Siivekkäitä

Lintuja on mukava seurata. En katsele niitä erityisemmin tunnistaakseni, ihan muuten vain. Jos olisi mahdollisuus elää useampi elämä, haluaisin viettää niistä yhden vapaana taivaan lintuna. Ehkä olisin pääskynen tai veden äärellä viihtyvä västäräkki.

Taas ne tulivat 

Viime päivinä auringonlaskun aikoihin tuhatpäiset lintuparvet muuttomatkoillaan kaartelevat kylän yllä kuin tanssien iltataivaalla. Eri ilmansuunnilta tulevat parvet kohtaavat toisensa ja aloittavat yhdessä huikean esityksen. Esityksen, joka on täysin äänetön, kuuluu vain siipien suhinaa niiden ohi kiitäessä. Kun pimeä saapuu, laskeutuu osa linnuista kadunvarren plataaneihin ja ilman täyttää niiden loputon räpätys. Ehkä kertoilevat toisilleen matkansa kokemuksia. Johonkin aikaan yöstä, ehkä sitten kun tähdet ovat oikeilla paikoillaan, parvet jatkavat matkaansa. Seuraavana iltana saapuvat uudet matkaajat.

Matalan järven yksi joutsenista taitaa tuntea meidät.

Viimeksi kun kävelimme rannalla, se erkani toisten joukosta ja suorastaan kiiti luoksemme. Ressukka luuli varmaan, että meillä olisi sille tuomisia. Toiset linnut eivät olleet meistä kiinnostuneita. Lupasin tuoda sille ensi kerralla kuivia leivänmuruja.

Mitähän miettinee puiston haikara pesässään harmaan taivaan alla.  

Poseerasi hetken uteliaalle kuvaajalle ja lensi sitten pois. Pian puiden takaa kuului meteliä. Kun haikara tapaa puolisonsa, niillä on tapana kalistella kuuluvasti nokkiaan. Se on niiden puhetta.

Tänään aurinko nousi kello 7.57 ja laskee kello 17.17. Aamulla lämpömittari näytti  yhtä pakkasastetta. Auton katto ja ikkunat olivat jäässä. Jokohan se oli talven tulon merkki. Nyt puolen päivän aikaan mittari on kivunnut + 15 asteeseen ja aurinkokin melko korkealle. On aika lähteä viemään leipää joutsenelle.

                             ******************************************************

Tumma ja ryppyinen, mikä se on



Tällaiselta se näyttää ennen kuorimista

 Alkuaikoina Ranskassa, torin vihanneskojussa jäin ihmettelemään epämääräisen näköisiä, tummia nyrkinkokoisia, ryppyisiä möykkyjä. Torikauppias huomasi sen ja kertoi, että möykyt ovat ” les betteraves cuites au four”.
Koska en ymmärtänyt mitään hänen vastauksestaan, pyysin häntä kirjoittamaan möykyn nimen ”tutkimusvihkooni”, johon keräilen kaikenlaisia tuntemattomia asioita. Kauppias kirjoitti ja kertoi samalla, että möykyt ovat oikein hyviä. Ne ovat kypsiä, tarvitsee vain kuoria ja ovat valmiita syötäväksi. Myyjä valitsi minulle yhden ja siitä päivästä lähtien nuo möykyt, eli uunissa paistetut punajuuret ovat olleet pöydässämme makoisa lisuke. Joskus niitä kuoriessa sormet nokeentuvat ja arvelen, että ne on kypsennetty hiilillä. Mieleen muistuu lapsuudesta kuumassa nuotiotuhkassa paistetut nauriit.

