuja havahtuu outoon joelta kuuluvaan ääneen. Onkimies on sytyttänyt sätkänsä ja polttelee sitä, ongen koho pomppii virrassa. Mutta sitä ei onkimies huomaa. Hänen huomionsa on kiintynyt pienen matkan päässä kallion kielekkeellä olevaan pariskuntaan. Sitä tarkkailee myös penkillä istuja. Musta-asuinen, rastahiuksinen mies istuu maassa ja kaivaa kassistaan instrumentin, jota alkaa soittaa. Ääni kantautuu voimakkaana yli joen solinan, liikenteen kohinan ja ihmisten puheen. Ehkä soitin on saksofoni. Nuori, mustaan huppariin pukeutunut nainen poimii maasta hulavanteen ja alkaa pyörittää sitä lanteillaan. Vanteen koristekivet välkkyvät auringossa. Penkillä istuja ei tunne tätä outoa hypnoottista musiikkia. Tyttö on riisunut hupparinsa ja pudottanut vanteensa maahan. Onkimies ei saa silmiään irti tytöstä, joka on aloittanut eräänlaisen käärmetanssin musiikin inspiroimana. Käärmeenlumooja soittaa outoa, vaikeroivaa musiikkiaan. Moni kulkija pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan ja jatkaa matkaansa päätään pudistellen. Penkillä istuja nousee ylös, venyttelee hetken musiikin tahtiin, poimii kenkänsä ruohikolta koiran kakkaläjän viereltä ja jatkaa matkaansa.

Nämäkin oliot kuuntelivat ihmeissään outoa soitantoa

Kotiin tultua ihmettelin aikamoista hyttysparvea. On niitä itikoita muuallakin kuin Suomessa.

         **********************************************************************

Metsämiehet liikkeellä

kävelen mieluummin  satulinnan rauhallisissa maisemissa...

  

kuin suren nahistuneita rypäleitä

 

... tai kuivaa pihanurmea


Kauan kaivattu sade vihmoo kevyinä tihkusadekuuroina kulottunutta piharuohikkoa. Rutikuiva maa ei kovempaa sadetta imisikään.
Selailen päivän lehteä, jossa kerrotaan, että villisikojen metsästys on alkanut elokuun puolivälissä ja jatkuu helmikuun loppuun. Helteiden takia metsästäjät eivät ole olleet kovin innokkaina harrastuksensa parissa. Ovat myös säälineet arvokkaita koiriaan. Nyt ilmojen viilennyttyä on laukausten pauke vuorilla alkanut. Myös viinitarhoissa ammutaan kaneja ja muuta pienempää riistaa. Lenkkeilyn kohteet pitää valita huolella, ettei osu metsästäjien luotien kohdalle. Niin kävi lehden mukaan maastopyöräilijälle, joka sai luodin pohkeeseensa. Onneksi metsämiesten joukosta löytyi ensiaputaitoinen, joka teki kiristyssiteen jalan ympärille ja toimitti uhrin nopeasti sairaalaan. Toinen uhri oli metsätielle pysäköity auto. Onneksi auton omistaja ja koiransa eivät olleet sen sisällä. Villisian metsästykseen tarkoitetut luodit lävistivät sen takalasin, tuulilasin ja molemmat takaikkunat. Santarmit ihmettelevät ja raapivat päätään. Luetteloidako tämä metsästysonnettomuuksiin vai ilkivaltaan.
Kävelylenkit teemmekin järvien, jokien tai kanaalin rannoilla. Siellä on kaunista ja rauhallista kulkea. Kunhan viinitarhojen köynnökset ovat pudottaneet lehtensä voimme palata viinipeltojen laitamille. Vuoret odottakoot helmikuulle asti.

                 ******************************************************************

Sateen odotusta

Tummat pilvet laahautuvat alas vuoren rinnettä. Kuivuuden koettelemat puut ja ruoho anovat sadetta, mutta tuuliveitikka tulee ja hajottaa pilvet taivaanrannalle. Aurinko hekottelee taas tyytyväisenä taivaalla. Tuuli voimistuu ja kääntyy luoteeseen, ilmansuuntaan, josta puhaltavat kylmät henkäykset. Suloisesta lämmöstä nauttinut etsii päälleen villatakin ja jalkaansa villasukat, uskoo, että syksy on tullut.

