Etelän talvipäivien kohokohtia

Joulun ja vuodenvaihteen huvittelukausi on pikkuhiljaa hiipumassa normaaliksi arjeksi.

Sydäntalven tapahtumista mieleenpainuva oli aattoillan joulumessu yhdessä Carcassonnen suurista goottilaistyylisistä kirkoista. Messuun osallistui noin 1500 ihmistä. Oudolta tuntuivat kirkon ovella ja seinustoilla valppaina liikuskelevat turvamiehet, samoin myös papin saarna, jossa hän vertasi nykyajan terrorismin pelkoa raamatunkertomuksen paimenten tuntemaan pelkoon taivaallisten sotajoukkojen ilmestyessä heille.

Joulun jälkeisenä sunnuntaina olimme samassa kirkossa kuuntelemassa aivan mahtavaa urkukonserttia. Kuulijoita oli vain kourallinen, eikä yhtään turvamiestä. Sielua hivelevän kauniista musiikista jäi hyvä olo koko päiväksi.

Vuosi vaihtui rattoisasti Suomesta tulleen yllätysvieraan mukavassa seurassa. Aattoiltana joulukojuissa myytiin kuohuviiniä ja toriaukion lämpimässä illassa parveili iloista väkeä. Ravintoloissa perheet ja muut seurueet istuivat myöhään yöhön syömässä pitkän kaavan mukaan.

Perpignanin kattoja

Eräänä tammikuun puolivälin aurinkoisena päivänä toteutimme Reissunaisen idean ja kvartettimme vietti mukavan päivän Perpignanin kaupunkiin tutustuen. Noin 120 000 asukkaan kaupungissa ehdimme katsella muutamia historiallisia kohteita. 

Yksi niistä on Mallorcan Jacques-kuninkaan 1200-luvulla rakennuttama linna  palais des Rois de Majorque.  Siihen aikaan Mallorcan valtakunta oli varsin laaja, Perpignan oli sen pääkaupunki. 

Suomalaiskatsojia viehätti myös hiljattain taidokkaasti remontoitu, 1500-luvulla rakennettu kaupungin kaunis katedraali maalauksineen ja veistoksineen. 

Le Castillet, 1300-luvulla rakennettu punatiilinen kaupunginportti torneineen on osa kaupunkia ympäröineestä muurista. Kiipesimme kapeita kierreportaita tornin ylätasanteelle, josta oli huikeat näkymät yli kaupungin kattojen. Rakennuksen kerroksiin oli rakennettu alueen kulttuurihistoriaa esitteleviä huoneita. Niihin poikkesimme ylös kiivetessämme tasaannuttamaan hengästymistä ja  aistimaan menneiden aikojen tunnelmia .

Jälkiruokana raikas sitruunavaahtopallo ja hedelmiä

Upeat nähtävyydet saivat arvoisensa päätöksen retkellemme, sillä Reissunainen oli varannut seurueellemme pöydän lounasta varten lähistöllä olleesta viehättävästä yhden Michelintähden ravintolasta. Ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. 

Aterian lopuksi nuori, iloisesti hymyilevä le chef, eli tähtikokki tuli keittiöstään kättelemään eksoottisesta Suomesta asti tulleet asiakkaat. Hieno ja mieltälämmitävä maukkaan aterian päätöshetki näille asiakkaille.

Seuraavana viikonloppuna tammikuinen iltapäivä Carcassonnen teatterin punaisilla plyysituoleilla vei meidät värikkäälle, tapahtumarikkaalle ja romanttiselle aika- ja musiikkimatkalle Wieniin ja Pekingiin Franz Lehárin Hymyn maa-operetin sävelin.

Näitä kohokohtia muistellessa ja arkeen laskeutuessa leijailivat harmaalta taivaalta talven ensimmäiset untuvaiset hiutaleet saaden hetkeksi maiseman pukeutumaan valkoiseen lumivaippaan. Tuo näky ei kauan kestänyt. Hetkessä raju tuuli ja vesisade pesivät sen pois.

*****************************************************************

                    

Tapahtui parkkipaikalla

yksi parkkialueen vierustan kouluista 

Kaupungin keskustaan kävelemme kanaalin takana olevan puiden reunustaman pysäköintialueen poikki. Alue on noin kilometrin mittainen ja sen reunustalla sijaitsevat kaupungin lukuisat koulut. Aamuisin, puolen päivän aikaan, kello 14, 17 ja 18 alueella käy melkoinen kuhina kun lapsia tuodaan tai haetaan autoilla. Käsittääkseni vain lukion oppilaat saavat kulkea ilman saattajaa.

Muutamien puiden alle sijoitetut maksuautomaatit toimivat kolikoilla. Joskus niiden käyttö näyttää olevan monimutkaisia. Muutaman kerran puoliso onkin neuvonut avunpyytäjää mittarin käytössä, joskus on tehty vaihtokauppoja ja etsitty taskun pohjalta mittariin sopivia kolikoita.

Alkuun ihmettelimme aika huoletonta pysäköimistyyliä. Autoja oli jätetty kahden ruudun päälle, niin että valkoinen viiva jäi keskelle auton alle, tai olipa kurvattu poikittain ruutujen päälle. Samaa huolettomuutta näkyy myös suurten markettien parkkipaikoilla. Nykyisin liikumme enimmäkseen jalkaisin ja tuskin huomaamme enää koko asiaa. Silloin harvoin kun tarvitsemme autoa, suomalainen tunnollinen kuski parkkeeraa sen oikeaoppisesti vain yhteen ruutuun.

Hiljattain saimme seurata parkkipaikalla pientä yllättävää episodia. Nuori ja tietysti hauskannäköinen tummahiuksinen ranskalaismies käveli keskustasta päin autolleen, riisui takkinsa takapenkille ja istuutui kuljettajan paikalle. Samaan aikaan lähes kohdallemme pysäköi hopeahiuksinen eläkeläismadame kuhmuisen autonsa. Hän nousi autostaan ja köpötteli etsimään maksuautomaattia. Myös nuori mies nousi autostaan, otti mukaansa kojelaudalta pysäköintilipukkeen ja kiirehti madamen luokse, kohteliaasti häiriötä anteeksipyydellen ojensi hänelle lipukkeen. Sanoi, että oli saanut hoidettua asiansa nopeasti ja jäljellä on vielä pysäköintiaikaa yli tunti. Madame ilahtui kauniista eleestä ja kiitteli vuolaasti miestä, johon tämä vastasi ”de rien” (eipä kestä) ja kaasutteli autollaan liikennevirtaan. Madame oli yhtä hymyä ja täytyy tunnustaa, että niin oli tämä syrjästäkatsojakin. 

Tuntematon tammikuussa kukkiva puu parkkipaikan lähistöllä

Lähikuva puun kukkasista

********************************************************