Älä vielä tule syksy

Jo viides perättäinen kylmä sadepäivä menossa. Sivupalkista näkyy missä se aurinko oikein lymyilee. Siellähän se Kuopion taivaalla herättelee luontoa ja asukkaita talviuniltaan. Muutama päivä vielä ja sitten sade saa jäädä huuhtelemaan jälkiämme kun pohjolan suvi kutsuu lapsiaan.

Enpä olisi uskonut, että tähän aikaan vuodesta joudun kuivattelemaan pyykkejä sisällä. Jännittävää lähdön tunnelmaa tuovat lattialla lojuvat puoliksi pakatut laukut, viemisiksi ja omaan käyttöön ostetut lukuisat viinilaatikot, en kehtaa sanoa montako, siivousvälineet, taiteellisesti ripustetut märät pyykit, silityslauta ja rauta valmiina. Koko ajan jotakin on kadoksissa, vesi lotisee ulkona, ruoho, joka olisi pitänyt leikata, kasvaa ilkkuen.

Ja mitä minä teen. Unohdan koko sotkun ja vastaan Vuonon kimalluksen Mariannan  11 kysymyksen haasteeseen ja iloitsen Mary Von Törneltä saamastani oheisesta tunnustuksesta.

Lämpimät kiitokset teille molemmille. Sen verran ajatukset kuitenkin karkailevat, että en tällä kertaa malta laittaa haastetta ja tunnustusta eteenpäin.

Tässäpä ne 11 vastausta Mariannan kysymyksiin.

1. Millainen on unelmatalosi?

Pikkuinen tupa, joka nököttää kallionkolossa veden äärellä. Varustettu saunalla ja muilla mukavuuksilla, kävelymatkan päässä kirjastosta.

2. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?

Olen kevään lapsi, siksi kevät.

3. Millainen oli tähänastisista lomistasi se kaikkein paras?

Ainakin yksi parhaista oli pitkä, tapahtumarikas ja iloinen loma kuumassa Australiassa.

4. Kuinka monta laukkua omistat?

Pari matkalaukkua, muutaman käsilaukun ja erilaisia kasseja

5. Paras kirja, jonka olet lukenut?

Mahdoton valinta. Niitä on aika monta. Sanotaan vaikka Pikku prinssi ja Siilin eleganssi.

6. Onko sinulla esikuvaa / ihailetko jotakin henkilöä? Miksi?

Varsinaista esikuvaa ei ole, en fanita ketään. Ihailen ja kunnioitan sairaaloiden ja laitosten raskasta vuorotyötä tekeviä ihmisiä.

7. Lempiruokasi?

Kevätruokani on uuniparsa, jonka päälle on ripoteltu jauhettua parmesaania, viimeistelty sitruuna-voikastikkeella, kirsikat ja mansikat. 

8. Millainen on haaveesi vanhuuden päiville?

Kunpa pää, silmät, jalat ja kädet toimisivat.

9. Mitä pelkäät eniten?

Sotaa, terrorismia, luonnon katastrofeja, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa.

10. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?

Aika pelkistetty sisustus, matot ja verhot lähes kadonneet vuosien saatossa, mutta viihdyn itse hyvin.

11. Missä shoppailet mieluiten?

Rauta- ja kirjakaupoissa.

                          ********************************************

Ennen matkaa

Suomen suvi alkaa väikkyä taas mielessä, alkukesän koivumetsien raikas vihreys, tuoksuvat tuomet, kotijärven laineiden liplatus tai veden peilipinnasta kuvastuvat poutapilvet.  Sielunmaisema, joka kulkee mukanani ja johon haluan aina palata.

Silti jotain on muuttunut. Ehkä se on Suomi, sen erilaiset kasvot ja sanat, minulle oudot.  Ehkä se olen minä, joka olen jämähtänyt jonnekin menneeseen aikaan, sulkeutunut turvalliseen lintukotooni.