Linnuille löytyy matalalta järveltä syötävää

Koska auringossa löhöäminen ei nyt onnistu, on aika mennä katsomaan miten lähin järvi jaksaa. Matalaksi on käynyt järvi veden puutteesta, silti onkimiehet ja uskollinen vartijansa istuvat toivorikkaina rannalla kohoa tarkkaillen. Lähes pari metriä on laskenut järvenpinta, Vettä on jäljellä enää noin 50-70 cm. Joutsenet ovat tyytyväisiä, sillä ne yltävät helposti noukkimaan syötävää järven pohjasta.

Joutsen on kietonut heiniä kaulaansa

Onkijat saaliin toivossa

Kesän aikana järven ympärille on rakennettu mukava kävelytie, ei liikaa nousuja, eikä laskuja, näkymät kauniita ja niin tuttuja kulkijan silmissä. Mielessä kaivertaa pieni haikeus. Pitääköhän tästäkin paikasta luopua tulevan muuton myötä. Aika näyttää…

Nämä kukat eivät kuivuutta säiky

************************************************

Muuttolinnut talvipesässä

Maistiaisia

Syysmyrsky itämerellä puisteli ja keinutti etelään matkaajia. Jopa isossa rahtilaivassa tuntui meren raivo. Rysähdys aallon harjalta sen pohjalle, kallistelut laidalta laidalle saivat matkaajan viihtymään parhaiten hytin uumenissa nukkuen, lukien ja televisiota katsellen.
Tuntuipa hyvältä päästä vakaalle maan kamaralle vain kaksi tuntia aikataulusta myöhässä. Etelään matkasi edellä ja sivuilla monta lintuparvea. Rypsipellot hehkuivat kirkkaan keltaisina tien varsilla kunnes harmaa sademuuri vei värit. Yöpymiseen varattu vuoristohotelli Eifelin vuoristossa löytyi sumupilvien keskeltä, huikeat maisemat voi vain aavistaa. Sade ja viileys ottivat vastaan matkaajat Ranskasakin. Liikenne oli varsin maltillista. Ainoa kolari oli sattunut Lyonissa tunnelin suulla, jossa raivauskalusto parhaillaan lopetteli toimiaan.

Näkymä? moottoritiellä

Vähitellen sade lakkasi ja pilvet väistyivät, laskeva aurinko kultasi maisemat. Matkaajat etsivät vielä yhden yösijan ennen kotia. Mittari apteekin seinällä näytti + 22 asteen lukemaa, kuu kurkisteli matkaajia pilvien lomasta. Iltataivas hehkui punaisena, sammutuslentokoneet kaartelivat taivaalla pudottaen vesilastinsa vuorilla roihuavan metsäpalon liekkeihin. Etap-hotellin uumenissa matkaajat nukkuivat kohtalaisen hyvin. Seuraavana päivänä +35 asteen helle ja kuivuus olivat kotipihalla matkaajia vastassa. Talon siivoaminen ja tavaroiden paikoilleen saaminen lähes näännyttivät tulijat.
Pahin kuumuus on jo ohi, + 25 astetta tuntuu miellyttävältä, päivänpaiste suloiselta. Aurinko on kypsyttänyt seinustan köynnösten viinirypäleet maukkaiksi. Niitä täytyy kaapata kourallinen suuhun tullen mennen.
Jälleennäkeminen naapureiden kanssa sykähdytti lämpimästi. Miten monta ranskankielen sanaa olikaan kesän aikana kadonnut muistista. Mutta sanoja tärkeämpää olikin iloinen hymy ja sydämellinen halaus.

Ylväät sypressit eivät kuivuutta säikähdä

Päivän ajatus:
Älä tapa mitään elävää. Älä toisissa ihmisissä, älä luonnossa. Äläkä varsinkaan lasta sielussasi.