Täältä  löytyy tietoa punajuuren terveysvaikutuksista, muun muassa, että ”Punajuuri sisältää monipuolisesti kivennäisaineita: paljon kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Vitamiineista punajuuresta löytyy A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja, erityisesti folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on vähäistä. Folaatti vaikuttaa punasolujen uusiutumiseen ja aineenvaihduntaan sekä verisuonten ahtautumiseen. Punajuurikas saa värinsä antioksidantteihin kuuluvista betalaiineista. Betalaiinien terveysvaikutuksia ei vielä tunneta, mutta niillä saattaa olla merkitystä hapettumiseen liittyvien sairauksien estossa. Myös punajuurikkaan kuitu on nykyihmiselle arvokasta. Punajuurikkaan versot ja kesällä nuoret naatit ovat syötäviä. Entisaikaan naatteja käytettiin pinaatin tavoin. Itse juuri varattiin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten hammas- ja päänsäryn hoitoon. Punajuurella on hoidettu myös flunssaa, ihottumia ja hermostohäiriöitä. Punaisen väriaineen uskotaan edelleen vaikuttavan mielialaa kohentavasti ja punajuuren tryptofaanin antavan hyvää oloa”.

         ****************************************************************

Käytöstapoja

Joan Miron teos kuvaa hyvin  keskustelujen seuraamistunnelmia Kuva täältä

Ranskan television uutislähetyksessä haastateltiin maan presidenttiä Nicolas Sarkozya. Toimittaja kyseli ja presidentti vastasi. Huomioni heräsi, kun kesken vastauksen toimittaja puhui presidentin puheen päälle. Hölmistyneenä jäin ihmettelemään moista käytöstä. Keskeytyksestä hämmästymättä presidentti jatkoi vastaustaan. Pian toimittaja teki saman tempun uudestaan. Puhui taas presidentin sanojen päälle. Mielestäni se oli toimittajalta epäkohteliasta käytöstä. Se, että presidentti teki saman toimittajalle, ei tuntunut yhtä oudolta.

Seuraavana päivänä kysyin Rose-naapurilta oliko hän katsonut haastattelun ja huomannut toimittajan käytöksen. Rose kertoi katsoneensa uutisia ja naurahti, että tuollainen käytös kuuluu heidän kulttuuriinsa, eikä sitä pidetä epäkohteliaana. (Muuten, näyttää myös siltä, että ”Herran pelko” on täällä tuntematon käsite.)

Tapahtuneesta on kulunut jo aikaa, enkä enää hämmästele tuollaista käytöstä. Sen olen huomannut, että mitään TV:n keskusteluohjelmia en yritäkään katsoa, koska putoan kärryiltä heti kun kaikki ovat äänessä yhtä aikaa. Sama tapahtuu ranskalaisten tuttavien seurassa. Kun yritän seurata keskustelua, tuntuu kuin olisin pingis-kisassa, jossa ei ehdi nähdä missä kohtaa pallo vilahtaa.

Melko syvälle on juurtunut opetus, että toisen puhetta ei saa keskeyttää, eikä puhua sen päälle. Nyt olen huomannut, että saadakseni sanottavani kuuluville, kiilaan sanani röyhkeästi toisen puheen päälle. Tunnen itseni erittäin epäkohteliaaksi, mutta vastapuoli pitää tilannetta täysin normaalina.

Aikojen saatossa tavat ovat muuttuneet Suomessakin. Varsinkin tunteita kuumentavat poliittiset TV- keskustelut ovat joskus varsinaista yhteishuutoa. Eipä ihme, että katsojasta tuntuu, ettei ymmärrä mistä puhutaan ja millä kielellä.

                              ***************************************************

Sanaton vierailu

Harmaiden pilvien alakulo on laskeutunut minuun. En saa pois mielestäni ystävän surullisia silmiä, jotka katselevat ikkunan takana ruskan väreissä kylpeviä viinitarhoja. Ehkä katse on kääntynyt menneisyyteen, aikaan jolloin kaikki oli toisin. Aikaan, jolloin päivät olivat työntäyteisiä, jolloin puhe pulppusi vilkkaana, käsien ja vartalon liikkeet tehostivat sanottavan painotuksia, rehevä nauru ilmoitti tulossa olevan leikinlaskun kohokohdan, ilmeikkäät kasvot vangitsivat kuulijansa. Hän puhui lakkaamatta, tutuille ja tuntemattomille ihmisille, koirille, kissoille, pikkulinnuille, kukille, puille ja rakkaille viiniköynnöksilleen.