Todella vähän olen seurannut suomalaisia viihdeohjelmia televisiosta. Eräänä sateisena päivänä päätin korjata puutteen ja siirtyä viihteen pariin. TV-kaistan ansiosta se on mahdollista. Ensimmäinen kokemus oli sattumalta valittu jakso Iholla tositv-sarjasta. Totesin, että jo yksi jakso siitä oli liikaa. Sarjan henkilöillä, kauniilla naisilla meni todella huonosti. Näytettiin riitoja, huutamista, tyytymättömyyttä, kiroilua ja sättimistä.  Ihan samanlainen meno oli Viidakon tähtöset sarjassa, jonka valitsin seuraavaksi viihdyttäjäksi. Sitä mesoamista jaksoin katsoa varttitunnin. Kaunottarien ruma kielenkäyttö jatkuvine kiroiluineen tuntui pahalta. Suljin ohjelman. En voi uskoa, että kaunis ja rikas äidinkieleni on muuttunut noin paljon. Mutta silti, jonkinlaisista asenteiden ja arvojen muuttumisista ohjelmat kertovat.

Siispä nautin vielä hetken aikaa kielestä, jota ymmärrän sen verran huonosti, että en osaa poimia siitä rumia sanoja. 

Osa minusta on jo matkalla Suomeen, omaan sielunmaisemaani ja läheisteni luokse.

Aurinko on laskenut, ensimmäiset tähdet syttyneet. Yksinäinen sirkuttaja männyn oksalla laulaa itseään uneen. Pihatien vierellä hehkuu kaksi sinistä valopistettä. Pienet kiiltomadot siellä kirkkailla lyhdyillään  kutsuvat kumppaneitaan. 

Näin viehättävältä se kuullostaa  Kiiltomatoidylli

                           ********************************************************

Kivikauden tunnelmissa

asuntojen raunioita

Sadejakson jälkeen aurinkoinen vappusää houkutteli sisätiloihin linnoittautuneen kulkijan ulos luolastaan. Sateet ja tuulet olivat puhdistaneet ilman raikkaaksi ja kuulaaksi. Aurinkolasit nenälle ja matkaan. Kanaalin rantapolut kutsuivat kulkijaa.

Edellämme körötteli traktori leveän peräkärrinsä kanssa. Lavan nestesäiliöistä päätellen se oli menossa ruiskuttamaan jotain kasvinsuojeluaineita viinitarhoille. Unikkopeltoja ihastellessani huomasin tien varrella nähtävyyttä osoittavan kyltin, jossa luki ”Oppidum d’Enserune”. Ehdotin kuskille, että mennäänkö katsomaan mikä paikka se on.  

Noin kymmenen minuutin kuluttua olimmekin mielikuvitusta kiehtovalla paikalla. Kiipesimme Oppidum:iin eli linnavuorelle.  Se oli linnoitettu ja asutettu Rooman valtakunnan aikaan, eli joskus rauta- tai pronssikaudella, noin 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Oli jännittävää nähdä asumusten raunioita ja alemmalla rinteellä pyöreitä kellareita tai varastosiiloja, kulkea noita samoja polkuja ja kivirappusia, joita muinaiset asukkaat olivat täysin erilaisessa maailmassa aikoinaan kulkeneet. Kuten tänään, ehkä silloinkin tuuli leikitteli keväänvihreiden puiden lehvistöä, kantoi tuntemattomien kukkien tuoksua kulkijan aistittavaksi. Ehkä yksinäinen lintu piti riemullista konserttiaan puun kukkien suojassa.  

Valitettavasti alueella oleva museo esineineen ja esiin kaivetut asumukset olivat Vapun kunniaksi kiinni. Tiedon muruset on osittain arvaamalla poimittu opastaulusta. Kuvat kertokoot miltä siellä näytti. Vaikka vuori on aika matala, riittää avaraa maisemaa aina turkoosille merelle asti.

kellarisiiloja

Vuorelta oli kiehtova näkymä pyöreälle alueelle, joka on ollut aikoinaan järvi. Erikoisen näköiseksi maiseman tekee ympyrän kehältä säteittäin lähtevät pellot. Tulee mieleen avaruusalusten laskeutumispaikka. Käsittääkseni tämä alue on rakennettu yli tuhat vuotta myöhemmin, ehkä samoihin aikoihin kuin lähistöllä kulkeva kanaali. Järvestä on mahdollisesti aikoinaan laskettu vettä kanaaliinkin.

Pellot kuin säteitä

kiviaskelmat

Salaperäiseltä, hiljaiselta vuorelta laskeuduimme kanaalin vartta kulkemaan. Polku jatkui kaupunkiin, mutta käännyimme pois, koska kaupungin melu tuntui liian kovalta ja häiritsevältä. Emme vielä halunneet rikkoa vuoren tuomaa tunnelmaa.

                 ************************************************