                    *******************************************************

Valkonaaman pettymys

Olen se naapurin kissa, joka tänne joskus kirjoitteli.
Sinne ne menivät, etelän aurinkoon ja jättivät minut tänne kylmään ja sateeseen. Eivätkö ne huomanneet, että tahdoin lähteä mukaan. Varasin paikankin ja kaksi päivää odotin kassissa valmiina lähtemään. Mutta ei, nostivat minut pois ja kantoivat omaan kotiini. Sulkivat laukut, nostivat ne autoon ja ajoivat pois. Miten ne saattoivat.
Olen nyt istunut niiden ikkunalla ja katsellut sisälle. Vaikka tiedänkin, ettei siellä ole ketään, voin muistella mennyttä kesää. Ikkunan takana näen sohvan, jossa usein isännän kanssa vietimme siestaa etelämaiseen tapaan. Nojatuolinkin näen ja sen päälle levitetyn peiton, joka kuulemma odottaa minua ja ensi kesää.
Siellä ne nyt ovat, Ranskassa,  kuumassa kuivuudessa.
Myrsky oli riepotellut niitä laivamatkalla. Ähäkutti, mitäs lähtivät.
Sadetta oli riittänyt melkein koko automatkan ajaksi, kunnes Etelä-Ranskassa kuumuus oli yllättänyt paksuihin syysvaatteisiin pukeutuneet.
Nauttikoot nyt helteestä, minä menen saunan lauteille.

                    *************************************************

Syysmatkalle etelään

Näkemiin ensi kevääseen, sinä utuinen järvi

Taas on näiden muuttolintujen aika lähteä syysmatkalle Ranskaan talvehtimaan. Jo monena päivänä ovat kurkiaurat ja joutsenet kaartaneet järven yli kohti etelää. Pihanurmikko oli aamulla jäässä, ei kai mene kauan kun ensilumi peittää sen.
Laukut nököttävät rivissä valmiina autoon kannettaviksi. Tyynykultakin omassa kassissaan seuranaan pari pikkuväen rannalta poimimaa ja laukkuun sujauttamaa muistokiveä. Parit läksiäiset pidetään vielä ja sitten viikon puolivälissä matkaan.
Tuleva talvi onkin ehkä erilainen. Joudumme luopumaan Ranskan kodistamme, koska talon omistaja suunnittelee laittavansa keväällä sen myyntiin. Toivottavasti löydämme talven aikana uuden kodin jostakin päin Etelä-Ranskaa. Sitä ennen kuitenkin paluu tuttuun kylään ja tuttuun taloon.

          *******************************************************************

Lisää mielihyvää

Uusi tunnustus heti edellisen jälkeen. Tämän söpöliinin sain Inalta. Paljon kiitoksia hyvän mielen tuojasta.

Haluan laittaa hyvän kiertämään, joten Pinea, Sirokko ja aimarii olkaapa hyvät. Blogejanne on mukava lukea.

                 **************************************************************

Minä, minä, minä…

Suurkiitos Minna M:lle Euroopan laidalle mieltä ilahduttavasta tunnustuksesta. Haasteena tunnustuksen saajan olisi kerrottava kahdeksan asiaa itsestään, jotka ovat ennestään tuntemattomia/tietämättömiä.
Lähestyn nyt aihetta kaksijakoisesti, ettei mene ihan pelkäksi hymistelyksi.

Ensin neljä mieluista asiaa:

1. Soutaminen, tämän kesän mieluisin kuntoilulajini. Kesän alussa soutamisen seurauksena tuntui, että olin kuin selkääni saanut. Silti jatkoin sitkeästi järvellä soutamista ja niin vain hävisivät niska- ja selkävaivat, käsivoimat kasvoivat.

2. Reseda, mielituoksuni. Vaatimaton kukka, mutta ihana tuoksu kuului jo lapsuuden kesiin.

3. Eucalyptus-tipat löylyveteen, se kruunaa saunomisen kesät ja talvet.

4. Spider-pasianssi, jonka pelaaminen tietokoneella auttaa keskittymään johonkin muuhun aiheeseen. Kuten nytkin löytämään nämä kahdeksan asiaa.