Tuli aamu, jolloin hän ei osannut enää puhua, jolloin oikea käsi ja jalka eivät enää toimineetkaan. Tuli hiljainen huone, sairaalavuode. Alkoi kuntoutus. Päivää rytmittivät terapeutit, piti opetella nousemaan sängystä, ottamaan ensimmäiset askeleet, yrittää muodostaa sanoja. Silloin suru muutti silmiin, jäi sinne asumaan.

Istumme pöydän ääressä, hän on nostanut vasemmalla kädellä oikean käden pöydälle. Yritän puhua jotakin, hän nyökkää, hymyilee hiukan. Hymy ei nouse silmiin asti. Silitän hiljaa pöydällä lepäävää viileää kämmenselkää.

Minulla on kaikki hyvin. Alakulo tulee ja menee. Mutta hänen katseestaan ei suru voi poistua.

                **********************************************************

Puhelu Suomeen

Syksyn tuomaa väriä viinivainiolla

= = = = = = = =  = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Linjoilla mummo ja 2-vuotias.

– Moi, Pikku-ukko. Mitäpä olet touhunnut?

– Minä keitin soppaa.

– Ahaa, mitä soppaa keittelit?

– Keitin pikkuautosoppaa.

– Heh heh. No, oliko hyvää?

– Oli se ihan hyvää, mutta renkaat oli vähän väkeviä.

– Voi kulta. Kutsupa isi puhelimeen.

– Joo. Isi tule puhelimeen!!!

             **************************************************************

Joella



Tänään vietetään Ranskassa Toussaint-juhlaa (Pyhäinpäivä) ja muistetaan kukkasin  edesmenneitä läheisiä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Aurinkoinen sunnuntai-iltapäivä. Valo siivilöityy lehtien lomasta, joku yksinäinen sirkuttaja laulelee lehvistön kätköissä. Joki virtaa verkkaisesti kiviä väistellen. Vastarannalla yksinäinen onkimies istahtaa kivelle, laskee onkivavan viereensä maahan, etsii sätkätarvikkeet taskustaan ja käärii sylissään hitain liikkein sätkän. Auringon säteet lämmittävät joen varren penkillä istujan varpaita. Pitkästä kävelystä väsyneet jalat ovat potkaisseet kengät nurmikolle. Penkin takaa kävelytieltä kantautuu kulkijoiden ääniä, aikuisten soljuvaa puhetta, huudahduksia, lasten kiljahduksia, koirien tervehdyksiä toisilleen. Istuja havahtuu outoon joelta kuuluvaan ääneen. Onkimies on sytyttänyt sätkänsä ja polttelee sitä, ongen koho pomppii virrassa. Mutta sitä ei onkimies huomaa. Hänen huomionsa on kiintynyt pienen matkan päässä kallion kielekkeellä olevaan pariskuntaan. Sitä tarkkailee myös penkillä istuja. Musta-asuinen, rastahiuksinen mies istuu maassa ja kaivaa kassistaan instrumentin, jota alkaa soittaa. Ääni kantautuu voimakkaana yli joen solinan, liikenteen kohinan ja ihmisten puheen. Ehkä soitin on saksofoni. Nuori, mustaan huppariin pukeutunut nainen poimii maasta hulavanteen ja alkaa pyörittää sitä lanteillaan. Vanteen koristekivet välkkyvät auringossa. Penkillä istuja ei tunne tätä outoa hypnoottista musiikkia. Tyttö on riisunut hupparinsa ja pudottanut vanteensa maahan. Onkimies ei saa silmiään irti tytöstä, joka on aloittanut eräänlaisen käärmetanssin musiikin inspiroimana. Käärmeenlumooja soittaa outoa, vaikeroivaa musiikkiaan. Moni kulkija pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan ja jatkaa matkaansa päätään pudistellen. Penkillä istuja nousee ylös, venyttelee hetken musiikin tahtiin, poimii kenkänsä ruohikolta koiran kakkaläjän viereltä ja jatkaa matkaansa.

Nämäkin oliot kuuntelivat ihmeissään outoa soitantoa

Kotiin tultua ihmettelin aikamoista hyttysparvea. On niitä itikoita muuallakin kuin Suomessa.

         **********************************************************************