Onnellisten tähtien alla

Täällä Koirantähden alla, Petra Heikkilä

Kävimme Tampereen takana tyttären perhettä tapaamassa. Yhteiseen kesäperinteeseen kuuluu mukava retki Iittalan naivistisen taiteen näyttelyyn. Niin nytkin sai hymyillen nauttia taiteilijoiden hauskoista ja oivaltavista ”satojen tarinoiden kesä”-teoksista.

Lähtiessä emme muistaneet, että matka sattui ties kuinka monennen hääpäivän kohdalle. Pitkälti yli 50 vuotta on yhteistä polkua tallattu. Asia tuli mieleen kun pysähdyimme Petra Heikkilän ”Täällä Koirantähden alla”-teoksen eteen. Suloisen taulun tunnelma oli tumman haikea. Siinä sitten kiittelimme ja onnittelimme toisiamme. Huokailimme miten nopeasti vuodet ovat vierineet ja miten paljon hyvää elämä on meille antanut.

Tänään mies meni urheilemaan kavereidensa kanssa. Syksyisen harmaata, vain kymmenasteista päivää lämmittämään leivoin mustikkapiirakan. Pian saan ottaa sen pois uunista.

Edellinen leipomispäiväni herätti hieman hilpeyttä. Oma kalaonni ei tänä kesänä ole suosinut, mutta eräänä päivänä onnistuin saamaan pyyntituoreita muikkuja.  Joten heti patakukon leivontaan. Olin edellisenä päivänä saanut uuden älypuhelimen, joka ennakoi tekstiviestiä näppäiltäessä tulevia sanoja. Innoissani tekstailin ystävälleni, että uunissa kypsyy kesän paras patakukko. Saajan viestissä luki, että uunissa kypsyy kesän paras pakkasukko. ”Liioittelua, ei tämä kesä sentään niin kylmä ole”, vastasi ystäväni. 

                                             ************************************

Jotakin kesästä

Valkoapiloiden aikaan 

Mitähän tästä kesästä voisi sanoa. Viileyttä ja sateita voisi päivitellä, tuulisia säitä ja ilmastonmuutosta manailla, huonoa kalaonnea surkutella. Mutta olkoon, ilmoille ei mitään mahda. Parempi tämä raikas viileys kuin Etelä-Euroopan tappava helle.

Yli kaksi kuukautta tätä Suomen kesää on jo takana. Meni kesäkuu ja valoisat yöt, menivät kesävieraat. Tuli juhannus ja lavatanssit kuin silloin ennen. Ikääntynyt oli orkesteri kuten suurin osa meistä tanssijoistakin, mutta tanssimusiikki oli samoja kappaleita kuin silloin ennen. Kolmen tunnin ajan jaksoi Tuhkimo olla taas nuori ja tanssia prinssinsä kanssa. Keskiyöllä lumous haihtui, jalat uupuivat ”lasikengissään” ja prinssi vei mummotuhkimon kotilinnaan.

Heinäkuussa harrastettiin pienten yökyläläisten kanssa käsitöitä, opeteltiin napin ompelua ja ketjusilmukan virkkaamista. Pääasia oli kuitenkin uiminen. Siihen harrastukseen ei tullut kyllästymisen hetkiä. Taito karttui uimareilla kiitettävästi. Iltasaduiksi vanha tuttu Grimmin jännittävän pelottava satukirja oli suosituin. Vaikka lukutaitoinen tokaluokkalainen keräsi sänkynsä viereen kasan Aku-ankan taskukirjoja, kiipesi hänkin lukijan kainaloon kuuntelemaan ääneenlukua.

Yökyläläisten mentyä matkustimme Kotkaan veljeni keltaiseen taloon kosken partaalle jokakesäiseen sisarusten tapaamiseen. Sadekuurot ja ukkosen satunnaiset jyrähdykset säestivät iloista ja leppoisaa jälleennäkemistä. Kaksi oli joukosta poissa. Sisar liian kaukana, hankalan matkan päässä Australiassa, veli asuen sydämissämme, hautapaikka kauniiden kukkien alla kuusten viileässä varjossa.

Heinäkuussa oli aikaa myös lukea. Uusi mukava ja helppolukuinen tuttavuus oli 20–30 luvulle sijoittuva Terttu Autereen kirjasarja, josta luin ” Kirjepostia, Sininen hatturasia, Huhtikuun morsian ja kuka murhasikaan rouva Holmin”. Kiehtovaa ajankuvausta, jännitystä ja romantiikkaakin. Mieluista ja sujuvaa luettavaa oli myös Eppu Nuotion uusin dekkari ”Myrkkykeiso”. Pidin myös Heidi Mäkisen ”Ei saa mennä ulos saunaiholla”, varsinkin kun yksi tarinan kertojista oli suorapuheinen kissa. Nautin myös Sirpa Kähkösen kauniista kielestä ja tarinasta” Tankkien kesä”-kirjan parissa. Monta vuotta ennätti kulua, että Laila Hirvisaaren kirjoja ei tullut enää luettua, mutta nyt pienen puhumattoman tytön tarina ”Hiljaisuus” kosketti tätä lukijaa. Koskettava oli myös Paola Piganin mustalaistarina ”Älä astu sieluuni kengät jalassa”. Nyt odottaa yöpöydällä vuoroaan uusi tuttavuus Pasi Ilmari Jääskeläisen ”Väärän kissan päivä”.

Elokuu on jo puolessa välissä. Syksy lähestyy vääjäämättä. Pian on aika suunnitella paluumatka talvikotiin. Sinne missä tällä hetkellä helle on uuvuttava, yötkin kuumia. Ajatuksiin hiipii mielikuva lämpimästä hiekasta ja merestä, jonka vesi on niin lämmintä, että sinne uskaltaudun minäkin. Kotijärven vesi on ollut minulle liian kylmä. 

Ennen lähtöä on aika tavata vielä ystäviä, poimia mustikoita, sieniä ja puolukoita, kokeilla toistaiseksi surkeaa kalaonnea. Yksi hauki ja ahven koko kesän saaliina on aika vaatimaton.

Yksi tuulisista päivistä

******************************************************