Sitten neljä asiaa, joissa olisi korjaamisen varaa:

5. Nykyisin olen useimmiten myöhässä kuin aikaisessa. Johtunee siitä, että työvuosina kello määräsi aikatauluni, nyt kai kapinoin kaikkea sellaista vastaan.

6. Olen epävarma lähtijä. Mennessäni käännyn vielä ovelta tekemään tarkistuskierroksen, että mikään laite ei jää päälle.

7. Olen jonkin sortin hamsteri. On tosi vaikea heittää pois mitään, täysin tarpeetontakin.

8. En enää löydä radiokanavaa, jota voisi kuunnella pitkillä automatkoilla. Vaihdan kanavalta toiselle ja aina vain kuuluu rämisevää musiikkia ja kikattelevia, epäselvästi puhuvia juontajia, sekä joka välissä huudetaan mainoksia. Pitäisiköhän ostaa uusi radio autoon.

Pidin ihan omatoimiset arpajaiset suosikkiblogilistallani, koska muuten valinta olisi ollut mahdotonta.
Siispä tunnustuksen ja kahdeksan asian haasteen saavat:

Lastu Kallaveden saareen

Liisa ihan pihalle

Stazzy Ranskaan

*************************************************************************

Kaarnalaiva

Männyn neulasten peittämä tie nousee kirkon luokse. Syksyinen Lapin aurinko lämmittää kulkijan selkää. Nellimin ortodoksinen kirkko mäntyjen lomassa on kaunis kuin koru taidokkaine puuleikkauksineen. Sisällä opas kertoo, että kirkko on pyhitetty pyhälle kolminaisuudelle ja Trifon petsamolaiselle. Kirkko on rakennettu v. 1987 ensin rukoushuoneeksi, ja vuotta myöhemmin vihitty kirkoksi. Suunnittelussa on jäljitelty Petsamon luostarin kirkkoa. Kirkossa toimitetaan myös luterilaisia jumalanpalveluksia.

Kirkon vieressä on hautausmaa, jossa lähes luonnontilassa olevilla haudoilla kohoavat valkoiset puuristit. Kulkija pysähtyy hetkeksi haudalle, jossa ristin juurelle on laitettu pieni veistetty kaarnalaiva, hän kumartuu hellästi hipaisemaan laivan kylkeä. Ihan samanlainen kuin oman lapsuuteni kaarnalaiva. Kulkija jatkaa matkaansa ”Ollos iäti muistettu, sinä autuuteen kutsuttu.”

Huolestuttavalta vaikuttaa pienen Nellimin kylän kohtalo. Kylän, joka on kolmen kulttuurin kohtauspaikka, suomalaisten, koltta- ja inarinsaamelaisten. Kyläkauppa on lopetettu, linja-autoliikenne samoin. Kylässä asuu enää noin 150 ihmistä. Nyt aiotaan kylän neljältä poromieheltä viedä perinteinen elinkeino, porotalous. Luonnonmukainen poronhoito loppunee pakkoteurastuksen seurauksena.
Tilannetta ei taida mikään pelastaa, ei loitsu eikä rukous.

                ****************************************************************

Näkemiin Lappi - joko Ranska kutsuu

Lapinmatka ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Meni paljon paremmin. Elämysmatkaamme varten olimme varanneet vanhan kolttamökin. Ehkä mökin entinen emäntä pilvenreunalta päätti, että olimme liian mukavuudenhaluisia hänen entiseen kotiinsa. Kun tulimme majoittumaan illan suussa, huoneet olivat täynnä sinistä savua. Avainten luovuttaja oli yrittänyt lämmittää mökkiä, mutta uunipa ei suostunut toimimaan, vaan kaikki savut pöllähtivät sisätiloihin. Vuorotellen yritimme saada uunin vetämään, mutta saimme aikaan vain lisää savua, köhimistä ja vettä vuotavat silmät. Vajaan tunnin ajomatkan päästä joen rannalta löytyi mökkikylä ja sieltä mukavuuksin varustettu yösija. Seuraavana päivänä ajoimme uudelleen kolttamökille, mutta siellä savuinen tilanne oli ennallaan. Luovuimme ajatuksesta viettää alkeellista elämää ja siirryimme toiseen mökkikylään kaikkien mukavuuksien pariin. Niin meille jäi enemmän aikaa kulkea ja katsoa Lapin lumoavia maisemia, ihmetellä ruskan väriloistoa, kiivetä korkealle näköalatorniin ja kavuta lukemattomat puuportaat Karhunkivelle, istua ongella Inarinjärven rannalla auringon lämmittämällä kivellä. Kaloja ei tullut, mutta auringonlasku saarien lomaan peilityynelle järvelle korvasi sen. Oli mukava viettää kiireetöntä päivää Siida-luontokeskuksessa, kulkea näyttelystä toiseen, myös saamelaisen ulkomuseon poluilla, palata ajassa 6000 vuoden taakse, miettiä, kuinka jo silloin nämä kesän valon ja pitkän pimeän ajan asukkaat ovat tulleet toimeen Lapin ankarissa oloissa. Sykähdyttävää oli myös käydä rajan tuntumassa hiljaisilla salojärvillä, vierailla vanhalla uittorännillä ja tukkikämpällä.

Uittoränni Nellimissä

Yritimme valokuvata maisemien lisäksi pihamme läheisyydessä liikkuvia poroja, sopuleita ja riekkopoikueita, tosin aika kehnolla menestyksellä.

Kaikesta Lapin annista saimme nauttia päivän paisteessa ja noin 20 asteen lämmössä, kunnes lähtöpäivänä sade huuhteli jälkemme. Menomatka Inarin järvelle kesti kaksi päivää, paluu saman verran. Liikenne oli hiljaista, ajoimme pitkät asumattomat taipaleet, ohitimme pieniä kyliä, ylitimme jokia, kaartelimme sinisinä päilyvien järvien rantoja. Keltaiseen syysasuun pukeutuneet koivut ja lepät, puna-asuiset pihlajat, haavat ja metsien matalat varvut katselivat rauhallisina kulkuamme.

Inarinjärvi

Somia olivat tien varren bussipysäkit

Ohitimme lammella uiskentelevan joutsenparin ja mielessä alkoivat soida Eino Leinon säkeet:

”Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
Ja turvaisa on rinne tunturin.


Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,

ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!”

Riekonmarja syyskuussa 

Vaikuttava tilateos Suomussalmella "Hiljainen kansa"

        ***********************************************************************

Näkemiin Kreikka – Täältä tullaan Lappi!

Kreetan-matka oli ehdottomasti yksi kesän parhaita kohokohtia. Se onnistui yli odotusten. Leppoisaa oleskelua ystävien kesken, pitkiä lounaita rannan tavernoissa, lempeää keinuntaa meren lämpimässä sylissä, askelten jättämiä jälkiä rannan hiekassa auringon sukeltaessa maininkeihin. Rannan palveluista parasta oli thaineitosen antama rentouttava hieronta aurinkovarjon alla. Ihan huomaamatta uni valtasi hierottavan. Lämpömittarin +32 - +36 asteen lukemat eivät haitanneet muulloin kuin ostospäivänä läheisen Hanian turistien täyttämillä kujilla. Ulkona kohteemme yöelämä vaimeni jo ennen puolta yötä, huoneen ilmastoinnin hiljainen kehräys tuuditti matkaajat syvään uneen. Matka oli kuin suoraan parhaista matkailumainoksista. Jäi tunne, että tänne haluan tulla uudestaan, ystävällisten ihmisten aurinkoiselle saarelle.

Laukut on purettu, rannan hiekat kopisteltu vaatteista, pyykit pesty. Sienimetsään piti päästä heti kotiin tultua. Vajaassa parissa tunnissa täyttyi kolme sankoa haaparouskuista. Nyt ne ovat suolattuna lasipurkeissa talvea odottamassa.

Ei laukut vielä kaappiin joutuneet, vaan täyttyvät varusteista Lapin matkaa varten. Pian pääsemme toisten ystävien kanssa katselemaan ruskaa Inarinjärven rannoille erämökkiin. Jännityksellä odotan tulevaa elämysviikkoa melkein erämaassa, ilman mukavuuksia.
   
                        **************************************************